Sanainen arkku

Facebookin applikaatioskene on viime aikojen vähäisen kutsumäärän perusteella tuntunut kuolleelta. Uusi layout on tehnyt tehtävänsä: applikaatiot eivät saa enää samaa näkyvyyttä kuin ennen. Nyt on kuitenkin ilmaantunut yksi poikkeus.

Sain eilen 10 uutta Facebook-tiedotetta. Tänään niitä oli 7. Kaikki olivat saman applikaation lähettämiä. Niissä kerrottiin, että joku ystävistäni on vastannut henkilökohtaiseen minua koskevaan kysymykseen, ja kehotettiin lisäämään applikaatio jotta saisin tietää vastauksen.

Kyseessä on applikaatio nimeltä… öh, itse asiassa edes tämä ei ole oikein selvää. Eilen kutsut tulivat applikaatiolta nimeltä, “my buddies”, tänään nimi on “fun friend game”. Kun avaan applikaation, url johon sen bookmark-linkki viittaa on puolestaan “apps.facebook.com/myhomies”. Ja alun perin nimi oli yksinkertaisesti “my friends”.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Facebookilta menee tilanteen havaitsemiseen ja applikaation sulkemiseen. Sillä selvältä tuntuu, että niin käy. Lista tavoista, joilla applikaatio yrittää huijata itselleen käyttäjiä ja toimii muutoin epäilyttävästi on pitkä: 1) se yritti esiintyä Facebookin varsinaisena kaverinäkymänä 2) se käytti (todennäköisesti ilman lupaa) logonaan AOL:sta/messengeristä tuttua hahmokuvaa (nyt se on luopunut tästä ja vaihtaa logoaan jatkuvasti 3) se pyrkii massaleviämään näyttämällä vastauksia ainoastaan sen jälkeen kun käyttäjät ovat ensin kutsuneet kavereitaan siihen 4) se lähettää kavereilleni tiedotteita aina kun vastaan näitä koskevaan kysymykseen, riippumatta siitä käyttävätkö kaverini kyseistä applikaatiota vaiko eivät, mikä johtaa massaspämmäykseen; tätä ominaisuutta ei myöskään saa pois päältä 5) itse kysymykset eivät ole kovin asiallisia (applikaation ideana on siis, että siinä voi vastata kysymyksiin, jossa tiedustellaan esimerkiksi kaverien seksuaalista suuntautumista ja 6) se vaihtaa hämmentävästi nimeään jatkuvasti, ilmeisesti siksi ettei jäisi Facebookin valvonnan nalkkiin niin nopeasti (todennäköisesti nimittäin monet raportoivat kyseisen applikaation toiminnasta ylläpidolle).

Kaikki nämä toimet ja applikaation kehittäjien sinänsä todella taitavasti suunnittelema levitysmekanismi saavat jopa epäilemään, että applikaation takana olisi jokin suurempi salaliitto. Ehkä sillä halutaankin levittää jotakin vielä tuntematonta Facebook-virusta? Tai kenties romuttamaan ihmisten luottamusta Facebookiin? Todennäköisesti sen tarkoitus on kuitenkin vain kylmästi levitä nopeasti mahdollisimman laajalle ja tehdä spämmillään sievoiset mainostulot, ennen kuin banni rapsahtaa.

Lopulta applikaatio saattaa saada aikaan myös hyvää. Aiemmat applikaatioiden väärinkäytökset ovat saaneet aikaan Facebookin puolelta tehokkaita korjaustoimenpiteitä, joilla tällaiset tilanteet on saatu lähes kokonaan ehkäistyä. My buddies on kuitenkin näyttänyt, että järjestelmästä löytyy edelleen porsaanreikiä. Näyttämällä ne se kuitenkin varmistaa, että nämäkin reiät tullaan tukkimaan, ja se on kaikkien käyttäjien kannalta pelkästään hyvä.

Digitoday kirjoitti projektista, jossa minäkin olen ollut mukana viimeiset puoli vuotta. Kyseessä on palveluympäristö nimeltä OtaSizzle, jonka päälle rakennetaan teekkareille suunnattuja sosiaaliseen mediaan painottuneita mobiili- ja web-palveluja.

