Kovin tylsiä ovat otsikkoni nämä. Viime aikoina kaikissa on ollut vain joku paikannimi ja litania siihen liittyvistä asioista. Olen vaan niin laiska otsikoimaan. Joka tapauksessa, jälleen luvassa päivä kerrallaan –tyyppinen kuvaus, tällä kertaa viiden päivän Taiwanin-matkastamme. Yritän olla lyhytsanaisempi ja saada koko setin mahtumaan yhteen postaukseen.
1. päivä – outoja lentokonelounaita ja kiinalaista oopperaa
Lentomme starttasi Hongkongin kentältä keskiyöllä. Mukana matkassa olivat lisäkseni Anski ja amerikkalaiset Charles ja Megha, englantilainen Johanna oli liittymässä seuraamme seuraavana päivänä.
Anski oli lentoja varatessaan havainnut, että lentoyhtiö tarjoaa valtaisan määrän erilaisia erikoislounaita ilman lisämaksua ja päättänyt luonnollisesti tilata kaikille jotain outoa. Minä sain muslimilounaan, jota tuodessaan lentoemo hieman kurtisteli kulmiaan: “Oliko tämä todella teille?” Annos paljastui kuitenkin melko tavanomaiseksi – mutta varsin hyväksi – liha-riisisetiksi. Anskilla oli “high fibre” –lounas, jonka oletimme sisältävän paljon viljatuotteita, mutta sen sijaan se koostuikin yllättäen lähinnä valtavasta pihvistä.
Hostellimme TaiwanMex oli varsin miellyttävä ja emäntämme tarjoutui auttamaan meitä matkallamme kaikin mahdollisin tavoin. Hostellissa oli tarjolla mm. jääkaappi, ilmaista juomavettä, ilmainen netti sekä hyvä valikoima erilaisia matkaoppaita, joista hyödyllisimmäksi osoittautui – yllättäen – Lonely Planet Taiwan, jota kukaan meistä ei ollut etukäteen hankkinut. Hostelli oli myös käsittämättömän halpa – yhden hengen huoneen sai 300 taiwanin dollarilla, joka vastaa suunnilleen 7 euroa! Lisäksi paikka oli vielä yleiseen aasialaiseen tasoon nähden todella siisti ja hygieeninen. Ei voi muuta kuin suositella kyseistä paikkaa kaikille Taipeihin aikoville.
Yleisesti ottaen Taiwanin kokemus oli todella vastakkainen Intian-reissun kanssa. Taiwanissa kohtasimme käytännössä poikkeuksetta pelkästään äärettömän ystävällisiä ihmisiä, jotka halusivat aidosti auttaa meitä. Kukaan ei yrittänyt huijata tai hyötyä muuten meistä. Maa on muutenkin länsimaisesta näkökulmasta jopa vähemmän eksoottinen kuin Hongkong – hyvässä mielessä. Liikenne on rauhallista ja asiat toimivat.
Ensimmäinen päivä kului Taipeita koluten. Taiwanin pääkaupunki ei tarjoa turistille mitään äärettömän ihmeellistä. Se on vain yksi aasialainen suurkaupunki. Päivän mielenkiintoisin kokemus oli kiinalainen ooppera. En ole ikinä ollut oopperassa, ja nyt sellainen oli tarjolla halvalla. Kyseinen kulttuuripläjäys taitaa tosin olla melko kaukana länsimaisesta vastineestaan ollen lähinnä yhdistelmä tanssiesitystä ja musikaalia. Kiinalaisten akrobaattien temput esityksen loppupuolella olivat kyllä komeita.
2. päivä – katupokeria, lehmää lypsävä apina ja Taru sormusten herrasta –saagan alku
Jo oli liittynyt seuraamme illalla, joten koko porukka oli nyt kasassa. Päätimme jättää Taipein ja suunnata Hualieniin, jonka liepeillä sijaitsee vesiputouksistaan ja korkeuseroistaan tunnettu Tarokon kanjoni (Taroko Gorge). Taiwan yllätti reissun aikana positiivisesti nimenomaan siinä, että sen luonto on varsin upea: on trooppisia metsiä, vesiputouksia sekä valtavia kanjoneita, joiden läpi virtaa kuohuvia koskia. Taiwan on myös tuliperäistä aluetta, ja esimerkiksi kuumia lähteitä on tarjolla monessa paikassa.
