Strict Standards: Redefining already defined constructor for class wpdb in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/wp-db.php on line 52 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 36 Strict Standards: Redefining already defined constructor for class WP_Object_Cache in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 389 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_PageDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 556 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_CategoryDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 678 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/query.php on line 21 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/theme.php on line 508 Matka-arkku » 2007» Lokakuu

Arkisto: Lokakuu 2007

Kokeet ohi, kurssi kohti Taiwania

Torstaina 25. lokakuuta 2007

Blogaamisen paradoksi on, että silloin kun on aikaa kirjoittaa, on se yleensä merkki siitä, että elämässä ei juuri sillä hetkellä tapahdu mitään kovin jännää. Jos taas jännää tapahtuu, on usein niin kiire sitä kokemaan, ettei meinaa ehtiä blogaamaan. Nyt esimerkiksi jännää on tapahtumassa Taiwanin-matkan muodossa, mikä tarkoittaa sitä, että loput Intian kuulumiset taitavat jäädä ensi viikolle. Sen sijaan kertaan nyt vain lyhyesti tämän viikon kuulumiset. Harmittaa hieman, koska tuollaiset matkaraportit pitäisi aina kirjoittaa saman tien, kun muistaa vielä kaiken tuoreeltaan.

Intian ja Taiwanin välissä oli siis viisi päivää, ja niiden aikana oli suoriuduttava neljästä harkkatyöstä, kolmesta välikokeesta ja kantoninkielisestä puheesta sekä polkaistava projektinhallintakurssin ryhmätyö käyntiin. Kaikki nuo on nyt jossain määrin tehty. Melkein jokaisessa on tullut mentyä sieltä, missä rima on matalimmalla, ja siltikin sen ylittäminen on tuottanut tuskaa, ainakin tämänpäiväisessä peliteorian kokeessa. Kuulin tosin huhun, jonka mukaan vaihtarit pääsevät käytännössä aina läpi kursseista, kunhan vain jotain räpeltävät tenteissä. Elän myös edelleen siinä käsityksessä, että vain opintopisteeni siirtyvät Suomen opintorekisteriotteeseen mutta arvosanat eivät. Toivottavasti näin, täyttä varmuutta en asiaan ole saanut vieläkään.

Koulujuttujen suunnalta kuuluu myös hyvää. New Media Workshopissa olin porukan ainoa nörtti, joten minulle langetettiin erikoistehtävä: kun muut kirjoittelevat uutisia, väkerrän minä Joomla!:lla kurssin uutissaittia uuteen uskoon. Moinen homma sopii minulle loistavasti, Hongkongin piirikuntavaalit uutisten aiheena kun ei jaksa kauheasti innostaa, toimivan uutissivuston kehittäminen sen sijaan kovastikin. Myös edellä mainitun ryhmätyön parissa tullee olemaan kivaa, sillä saimme hyväksytettyä sen aiheeksi Facebookin. :) Kun lisäksi Internet applications -kurssilla pääsee seuraavaksi koodaamaan Javaa (kyllä, tämä on iloinen asia), ja välikokeet ovat siis kokonaisuudessaan ohi, voisi koulusta taas muutaman viikon jatkuneen laman jälkeen vähän innostua. Tosin sitä ennen Taiwan, ja sieltä palattua on tiedossa kaikkea jännää, kuten Halloween (täällä ilmeisesti iso juttu) sekä vaihtaribileet raitiovaunussa. :)

Noin kolmen ja puolen tunnin päästä on siis tarkoitus lähteä Taiwania kohti. Sitä ennen voisi paitsi pakata myös yrittää ottaa vähän selvää, mitä Taiwanissa kannattaa nähdä, tällä hetkellä en tiedä kyseisestä mestasta juuri mitään. Ei näitä turhaan etukäteen suunnitella.

Intia, osa 1

Maanantaina 22. lokakuuta 2007

Ajattelin, että olisi syytä kirjoittaa tässä vaiheessa raportti kymmenestä päivästäni Intiassa, niin kauan kuin kaikki on vielä tuoreessa muistissa. Tekstiä tuntuu syntyvän sen verran paljon, että pilkon paketin osiin. Siltikin kamaa on reilusti, joten kannattaa ehkä ottaa päivä kerrallaan. ☺ Kuvia en jaksa postaukseen liittää, ne on jälleen kerran kätevämpi uploadata Flickriin ja Facebookiin.

