Koska Facebook-käyttöni on jo nykyisin aika twittermäistä, ja keskusteluissa Jaikun korvaaja Qaiku tuntuu tällä hetkellä miellyttävämmältä, olen kuitenkin joutunut miettimään kovasti, mihin sellaiseen tarpeeseen Twitter vastaa, jota muut palvelut eivät jo täytä.

Tällä hetkellä olen käyttänyt Twitteriä etupäässä kahdella tavalla: hakukoneena ja “RSS-lukijana”. Reaaliaikainen haku on mainio: muutama päivä sitten löytyi esimerkiksi kuunneltavaksi biisi, jota en muuten onnistunut löytämään mistään hausta tai musiikkipalvelusta.

Twitterin käyttäminen RSS-lukijana tulee varmasti yleistymään (ehkä jopa korvaamaan RSS-lukijat kokonaan). Tällaisella käytöllä tarkoitan siis sitä, että olen yrittänyt poimia seurattavaksi mielenkiintoisia, itselleni henkilökohtaisella tasolla tuntemattomia henkilöitä, blogeja tai muita tahoja, joiden viserryksiä kannattaisi seurata.

Seurattavia lisätessäni olen huomannut, että muutama näistä on vastapalveluksena merkinnyt minut seuraajakseen. Moinen toiminta on minusta jokseenkin hassua, sillä olen tuottanut itse Twitter-sisältöä naurettavan vähän, enkä usko kovinkaan monen vielä sen perusteella tweeteistäni kiinnostuvan. Kyse on siis ilmeisesti enemmänkin “kohteliaisuudesta”. Tämä on ilmeisesti Twitterissä aika yleistä, onpa siinä jopa AutoFollow-toiminto, jolla kohteliaisuuden saa automatisoitua.

Vielä hassumpaa on kuitenkin se, että minut on merkinnyt seurattavaksi useampi taho, joita en itse seuraa, ja joita viserrykseni eivät varmasti kiinnosta. Joukossa on esimerkiksi useampia amerikkalaisia yksityishenkilöitä, vaikak jokainen postaukseni tähän mennessä on suomeksi.

Ainoa keksimäni selitys näille on mainonta. Nykyisinhän on muotia kilpailla seuraajien määrässä. Kaikki minut seurattavaksi ottaneet ovat todennäköisesti tehneet sen vain ja ainoastaan siksi, että mahdollisesti olisin niin kohtelias, että ryhtyisin puolestani seuraamaan heitä.

Ei siinä vielä mitään, jos yksityishenkilöt harrastavat tällaista. Uusin seuraajani on kuitenkin aika yllättävä taho: Edutool-maisteriohjelma!

Pelkään jo hieman sitä tulevaisuutta, jossa postilaatikkooni tippuu joka päivä 50 uutta ilmoitusta siitä, että jokin yritys on ryhtynyt Twitter-tilini seuraajaksi. Sitä ei voi enää nimittää miksikään muuksi kuin roskapostiksi.

Monet ratkaisevat ongelman käyttämällä vain yhtä tai muutamaa vakiosalasanaa ja tunnusta. Niin myös minä. Silti joskus tapahtuu unohtumisia. Yksi tyypillinen syy on, että yleisesti käyttämäni nimimerkki Kusti on monessa palvelussa jo käytössä, joten joudun valitsemaan jonkin toisen nimimerkin. Tästä aiheutuu myös toinen tyypillinen ongelm: minulla on verkossa useita identiteettejä, ja joskus voi olla vaikea päätellä, että eri nimimerkkien takana piilee sama henkilö.

Näitä ongelmia on pohdittu paljon, ja niihin on kehitetty erilaisia ratkaisumalleja, joista suosituin lienee OpenID. Se on standardi, jonka implementointi mahdollistaa yhden

Aluksi OpenID:n suurin ongelma vaikutti olevan url-muotoisten tunnusten kohtuuton pituus. Esimerkiksi käyttäjätunnus “minun.palveluntarjoajani.com/kusti” on jo aika pitkä muistettavaksi. Tällä metodilla OpenID:n tulevaisuus vaikutti synkältä.

