Rahaa on kuin roskaa, kiitos Bushin
Kun lähtee ulkomaille useaksi kuukaudeksi, on syytä pohtia, miten järjestää raha-asiansa. Täkäläiset vaihtarit turvautuvat pääasiassa kahteen menetelmään: joko he avaavat paikallisen pankkitilin ja siirtävät sinne rahaa kotimaastaan, tai sitten käyttävät luottokorttia. Luottokortin ongelma on, että kun sillä nostaa rahaa automaatista ulkomailla, veloitettaa pankki tästä nostosumman perusteella määräytyvän, yleensä muutaman euron suuruisen maksun. Siksi useimmilla on paikallinen pankkitili.
Minulla ei pankkitiliä ainakaan vielä ole, ja syy on käytännössä uskomaton laiskuus. Pankkitilin avaamista varten joutuu jonottamaan kolme tuntia pankissa, ja sitten joutuu vielä pelaamaan rahansiirtojen kanssa. En ole vain saanut asiaa tehdyksi. Nyt ryhdyin kuitenkin pohtimaan, josko laiskuus olisi sittenkin kannattanut.
Jos olisin heti vaihtojakson alussa vaihtanut isosti euroja hongkongin dollareiksi paikallista tiliä varten, olisin nyt aika paljon köyhempi. Hongkongin dollari on nimittäin sidottu jenkkidollariin, jonka kurssi on aikamoisessa syöksykierteessä. Se tarkoittaa, että suomalaisella tililläni makaavilla euroilla saa nyt aika paljon enemmän paikallista rahaa kuin kuukausi sitten. Ennusteiden mukaan sama suuntaus näyttäisi jatkuvan myös loppuvuoden. Tästä on tietysti kiittäminen USA:n “onnistunutta” talouspolitiikkaa. Kiitoksia siis vaan kovasti herra Bush, sinun ansiostasi olen kohta rikas.
Rahoille tuleekin heti käyttöä, sillä varasimme tänään lennot Intiaan. Ehkä jonkin verran kalliimmalla kuin olisin toivonut, mutta pääasia on, että olemme nyt oikeasti menossa. Lähdemme Roryn ja Thomasin kanssa matkaan keskiviikkona 10.10., Veronica seuraa perässä parin päivän päästä. Vietämme Intiassa 11 päivää, paluu on lauantaina 20.10. Tiibet pudotettiin siis lopulta tästä suunnitelmasta pois, kun sen synkronointi Intian kanssa tuotti ongelmia. Tarkoitus on kuitenkin tehdä sinne myöhemmin neljän-viiden päivän reissu jonain sopivana viikonloppuna.
Tänään oli myös asuntolamme ensimmäinen High Table Dinner. Kyseessä on juhlallinen illallinen, jota varten piti pukeutua oikein pukuun, jonka olin onneksi raahannut mukanani Suomesta. Olin etukäteen kuullut illallisista käytännössä pelkästään huonoa: meininki ei todellakaan tulisi olemaan kuin teekkarisitseillä. Monien asuntoloiden HTD:illä ei esimerkiksi saanut ottaa valokuvia eikä edes puhua! Odotettavissa saattaisi olla myös valtaisan pitkä juhlapuhe - kantoniksi. Illalliselle lähteminen ei siis varsinaisesti houkutellut, mutta ne sattuvat olemaan pakollisia kaikille - myös vaihtareille - joten mentävä oli.
Onneksi meidän asuntolamme HTD oli huomattavasti vapaamuotoisempi. Keskustelu ja valokuvien ottaminen oli sallittu, ja meillä oli varsin hauskaa lähinnä vaihtareista koostuneen pöytäryhmämme kanssa. Ehdimme jopa tilata oluet, mutta niiden juonti loppui lyhyeen, kun meille tultiin ilmoittamaan, että alkoholin nauttiminen HTD:illä on kielletty. Kummallista holhousta, oltiinhan kuitenkin ihan oikeassa ravintolassa, ja kaikki opiskelijat olivat täysi-ikäisiä. Onneksi alakerran Club Seven-Eleven palveli edukkain hinnoin, ja vaihtariporukan nähtiinkin poistuvan kesken illallisen useampaan otteeseen “miestenhuoneeseen”.
Huomenna aion pitää “asiat kuntoon” -päivän. Se tarkoittaa viisumin hankkimista Intian-reissua varten, kaupassakäyntiä, pyykinpesua, laskujen maksua, läksyjen tekoa ja muuta sellaista. Päivä on tarkoitus aloittaa jo hyvissä ajoin, mitä tosin uhkaa se, että tätä kirjoittaessani kello lähestyy vakaasti aamukolmea. Jotenkin se vain kummasti aina menee näin.
29. syyskuuta 2007 kello 18.42
Intianmatka kuulostaa hauskalta, ja musta tuntuu, että on vaan hyvä, että Tiibet jää väliin. Ehdittepähän nähdä jonkun paikan kunnolla; ei ole hauska matkustaa, jos on koko ajan kiire jonnekin.
Mennäänkö tosiaan pelaamaan sulkista tiistaina, mulle sopisi ainakin mainiosti.