1. päivä: Delhi – huonoa ilmaa, kaoottista liikennettä ja heikkoa hotellimajoitusta

Saavuimme Delhin lentokentälle aamukolmelta paikallista aikaa. Heti ulos astuessamme tunsin nenässäni Intian. Kokemus ei ollut miellyttävä. Jos Hongkong onkin saasteinen, ovat Intian suurkaupungit vielä aivan eri luokkaa. Koko reissumme ajan seurueemme jäsenet kokivat hengitysvaikeuksia ja nenästä tuli mustaa jatkuvalla syötöllä.

Lentokentällä meitä odotti taksikyyti, jonka olimme tilanneet etukäteen hotellia varatessamme. “Taksi” osoittautui vähintään 25 vuotta vanhaksi rähjäiseksi pakettiautoksi, jonka tavaratilaan oli sijoitettu muutama penkki. Kyseinen ajoneuvotyyppi tuntuu olevan Intiassa muutenkin taksikuskien suosiossa. Sokerina pohjalla oli auton maailman huonoin äänentoistojärjestelmä, jonka valtaisan rätinän seasta saattoi erottaa intialaisen musiikin helinän.

Saimme heti ensimmäisenä yönä maistiaiset Intian liikenteestä. Jostain syystä aina uuteen paikkaan matkustaessani tuntuu liikenne siellä hurjemmalta kuin missään muualla. Espanjassa autoa ajaessani kovat nopeudet, pienet turvavälit ja autojen parkkeeraus keskelle katua tuntuivat eksoottisilta. Hongkongin hurjastelevat pikkubussit, hullut taksikuskit ja kapeat vuoristoratamaiset mäkikadut olivat vielä astetta shokeeraavampia. Intia vie kuitenkin voiton kaikesta. Kolmipyöräiset riksat, kokonaisia perhekuntia kuljettavat skootterit ja kaiken keskellä poukkoilevat lehmät ovat ensimmäisellä kerralla uskomaton elämys. En ikipäivänä uskaltaisi ajaa autoa Delhin keskustassa.

Kaaosta lisää entisestään intialainen tapa käyttää torvea. Torvea käytetään mm. seuraavissa tilanteissa: a) jos on aikeissa ohittaa jonkun, b) jos joku on edessä, c) jos joku etuilee tai käyttäytyy muuten tökerösti, d) huvin vuoksi. Tästä seuraa, että joka sekunti useampi kuski painaa torvea samaan aikaan, jolloin tuntuu mahdottomalta erottaa, olisiko johonkin näistä toitotuksista syytä reagoida. Siitä huolimatta monissa autoissa – varsinkin rekoissa – lukee takana “blow horn” tai jotain vastaavaa, niiden taustapeilit kun ovat niin huonot, että ohittamisesta on syytä viestiä äänimerkillä. Taustapeilit eivät tunnu itsekään uskovan itseensä – tai käyttäjiinsä - sillä tyypillisesti niissä on teksti: “Objects in the mirror are closer than they appear”.

YouTubessa on hieno video, joka onnistuu tiivistämään olennaisen Intialaisesta liikennekulttuurista.

Lopulta pääsimme hotellillemme. Taksikuski vaati rohkeasti 100 rupian (vajaat 2 euroa) tippiä, eikä unenpöpperöinen seurueemme vielä tässä vaiheessa tajunnut, että summa oli Intian hintatasoon nähden aivan liian kova. Hotellihuoneemme sen sijaan oli mukavan halpa: 400 rupiaa kolmelta hengeltä. Huone osoittatuikin hintansa veroiseksi: lakanoita ei ollut tarjolla, kolmanneksi vuoteeksi oli vain pari sohvatyynyä, sängyt olivat käsittämättömän likaiset ja suihku käyttökelvoton. Onneksi meillä ei ollut myöskään kuin pari tuntia aikaa nauttia huoneen mukavuudesta, sillä jo kuudelta aamulla oli noustava ylös, jotta ehtisimme Agran junaan.