Digitodayn uutisen (ja alkuperäisen HIITin tiedotteen) mukaan kyse on testiympäristöstä, mutta kyllä tarkoituksena on ihan oikeasti myös tehdä palveluita, jotka helpottavat teekkarien elämää ja tulevat (toivottavasti) laajaan käyttöön kampusalueella.

Ensimmäisenä julkaistiin Ossi-palvelu, jota on tehty kesän kuluessa varsin kunnianhimoisella aikataululla. Palvelu on tällä hetkellä vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta syksyn kuluessa siitä on tarkoitus muodostua teekkarien viestintää merkittävästi helpottava väline. Itse olen mukana tekemässä toista tällä hetkellä kehitteillä olevasta OtaSizzlen palvelua, joka julkaistaan alkuvuodesta.

Kun OtaSizzlestä puhutaan, toteaa moni: “Mihin sitä tarvitaan, onhan meillä Facebook.” Minun mielestäni OtaSizzle kuitenkin palvelee tarkoituksia, joihin kaikkiin mahdollisiin suuntiin kurottava ja kaikkia miellyttämään pyrkivä naamakirja ei yllä.

Uskon, että sosiaalisen median tulevaisuus on nimenomaan paikallisissa palveluissa, jotka on suunniteltu tietyn yhteisön tarpeita silmällä pitäen. OtaSizzlessä käyttäjät ovat teekkareita ja suurin osa heistä asuu Otaniemessä, jolloin palvelu voidaan kohdistaa tehokkaasti palvelemaan juuri heidän tarpeitaan. Kun tähän lisätään vielä paikkatieto, on sovelluskohteita helppo keksiä.

Palaan varmasti vielä OtaSizzleen tämän blogin puitteissa, kun uutta kiinnostavaa kerrottavaa ilmenee.

Olen käytellyt nyt muutaman kuukauden harvakseltaan FriendFeediä. Sen idea on aggregoida kaikki sosiaalisesta mediasta tuleva sisältö yhteen feediin. Samassa syötteessä näen siis, kun kaverini ovat lisänneet kuviaan Flickriin, viestineet Jaikussa tai tykänneet biiseistä Last.fm:ssä. Näitä toimintoja voi sitten kommentoida.

FriendFeediin itseensä voi myös lähettää viestejä, eli sitä voi käyttää suoraan Twitterin/Jaikun korvikkeena. Näin ainakin monet Twitter-käyttäjät ovat palvelun kaatuilun takia alkaneet tehdä.

Palvelulla on vielä aika vähän suomalaisia käyttäjiä, mutta määrä voi olla kasvamaan päin, siinä määrin siitä tällä hetkellä ameriikoissa kohkataan. Palvelulle on eittämättä tilausta, päätellen ilmaantuneiden kopioijien määrästä. Olen myös tietoinen ainakin yhdestä kotimaisesta projektista, joka tekee hyvinkin saman tyyppistä asiaa, tosin etupäässä mobiililaitteille.

Facebookin uudistuneen designin myötä minusta tuntuu kuitenkin yhtäkkiä siltä, että FriendFeed on täysin turha. Kaikki muista palveluista tulevat päivitykset voi nimittäin nyt lisätä näkymään omaan minifeediinsä, ja näitä päivityksiä voi myös kommentoida suoraan Facebookissa. Myös statusviestejä voi nyt kommentoida, jolloin Facebook jo käytännössä tarjoaa kaiken sen mitä FriendFeed tai Twitterkin.

Pikku hiljaa Facebook pyrkii lisäämään itseensä ominaisuuksia ja näin tekemään turhiksi monia uusia sosiaalisen median palveluja. Näin sen on helppo tehdä, koska Facebook on se palvelu, jossa käyttäjät ovat jo valmiiksi.

Mielenkiintoista onkin seurata, mitkä ovat palveluja, joita oikeasti tarvitaan ja joita Facebook ei voi korvata. Esim. Flickrin ja vastaavat kuvapalvelut se saattaa syödä ajan myötä, jos vain muuttaa käyttöehtojaan inhimillisemmiksi. Uuden designin “ammattimaisuuden” yksi tavoite puolestaan on varmasti tehdä palvelusta vakavammin otettava myös ammattikäytössä ja tunkea näin LinkedInin reviirille. Sen sijaan esimerkiksi Last.fm edustaa jo niin eri maailmaa, että on vaikea kuvitella Facebookin lähtevän kilpasille sen kanssa.

