Strict Standards: Redefining already defined constructor for class wpdb in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/wp-db.php on line 52 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 36 Strict Standards: Redefining already defined constructor for class WP_Object_Cache in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 389 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_PageDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 556 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_CategoryDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 678 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/query.php on line 21 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/theme.php on line 508 Matka-arkku » Aiheeton

Arkisto: Aiheeton

Oma maa mansikka

Tiistaina 8. tammikuuta 2008

Kotiinpaluusta on vierähtänyt jo yli kaksi viikkoa. Hongkong tuntuu yllättävän kaukaiselta. Välissä on ehtinyt tapahtua jo paljon, ja viimeisten päivien tunnelmiin alkaa jo olla vaikea päästä. Mutta yritetään.

Perjantai-iltana kävimme ulkona Lan Kwai Fongissa viimeisen kerran. Lähtöviikko oli muutenkin täynnä viimeisiä kertoja. Lauantaina juuri ennen lähtöäni pidin jäähyväisaterian, jolle saapui ilahduttavan monta kaveria sanomaan moikka. Paikaksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin intialainen ravintola, jossa olin käynyt viitisen kertaa aikaisemminkin. Sitä ruokaa tulee todella ikävä, kiinalaisesta ei niin väliksi. Viimeisiä haleja halatessa meinasi vähän tulla tippa linssiin, vaikka kotiinlähtöä kovasti odottikin.

Onnistuin perjantaina saamaan flunssan, jota podin koko kotimatkan ja vielä joulunkin. Se ei kuitenkaan pilannut kotiinpaluufiilistä. Kun reilut 24 tuntia kestänyt matka Swire Hallista koto-Suomeen oli ohi, oli olo kerrassaan järjettömän hyvä. Hongkongin kokemus oli hieno, mutta se myös vahvisti aiemmat ajatukseni. Maailma on nyt nähty, ja tiedän, että minun paikkani on Suomessa.

Kyseessä on siis tämän blogin viimeinen merkintä. Muistuttelen vielä kerran, että jatkossa on tarkoitus kirjoitella Sanaiseen arkkuun.

Hongkongin kirjeenvaihtaja kiittää ja kuittaa.

Shanghai ja Beijing: uusi ja vanha Kiina

Keskiviikkona 19. joulukuuta 2007

Tämän jutun kirjoittaminen on “hieman” venähtänyt, mutta tässä se viimein tulee.

Matkaan

Kolme viikkoa sitten suuntasimme siis Philippin kanssa Kiinaan. Tarkoitus oli nähdä maan kaksi suurta: Shanghai ja Beijing. Olimme varanneet lennon keskiviikoksi, mutta Philipp sai viime hetkellä tietää, että joutuisikin olemaan koulussa torstaiaamuna. Hän joutui näin ottamaan päivää myöhemmän lennon. Jouduin siis lähtemään matkaan yksin. Onneksi perillä odotti tuttuja: Shanghaissa työharjoittelussa kuluvana syksynä olevat Anna ja Juhani.

Matka heidän luokseen ei kuitenkaan ollut täysin triviaali. Tarvitsin yhteensä kuutta eri kulkuvälinettä: ensin minibussilla metroasemalla, sieltä metrolla juna-asemalle, junalla Shenzheniin (koska sieltä lähtevät halvimmat Kiinan sisäiset lennot), juna-asemalta bussilla lentokentälle, lentokoneella Shanghaihin ja Shanghain kentältä myöhäisen saapumisajankohdan takia taksilla perille. Eniten ongelmia aiheutti lentokentälle menevän bussin löytäminen Shenzhenissä, kun oikein kukaan ei tahtonut osata englantia. Lopulta käsienheilutteluni tulkittiin oikein ja minut ohjattiin oikeaan menopeliin.

Astuessani ulos lentokoneesta tuli kumman kotoinen olo. Shanghaissa oli nimittäin kylmä! Tämä oli toki etukäteen tiedossa, ja repussa oli mukana kaikki lämmin vaatetus joka minulta löytyi, mutta silti ilman vilpoisuus yllätti hieman, varsinkin kun Beijingissä oli odotettavissa vielä huomattavasti kylmempää säätä.

Perillä havaitsin, että Annan ja Juhanin asuinolot ovat hieman paremmat kuin omani: Juhanin työsuhde-etuihin kuuluu 100 neliön, neljän (vai oliko niitä viisi) ja kahden wc:n kämppä. Pari huonetta oli käytännössä tyhjillään, kun niille ei vaan ollut mitään käyttöä. Ainakin oli tilaa majoittaa vieraita.

1. päivä: Yksinäinen Shanghaissa

Annalla ja Juhanilla oli torstaina työpäivä, ja Philipp oli tulossa vasta keskiyön aikoihin, joten jouduin seikkailemaan Shanghaissa omin päin. Aurinko paistoi ja ulkona selvisi päiväsaikaan t-paidassa, mutta marssin siitä huolimatta ensimmäisenä läheiselle halpisalueelle ostamaan Beijing-varustusta. Pienen kiertelyn ja kovan tinkimisen jälkeen sain lopulta pipon, kaulaliinan, käsineet ja kolme paria sukkia yhteensä 6,50 eurolla. Kokeneempi tinkijä olisi todennäköisesti selvinnyt vielä paljon halvemmalla, vaikka lähtöhinnat kaikille olivatkin kymmenkertaiset. Juhanin kertoman mukaan samaisista kaupoista irtoaa esimerkiksi klassikko-converseja kahdella eurolla.

Vaatteiden hankinnan jälkeen suuntasin People’s Squarelle, jota Juhani oli suositellut hyväksi aloituspaikaksi. Astuessani ulos metoasemalta en ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun minua puhutteli suunnilleen itseni ikäistä kiinalaista, tyttö ja kaksi poikaa. He halusivat tietää, mistä olen kotoisin. He kertoivat olevansa opiskelijoita Hainanin kaupungista ja olevansa itsekin turistimatkalla Shanghaissa. Rupattelin kolmikon kanssa vartin verran niitä näitä: kerroin opinnoistani ja vaihdostani ja he kertoivat myös itsestään. He vaikuttivat olevan innoissaan siitä, että puhun englantia niin hyvin ja kysyivät, mitä aioin tehdä seuraavaksi. Vastasin etten tiennyt, jolloin he ehdottivat, että liittyisin heidän seuraansa ja tarjoaisin samalla heille mahdollisuuden harjoitella omaa englantiaan. He olivat matkalla perinteisille kiinalaisille teefestivaaleille, jotka pidettiin vain parin korttelin päässä, ja suosittelivat tapahtumaa minullekin.