2. päivä: Agra – Taj Mahal ja tarjous josta olisi kannattanut kieltäytyä

Herätys oli siis kukonlaulun aikaan, koska tarkoitus oli ehtiä mahdollisimman aikaisin Agraan, Taj Mahalin kaupunkiin. Tietojemme mukaan junia meni vain yksi päivässä, ja se oli lähdössä kahdeksan aikaan aamulla. Rautatieasemalla tapasimme kuitenkin virkailijaksi esittäytyneen miehen, joka kertoi, että olimme väärällä asemalla. Hän kehotti meitä astumaan taksiin, joka veisi meidät ensin matkatoimistoon junalipun ostoa varten ja sen jälkeen oikealle asemalle. Mies puhui tietenkin täyttä soopaa, mutta unenpöpperöisinä homma meni täydestä.

Matkatoimistolle saavuttuamme Rory ja Thomas painelivat sisään ostamaan lippua minun jäädessä pitämään silmällä autoa, jossa tavaramme olivat. Kuskimme tuntui jostain syystä olevan kovasti innostunut minusta ja halusi ottaa kanssani valokuvia, joissa piti minua kädestä. Kuskin kaveri puolestaan tarjoutui näyttämään minulle kännykästään “Tarzan-elokuvan”, joka osoittautui kovaksi pornoksi.

Matkatoimistossa virkailija kertoi, että  aamujuna oli jo mennyt. Toinenkin juna olisi tosin tarjolla, mutta se lähtisi turhan myöhään. Hän myös arvosteli kovin sanoin Intian junia ja tarjosi meille huomattavasti mukavampaa matkustustapaa: saisimme käyttöömme oman kuskin, joka veisi meidät juuri sinne minne haluamme. Tuumimme, että tällä tavalla säästäisimme huomattavasti aikaa ja ehtisimme nähdä paljon enemmän Intiaa kuin jos tekisimme kaiken itse. Päädyimme lopulta ottamaan paketin, johon kuului kuskin lisäksi hotellimajoitus melkein kaikille öille sekä kamelisafari Bikanerissa ja norsuratsastus Jaipurissa. Maksoimme tästä kaikesta aivan liikaa, mutta tässä vaiheessa se ei jostain syystä tuntunut niin pahalta.

Kuskimme Risi Pal vaikutti mukavalta mieheltä. Hyppäsimme hänen autoonsa ja suuntasimme kohti Agraa. Auto tuntui heti alkuun erinomaisen mukavalta tavalta taittaa matkaa, sillä siitä käsin pääsi seuraamaan aitiopaikalta ohi vilistävien kylien elämää ja liikenteen sekamelskaa. Olimme tyytyväisiä päätökseemme.

Ensimmäinen aavistus siitä, että kuskilla ei kenties olisikaan täysin puhtaita jauhoja pussissaan, heräsi kun pysähdyimme syömään hänen suosittelemaansa paikkaan. Ravintola oli Intian hintatasoon nähden naurettavan kallis ja ateria oli kenties heikoin koko matkamme aikana. Tajusimme, että kuskilla oli todennäköisesti diili erinäisten ravintoloiden kanssa: hän vie turistit syömään, ja ravintolat maksavat hänelle provisiota. Sama meno jatkui koko loppureissun ajan: kuski yritti puoliväkisin viedä meidät valitsemiinsa kauppoihin ja ravintoloihin. Ensimmäisen kerran jälkeen opimme kuitenkin sanomaan ei.

Onneksi Thomas oli ostanut Lonely Planet Indian. Käsittämättömän hyvä matkaopas, jota suosittelen ehdottomasti kaikille intianmatkaa suunnitteleville. Ilman sitä ei matkaan kannata lähteä, jos haluaa päästä halvalla ja välttää huijarien metkut. Yleinen tendenssi Intiassa nimittäin on, että kaikki jotka puhuvat sinulle valehtelevat, koska haluavat hyötyä sinusta jotenkin. Turistin pitää olla todella tarkkana, ja joskus tahtonsa saa läpi ainoastaan olemalla tarpeeksi vihainen.