Kaikkea Facebook ei kuitenkaan tehdä. Itse olen tällä hetkellä kehittämässä töiden puolesta pienessä yhteisössä toimivaa sosiaalista verkostopalvelua ja uskon, että niiden määrä tulee lisääntymään räjähdysmäisesti, samoin kuin yrityskäytössä olevien verkostopalvelujen. Pienen porukan palveluilla voi tehdä asioita, joita Facebookin tapainen massapalvelu ei voi koskaan mahdollistaa, eikä niiden tarvitsema kriittinen massa ole lähelläkään samaa luokkaa.

Sen sijaan massapalvelujen suhteen minua ei periaatteessa haittaisi, vaikka kaikki tarvittava onnistuisi tulevaisuudessa yhdessä paikassa. Siksi paikaksi Facebook on tällä hetkellä vahvin ehdokas.

USA:n presidenttitaisto on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkitykselliseksi sosiaalinen media on kasvanut neljässä vuodessa. Ilmiöt kuten Obama-girl ja McCain-girl eivät olisi mitenkään voineet syntyä vielä tuolloin.

Myös blogirintamalla tapahtuu. Huolella työstetyt vaaliblogit ovat jo vanha juttu, mutta uutta on se, että Barack Obaman Twitter-tilillä on käsittämättömät 40 000 seuraajaa - ja yhtä monta ystävää. Obama ja McCain järjestävät myös Twitter-väittelyn, jossa väittelijöinä tosin toimivat heidän edustajansa, eivät ehdokkaat itse.

Jenkeissä uusi tekniikka on siis hallussa. Mitä tekevät samaan aikaan suomalaispoliitikot? Karu totuus paljastuu esimerkiksi Aamulehden jutusta, jossa Tampereen pormestariehdokkaiden verkkosivustot on arvioitettu web-asiantuntijoilla.

Sivustot ovat kamalaa katseltavaa. Navigaatio on pielessä, sisältöä on liikaa ja se on järjestetty sekavasti. Ylipäänsä saiteista syntyy vaikutelma siitä, että ne on laitettu pystyyn vain, koska “sellainen pitää olla”, miettimättä mitä tarkoitusta ne palvelevat.

Väittäisin, että suomalaisten web-osaaminen väkilukuun suhteutettuna on maailman huippuluokkaa. Maa on täynnä korkeatasoisia blogeja ja muita nettisaitteja, ja palvelut kuten Kotisivukone mahdollistavat kelle tahansa web-tekniikkaa tuntemattomallekin tavan tuottaa helposti tyylikästä web-presenssiä.

Täten onkin kovin kummallista, että huippupoliitikot onnistuvat vielä löytämään jostain “web-osaajia”, joiden tekeleet muistuttavat siitä, mitä web oli kymmenen vuotta sitten.

On täysin käsittämätöntä, että maassa tuntuu edelleen olevan tasan yksi tietoyhteiskuntaa ja internetin uusimpia trendejä syvällisesti ymmärtävä poliitikko. Ei ihme, että eduskunnassa runnotaan läpi Lex Karpelan tyyppisiä lakeja.

Kunnallisvaalit ovat ovella. Ehdokkailla olisi tarjolla todella hyvä sauma kerätä helposti lisää äänestäjiä etenkin nuoremman väen joukosta. Nuoret nimittäin menevät nettiin. Yksinkertaisen tyylikäs ehdokassivu on helppo tuottaa, ja osaavia tekijöitä löytyy paljon.

Silti veikkaukseni on, että suurimmalla osalla porukasta ehdokassivut tulevat edelleen olemaan uskomatonta kuraa. Se on sääli.

Suomessa on kaksi maan suurinta verkkoyhteisöä: Suomi24 ja IRC-Galleria. Näin ainakin, jos uskoo yhteisöjen omia mainoslauseita. IRC-galleria tosin käyttää sanamuotoa “Internet-yhteisö”, mutta näiden termien välille en ainakaan minä keksi merkityseroja.

Kiinnostavaa olisi tietää, millä yhteisöt väitteitään perustelevat. Suuruutta kun voi mitata monella mittarilla. Kaksi selkeintä ovat rekisteröityneiden käyttäjien määrä ja päivittäisten/viikottaisten/kuukausittaisten kävijöiden määrä. Näistä jälkimmäinen antaa mielestäni paremmin todellisuutta vastaavan kuvan. Miljoonasta rekisteröityneestä käyttäjästä ei ole paljon iloa, jos kukaan heistä ei palvelua (enää) käytä.