Kaikki tämä oli tietenkin huijausta, johon olisin langennut, ellei minua olisi varoitettu ennalta. Vaihtarikaverini Luke ja Veronica olivat käyneet Shanghaissa aiemmin, ja molempia oli samassa paikassa lähestynyt samanlainen opiskelijaporukka. Ilahtuneina paikallisten ystävällisyydestä molemmat olivat lähteneet näiden kanssa “teefestivaaleille”. Festivaalien ohjelma oli seuraavanlainen: maistetaan 6-7 eri teelaatua sormustimen kokoisista kupeista ja sen jälkeen turistille lyödään eteen 35 euron lasku. Luke oli kertonut minulle tästä etukäteen, joten kieltäydyin keskustelun tässä vaiheessa kohteliaasti kunniasta ja lähdin jatkamaan matkaa. Ehdin kävellä ehkä 50 metriä kun törmäsin toiseen samanlaiseen ryhmään, joka sekin oli sattumalta matkalla teefestivaaleille. Heidän kanssaan en rupatellut yhtä kauan. Myöhemmin päivän aikana törmäsin vielä ainakin kahteen vastaavaan poppooseen.

Vältettyäni huijarit löysin itseni Urban Planning Exhibition -näyttelyn edestä ja päätin mennä sisään. Näyttely sopi hyvin yhteen ennakkokäsitykseni kanssa: Shanghai edustaa uutta ja modernia Kiinaa, Beijing taas vanhaa ja perinteistä. Näyttelyssä esiteltiin Shanghain huikeita viisivuotissuunnitelmia, sekä jo toteutuneita että tulevia. Näyttelyn parasta antia olivat valtaisan huoneen kokoinen pienoismalli Shanghain kaupungista sekä teatteri, jossa esitettiin elokuvaa, jossa lennettiin vuoden 2010 Shanghaissa. Tyypit ovat oikeasti 3D-mallintaneet pikkutarkasti koko kaupungin. Juhani kertoi minulle myöhemmin, että malli on tehty jo aikaa sitten, ja monet siinä esitetyistä rakennuksista eivät tuolloin vielä olleet olemassa. Silloin suunnitelmille naurettiin. Mutta kaikki rakennukset ovat nousseet suunnitelmien mukaan, juuri sellaisina kuin ne mallissa on kuvattu.

Näyttelyn sulkeuduttua oli aika tavata Anna ja Juhani. He jakavat kanssani saman mielipiteen kiinalaisesta ruuasta: se on ihan ok, mutta mitään suuria herkkuja emme kiinalaisesta keittiöstä ole löytäneet. Menimme siis syömään uskomattoman hyvään ja halpaan italialaiseen ravintolaan. Illallisen jälkeen kävimme juomassa jopa Suomen hintatasoon nähden kalliit drinkit (kalliimmat kuin koko edellinen ateria alku- ja pääruokineen!). Nekin olivat silti hintansa väärti, sillä paikkana oli maailman korkein baari, nimeltään ikävästi Bryan Adamsin renkutuksen mieleen tuova Cloud 9. Ikkunasta avautui upea näkymä Shanghain ylle. Näkymää hallitsi maailman yksi korkeimmista rakennuksista, Oriental Pearl Tower. Juhani tiesi myös osoittaa rakennukset, joiden katoilla oli kuvattu yksi Mission Impossible 3 -elokuvan huimimmista kohtauksista, jossa Tom Cruise keikkuu pilvenpiirtäjien seassa.

2. päivä: Verta, pornoa ja propagandaa

Philipp selvisi onnellisesti perille yöllä, vaikka ensin näytti jo pahalta. Hän oli nimittäin yrittänyt hankkia Kiinan viisumin rajalta, jossa kuitenkin kerrottiin, että ilta-aikaan oli mahdollista saada enää vain Shenzhenin viisumi. Shanghaihin pääsyä varten Philipp joutuisi odottamaan seuraavaan aamuun, ja varaamaan taas uuden lennon. Philipp päätti kuitenkin kokeilla onneaan lentokentällä, ja kas - kukaan ei tarkistanut siellä passia, olihan kyseessä kotimaan lento. Laittomasti Kiinassa, turvallinen aloitus matkalle.

Philippillä oli mukanaan Lonely Planet China, josta poimimme ideoita toisen päivän toimille. Junamme oli lähdössä Beijingiin jo puoli kahdeksalta illalla, ja nukuimme sen verran myöhään, että aivan kokonaista päivää meillä ei ollut käytettävissämme. Päätimme ehtiä siinä ajassa kahteen museoon.

Yleensä en ole museoihmisiä, mutta nämä kaksi olivat poikkeuksellisen kiinnostavia. Ensimmäinen oli propagandamuseo, joka esitteli vanhoja Maon aikaisia propagandajulisteita, joilla pidettiin kansa kommunismin ikeessä ja kuitattiin Puolueen verityöt (tämä oli nyt se aasinsilta, jotta otsikkoon saatiin tuo Don Huonot -viittaus).

Museon löytäminen oli yllättävän haasteellista, kun onnistuimme ensin Philippin väärän karttatulkinnan ja sitten Lonely Planetissa olleen virheen takia päätymään kahdesti täysin väärään paikkaan. Ehdimme jo luopua toivosta, ja menimme maamme myyneinä mäkkäriin syömään. Siellä paikallinen nuorehko mies huomasi meidät ja kysyi, josko tarvitsisimme apua. Kerroimme minne halusimme mennä, ja aikamme karttaa tutkailtuaan mies osasi neuvoa meidät oikeaan paikkaan. Joskus kannattaa luovuttaa. Museon julisteet olivat kerrassaan mainioita. Suosikkini oli “Liberation of Tibet”, jossa Kiinan armeija saapuu Lhasaan väkijoukon hurratessa.

Jälkimmäinen museo käsitteli otsikon kolmatta kohtaa. Kyseessä oli “hillitysti” sukupuoliasioihin perinteisesti suhtautuvan Kiinan ensimmäinen seksimuseo. Varsin hilpeitä esineitähän siellä. Yksi mieleenpainuvimmista oli satula, josta törrötti puinen penis. Sillä kuulemma ennen muinoin rankaistiin miehiään pettäneitä naisia laittamalla naiset ratsastamaan hevosella, joka oli satuloitu kyseisellä kapistuksella. Auts.

Museon jälkeen olikin aika suunnata Annan ja Juhanin kautta junalle. Yllättäen olimme taas liikkeellä viime tingassa, joten jouduimme juoksemaan hiki hatussa ja ehdimme laiturille pari minuuttia ennen junan lähtöä. Mattimyöhäisyyden takia emme ehtineet ostaa ruokaa edessä olevaa 13 tunnin matkaa varten, mutta onneksi junan edessä oli koju, josta ostimme pullaa, sipsiä ja vettä (juuri muuta ei ollut tarjolla). Kiireessä lykkäsin kaverille satasen setelin enkä juuri katsonut mitä sain takaisin. Nopeaälyinen myyjä löi tietysti minulle tukun pieniä seteleitä, joiden yhteissumma oli 15 rämpylää. Yhteensä tuli siis maksettua rapiat 8 euroa sipsipurkista ja parista pullasta. Lisäksi huomasimme junaan päästyämme, että viimeisessä vaunussa oli erinomainen ravintola, josta sai parilla eurolla varsin mainion ja täyttävän aterian. Söimme silti väkisin sen jälkeen sipsit ja pullat, sen verran kalliiksi ne tulivat.