Lonely Planet auttaa monesta pälkähästä mm. kertomalla, mitä mistäkin kannattaa maksaa ja mihin ravintoloihin kannattaa mennä. Kuski luonnollisesti ei tuntunut tuntevan yhtään kirjan suosittelemista ravintoloista, eikä millään tahtonut löytää niitä osoitteen tai paikallisilta kysymiensä neuvojen perusteella. Lopulta päätimme hylätä kuskin palvelut ruokapaikkojen suhteen ja turvautua iltaisin halpoihin riksakyyteihin. Riksatkin yrittävät toki vetää välistä, mutta kun vain sopii etukäteen määränpään ja hinnan, pääsee kyllä haluamaansa paikkaan. Useinkin tosin sattui, että riksat eivät meitä kyytiin ottaessaan vielä tienneet missä määränpää oli vaikka näin vakuuttivatkin, ja ohjeita jalankulkijoilta kysellessä tuli helposti kierrettyä puoli kaupunkia. Hinta kuitenkin pysyi alun perin sovitussa.

Taj Mahal tuli sentään nähtyä. Komea rakennushan tuo, mutta vahvisti jälleen kerran jo aiemmin matkustaessa kokemani tunteen: komeidenkaan rakennusten ja monumenttien näkeminen ei oikein anna minulle mitään. Onhan noita katedraaleja nähty. Minä haluan tehdä asioita, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja kokea uusia elämyksiä, turistinähtävyyksien kiertämisessä en näe juuri mieltä. Tässä asiassa Rory oli kanssani samaa mieltä, mutta Thomas sen sijaan rakastaa monumentteja. Taj Mahalissa kaveri otti varmaan 300 kuvaa, saman verran kuin minä koko matkan aikana. ☺ Myöhemmin matkan aikana tulikin jonkin verran väännettyä siitä, onko aina pakko yrittää juosta läpi jokaisen kaupungin kaikki katedraalit.

Taj Mahalin liepeillä tein myös ainoat erinäisiltä joka hetki hihassa roikkuvilta tavarantyrkyttäjiltä tekemäni ostokset. 10 Taj Mahal –postikorttia irtosi vajaalla eurolla, puisen shakkipelin hinta tuli pitkän tinkimisen jälkeen 20 eurosta alas vajaaseen kahteen euroon. Todennäköisesti minun olisi pitänyt päästä molemmissa tapauksissa vielä alempaan hintaan. Shakkipelin tinkimisprosessi oli sentään hauska: tyyppi tarjosi peliä 1200 rupialla, totesin että maksan 100 ja lähdin kävelemään pois. Miekkonen seurasi minua n. 15 minuutin ajan hintaa jatkuvasti alentaen, totesin jokaiseen tarjoukseen maksavani tuon 100 rupiaa. Ja sillä hinnalla peli lopulta lähti mukaani.

Illalla kuski vei meidät ensin kahteen provisiokauppaan, joista poistuimme nopeasti. Sen jälkeen pyysimme häntä viemään meidät halpaan ravintolaan. Hän vastasi tyypillisellä intialaisen suusta kuullulla lauseella: “Don’t worry my friend.” Tämän jälkeen hän vei meidät jälleen naurettavan kalliiseen paikkaan, josta kävelimme saman tien ulos. Nyt olimme jo melko vihaisia, joten kuski katsoi parhaaksi toteuttaa toiveemme ja viedä meidät muiden kuskien suosimaan paikkaan. Ruoka siellä oli todella halpaa ja kerrassaan herkullista.

Illalla tapasimme myös mukavan musiikkikauppaa pitävän miehen, joka kertoi, ettei kuskeihin kannata luottaa. Hän kertoi pystyvänsä järjestämään kyytejä eri kaupunkien välillä todella halvalla. Miehen luotettavuutta tosin vähensi hieman se, että hän katsoi asialliseksi yrittää myydä meille oopiumia, eli siis käytännössä heroiinia. Yhteensä meille tarjottiin matkamme aikana huumeita noin viisi kertaa, joista kaksi kertaa oopiumia. Se on paljon, varsinkin kun kyseessä olivat elämäni ensimmäiset kerrat, kun minulle on yritetty myydä huumeita.