Muita mahdollisia mittareita ovat esimerkiksi käyttäjien palvelussa viettämä aika sekä palvelun kasvuvauhti.

Olisi kiinnostavaa saada näistä jotain lukuja. IRC-galleria käyttää mainonnassaan mielellään puolta miljoonaa hipovaa rekisteröityneiden käyttäjien määrää. Suomi24:stä en heti saanut vastaavaa tietoa irti. Luotettavaa dataa päivittäisten käyttäjien määrästä ei taida kertoa kumpikaan. Jos joku tietää, mistä moisen tiedon saisi selville, vinkatkaa ihmeessä.

On myös syytä pohtia, mitä tarkoittaa “Suomen suurin”. Jos se tarkoittaa suomalaisten perustamaa/omistamaa niin hyvä. Mutta jos sillä tarkoitetaan palvelua, jota suomalaiset käyttävät eniten, ei voittajaksi taida yltää kumpikaan kilpakumppaneista.

Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista viettää aikaansa ennen muuta Facebookissa. Palvelussa on tällä hetkellä rekisteröityneenä hieman yli 400 000 suomalaista. Se ei siis vielä aivan yllä IRC-gallerian tasolle, mutta lähestyy uhkaavasti.

Lukujen puutteessa valistunut arvaukseni on, että kaikilla muilla mittareilla Facebook vie voiton. Sillä on eniten päivittäisiä kävijöitä, sen parissa vietetään eniten aikaa, ja kasvuvauhti on viimeaikaisesta hidastumisesta huolimatta edelleen huomattavasti kovempi kuin IRC-gallerialla.

Sekä Facebookin että IRC-gallerian käyttäjänä ennustan, että “Galtsu” tulee kuolemaan kolmen seuraavan vuoden kuluessa. Facebook on kerta kaikkiaan ominaisuuksiltaan niin paljon parempi, etten näe Galtsun olemassaololle enää tarkoitusta. Viimeisetkin palvelua käyttävät teinit siirtyvät Facebookiin viimeistään aloittaessaan opiskelun.

Suomi24 selvinnee paremmin. Aktiivisine keskustelupalstoineen ja uutispalveluineen se ei ole Facebookin suora kilpailija, vaan palvelut täyttävät hieman erilaisia tarpeita. Silti sekin alkaa olla palveluna vanhentunut.

Kolme vuotta on pitkä aika. Voi olla, ettei kukaan enää silloin käytä Facebookiakaan. Joka tapauksessa varmaa on, että “Suomen suurimmat” Suomi24 ja IRC-galleria joutuvat tekemään todella radikaaleja uudistuksia hyvinkin pian, jos haluavat pysyä kelkassa mukana.

EDIT 15.7.2008 TNS Gallupin sivuilla on listaus suomalaisten web-sivustojen viikkoluvusta. Niiden mukaan Suomi24 päihittää Galtsun. Facebookia listalta ei valitettavasti löydy, sen luvut olisi hauska saada vertailukohdaksi. Kiitos linkistä Karille.

Wiredin tuoreessa uutisessa kerrotaan, että aivojen suoritustehoa voi nostaa keskeyttämällä varsinaisen tekemisen hetkeksi jollakin häiriötekijällä. Innostavan otsikon jälkeen tosin ensimmäinen lause masentaa: häiriötekijän pitäisi liittyä jollakin tavoin opiskeltavaan aiheeseen. Juuri kun olin innostumassa siitä, että tenttiinlukemiseni paranee, kun katson aina jokaisen sivun välillä hetken televisiota.

Hetken miettimisen jälkeen on kuitenkin helppo keksiä myös erilaisia ammattiin liittyviä miellyttäviä häiriötekijöitä. Toimittajan tehokkuus paranee tietysti iltapäivälehtiä lueksimalla. IT-ylläpitäjä tehostaa toimintaansa Slashdotin RSS-feediä seuraamalla. Peliohjelmoija luonnollisesti pelaa.

Itse olen tällä hetkellä tutkijana TKK:lla ja tutkimukseni kohteet liittyvät vahvasti sosiaaliseen mediaan. Miten siis parannan suorituskykyäni? Tietysti surffaamalla Facebookissa. Saisikohan tämän perusteltua pomolle?