Ensin suuntasimme kuitenkin aamupalalle. Hostellin lähellä olleen kahvilan erikoisuus oli “fruit sandwich”, jota Anski ja Jo innostuivat kokeilemaan. Kyseessä oli melkoinen yllätysleipä, sillä se sisälsi tomaattia, kiiviä, kermavaahtoa ja keitettyä kananmunaa. Yllättävä yhdistelmä, ja yllättyneet olivat myös syöjien ilmeet ensihaukkaisun jälkeen. Anski jätti loput leivästään minulle, ja ihan hyväähän se oli, kun tomaatin otti pois. Tosin muutenkin tuli reissun aikana todettua, että yleensä jos Anski ei jostain pidä on se minusta hyvää ja päinvastoin.
Ennen junamatkaa Hualieniin meillä oli hieman luppoaikaa, joten päätimme harrastaa hieman uhkapeliä. Olimme ostaneet lentokentältä ison kasan karkkia, ja oikea tapa ratkaista, kuka saisi namit syödäkseen oli erä Texas Hold’emia. Kadulla. Emme kuitenkaan ehtineet pelata loppuun asti, kun poliisisetä tuli häätämään meidät pois. Uhkapeli kun on Taiwanissa kielletty, olivat panoksena sitten raha, karkit tai vaikkapa tulitikut.
Junamatkassa Hualieniin meni sen verran aikaa, että päätimme suunnata Tarokolle vasta seuraavana päivänä ja käyttää illan sen sijaan illan kaupunkiin tutustumiseen. Tutustuminen jäi kuitenkin vähälle, sillä ensin jumituimme hotellihuoneeseen katsomaan hämmentävää ohjelmaa, jossa apina suoritti erilaisia askareita. Siltä luonnistuivat mm. lehmän lypsäminen, koiran ulkoiluttaminen ja pullien leipominen.
Kun lopulta saimme itsemme liikkeelle, oli ulkona jo pimeää. Emme lopulta päätyneet kovinkaan kauas, vaan palasimme illallisen ja lyhyen shoppailukierroksen jälkeen hotellihuoneeseen jatkamaan pokeripelin loppuun. Panoksina olivat lenttokenttänamujen lisäksi paikalliset makeiset, jotka maistuivat hieman sokeroidulta perunamuusilta. Minusta ne olivat ihan hyviä, mutta muut eivät niistä juuri innostuneet.
Porukkamme koostui kerrassaan mainioista tyypeistä, ja reissun aikana onnistuttiin kehittämään monta hassua insideläppää. Maininnan arvoinen on mm. havainto siitä, että jos suomea puhuu hitaasti ja kiinalaisia äänensävyjä (kantoninkiinassa jokaisen sanan voi sanoa kuudella eri tavalla vaihtamalla äänen korkeutta ja puheen nuottia) käyttäen, se kuulostaa aivan LOTR:n haltiakieleltä! Tästä innostuneina toteutimmekin loppuillasta muutaman hienon Taru sormusten herrasta –filmatisoinnin rekvisiittoineen kaikkineen.
3. päivä – vaaroja etsimässä
Taroko Gorgeen oli noin puolen tunnin ajomatka. Emme halunneet ottaa taksia, vaan tuumimme, että voisimme sen sijaan vuokrata skootterit! Tosin porukastamme vain kahdella – Anskilla ja Meghalla – oli aiempaa kokemusta moisella menopelillä ajosta, mutta eihän se nyt kovin vaikeaa voisi olla. Marssimme siis skootterivuokraamoon, joita Hualienissa näytti olevan joka puolella. Meille kuitenkin ilmoitettiin, että Taiwanissa skootterilla ajaminen on periaatteessa laitonta ilman paikallista ajolupaa, joten ilman lupia skoottereita ei saisi.
Lopulta onnistuimme löytämään vuokraamon, joka ei ollut turhantarkka lupien kanssa. Vakuutettuamme ajotaitoamme Anski ja Megha, kokeneimmat, päästettiin koeajolle. Mutta hups heijaa, Megha käänsi heti alkajaisiksi jostain tuntemattomasta syystä kaasukahvan tappiin heti startissa, minkä seurauksena skootteri ampaisi täysillä päin muutaman metrin päässä ollutta aitaa. Törmäys näytti pahalta, mutta Megha selvisi siitä onneksi satuttamatta itseään. Skootteri sen sijaan kärsi hieman, ja siitä jouduttiin pulittamaan vuokraamolle 200 jenkkidollaria. Tämän jälkeen ajolupaa ei yllättäen enää herunut, joten jouduimme tyytymään taksiin.