Juna oli varsin mukava elämys. Olimme asemalla saaneet kuulla, että yöjunissa oli kaksi vaihtoehtoa: “soft sleeper” ja “hard sleeper”. Ensin mainittu oli hieman nopeampi ja oletettavasti myös mukavampi mutta reilusti kalliimpi, joten tyydyimme jälkimmäiseen. Valinta oli oikea. Patjat olivat vähintään yhtä pehmeät kuin Hongkongin asuntoloissa, ja meillä oli jopa vuodevaatteet, toisin kuin Intiassa jossa jouduimme tyytymään pelkkään alustaan. 13 tunnin matkalla ehtikin saada mukavat unet.

3. päivä: Ankkaa wrapissa

Jos Shanghaissa oli ollut viileää, niin Beijingissä oli hyytävää, ja ostamani lämpimät vaatteet tulivat todella tarpeeseen. Asemalle saavuttuamme suuntasimme ensimmäisenä vaihtarikavereiden suosittelemaan Leo Hosteliin. Paikka oli todellakin suositusten arvoinen. Sijainti on Tiananmenin tuntumassa, peti irtosi neljällä eurolla, tarjolla oli palveluita bilispöydästä ilmaiseen nettiin ja lisäksi henkilökunta oli todella ystävällistä. Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille reppureissausta Beijingiin harkitseville.

Buukkasimme hostellin kautta seuraavaksi päiväksi retken Kiinan muurille. Retki kuulosti mielenkiintoiselta: tarkoituksena oli nähdä vähemmän tunnettu, “secret wall” -nimellä kutsuttu pätkä muuria. Reissun jälkeen paikallisen oppaan oli määrä viedä meidät syömään kotikyläänsä.

Kun tavarat oli saatu hostelliin, lähdimme Tiananmenille. Olihan se iso, mutta itse aukiossa ei liikaa ihmettelemistä ollut, joten suorimme sen laidalla olevaan Forbidden cityyn. Olihan se iso ja sinänsä ihan komea paikka, ja paljon tietoa oli tarjolla esikommunistisen Kiinan historiasta dynastioineen, mutta vähän tuli jälleen sellainen “onhan näitä katedraaleja nähty” -fiilis. Philipp oli samaa mieltä, emmekä jaksaneet lopulta kierrellä paikassa kuin pari tuntia.

Kävimme hostellilla pelaamassa hieman biljardia ja lähdimme sitten etsimään ravintolaa, josta saisi Pekingin ankkaa. Lonely Planet tiesi kertoa paikan, josta sitä piti saada halvalla, mutta jälleen jouduimme pettymään: paikka ei ollut ollenkaan siellä missä piti. Onneksi moni muu ravintola tarjosi samaa tavaraa, joten marssimme niistä lähimpään. Hinta oli kuitenkin huomattavasti Lonely Planetissa mainittua kalliimpi, eikä ruoka ollut hääviä. Tarjolla oli kymmenkunta lautasta, joista kolmella oli “lihaa” (yksi lautanen oikeasti lihaa, toinen käytännössä ihraa ja kolmas nahkaa), yhdellä kastiketta, yhdellä wrappeja(!) ja lopuilla mystisiä vihanneksia. Liha oli kaiken lisäksi kylmää. Myöhemmin saimme kuulla, että itse asiassa juuri tämä wrap-tyyli on kaikista tyylikkäin tapa tarjoilla Pekingin ankkaa, ja lihan kuuluukin olla kylmää. Itse olisin kuitenkin mieluummin ottanut sen höyryävän kokonaisen ankan, jota ravintolan menussa mainostettiin.

Ankkaa mahassa lähdimme tutustumaan Beijingin yöelämään. Juhani oli mainostanut, että paikka nimeltä “World of Suzie Wong” oli paras yökerho jossa hän oli ikinä käynyt, joten sinne oli tietysti mentävä. Ihan tavalliselta yökerholta se minusta vaikutti. Philipp taisi pitää paikasta enemmän, koskapa onnistui tekemään lähempää tuttavuutta paikallisen neitokaisen kanssa. Vaihtoivat oikein sähköpostejakin, ja tämänhetkinen tietoni on, että Philipp on lähdössä tänään takaisin Beijingiin tyttöä tapaamaan!

4. päivä: Muurin valloitus ja tuskainen junamatka

Edellisillan baarireissun jälkeen heräsimme pirteinä tasan 7:30, jolloin muurille oli tarkoitus lähteä. Kipaisin aulaan tiedustelemaan, josko ehdimme vielä mukaan, ja sain kuulla että kierros olikin peruttu kyseiseltä päivältä vähäisen osanoton takia. Harmistuneina vaivuimme takaisin unten maille. Heräilimme lopulta puolilta päivin ja ryhdyimme kyselemään, josko muurille ehtisi vielä jotenkin ennen pimeän tuloa. Hostellin ystävällinen emäntä kirjoitti meille muutaman kiinalaisen kirjaimen ja ohjeisti: näyttäkää ensin tämä taksikuskille, päädytte bussiasemalle, jossa näytätte tämän. Näin teimme, ja tunnin päästä olimme muurilla - noin yhdellä kolmasosalla hinnasta, jonka olisimme maksaneet, jos olisimme ottaneet hostellin tarjoaman retken.

Olimme pelänneet, että muurilla olisi kylmä, mutta itse asiassa päivä olikin huomattavasti edellistä lämpimämpi ja aurinkoisempi. Kiivetessä tuli lisäksi mukavasti lämmin. Päädyimme lopulta muurin kaikkein parhaiten säilyneelle - ja siis yleensä turisteja tihkuvalle - osalle. Joulukuu ei kuitenkaan ole turistisesonkia, joten ihmisiä oli miellyttävän vähän. Muurin korkeimmalle kohdalle kiipeäminen oli juuri sopivan rankkaa, jotta tunsi tehneensä jotain, mutta ei kuitenkaan väsyttänyt liikaa. Komeat näkymät olivat mukava palkinto kapuamisesta.

Muurilta palattuamme olikin aika suunnata takaisin Shanghaihin. Tämä oli edullisin tapa tehdä matka, koska lentäminen Beijingistä Hongkongiin olisi ollut kalliimpaa. Valitettavasti vain meille ilmoitettiin juna-asemalla, että yhtään nukkumavaunupaikkaa ei ollut saatavilla. Otimme sen sijaan “soft seater” -junan, joka sekin kuulosti riittävän mukavalta. Beijingin asema teki kuitenkin meille tepposet. Olimme asemalla 15 minuuttia ennen junan lähtöä, mutta emme millään onnistuneet löytämään oikeaa laituria, ja myöhästyimme junasta.

Menimme lipunmyyntitiskille kyselemään, oliko jotain tehtävissä. Ystävällinen täti kertoi, että seuraava juna oli lähdössä 20 minuutin kuluttua, eikä vaatinut edes lisämaksua. Olimme perin tyytyväisiä. Tyytyväisyys haihtui päästyämme junaan, joka oli mallia “hard-seater”. Se tarkoitti penkkirivejä, jotka oli ahdettu mahdollisimman tiiviisti, aina kolme vierekkäin ja vastapäätä toiset kolme. Jalka- tai muutakaan tilaa ei juuri ollut.