Yöllä hotellihuoneessa keskustelimme vakavasti. Rory oli tullut katumapäälle tekemämme varauksen suhteen ja halusi perua koko jutun. Thomas taas halusi jatkaa. Itse olin kahden vaiheilla, mutta kallistuin lopulta sille kannalle, että jos olisi mahdollista saada rahat takaisin, niin tekisimme niin ja jatkaisimme matkaa ominemme, ilman dominoivaa kuskia. Seuraavana päivänä oli muutenkin tarkoitus suunnata takaisin Delhiin hakemaan Veronicaa lentokentältä, joten päätimme piipahtaa sitä ennen matkatoimistossa.

3. päivä: Delhi – alennus, odottelua lentokentällä ja yöllinen autoreissu

Saavuimme Delhiin rähinämielellä. Olin tosin melko varma siitä, että rahoja emme saisi takaisin, mutta toivoin ainakin tuntuvaa alennusta. Rory sen sijaan oli jääräpäisesti päättänyt saada koko summan takaisin. Pitkän inttämisen jälkeen meille luvattiin 3000 rupian alennus henkeä kohden sekä junalippu Bikanerista Delhiin. Saimme lopulta myös Roryn suostumaan tähän. Jälleen osoitus siitä, miten Intiassa saa tahtonsa läpi välillä ainoastaan olemalla vihainen. Rory oli edelleen apealla mielellä, mutta päätimme, että ottaisimme reissusta kaiken irti inhasta kuskista huolimatta. Tästä lähin komennossa olisimme me emmekä kuski.

Väittelyn jälkeen söimme herkullisen illallisen paikassa, jota Roryn tuttava oli suositellut. Ruoka tosin oli melko mausteista, ja mausteisella ruualla on minuun tietty vaikutus: rupean hikoilemaan. Rorya ja Thomasia huvitti kovin, kun käytin kymmenkunta lautasliinaa hien pyyhkimiseen kasvoiltani. Illallisen jälkeen vietimme muutaman tunnin läheisellä ostoskeskusalueella ja suuntasimme sitten hakemaan Veronicaa. Lentokentällä havaitsimme jälleen kerran, että intialaiset rahastavat mielellään kaikella mahdollisella: jotta pääsee sisään lentokentälle odottamaan saapujia täytyy maksaa 60 rupiaa! Periaatteesta emme maksaneet vaan hengailimme ulkona Veronican saapumiseen asti.

Seuraavaksi yöksi emme olleet varanneet lainkaan hotellia, sillä tarkoituksena oli ajaa huristella yötä myöten Jaipuriin. Risi Pal pyysi vähintään yhtä meistä pysymään koko ajan hereillä, jottei hän nukahtaisi rattiin. Otin yhden yövuoroista ja keskustelin muutaman tunnin ajan kuskimme kanssa. Hän kertoi mm. uskonnostaan ja perheestään (intialaiseen tapaan hänen kanssaan samassa talossa asuvat hänen vanhempansa, hänen vaimonsa ja kaksi lastaan sekä hänen veljensä perheineen). Hän oli myös kovin innokas puhumaan seksistä ja kyseli ihmetellen, onko todellakin niin, että Suomessa monet harrastavat seksiä jo ennen avioliittoa. Hän myös harmitteli sitä, että vaikka iso perhe onkin muuten mukava, niin se aiheuttaa tiettyjä rajoitteita seksin harrastamisen suhteen. Keskustelu oli kaikessa hämmentävyydessään varsin mainio. Minulle tuli taas hyvä tunne kuskistamme: ehkä mies olisi kaikesta huolimatta sittenkin kelpo tyyppi.

Muutama tunti Intiaan

Keskiviikkona 10. lokakuuta 2007

Perus lentokenttablogaus. :) Nailla on taalla ilmainen netti ja meilla on vahan luppoaikaa, jotenkinhan se pitaa kayttaa hyvaksi. Mitaan erityista asiaa ei sinansa ole. Koulukiireista on jotenkin tullut selvittya, ja tenttikin oli onneksi helpohko. Viimeisen harkankin palautin n. 5 minuuttia ennen lahtoa kentalle.

