Taiwanin jälkeisiä tapahtumia ja koti-ikävää
Reissujen jälkeen meni niin pitkä aika niistä kirjoitellessa, etten ole ehtinyt merkitsemään mitään niiden jälkeisistä tapahtumista. Tässä kappaleen verran kaikista tärkeimmistä.
Viime viikon keskiviikkona oli Halloween, joka on Hongkongissa todella iso juttu. Kävimme vaihtariporukalla syömässä hot potia ja sen jälkeen suuntasimme Lan Kwai Fongiin, jossa piti olla kaupungin kovimmat pippalot. Ja niin siellä olikin, niin kovat, että emme mahtuneet koko alueelle! Kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä, kuka pukeutuneena Shrekiksi, kuka Robocopiksi tai teräsmieheksi. Ihmettelimme aikamme hienoja pukuja ja totesimme sitten, että ruuhkassa ei jaksa olla, ja siirryimme viettämään loppuiltaa rauhallisemmalle alueelle.
Torstaina olivat vuorossa raitiovaunubileet. Asher, Jo ja Megan olivat vuokranneet synttäreidensä kunniaksi raitiovaunun kahdeksi tunniksi. Siihen ahtautui sitten vajaat neljäkymmentä vaihtaria, ja sitten lähdettiin huristelemaan pitkin katuja. Ihan hauskaa oli, tosin hauskuutta rajoitti hieman se, että ratikassa ei ollut äänentoistojärjestelmää, joten emme saaneet poppia raikaamaan vaunussa.
Sunnuntaina lähdimme noin kymmenen hengen voimin Apinavuorelle. Kyseessä on Hongkongin New Territories -alueella sijaitseva luonnonpuisto, jonka erikoisuutena ovat vapaana vaeltavat apinat. Ja melkoisia epeleitä apinat olivatkin. Heti aluksi yksi niistä nappasi Meganilta muovikassin, kun luuli sen sisältävän ruokaa. Hieman myöhemmin Amber halusi Meganin ottavan hänestä kuvan apinoiden ympäröimänä. Yksi apinoista luuli Amberin uhkaavaan poikastaan ja hyökkäsi purren tyttöä käsivarteen! Näistä tapahtumista saimme idean jatkaa elokuvaprojektejamme, ja näin syntyi elokuva “Curse of the Monkey Mountain”, jossa Amber esittää julmaa apinakuningatarta. Valmis elokuva löytyy Anskin Facebookista. (Kyllä, Amber meni lääkäriin heti, kun palasimme vuorelta.)
Vanhempani saapuivat Hongkongiin myöhään viime keskiviikkoiltana. Tapasin heidät torstaina. Oli älyttömän kiva nähdä. Puhuttavaa oli sen verran paljon, että jäimmekin sitten juttelemaan koko illaksi heidän hotellihuoneeseensa, ja kävimme myös syömässä hotellin ravintolassa. 
Kyseinen ateria oli muuten paras ateriani koko Hongkongissa oloni aikana. Se ei tosin johtunut niinkään tarjolla olleista aasialaisista erikoisuuksista, vaan omalle lautaselleni päätyi lähinnä kerma-juustoperunoita, tandoorikanaa ja vasikanleikettä. 
Pari paikallista perinneruokaakin tuli sentään samalla kokeiltua: alkuruoaksi söimme haineväkeittoa ja jälkiruoaksi linnunpesää munamössössä. Kumpikaan ei maistunut oikeastaan miltään.
Perjantaina pidimme sitten oikein kunnon kierroksen yliopistolla ja kaupungilla. Kauppoja kierrellessämme satuimme paikalle, jossa olivat käynnissä Batman-elokuvan kuvaukset! Tämän meille kertoi paikallinen toimittaja, joka halusi haastatella minua. Batman tosin heilui jossain ylhäällä sillalla, emmekä onnistuneet viittaveikkoa näkemään, kameramiehiä kylläkin. Illalla kävimme katsomassa Hongkongin jokailtaisen valoshown, mikä oli hauskaa, sillä en jostain syystä ollut vielä ikinä ollut itse saanut aikaiseksi mennä showta katsomaan. Ihan hienolta kyllä näytti ja kuulosti, kun kaikki kaupungin suurimmat pilvenpiirtäjät hehkuttivat valonheittimiään musiikin tahtiin, vaikka mistään megamahtavasta spektaakkelista ei kyse ollutkaan.
Tänään kävin kanadalaisen vaihtarikaverini Phoeben kanssa syömässä käärmettä. Vajaalla viidellä eurolla irtosi kupposellinen, josta riitti lounaaksi kahdelle. Ihan sopuhinta moisesta eksotismista. Käärme maistui koko lailla kanalta. Jännää oli myös katsella, kun puljua pitänyt miekkonen kahmaisi yhdestä häkistä käteensä käärmeen ja poisti siltä myrkkypussin. Veikeä proseduuri: ensin puserretaan käärmettä niin kauan että pussi saadaan haluttuun kohtaan mahaa, jonka jälkeen tehdään mahaan reikä ja vedetään pussi ulos. Tämän jälkeen edelleen elossa oleva käärme laitettiin takaisin häkkiin. Näytti voivan hyvin. Illalla syöpöteltiin sitten toisenlaisia herkkuja syksyn viimeisen (ja minulle vasta toisen) High Table Dinnerin merkeissä.
Vaihtosyksyä on jäljellä kuutisen viikkoa, ja kieltämättä pikku hiljaa alkaa olla sellainen tunne, että ei niin haittaisi, vaikka pääsisi jo palaamaan kotiin. Tähän blogiin olen kirjoitellut tähän asti lähinnä siitä, kuinka siistiä täällä on ollut ja mitä kaikkea jännää olen tehnyt, mutta kyllä totuus on se, että koti-ikävä raastaa välillä todella kovasti, ja viime viikkoina se on vain yltynyt. On ikävä kavereita, perhettä, Athenea, bändiä ja suomalaista ruokaa. Eniten on tietysti ikävä Jenskua. Kyllä neljä kuukautta on vain ihan hurjan pitkä aika olla erossa.
Kun lähdön hetki koittaa, tuntuu varmasti myös haikealta. Taakse jäävät kaikki täällä tavatut ihmiset, ja monia ei ehkä koskaan enää tapaa. Toisaalta tiedän hyvin, että päällimmäinen tunne tulee lähtöpäivänä olemaan suunnaton riemu siinä, että pääsee takaisin kotiin, rakkaiden luokse. Sinne mihin minä kuulun.
16. marraskuuta 2007 kello 20.20
Ei pääse apinavuorta katsomaan, kun on ei oo samassa networkissa..
Tai ainakaan profiilisivulle ei pääse, vissiin muuta kautta ei näyt videotkaan.
Muuten kyllä huimaa settiä reissutarinoissa. Ehin taas vähän pidemmän pätkän lueskelemaan.
Meininkiä Kiina-reissulle myös!
19. marraskuuta 2007 kello 16.04
Curse of Monkey Mountain loytyy myos Juutuubista nytten…
http://www.youtube.com/watch?v=ojHrGslVb04