Ravintolavaunu junassa kyllä oli, mutta se oli sallittu ainoastaan nukkumavaunujen matkustajille! Edelliskerrasta “viisastuneina” emme tietenkään olleet ottaneet mukaan eväitä. Ainoa tarjolla oleva ruoka oli vaunussa kiertävä kärry, josta sai ostaa pähkinöitä ja epämääräisen näköistä ja makuista kuivattua lihaa. Syötävä oli, koska muuta ei ollut. Seurannut 13 tunnin junamatka on varmasti eräs elämäni epämiellyttävimmistä matkustuskokemuksista. Vaikka olimme rättiväsyneitä, onnistuimme silti nukkumaan matkan aikana vain muutaman tunnin, sen verran ahdasta ja kaikin puolin nihkeää vaunussa oli.

5. päivä - déjà vu

Viimeinen päivä sujui univelan takia melko rauhallisissa tunnelmissa. Ensin kävimme ajelemassa huippunopealla, 430 kilometriä tunnissa kulkevalla Maglev-junalla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana muuten moisia junia ei ole missään muualla kuin Shanghaissa ja Philippin kotikaupungissa Münchenissa. Jälkimmäisessä tosin juna on vielä kokeiluasteella, ja sen varsinainen käyttöönotto on ilmeisesti lykätty hamaan tuntemattomaan, koska sitä kokeiltaessa tapahtui onnettomuus, jossa juna törmäsi raiteille jääneeseen huoltovaunuun, ja 90 ihmistä kuoli.

Maglevin jälkeen etsimme keskustassa sijaitsevan hostellimme. Se paljastui Hostelling International -järjestön paikaksi, mikä oli hyvä juttu, sillä sain alennusta kesän reilillä hankitulla hostellikortillani. Philipp oli jäädä kiinni viisumistaan, mutta onneksi hostellin henkilökunta ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa asiasta eteenpäin, vaikka varmasti huomasivat, että mies on periaatteessa maassa laittomasti.

Illalla teimme perinteisiä turistijuttuja: kävelimme Bundilla ihastelemassa vanhoja taloja, ylitimme sitten joen neonvaloja hohkaavaa turistitunnelia pitkin ja kiipesimme ylös Oriental Pearl Toweriin ihastelemaan näkymiä. Illallista söimme samassa italialaispaikassa, jonka Anna ja Juhani olivat näyttäneet minulle. :D Aika noloa, mutta toisaalta nuo molemmat ateriat menevät helposti vaihtoaikani top kymppiin. Illallisen jälkeen olimme väsyneitä, mutta päätimme kuitenkin käydä vielä yksillä drinkeillä Lonely Planetin suosittelemassa kuppilassa. Ja se kannatti. Paikassa esiintyi kerrassaan loistavasti svengaava kolmen hengen latinobändi, jota aina välillä tuli tahdittamaan huikeaääninen mieslaulaja. Lisäksi se yksi juomani drinkki sattui olemaan yksi parhaista, joita olen ikinä maistanut. En vain kuollaksenikaan muista sen nimeä. :( Mutta ainekset olivat vodka, brandy, karpalomehu ja murskattu omena. Tätä pitää kokeilla kotona.

Istuskelimme baarissa ehkä tunnin-puolitoista. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt siellä hetkeksi. Vaikka olin kuolemanväsynyt, olisin silti voinut istua paikassa vaikka kuinka kauan, kuunnella bändiä ja lipittää herkkudrinkkiäni. Päätimme kuitenkin lähteä ajoissa nukkumaan, sillä herätys oli tiedossa jo muutamien tuntien päästä. Pikaisten yöunien jälkeen sanoimme hyvästit Shanghaille ja suuntasimme kohti lentokenttää.

Vaihtari ei reputa

Tiistaina 18. joulukuuta 2007

Syksyn viimeinen koulusuoritukseni, peliteorian tentti oli eilen. Siihen tuli mentyä aika vähällä lukemisella, ja sen huomasi tentissä. En kuitenkaan ole kovin huolestunut läpipääsystäni. Kyseessä on kuitenkin sama kurssi, jonka assistentti totesi läpipääsystään ensimmäisen välikokeen alisuoriutumisen johdosta huolestuneelle vaihtarikaverille: “Palautat vain loppuesseen ja ilmestyt tenttiin, niin kyllä sä läpi pääset.” Myös toisella kurssilla huhuttiin, että ainakin vaihtarit pääsevät läpi kaikesta, kunhan vain palauttavat harjoitustyöt ja osallistuvat kokeisiin.

Mikä tähän on syynä? Muutamia arvauksia: vaihtarit ovat täällä vain yhden tai kaksi lukukautta, joten he eivät voi uusia suorituksia. Monet joutuvat todellisiin vaikeuksiin kotiyliopistoissaan, jos eivät saa vaadittua kurssimäärää kasaan. Jos jokin yliopisto alkaa yhtäkkiä reputtaa kovasti kansainvälisiä opiskelijoita, tämä saattaa näkyä sen suosiossa. Ehkä yliopistoissakin ajatellaan kaikesta huolimatta, että vaihtarin tärkein tehtävä ei sittenkään ole opiskelu, vaan paikalliseen kulttuuriin tutustuminen.

Tilanne ei todellakaan ole tämä pelkästään Hongkongissa. LTY:llä opiskeleva tuttuni kertoi tentistä, jossa hänen edessään istuskeli pari vaihtaria. Tyypit keskustelivat keskenään koko tentin ajan, eikä valvoja puuttunut asiaan mitenkään. Myös harjoitustöitä vaihtarit tekevät saman tyypin arvion mukaan keskimäärin vähemmän rehellisin keinoin kuin suomalaiset, ja netistä kopiointi on yleistä. Kaikkea tätä katsotaan läpi sormien ja kuitataan “kulttuurieroilla”. Jos niihin puututtaisiin, vaihtarit eivät ehkä enää haluaisi tulla Suomeen, ja sehän se vasta kauheaa olisi.

Viimeisiä päiviä Hongkongissa viedään, ja ohjelmassa tuntuu melkein joka päivä olevan jonkun läksiäiset. Ensimmäinen kotiinlähtijä oli Sammie viime viikon tiistaina, Roryn näin viimeistä kertaa lauantaina ja Luken jäähyväisillallinen on tänään. Sebastien ja Gilbert jättivät Hongkongin jo kuun alussa ja lähtivät Tiibetiin. Vaikka itsekin odotan jo kovasti kotiin pääsemistä, on ilmassa silti haikeutta. Näenkö näitä tyyppejä enää koskaan?