Onnistuin tunkemaan kaiken Intiassa tarvittavan uskolliseen reppuuni, joten rinkkaostoksille ei tarvinnut lahtea. Rory panee kylla viela paremmaksi: kaverilla on pelkastaan minimaalinen reppu, jossa tyyliin pari t-paitaa ja parit bokserit, siina kaikki. Oikea asenne toki, mitapa sita turhia kamoja roudaamaan, sehan on vain 11 paivaa. Thomasilla taas vastaavasti valtava maara erinaista tavaraa, han haluaa olla varautunut kaikkeen. Kyseiset kaksi kaveria ovat kylla melkein joka suhteessa kuin yo ja paiva, saa nahda miten kemiat toimivat nainkin pitkan reissun aikana. Molemmat kylla todella hyvia tyyppeja, joten eikohan tasta selvita.

Rory on muuten Manchesterista ja puhuu paikallista murretta, josta ei saa kerta kaikkiaan mitaan selvaa. Edes Thomas ei usein ymmarra mita kaveri selittaa, vaikka natiivipuhuja onkin. Yksi omista tavoitteistani tan reissun aikana onkin oppia puhumaan samalla tavalla kuin Rory, ainakin muutama lause. Varmasti saa rispektia kotipuolessa.

Mutta nyt aika menna on, Intiaaaan! ->

Hulinaa

Sunnuntaina 7. lokakuuta 2007

Minulla taitaa olla aika vahvasti verissä se, että olin sitten missä päin maailmaa hyvänsä, tuppaan täyttämään kalenterini aika tehokkaasti erinäisellä ohjelmalla. Esimerkiksi tällä hetkellä noin kaksi ja puoli viikkoa tästä päivästä eteenpäin tiedän menoni aika tehokkaasti. Tämä johtuu käytännössä siitä, että lähden kolmen päivän päästä Intiaan, ja sieltä tultuani ehdin olla kuusi päivää Hongkongissa, ja sitten viideksi päiväksi Taiwaniin.

Ennen Intiaa pitäisi ehtiä vielä tekemään useita harkkatöitä ja lukemaan tiistain tenttiin, ja maanantai menee todennäköisesti tehokkaasti viisumia ja lentolippuja noutaessa. Reissun suunnitteluunkin pitäisi vielä käyttää jonkin verran aikaa. Melkein jo stressiä pukkaa. Sama meno jatkuu heti matkan jälkeen: tiedossa on kolme tenttiä lisää, ja lisäksi pitää taas saada harjoitustöitä tehtyä pois alta ennen Taiwania.

Tämä blogi päivittyy todennäköisesti seuraavan kerran vasta Intian jälkeen. Silloin sanottavaa onkin varmaan sitäkin enemmän. Tarkoitus on nähdä mm. Taj Mahal, tiikerisafari, hiekasta rakennettu kaupunki sekä Kama Sutran synnyinsijat. :) Matkakuume, se on jännä.

Naamakirja rulettaa

Tiistaina 2. lokakuuta 2007

Koska pitäisi tehdä koulujuttuja, blogaan tänään jo toisen kerran. Selasin sattumanvaraisesti seuraamiani suomalaisia blogeja, ja kovin monessa merkinnässä kohkattiin Facebookista. Koska Naamakirjasta on tullut minulle kovin tärkeä väline viimeisen kuukauden aikana, on siitä syytä kirjoittaa muutama sana.

Kuten useimmat varmasti tietävät, Facebook on web-palvelu, johon käyttäjä voi luoda oman profiilinsa. Profiiliinsa käyttäjä voi lisätä mm. kuviaan sekä erilaisia ohjelmia (vaikkapa maailmankartan, jolta selviää, missä kaikissa maissa käyttäjä on käynyt). Käyttäjät voivat myös merkitä toisiaan ystävikseen. Kavereille voi viestiä monin eri tavoin: heille voi lähettää yksityisviestejä hyvin samaan tyyliin kuin sähköposteja lähetetään, heidän julkisessa profiilissaan näkyvälle “seinälle” voi kirjoittaa, ja kavereita voi myös tägätä omiin kuviin ja videoihin, joissa kyseiset kaverit esiintyvät.