Mainosala on koko ajan liikkeessä. Se etsii uusia tapoja, joilla mainokset voidaan kohdentaa entistä tehokkaammin juuri halutulle kohderyhmälle. Näin mahdollisimman pienellä mainosten näyttömäärällä saadaan maksimaalinen tulos.

Tässä mielessä paikkatietomainonta kuulostaa mainostajien kannalta herkulliselta. Mainokset voidaan kohdentaa kuluttajan täsmällisen sijainnin mukaan: kun hän kulkee vaateliikkeen ohi, tekstiviesti ilmoittaa juuri alkaneesta alennusmyynnistä. Kahvilan liepeillä käveltäessä tiedotetaan, että pullan saa tänään puolella hinnalla.

Kuluttajan kannalta paikkatietomainonnan lisääntymisessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Vaikka jossain tapauksessa juuri oikealla hetkellä saapuva mainostekstiviesti voi ilahduttaa (”pizzeriassa tänään kaikki pizzat 5 euroa, juuri sopivasti kun mieleni teki pizzaa!”), ovat ne silti useammin ärsyttäviä, sillä saapunut tekstiviesti pakottaa aina reagoimaan.

Toisaalta kiinnostavaa kuluttajan kannalta on, jos paikkatietomainonnan vastaanottaminen mahdollistaa hänelle ilmaisia palveluita. Esimerkiksi brittiläinen Blyk mainostaa olevansa ilmainen kännykkäoperaattori. Käyttäjä saa puhua ja lähettää tekstiviestejä ilmaiseksi, kunhan suostuu ottamaan säännöllisesti vastaan mainoksia.

Australialainen Fluc vie tätä ajatusta vielä askeleen pidemmälle. Se on mobiili sosiaalinen verkostopalvelu, joka tarjoaa käyttäjille ilmaisia tekstiviestejä. Verkosto-ominaisuuksiensa ansiosta se tuo aivan uusia mahdollisuuksia paikkatietomainosten kohdentamiseen juuri oikeille käyttäjille.

Isotkin pelurit ovat lähtökuopissa. Nokia ilmoitti vähän aikaa sitten aikeistaan julkaista mobiili mainosverkosto. Koska Nokian suunnitelmiin kuuluu myös tuoda ennen pitkää GPS kaikkiin puhelimiin, tulee mainonnan kärkenä varmasti olemaan paikkatiedon hyödyntäminen.

Mainosala ja erityisesti online-mainokset elävät tällä hetkellä murroskautta. Facebookin ilmoitukset ovat yllättävän halpoja, ja jopa mahtava Google on kriisissä: sen osake on laskussa, koska käyttäjät eivät klikkaa mainoksia yhtä ahkerasti kuin ennen.

Tässä valossa paikkatietomainonnalle voi povata hyvää tulevaisuutta. Se voi ratkaista tehokkaasti kaksi ongelmaa, jota Google ja sosiaaliset verkostopalvelut eivät yrityksistä huolimatta ole täysin pystyneet ratkaisemaan: mainosten kohdentamisen juuri oikeille käyttäjille, juuri oikealla hetkellä.

Yksi Internetin tulevaisuutta keskeisimmin määrittävistä tekijöistä on kysymys siitä, miten tieto järjestetään ja organisoidaan tehokkaimmin - ja miten tietoa haetaan.

Aiemmassa postauksessa käsittelin yhtä mahdollista tulevaisuudennäkymää, semanttista webiä. Samaan aikaan etenee vahvasti myös toinen vallitseva suuntaus, ns. sosiaalinen haku.

Sosiaalisen haun idea on, että perinteisten hakukoneiden tuloksia painotetaan tiedoilla siitä, mitä hakijan omat sosiaaliset verkostot pitävät tärkeinä tuloksina. Tämän tiedon saamiseen on erilaisia tapoja.

Uusi israelilainen(!) yritys nimeltä Delver uskoo sosiaalisen haun voimaan. Delverin kaksi vuotta kehitteillä ollut teknologia pyrkii kartoittamaan hakijan online-lähipiirin: kaverit sosiaalisissa verkostopalveluissa, blogit jne.