Kiina-postaus on puoliksi kirjoitettu, kyllä se vielä tulee. Sen jälkeen tämä blogi alkaakin pikku hiljaa olla pulkassa. Olen ruvennut pikku hiljaa herättelemään henkiin myös Sanaista arkkua, jota alan ylläpitää tosissani heti 7.1. kestävän joulutauon jälkeen. Ajattelin yrittää kirjoittaa siinä vaihteen vuoksi enemmän Asioista ja vähemmän itsestäni, saapa nähdä mikä on lopputulos. :)

Paras itsenäisyyspäivä ikinä

Lauantaina 8. joulukuuta 2007

Torstaina vietettiin Suomen 90-vuotissynttäreitä. Aloitimme juhlinnan Anskin, Eeron ja Kirsin (Juha oli reissussa Kiinassa) kanssa illallisella, jolle osallistui myös muita vaihtareita. Kyseessä oli buffet-tyyppinen ratkaisu, ja niissähän käy aina niin, että tulee mässäiltyä aivan käsittämättömällä tavalla. Siinä vaiheessa kun olin aivan varma, ettei maaruun mahdu enää muruakaan, huomasin että jälkiruokapöydän liepeillä oli piste, jossa sai paistaa itse vohveleita. Se oli menoa. Illallisen jälkeen liikkuminen oli kovin vaikeaa.

Vaivoin onnistuimme kuitenkin siirtymään Suomen pääkonsulin virka-asunnolle, jossa pidettävään cocktail-tilaisuuteen Hongkongin suomalaisten yhdistys oli meidät kutsunut. Saamamme kutsu herätti katkeruutta vaihtarikavereissa, jotka eivät olleet vastaavia saaneet. Kannattaa olla suomalainen. Asunto oli hulppea penthouse pilvenpiirtäjän 33. kerroksessa. Seinän kokoisesta ikkunasta avautui näkymä suoraan Hongkongin ydinkeskustaan. Paikalla oli varmaan satakunta ihmistä, ja kaikki mahtuivat kämppään varsin mukavasti. Parhaat bileet olivat valtavalla terassilla, jonka baarista sai käydä hakemassa viiniä niin paljon kuin mieli teki.

Bileissä erityisen mukavaa oli se, että sinne oli kutsuttu suomalaisvaihtareita myös muista Hongkongin yliopistoista. Täällä on yhdeksän yliopistoa, ja vaikuttaa siltä, että jokaisella niistä on vaihtosopimus jonkin suomalaisen yliopiston kanssa. Tapasimme mm. tampereen teekkareita, jotka opiskelevat paikallisessa teknillisellä korkeakoulussa, sekä Turun yliopiston väkeä, joiden täkäläinen koulu on Hong Kong Babtist university, joka nimestään huolimatta on ilmeisesti melko tavanomainen yliopisto, vaikka uskonnollisuus aina välillä pilkahtaakin. Suomalaisia on siis vaihdossa Hongkongissa yhteensä varmaan ainakin parikymmentä, mikä tuli minulle yllätyksenä. Tämän porukan kanssa olisikin sitten tarkoitus lähteä bilettämään ensi viikolla.

Puolen yön aikaan siirryimme Lan Kwai Fongissa sijaitsevaan Finds-nimiseen baari/ravintolaan. Paikalla on suomalainen omistaja, ja se ylpeilee skandinaavisella valikoimallaan. Osana tätä jokaiselle drinkin ostavalle asiakkaalle tarjotaan ilmainen kossushotti. :) Drinksut olivat tosin hieman kalliita, mutta onneksi itsenäisyyspäivän kunniaksi niitäkin sai kaksi yhden hinnalla. Hieno paikka kaiken kaikkiaan, erottui tyylikkäällä sisustuksellaan ja komealla kattoterassillaan positiivisesti Lan Kwai Fongin yleisestä tasosta. Tapasimme Findsissa sattumalta myös Satun ja kumppanit, joiden Hongkongissa oleilun olin onnistunut jo Indonesia-hässäkän seurauksena unohtamaan.

Findsin mennessä kiinni kolmen aikaan luulimme, että ilta olisi ohi. Vaan toisin kävi: pieneltä kujalta ilmestyi pari konsulin bileissä tapaamaamme suomalaista liike-elämän edustajaa, jotka viittoivat meitä mukaansa. Hämärän tunneliverkoston päästä löytyi “salainen” yökerho nimeltä Drop. Toinen meidät mukaansa kutsuneista veikoista, Antti nimeltään, tahtoi ystävällisesti tarjota illan ja antoi tarjoilijalle (todennäköisesti firman) luottokorttinsa. Yö jatkuikin tästä sen verran mukavasti, että kotiin pääsin lopulta puoli kahdeksan aikoihin aamulla. Täytyy kyllä todeta, että olivat parhaat itsenäisyyspäiväbileet, joissa olen ollut, ja auttoivat mukavasti unohtamaan Indonesia-pettymyksen. Näiden missaaminen olisi todella harmittanut.

Pettymysten pettymys

Keskiviikkona 5. joulukuuta 2007

Eipä mennyt sitten homma ihan putkeen. Indonesian reissu tyssäsi jo lentokentälle, jossa minulle kerrottiin, että Indonesiaan mentäessä passin pitää olla voimassa seuraavat 6 kuukautta, ja omani on enää vain 5. Tämä minun olisi pitänyt tietysti tietää ennalta, olinhan hermoillut saman asian kanssa jo Kiinaan mennessä, mutta sitten autuaasti moisen unohtanut. Ilmeisesti kuuden kuukauden sääntö on voimassa täälläpäin kaikissa maissa Hongkongia ja Macaota lukuunottamatta.

Otin välittömän puhelun Suomen Hongkongin suurlähetystöön, josta kerrottiin, että saan väliaikaisen pikapassin aikaisintaan huomiseksi ja se kustantaa 1500 Hongkongin dollaria. Päätin luovuttaa suosiolla. Ehkä kohtaloni ei ole nähdä eteläistä pallonpuoliskoa eikä löytää Pendekiä. Kenties kohtalo johdatti minut turvaan viime hetkellä, ja viidakkoreissu olisi koitunut turmiokseni. Mutta kyllähän tällainen silti pakkaa vituttamaan. Toivottavasti saan edes osan lentolippuihin käytetyistä rahoista takaisin, vajaan 300 euron maksaminen tyhjästä kirpaisee.

Onneksi kaikki muut eivät sentään ole reissussa, ja välittömästi kotiinpaluun jälkeen lähdinkin murjottamisen sijaan katsomaan vaihtariporukan kanssa Hongkongissa erittäin suosittua huvia, laukkakisoja. Siellähän ne hepat kovaa kipittivät. Totesin kyllä, että olisin tarvinnut jonkun asiantuntijan selittämään lajin hienouksia. Pelasin sentään 10 HKD:ta, pitihän sitä kokeilla. “Industrial success” ei menestynyt.

Jotain hyvääkin kotiinjäämisessä: huomenna on Suomen itsenäisyyspäivä, ja Hongkongin suomiseura järjestää siihen liittyen jonkinlaiset bileet. Olin etukäteen vähän harmitellut, etten reissun takia sinne pääse, joten tämä ainakin korjaantuu. Olettaen, että ottavat vielä vastaan myöhäisen ilmoittautumiseni…

Kummallisen tyhjä olotila, kun yhtäkkiä onkin edessä 12 päivää vailla mitään pakollista tekemistä. Mutta eiköhän sitä aina jotain keksi…

Orang Pendek, täältä tullaan!