Tänä vuonna parannusta on kuitenkin tapahtunut huimasti. Syynä siihen on, että kaikilla vähänkään aktiivisemmilla web-käyttäjillä on jo valmiina uniikki tunnus: sähköpostiosoite. Yahoo-osoitteet ovat kelvanneet OpenID:ksi jo alkuvuodesta ja tuoreimpia OpenID-tarjoajia ovat Microsoft ja Google. Näiden myötä vaikuttaa vahvasti siltä, että OpenID on todella kohoamassa de-facto -web-standardiksi.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että tämä kaikki alkaa näkyä tavalliselle käyttäjälle. Gmail-osoite käy siis OpenID:stä, hyvä. Mutta mihin sillä pääsee kirjautumaan? Toistaiseksi ei juuri mihinkään suureen palveluun, kuten Facebook, Last.fm tai Flickr. Vastaavasti myöskään Yahoon tai Microsoftin tunnukset eivät käy Googlen palveluihin. Päivää, jona OpenID todella käy edes johonkin näistä suurista, saadaan todennäköisesti odotella vielä pitkään.

Ennen pitkää OpenID kuitenkin raivannee tiensä myös jättien kirjautumismekaniksi. Se tietää loppua yhdelle web-instituutiolle: “nikeille” eli persoonallisille käyttäjätunnuksille. Facebook on toiminut tässä tiennäyttäjänä ja hyvänä esimerkkinä siitä, että nikit eivät välttämättä ole tarpeen.

Joissakin palveluissa nikkejä tullaan kuitenkin tarvitsemaan edelleen. Ensimmäisenä tulee mieleen IRC. Siinä on tärkeää, että keskustelijoilla on jokin lyhyt nimi, joka on kuitenkin kaikilla erilainen. Näin keskustelijoiden on helppo osoittaa, kenelle he puhuvat. Rivi “Kusti: moi” on huomattavasti lyhyempi kirjoittaa kuin “etunimi.sukunimi@gmail.com: moi”.

Sama pätee mikrobloggausalustoihin, kuten Jaikuun ja Twitteriin. OtaSizzlen Ossi-palvelua kehitettäessäkin on ainakin toistaiseksi jouduttu huomaamaan, että nikistä ei noin vain päästä eroon.

Käyttö mobiililaitteella tuo asiaan vielä oman mausteensa. Sähköpostiosoitteen kirjoittaminen aina kirjautuessa voi niissä olla jo liikaa vaadittu. Yksilöllisen identiteetin ulottaminen myös mobiilimaailmaan ja chat-palveluihin onkin haaste, jonka ratkaiseminen ei ole lainkaan helppoa.

Vai pitäisikö sittenkin twitteröidä? Jenkkiblogit tuntuvat mainitsevan mikrobloggauksen yhteydessä huomattavasti Jaikua useammin sen uudemman kilpailijan. Myös Wikipedia tietää kertoa, että Twitter on suomalaista kollegaansa suositumpi. Huolestuttavaa suomalaisten kannalta. Vaikka kaksikon lähtökohdat ovat erilaiset (Jaiku on mobiilisovelluksen hyppäys yhteisöweb-maailmaan, Twitter taas web2-softaan pultattu kännykkäominaisuus), ja niiden ominaisuudet eroavat jonkin verran toisistaan, kilpailevat ne silti samoista käyttäjistä.

Huolta lisäävät tiedot, joiden mukaan monet Jaikun viimeaikaisiin yhteysongelmiin kyllästyneet käyttäjät ovat siirtymässä Twitteriin. Jaikuun odotellaan edelleen Google-fuusion myötä lupailtuja uudistuksia. Jaikido-blogin mukaan niitä on luvassa pian. Toivottavasti. Mikrobloggaus on yksi tämän hetken lupaavimmista Seuraavista Jutuista, mikä tarkoittaa että klooneja ilmestyy markkinoille nopeammin kuin ehtii sanoa “mobiilikupla”. Aiemmin mainitun Wikipedia-sivuston mukaan maailmalla oli jo toukokuussa 2007 111 Twitterin tyyppistä sivustoa. Tämä lista on vasta alkua. Kannattaa myös huomata, että kyseiset saitit pyrkivät kloonaamaan nimenomaan Twitteriä. Lievätkö Jaikusta kuulleetkaan.