Kun haussa voi ottaa mukaan vielä kavereiden kaveritkin, löytyy todennäköisesti aina joku, joka tietää jotain haetusta asiasta. Koska hakijalla on näin jokin yhteys tietolähteeseen, tuntuu informaatio luotettavammalta. Näin Delverin porukka ainakin arvelee.

Toistaiseksi Delverin haku ei ole vielä toiminnassa. Sen verran mielenkiintoiselta se kuitenkin vaikutti, että ilmoittauduin vapaaehtoiseksi betatestaajaksi. Lisää aiheesta seuraa, jos ja kun haku piakkoin avautuu testaajille.

Googlekin on herännyt. Kun vielä aiemmin firman hakujohtaja Marissa Meyer suhtautui epäilevästi sosiaaliseen hakuun ja Facebookiin sen mahdollisena toteuttajana, on hän nyt kääntänyt kelkkansa ja uskoo, että sosiaalisessa haussa on tulevaisuus. Googlen tapauksessa luonteva lähestymistapa olisi lähteä Gmailin kontaktilistasta ja laajentaa sitten kolmansien osapuolien palveluihin, kuten MySpaceen, joka jo nyt käyttää Googlen hakua.

Toisenlainen, hyvin tehokas sosiaalinen hakupalvelu on ollut toiminnassa jo pitkään. Vanhan tutun sosiaalisia kirjanmerkkejä ylläpitävän del.icio.usin tietokantaan voi suorittaa tehokkaita hakuja käyttäjien kirjanmerkkeihin liittämien tägien perusteella. Tulosten priorisoinnissa voidaan käyttää hyväksi tietoa siitä, kuinka moni on lisännyt kyseisen linkin listalleen.

Del.icio.usissa on myös mahdollista verkostoitua muiden käyttäjien kanssa, mutta toistaiseksi verkostoa ei juuri hyödynnetä hakuominaisuudessa. Tämä toisi hakuun vielä uuden sosiaalisen ulottuvuuden: sen voisi ulottaa koskemaan pelkästään ystävien tai näiden ystävien linkkejä.

Myös semanttista webiä kehitettäessä aletaan ottaa huomioon sosiaalisen haun mahdollisuuksia. FinnONTO-hankkeen juuri julkistettu jatkoprojekti on nimeltään Semantic Web 2.0. Sen tavoitteena on pyrkiä yhdistämään semanttisen webin tekniikat sosiaaliseen mediaan.

Kuulostaa juuri sellaiselta pelinavaukselta, jota semanttinen web tarvitsee päästäkseen tunkkaisista tutkijankammioista kaiken kansan työkaluksi. Toivottavasti kaunis ajatus pystytään myös konkretisoimaan käytännön palveluiksi.

Levy-yhtiöt ovat häviämässä taistelun. Kaikki merkit ovat ilmassa sen suhteen, että musiikin jakelutavat mullistuvat. Pian käyttäjiä ei enää voida pakottaa maksamaan yksittäisistä äänitteistä, vaan on luotava uudenlaisia ansaintamalleja.

Netissä toimii tällä hetkellä useita palveluita, joissa voi kuunnella musiikkia ilmaiseksi. Nettiradiot ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt niiden rinnalle on tullut palveluita, joissa käyttäjä saa kuunnella juuri sellaista musiikkia kuin haluaa ja jopa tehdä omat soittolistansa. Esimerkkejä ilmaiseksi musiikkia tarjovista palveluista ovat muun muassa Seeqpod, Skreemr ja Songza. Lisätietoa niistä ja muista vastaavista täällä.

Nyt myös “musiikkimaailman Facebook” Last.fm on lähtenyt leikkiin. Siinä missä palvelussa saattoi aiemmin kuunnella vain otteita valitsemistaan biiseistä, on nyt mahdollista kuunnella koko kappale. Kuuntelukerrat rajoitetaan kuitenkin kolmeen, mutta Last.fm -tilaajille kertoja on rajattomasti.

Ansaintamalleja on kaksi: mainostulot ja käyttäjiltä saatavat kuukausimaksut. Koska saitilla on aiemmin ilmaisilla palveluilla kerätty valtaisa käyttäjäpohja, sen tulevaisuus vaikuttaa varsin hyvältä. Mukaan ovat lisäksi lähteneet kaikki suurimmat levy-yhtiöt, mikä tekee Last.fm:stä maailman suurimman ilmaisen musiikin varaston. Valitettavasti vain palvelu ei toistaiseksi toimi Euroopassa Saksaa lukuunottamatta, mutta tilanne on tarkoitus korjata kuluvan vuoden aikana.