Keskiviikkona 5. joulukuuta 2007

Kaikki alkaa olla valmista Sumatraa varten. Viimeiset päivät olen suorittanut viimeisiä koulutöitä hiki hatussa. Toissapäivänä tuli optimointiennätys, kun aloitin 2000 sanan peliteorian esseen teon puoli kahdelta. Dedis oli viideltä (ja silloin piti siis olla palauttamassa paperiversiota) ja välillä piti vielä käydä hakemassa malariapillereitä lääkäriltä. 2000 sanaa syntyi iloisesti tuossa ajassa, sisältö on kyllä melkoista huttua.

Malariapillereitä hakiessani hoitajatäti rupesi kyselemään rokotuksista. Luulin hankkineeni Suomessa kaikki mahdolliset, mutta täti luettelikin aimo listan rokotteita, joista en ollut ennen kuullutkaan. Ja tietysti olin liikkeellä niin myöhään, ettei niitä enää ehditty antamaan. Keskustelu sujui tähän tapaan:

Hoitsu: Onko sinulla rokotetta x?
Minä: Öö…ei.
Hoitsu: Onko sinulla rokotetta y?
Minä: Eipä taida olla sitäkään.
Hoitsu: Onko sinulla uskontoa?
Minä: Öö…on?
Hoitsu: Siinä tapauksessa rukoile jumalaasi!

Toivottavasti kyse oli vain siitä, etten ymmärtänyt rokotteiden englanninkielisiä nimiä, osa niistä kun oli sellaisia jotka kuulemma annetaan yleensä jo lapsena. Mutta veikkaan että ainakin yksi tai kaksi oli sellaisia joita en ole saanut. No, muutama päivähän siellä viidakossa vain ollaan.

Eilen patsasteltiin Facebook-ryhmän kanssa puvut päällä, sillä niin on täällä tapana presentaatioissa olla. Illalla tehtiin vielä viimeiset väännöt nettisoftakurssin mobiiliapplikaatioon, ja tänään aamulla saatiin sekin demottua. Syksyn kouluhommista on nyt jäljellä enää peliteorian tenttin 17.12. Helpottava tunne.

Ikävänä yllätyksenä tuli, että Luke joutui perumaan lähtönsä viime hetkellä, koska ei ollut saanut koulutöitään hoidetuksi ajoissa. Kuulemma reputtaisi kaksi kurssia jos lähtisi nyt reissuun. Joutui tänään peruuttamaan lentonsa, toivottavasti saa rahansa takaisin. Lähdemme siis huomenna kolmisin Philippin ja Asherin kanssa. Hyvä porukka sekin, ei siinä mitään, mutta mieluusti olisin kyllä Luken mukaan ottanut.

Nyt on siis aika suunnata kohti Jakartaa. Jakartasta jatkamme huomenna vaihtolennolla Sumatralla sijaisevaan Padangiin. Siellä sijaitsee kansallispuisto, jossa suoritamme kolmen päivän viidakkovaelluksen. Reissun tavoitteena on bongata myyttinen Orang Pendek –otus, josta on tehty useita näköhavaintoja kyseisessä viidakossa, mutta jota kukaan ei ole vielä onnistunut kuvaamaan. Me luonnollisesti onnistumme, ja löydöksemme tulee tuottamaan meille sen verran mainetta ja mammonaa, ettei kenenkään meistä tarvitse enää koskaan tehdä töitä. Tuottoisa reissu siis tiedossa. Palaan ensi maanantaina, sen jälkeen matkaraporttia niin tältä reissulta kuin Kiinastakin.

Suomibileet

Sunnuntaina 2. joulukuuta 2007

Pitkä kirjoitustauko. Ei vaan tahdo olla aikaa merkitä ylös kaikkia juttuja. Kaikki loput kouludeadlinet ovat kolmen päivän sisällä ja sen jälkeen on lähtö Indonesiaan. Tuon reissun jälkeen pitäisi sitten olla enemmän aikaa kirjoitella ylös vanhempiakin tapahtumia. Tässä kuitenkin lyhyesti.

Viime viikonloppuna (pitkänä sellaisena - lähtö keskiviikkona, paluu tiistaina..) olimme Philippin kanssa Kiinassa. Tällä reissulla tapahtui niin paljon jännää, että se ansaitsee oman megalomaanisen postauksensa, joka on luvassa varmaan vasta Indonesian jälkeen. Hieno reissu joka tapauksessa.

Eilen järjestimme siis Suomi-illan asuntolani yhteistilassa. Koko päivä kului sykkiessä uskomattomalla tavalla koristelujen, ruuanlaiton ja muiden valmistelujen merkeissä. Juuri kun kaikki oli saatu valmiiksi, paukkasi asuntolan johtaja paikalle ja kertoi että paikalla on liikaa ihmisiä, joista liian suuri osa on muuta kuin asuntolan väkeä. Minun olisi pitänyt kuulemma anoa erillislupa, jota en ollut tehnyt kun en ollut moisesta tiennyt, olin vain varannut tilan käyttööni.

Viidentoista minuutin selittelyn jälkeen sain lopulta hänet kuitenkin antamaan meidän pitää bileet sillä ehdolla, että toimitamme listan kaikista paikalla olevista ihmisistä, häivymme puoli yhteentoista mennessä eikä juhlissa nautita lainkaan alkoholia. Kaksi kolmesta täyttyi, onneksi asuntolan johtaja ei tullut tarkastamaan tilannetta myöhemmin sillä viimeksimainitussa ei aivan onnistuttu…

Bileet onnistuivat loistavasti! Ruokana oli mm. perunamuusia ja lihapullia, appelsiini-porkkanaraastetta  ja makaroonilaatikkoa. Jälkkärinä oli pipareita, salmiakkia, suklaata, glögiä ja kakku, johon oli elintarvikevärillä tehty Suomen lippu. Bileet olivat teemaltaa yhdistetyt itsenäisyyspäivä -ja pikkujoulubileet, eli koristeluna oli kaikkea mahdollista Suomi- ja joulukrääsää. Stereoista pauhasi suomalainen musiikki. Ohjelmassa oli mm. leikki, jossa vaihtarit saivat kukin suomenkielisen lauseen. Jokaista lausetta oli kaksi kappaletta, ja kunkin piti löytää itselleen pari, mutta lappua ei saanut näyttää, vaan lause piti pystyä sanomaan. Tarjolla oli mm. perinteisiä “vesihiisi sihisi hississä” ja “ärrän kierrän orren ympäri” -kielenvääntelyitä sekä vähemmän kilttejä hokemia.

Koska kyseessä olivat pikkujoulut, tuli joulupukkikin luonnollisesti paikalle. Pukkina toimi Eero, joka veti osansa aivan loistavasti. Vaihtaritytöt istuskelivat pukin polvella ja lopulta kaikki saivat lahjansa. Tyynyillä täytetty Lan Kwai Fongista hankittu joulupukkiasu oli upea. Oma asuni oli myös varsin tyylikäs: olin joulukuusi. Anski oli askarrellut minulle älyttömän siisti puvun hulavanteesta, vihreästä kankaasta, joulupalloista, hörhelöistä ja jouluvaloista. Tähti vain puuttui. Anski oli poro, Juha lapinmies ja Kirsi tonttu.