Taroko Gorgen näkymät olivat upeat. Isointa vesiputousta tosin emme päässeet näkemään, sillä se oli kuulemma “rikki”, mitä tämä sitten tarkoittikaan. Kanjonissa oli paljon vaelluspolkuja, ja eräällä niistä tarpoessamme huomasimme risteytyvän polun, joka oli poistettu käytöstä. Haistoimme vaaran, ja päätimme lähteä rohkeasti sitä kohti. Kukapa sitä jaksaisi tylsiä turistireittejä, jotka kaikki muutkin ovat kolunneet.
Polku jatkui ylöspäin varsin jyrkästi, ja välillä jouduimme turvautumaan kiivetessämme köysiin, joita matkan varrelle oli viritelty. Lopulta saimme selville syyn siihen, miksi polulle ei ollut lupa mennä: pätkä siitä oli tuhoutunut maanvyöryssä. Vain kapea ura oli jäljellä. Se näytti tosin kyseisellä hetkellä varsin stabiililta, ja harkitsimme hetken jatkamista, mutta päätimme kuitenkin kääntyä takaisin. Sitä ennen videoimme kuitenkin hieman lisää LOTR – behind the scenesiä, kun kerran maisematkin olivat mitä autenttisimmat. Director’s cut -versio on pian teattereissa. Anski, Megha ja Charles suuntaavat tosin ensin ensi viikonlopuksi Filippiineille kuvaamaan lisää materiaalia.
Palattuamme Hualieniin Charles ja Megha ilmoittivat, että haluavat palata Taipeihin. Charles – Yalen huippuoppilas, vähintään seitsemän eri kielen taitaja ja muutenkin skarppi tyyppi – halusi mennä paikalliselle yliopistolle tutustumaan opiskelijoihin. Minä, Anski ja Jo emme moisesta suunnitelmasta innostuneet, varsinkin kun muutama viikko sitten pariutuneet Charles ja Megha halusivat selvästi viettää aikaa kahdestaan, joten päätimme jakaantua kahteen ryhmään. Meidän poppoomme suuntasi piskuiseen rantakaupunkiin, jonka nimi on päässyt jo minulta unohtumaan. Tarjolla oli mm. kuumia lähteitä, joissa pääsimmekin pulikoimaan heti illalla. Tuntui melkein kun olisi saunaan ja uimaan päässyt, kun ensin löllöili kuumassa vedessä, sen jälkeen pulahti kylmään altaaseen ja taas takaisin.
4. päivä – koskenlaskua, liftausta ja hotpottia
Olimme alun perin suunnitelleet viettävämme neljännen päivän erilaisten ranta-aktiviteettien – vesiskootterilla ajelu, uiminen, melonta ym. – merkeissä, mutta aamulla kuulimme, että melontaa ja skootterointia tarjoavat paikat olivatkin kiinni. Yksi kiinnostava aktiviteetti sentään oli tarjolla – koskenlasku! Sitähän oli kokeiltava. Sinänsä hupaisaa, että vaikka olen asunut ensimmäiset 20 vuotta elämästäni kosken äärellä ja nähnyt kotipihaltani koskenlaskijoita harva se päivä, koin elämäni ensimmäisen koskenlaskukokemuksen Taiwanissa.
Tarkoitus oli tehdä neljän tunnin reissu, jonka puolessa välissä oli tarjolla lounas. Laskemassa oli kolme kahdeksan hengen kumiveneellistä. Meitä avustamassa oli hurjapäinen moottorivenekuski, jonka tehtävänä oli näyttää oikea reitti ja tökkiä kiviin juuttuneet veneet liikkeelle.
Ensimmäinen puolisko oli varsin rentoa menoa, mutta toisella alkoi tapahtua. Heti toisen taipaleen alussa oli kaikista rajuin koski, ja suurimman kuohun kohdalla Anski putosi paatista. Hän yritti päästä saman tien takaisin veneeseen, mutta kiipeäminen oli vaikeaa. Lisäksi virta alkoi uhkaavasti kuljettaa venettä kovalla vauhdilla kohti läheistä kiviseinämää – ja Anski roikkui veneen seinämän puoleisella laidalla. Hän huomasi kuitenkin tilanteen ajoissa ja onnistui pääsemään irti ennen törmäystä. Hän joutui kuitenkin seinämän lähellä olleeseen pyörteeseen. Moottorivenekuski syöksyi pelastamaan häntä, mutta pyörre yllätti, ja kuski karauttikin vahingossa veneellään suoraan Anskin päälle! Anskin kypäräkin lähti irti tohinassa, ja pintaan noustessaan tyttö näytti olevan hädin tuskin tajuissaan, mutta virkosi nopeasti ja ilmoitti kaiken olevan kunnossa. Melko pahasti tilanne kuitenkin säikäytti.