Toisen uudenlaisen ansaintamallin loi Radiohead kokeilullaan, jossa kuulijat saivat itse päättää paljonko maksoivat uudesta In Rainbows -levystä. Vaikka suuri osa ihmisistä otti levyn ilmaiseksi, oli levyn hankkijoita sen verran paljon, että bändi korjasi silti sievoiset tulot. Nyt samaa mallia soveltavat muutkin tunnetut artistit, kuten Nine Inch Nailsista tuttu Trent Reznor sekä Charlatans.

Jo pitkään musiikkimaailmassa on vallinnut negatiivinen kierre. Piraatit syövät tuloja artisteilta ja levy-yhtiöiltä, ja siksi musiikin hinta nousee, jolloin yhä useammat hankkivat laitonta musiikkia. Ehkä näiden uusien kokeilujen myötä kierre saadaan vihdoin käännettyä. Musiikki tulee digitaalisen levityksen ja edullisuuden myötä yhä uusien ihmisten ulottuville. Sen myötä musiikkia kulutetaan enemmän, joten artistit tienaavat, vaikka kappaleen kuuntelukerroista maksetaankin keskimäärin vähemmän.

Nykyaikana kaikenlainen huijaaminen ja rajoitteiden kiertäminen on helppoa. Jos jokin asia yritetään kieltää tai estää, keksitään kyllä keinot esteen ohittamiseksi. Voisiko se yllättäen tarkoittaakin sitä, että juuri nyt kannattaa luottaa ihmisiin ja poistaa rajoitukset? Jos ihmisten annetaan toimia vapaasti, he kuitenkin lopulta luovat kirjoittamattomat säännöt ja toimivat niiden mukaan.

Kuulostaa anarkialta. Mutta ehkä juuri sitä musiikkibisnes tällä hetkellä kaipaa.

Pitkä ja laiska joululoma takana, aika siirtyä takaisin arkeen. Pukki ei valitettavasti tuonut uutta hienoa mobiililaajakaistalla varustettua nokialaista. Se harmittaa muun muassa siksi, että nykyisellä parin vuoden ikäisellä Ericssonin vehkeellä ei pääse Jaikuamaan. Se harmittaa kovin. Mikrobloggaus tuntuu varsin passelilta tavalta kirjoitella muistiin yksittäisiä “neronleimauksia”, jotka tulevat mieleen yleensä juuri silloin, kun ei ole läppäriä lähettyvillä.

Vai pitäisikö sittenkin twitteröidä? Jenkkiblogit tuntuvat mainitsevan mikrobloggauksen yhteydessä huomattavasti Jaikua useammin sen uudemman kilpailijan. Myös Wikipedia tietää kertoa, että Twitter on suomalaista kollegaansa suositumpi. Huolestuttavaa suomalaisten kannalta. Vaikka kaksikon lähtökohdat ovat erilaiset (Jaiku on mobiilisovelluksen hyppäys yhteisöweb-maailmaan, Twitter taas web2-softaan pultattu kännykkäominaisuus), ja niiden ominaisuudet eroavat jonkin verran toisistaan, kilpailevat ne silti samoista käyttäjistä.

Huolta lisäävät tiedot, joiden mukaan monet Jaikun viimeaikaisiin yhteysongelmiin kyllästyneet käyttäjät ovat siirtymässä Twitteriin. Jaikuun odotellaan edelleen Google-fuusion myötä lupailtuja uudistuksia. Jaikido-blogin mukaan niitä on luvassa pian. Toivottavasti. Mikrobloggaus on yksi tämän hetken lupaavimmista Seuraavista Jutuista, mikä tarkoittaa että klooneja ilmestyy markkinoille nopeammin kuin ehtii sanoa “mobiilikupla”. Aiemmin mainitun Wikipedia-sivuston mukaan maailmalla oli jo toukokuussa 2007 111 Twitterin tyyppistä sivustoa. Tämä lista on vasta alkua. Kannattaa myös huomata, että kyseiset saitit pyrkivät kloonaamaan nimenomaan Twitteriä. Lievätkö Jaikusta kuulleetkaan.