Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.

Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:

1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.

2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.

3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.

Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia – joko avoimia tai suljettuja – sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.

Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.

Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa?  Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?

Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.

Ihan hyvä teoria. Väkisinkin huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, että symboleita on juuri kolme, aivan kuten oppilaitoksia, jotka Aalto-yliopiston muodostavat. Harjoitustehtäväksi jää siis yhdistää koulut ja symbolit.

Teekkarina pitää tietysti nostaa omaa häntäänsä, joten ehdottaisin seuraavanlaista tulkintaa: kauppakorkeakoulu on ” (keskustelu -> puhe -> bullshit -> käsienheiluttelu), TKK on ! (toiminta, konkretia) ja TAIK on ? (suuri arvoitus, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu).

Aalto-yliopiston tavoin olen toki itsekin avoin keskustelulle, kritiikille ja muutokselle ja kuulenkin mielelläni vaihtoehtoisia teorioita.