Paljon kiitosta tuli kaikilta, ja hyvä fiilis tuli itsellemme siitä, että olimme saaneet aikaiseksi suunnitella ja toteuttaa moisen tapahtuman. Kiitoksia kovasti Kenulle, Sampalle ja Esalle idean antamisesta. :) Ja iso kiitos Anskille, Juhalle, Eerolle ja Kirsille järkkäämisestä, ja kaikille neljällekymmenelle mukanaolijalle (paikalla oli myös Athenen Satu IDBM-kavereineen!) loistavien bileiden tekemisestä!

Nyt takaisin arkeen. Kolmen vuorokauden aikana pitäisi saada väännettyä yksi valtaisa koodausharkka, Facebook-ryhmätyö sekä New Median ja Games & Decisionsin lopputyöt. Huhhuh.

Ensitreffeille karaokebaariin?

Sunnuntaina 18. marraskuuta 2007

Perjantain Foreign Exchange -bileet venähtivät pitkäksi. Hauskaa oli, mutta nukkumaan tuli mentyä sen verran myöhään, että lauantai olisi hyvin helposti kulunut lähinnä kotona lepäillen. Onneksi olimme suunnitelleet jo valmiiksi ohjelmaa lauantaille.

Ensin tapasimme suomalaisporukalla (myöhäisen) lounaan ja Suomi-spektaakkelin suunnittelun merkeissä. Bongasin Lappeenrannan jehujen blogista, että olivat järjestäneet Suomi-illan vaihtareille. Idea kuulosti sen verran hyvältä, että päätimme Anskin, Kirsin, Eeron ja Juhan kanssa kopioida sen. Tarkoituksena on siis tarjota itse tekemäämme suomalaista ruokaa, juomapuolella joutunemme tyytymään kossun puutteessa Finlandiaan. Lisäksi ohjelmassa lienee mm. erilaisia kilpailuja sekä (jos laitteisto saadaan järjestymään) käännösbiisikaraokea!

Suunnittelupalaverin jälkeen tapasimme joukon muita vaihtareita. Tarkoituksena oli mennä ensin leffaan katsomaan Ang Leen uutukaista Lust, Cautionia (kiinaksi Se, jie) ja sen jälkeen suunnata karaokeen, jota suurin osa meistä ei vielä ollut Hongkongissa kokenut. Ensin mainittu vain osoittautui yllättävän hankalaksi operaatioksi: paikalliset kun olivat kovin tarkkoja siitä, että kaikkien pitää osoittaa olevansa vähintään elokuvan ikärajan vaatiman 18 vuoden ikäisiä. Hollantilaisella Remcolla ei ollut henkilöllisyystodistusta mukana, emmekä pitkien selittelyjen jälkeenkään saaneet 25-vuotiaalta näyttävää kaveria sisään. Niinpä hän lähti hakemaan henkkareita kotoa, mutta matkassa meni sen verran kauan, että hän totesi myöhästyvänsä leffasta pahasti ja jäi lopulta kotiin. :/

Muu porukka pääsi lopulta teatteriin, mutta ensin oli käytävä läpi tiukka turvatarkastus, jossa mm. kaikkien laukut pengottiin, ja kamerat oli jätettävä salin ulkopuolelle. Lisäksi elokuva alkoi yllättäen tasan ilmoitettuun aikaan ilman trailereita, joten alku jäi näkemättä. Rohkeilla seksikohtauksillaan markkinoitu elokuva oli ihan kelpo pätkä, muttei mikään tajunnan räjäyttävä elokuvaelämys.

Leffan jälkeen kävimme herkuttelemassa Pizza Hutissa ja sen jälkeen lähdimme etsimään karaokepaikkaa. Hongkongissa ja Aasiassa yleensä karaokekulttuuri on varsin erilainen kuin Suomessa. Ainakin Hongkongissa karaoke on todella iso juttu. Vaikuttaa siltä, että täkäläisillä on lähes poikkeuksetta ainakin kohtuullinen laulutaito. Johtuisiko sitten siitä, että kiinankielinen puhe äänen korkeuden vaihteluineen on tavallaan kuin laulamista. Laulamiseen suhtaudutaankin niin luontevasti, että täällä on kuulemma hyvin yleistä, että pariskunnat menevät ensimmäisille treffeilleen karaokeen! Tätä ei varmasti tapahtuisi Suomessa.

Siinä missä suomalaisessa karaokebaarissa on vain yksi esiintymislava, sisältää hongkongilainen karaokepaikka kymmenittäin pieniä huoneita, joista jokainen sisältää oman karaokelaitteistonsa ja muutaman mikin. Näihin loosheihin ahtaudutaan usein isolla kaveriporukalla. Osa paikoista on ns. all nightereita, joiden hintaan kuuluvat ruuat ja juomat koko yön ajan. Edellisillan väsymys painoi kuitenkin sen verran, että menimme suosiolla “tavalliseen” paikkaan. Meitä oli vähän päälle kymmenen vaihtaria. Yhtään paikallista ei matkassamme ollut, ja kaikki ujostelivat laulamista sen verran, ettei kukaan halunnut laulaa yksin. Sen sijaan vedimme parisen tuntia erinäisiä länsimaisia tunnettuja pop/rock -biisejä yhteislaululla, jonka volyymi oli sitä luokkaa, ettei lopulta ollut enää juuri väliä sillä, ketkä pitelivät mikkiä käsissään. Hauskaa oli.

Tänään on vaalipäivä. Hongkongin piirikuntavaalit (District Council Elections) ovat käynnissä, ja se tarkoittaa sitä, että minä olen “töissä”, eli ylläpitämässä New Media Workshop -kurssin Hong Kong Stories -uutissaittia. Tällä viikolla on tehty kovasti työtä saitin eteen, ja nyt se alkaa viimein näyttää ihan oikealta uutissivustolta, kiitos Joomla!:n ja sen (maksullisen) News-lisäosan. Minun tehtäväni “tech guyn” ominaisuudessa on istuskella tietokoneluokassa yhdessä kurssin professorin ja assistentin kanssa ja työskennellä saitin kimpussa sillä aikaa kun muut kurssilaiset tekevät kenttätyötä haastatellen ja ottaen valokuvia. Onnekseni oma hommani ei ole kovin kiireinen, joten ehdin tehdä tässä samalla myös kaikenlaista muuta, esimerkiksi kirjoitella blogipostauksia. :)

Kolmen päivän päästä Kiinaan! Kiinanreissun jälkeen vielä reilu viikko koulujuttujen kimpussa, ja sitten on jäljellä enää reilut kaksi viikkoa lomaa, jota häiritsee ainoastaan yksi loppukoe 17.12. Tarkoitus olisi tehdä vielä ainakin muutaman päivän reissu Sumatran viidakoihin Indonesiaan ja kenties myös käydä piipahtamassa Singaporessa ja Malesiassa. Ja reilun kuukauden päästä onkin sitten kotiinlähdön aika.