Pari muutakin kommellusta sattui, ne eivät tosin olleet yhtä pelottavia vaan lähinnä huvittavia. Yhdessä koskessa veneeseemme hyppäsi suurikokoinen kala. Veneen etuosassa ollut hollantilainen kaveri hämmentyi tilanteesta niin, että tipahti kuohuihin, josta pääsi kuitenkin nopeasti nousemaan takaisin. Toisessa tilanteessa taas moottorivenekuski hilpaisi hieman turhan läheltä venettämme ja hänen veneensä kylki osui jalkaani. Osuma ei juurikaan sattunut, ja sen ainoa seuraus oli, että jalastani lähtivät karvat osumakohdan alueelta. Tapa sheivata tuokin.
Koskiseikkailun jälkeen olimme täysin läpimärkiä, tosin se ei johtunut niinkään koskien kuohuista kuin siitä, että naapuriveneidemme tyypit katsoivat asialliseksi käyttää veneissä olleita äyskäreitä veden kauhomiseen päällemme aina ollessaan tarpeeksi lähellä. Vastasimme tietysti samalla mitalla. Aluksi alituinen vesisota oli ihan hauskaa, mutta loppuvaiheessa alkoi jo hieman kyllästyttää.
Rantaan päästyämme oli aika suunnata kohti Taipeita. Päätimme säästää hieman rahaa ja suorittaa matkan liftaamalla. Keskusteluistamme paikallisten kanssa olimme saaneet sen kuvan, että liftaaminen Taiwanissa on kohtuullisen helppoa. Ja niin tosiaan vaikuttikin olevan: menimme tienvarteen kylttiemme kanssa, ja ensimmäinen auto pysähtyi! Autossa oli jo ennestään kokonainen perhe – isä, äiti ja n. 10-vuotias tyttö – eikä kukaan heistä puhunut englantia, mutta he viittoivat meidät silti muitta mutkitta kyytiin. Änkesimme siis takapenkille pikkutytön kanssa, ja matka saattoi alkaa.
Perheen kyydissä pääsimme läheiselle rannalle. Siellä tapasimme englantilaisen miekkosen, joka oli asustellut Taiwanissa jo useamman vuoden, sekä taiwanilaiseen surffariin, joka kertoi nimekseen “360”. Hänen kyydissään pääsimme takaisin Hualieniin, jossa tarkoitus oli syödä ja kerätä voimia ennen liftireissua Taipeihin.
Ryhdyimme siis etsimään ravintolaa. Pian huomasimmekin mielenkiintoisen paikan. Kyseessä oli yhdistelmä pohjoismaista buffet-ravintolaa ja perinteistä kiinalaista “hot pot” –paikkaa. Tarjolla oli kymmenittäin erilaisia ruokia, jotka kerättiin ensin lautaselle. Jokaisella syöjällä oli oma keittolevy ja kattila, jossa nämä ruuat sitten kypsennettiin. Systeemi oli erinomaisen kätevä ja ruoka herkullista, ja söimme itsemme melkoiseen ähkyyn.
Kun pääsimme ravintolasta, oli pimeä jo laskeutunut. Havaitsimme olevamme melko väsyneitä ja totesimme, etteivät rahkeemme ehkä sittenkään riittäisi liftimatkaan Taipeihin. Reitti vaikutti pitkältä ja mutkaiselta, joten joutuisimme todennäköisesti vaihtamaan kyyditsijää monta kertaa. Päätimme suosiolla ottaa junan. Junamatkan iloksi ostimme seven-elevenistä karkkia (joilla pelasimme pokeria junassa) sekä juomaa, jonka nimi oli “the cup”. Kyseessä oli alkoholijuoma, joka oli jostain syystä laitettu lasipurkkiin, jollaisessa yleensä pidetään suolakurkkuja tai muuta vastaavaa. Juoman makukin oli melko säilykkeinen, ja suurin osa siitä jäikin käytännössä juomatta. Anskin maha oli lisäksi mennyt hot pot –ruuasta sekaisin, ja hänen junamatkansa kuluikin suurelta osin vessassa oksentamassa. Päästessämme Taipeihin olimme melko uupuneita, mutta kaikeksi onneksi Charles ja Megha olivat varanneet meille huoneet TaiwanMexistä, ja pääsimme saman tien nukkumaan.