Taiwanin jälkeisiä tapahtumia ja koti-ikävää

Sunnuntaina 11. marraskuuta 2007

Reissujen jälkeen meni niin pitkä aika niistä kirjoitellessa, etten ole ehtinyt merkitsemään mitään niiden jälkeisistä tapahtumista. Tässä kappaleen verran kaikista tärkeimmistä.

Viime viikon keskiviikkona oli Halloween, joka on Hongkongissa todella iso juttu. Kävimme vaihtariporukalla syömässä hot potia ja sen jälkeen suuntasimme Lan Kwai Fongiin, jossa piti olla kaupungin kovimmat pippalot. Ja niin siellä olikin, niin kovat, että emme mahtuneet koko alueelle! Kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä, kuka pukeutuneena Shrekiksi, kuka Robocopiksi tai teräsmieheksi. Ihmettelimme aikamme hienoja pukuja ja totesimme sitten, että ruuhkassa ei jaksa olla, ja siirryimme viettämään loppuiltaa rauhallisemmalle alueelle.

Torstaina olivat vuorossa raitiovaunubileet. Asher, Jo ja Megan olivat vuokranneet synttäreidensä kunniaksi raitiovaunun kahdeksi tunniksi. Siihen ahtautui sitten vajaat neljäkymmentä vaihtaria, ja sitten lähdettiin huristelemaan pitkin katuja. Ihan hauskaa oli, tosin hauskuutta rajoitti hieman se, että ratikassa ei ollut äänentoistojärjestelmää, joten emme saaneet poppia raikaamaan vaunussa.

Sunnuntaina lähdimme noin kymmenen hengen voimin Apinavuorelle. Kyseessä on Hongkongin New Territories -alueella sijaitseva luonnonpuisto, jonka erikoisuutena ovat vapaana vaeltavat apinat. Ja melkoisia epeleitä apinat olivatkin. Heti aluksi yksi niistä nappasi Meganilta muovikassin, kun luuli sen sisältävän ruokaa. Hieman myöhemmin Amber halusi Meganin ottavan hänestä kuvan apinoiden ympäröimänä. Yksi apinoista luuli Amberin uhkaavaan poikastaan ja hyökkäsi purren tyttöä käsivarteen! Näistä tapahtumista saimme idean jatkaa elokuvaprojektejamme, ja näin syntyi elokuva “Curse of the Monkey Mountain”, jossa Amber esittää julmaa apinakuningatarta. Valmis elokuva löytyy Anskin Facebookista. (Kyllä, Amber meni lääkäriin heti, kun palasimme vuorelta.)

Vanhempani saapuivat Hongkongiin myöhään viime keskiviikkoiltana. Tapasin heidät torstaina. Oli älyttömän kiva nähdä. Puhuttavaa oli sen verran paljon, että jäimmekin sitten juttelemaan koko illaksi heidän hotellihuoneeseensa, ja kävimme myös syömässä hotellin ravintolassa. :D Kyseinen ateria oli muuten paras ateriani koko Hongkongissa oloni aikana. Se ei tosin johtunut niinkään tarjolla olleista aasialaisista erikoisuuksista, vaan omalle lautaselleni päätyi lähinnä kerma-juustoperunoita, tandoorikanaa ja vasikanleikettä. :) Pari paikallista perinneruokaakin tuli sentään samalla kokeiltua: alkuruoaksi söimme haineväkeittoa ja jälkiruoaksi linnunpesää munamössössä. Kumpikaan ei maistunut oikeastaan miltään.

Perjantaina pidimme sitten oikein kunnon kierroksen yliopistolla ja kaupungilla. Kauppoja kierrellessämme satuimme paikalle, jossa olivat käynnissä Batman-elokuvan kuvaukset! Tämän meille kertoi paikallinen toimittaja, joka halusi haastatella minua. Batman tosin heilui jossain ylhäällä sillalla, emmekä onnistuneet viittaveikkoa näkemään, kameramiehiä kylläkin. Illalla kävimme katsomassa Hongkongin jokailtaisen valoshown, mikä oli hauskaa, sillä en jostain syystä ollut vielä ikinä ollut itse saanut aikaiseksi mennä showta katsomaan. Ihan hienolta kyllä näytti ja kuulosti, kun kaikki kaupungin suurimmat pilvenpiirtäjät hehkuttivat valonheittimiään musiikin tahtiin, vaikka mistään megamahtavasta spektaakkelista ei kyse ollutkaan.

Tänään kävin kanadalaisen vaihtarikaverini Phoeben kanssa syömässä käärmettä. Vajaalla viidellä eurolla irtosi kupposellinen, josta riitti lounaaksi kahdelle. Ihan sopuhinta moisesta eksotismista. Käärme maistui koko lailla kanalta. Jännää oli myös katsella, kun puljua pitänyt miekkonen kahmaisi yhdestä häkistä käteensä käärmeen ja poisti siltä myrkkypussin. Veikeä proseduuri: ensin puserretaan käärmettä niin kauan että pussi saadaan haluttuun kohtaan mahaa, jonka jälkeen tehdään mahaan reikä ja vedetään pussi ulos. Tämän jälkeen edelleen elossa oleva käärme laitettiin takaisin häkkiin. Näytti voivan hyvin. Illalla syöpöteltiin sitten toisenlaisia herkkuja syksyn viimeisen (ja minulle vasta toisen) High Table Dinnerin merkeissä.

Vaihtosyksyä on jäljellä kuutisen viikkoa, ja kieltämättä pikku hiljaa alkaa olla sellainen tunne, että ei niin haittaisi, vaikka pääsisi jo palaamaan kotiin. Tähän blogiin olen kirjoitellut tähän asti lähinnä siitä, kuinka siistiä täällä on ollut ja mitä kaikkea jännää olen tehnyt, mutta kyllä totuus on se, että koti-ikävä raastaa välillä todella kovasti, ja viime viikkoina se on vain yltynyt. On ikävä kavereita, perhettä, Athenea, bändiä ja suomalaista ruokaa. Eniten on tietysti ikävä Jenskua. Kyllä neljä kuukautta on vain ihan hurjan pitkä aika olla erossa.

Kun lähdön hetki koittaa, tuntuu varmasti myös haikealta. Taakse jäävät kaikki täällä tavatut ihmiset, ja monia ei ehkä koskaan enää tapaa. Toisaalta tiedän hyvin, että päällimmäinen tunne tulee lähtöpäivänä olemaan suunnaton riemu siinä, että pääsee takaisin kotiin, rakkaiden luokse. Sinne mihin minä kuulun.

Hihi

Lauantaina 10. marraskuuta 2007

Minulle toimitettiin lappunen, jossa kysytään, onko huoneeni varustuksessa kaikki kunnossa. Ensimmäisessä kohdassa tiedustellaan, onko ikkunoissa halkeamia. Paperissa lukee siis:

Building installation: 1. Windows with Crack

Tämä huvitti jostain syystä minua suuresti.