5. päivä – lisää kuumia lähteitä, maailman korkein rakennus ja kotimatka
Viimeisenä päivänä heräsimme Jo:n kanssa aikaisin ja suuntasimme aamukylvylle läheiseen kuumalähdekylpylään. Anskin kunto oli edelleen huono ja hän jäi nukkumaan. Kylpeminen teki jälleen terää. Tässä paikassa oli tosin huomattavasti edellistä voimakkaammin havaittavissa yksi kuumien lähteiden huonoista puolista: koska vesi on tulivuorten lämmittämää, se tuoksahtaa lievästi rikiltä. Mutta ei tuo paljon kuitenkaan häirinnyt, sen verran rentouttavaa lähteissä lilluminen oli.
Puolilta päivin Jo:n lento lähti takaisin. Meillä oli vielä muutama tunti aikaa. Megha ja Charles halusivat jälleen olla kaksin ja lähtivät taidenäyttelyyn. Anski oli edelleen väsyksissä, joten lähdin tutkimaan kaupunkia omin päin. Aikaa oli vain muutama tunti, joiden aikana päätin olla tehokas turisti ja nähdä modernin Kiinan isän Sun Yat-senin muistomerkin sekä maailman (toistaiseksi) korkeimman rakennuksen, Taipei 101:n. Muistomerkillä sattui olemaan käynnissä vahdinvaihto, ja siihen liittyi komea seremonia, jossa vartijat pyörittelivät aseitaan todella taitavasti. Ei tuollaista meidän sulkeisissa opetettu.
101:n ylätasanteelle pääsy oli kallista, ja lisäksi päivä oli niin sumuinen ja saasteinen, ettei rakennuksen huippua voinut kunnolla nähdä. Päätin siis olla menemättä ylös, sillä sieltä ei todennäköisesti olisi nähnyt mitään. Sen sijaan kiertelin rakennuksen alakerrassa olleessa valtavassa ostoskeskuksessa. Sen sydämestä löytyi ruokakeskus, jossa oli kymmenittäin ruokapaikkoja. Paikassa oli tarjolla kaikkea mahdollista ruokaa ympäri maailman. Ja mitäkö söin? Iskender kebabin! Tuota suurta herkkuani en ole Hongkongista löytänyt laisinkaan, joten nyt oli pakko hemmotella itseään. Annos oli jossain määrin erilainen kuin Suomessa syömäni, mutta joka tapauksessa todella herkullinen.
Sitten olikin aika suunnata takaisin lentokentälle. Uskomattomalta tuntuu, mitä kaikkea ehtii tapahtua viidessä päivässä. Meistä tuntui, kuin olisimme olleet matkalla kaksi viikkoa. Kaiken kaikkiaan Taiwanista jäi todella hyvä kuva. Siellä on yllättävän paljon nähtävää, ja voisin hyvin matkustaa sinne uudestaan jonakin päivänä. Esimerkiksi nyt emme ehtineet nähdä eteläistä, trooppisinta Taiwania ollenkaan.
Yritän saada kuvia veppiin piakkoin niin Intiasta kuin Taiwanistakin. Kuvia kannattaa bongailla myös matkakumppanieni Facebook-albumeista. Seuraava reissukin on jo suunnitteilla, kahden viikon päästä lähdemme nimittäin Philippin kanssa Kiinaan! Tarkoitus on käydä moikkaamassa Annaa ja Juhania Shanghaissa ja kiipeillä Kiinan muurilla Pekingissä. Välissä pitää tosin yrittää tehdä vähän kouluhommia alta pois, että pääsee sitten rauhassa reissaamaan. 
Kyseinen ateria oli muuten paras ateriani koko Hongkongissa oloni aikana. Se ei tosin johtunut niinkään tarjolla olleista aasialaisista erikoisuuksista, vaan omalle lautaselleni päätyi lähinnä kerma-juustoperunoita, tandoorikanaa ja vasikanleikettä.