Facebook-innostus iski tuttuihini kesällä. Sitä ennen sitä olivat käyttäneet lähinnä ulkomailla vaihdossa olleet kaverini. Kesän innostuksen - ja edessä olevan vaihtosyksyn - innoittamana loin itsekin itselleni profiilin elokuussa. Monta elokuista tuntia meni profiililla leikkiessä ja erilaisia ohjelmia siihen lisätessä. Pian iski kyllästys. Ohjelmista jotkut - esim. juuri nuo where i’ve been -kartat - ovat oikeasti kivoja, mutta suurin osa on kyllä aika turhaa kamaa. Ninja-, piraatti- ja ihmissusiarmeijojen kerääminen kiertokirjeitse on ehkä sieltä ärsyttävimmästä päästä (myönnetään, minäkin rupesin aluksi ninjaksi, ja rekrysin muitakin).

Vaihdossa ollessa Facebookista on tullut minulle lähes välttämätön apuväline. Profiilia tulee vilkuiltua usein jopa monta kertaa päivässä. Höpöhärpäkkeistä en enää jaksa innostua, vaan tärkeimmässä osassa ovat kaksi Facebookin perustoiminnallisuutta: yhteydenpito ihmisiin ja kuvien/videoiden jakaminen.

Anski totesi taannoin, ettei enää nykyisin juurikaan laita ihmisille sähköpostia, vaan sen sijaan laittaa aina viestiä Facebookiin. Esimerkiksi tapahtumista - vaikka synttäribileistä - on kätevintä ilmoittaa Facebookin kautta. Sillä myös tuntuu tavoittavan ihmiset paremmin kuin sähköpostilla. Facebook on myös kätevä tekosyy ottaa yhteyttä tuttuihin, joista ei ole syystä tai toisesta kuullut pitkään aikaan mitään: puhelimella soittaminen on pelottavaa, mutta kaverin seinälle on kätevä kirjoittaa puolihuolimattomasti kuulumisten kyselyjä. Arvoon arvaamattomaan Facebook nousee vaihtosyksyn jälkeen: ilman sitä yhteydenpito täällä saatuihin kavereihin voisi kuihtua hyvinkin nopeasti.

Kuvien ja videoiden lisäämistä profiiliini en ole vielä itse tullut juurikaan harrastaneeksi. Muut ovat kuitenkin sitäkin enemmän. Tällä hetkellä muut ovat tägänneet minut yhteensä 26 kuvaan sekä kolmeen videoon. Suunnilleen jokaisella vaihtarilla on digikamera, joten täällä pärjäisi periaatteessa loistavasti ilman omaa kameraa, muiden ottamat kuvat kun löytää kätevästi Facebookista.

Itsekin ajattelin ruveta lisäilemään kuviani ja tägäilemään muita, jahka saan aikaiseksi. Vähän vielä pähkäilen, käyttääkö ennemmin Flickriä vai Facebookia. Todennäköisesti tulen käyttämään molempia. Flickrin kuvia pystyvät kätevästi katsomaan myös ei-jäsenet (esimerkiksi vanhempani), Facebookiin taas haluan lisätä kuvia, koska vaihtarien kuvanjakoyhteisö on siellä.

USA:ssa tilanne on tällä hetkellä jo sellainen, että käytännössä kaikilla yliopisto-opiskelijoilla on Facebook. Suomessa Facebookin läpimurtoa saattaa vaikeuttaa esimerkiksi IRC-Gallerian suosio. Toisaalta IRC-Galleria taitaa olla tällä hetkellä enemmän yläaste-lukioikäisten juttu, Facebook taas opiskelijoiden. Joka tapauksessa uskon, että vuoden päästä tilanne tulee suomalaisyliopistoissa olemaan sama kuin Jenkeissä: ilman Facebook-profiilia ovat enää vain vastarannankiisket. Kasvuvauhti on ainakin hurja: vähän aikaa sitten Facebook tuplasi suomalaisten käyttäjiensä määrän kahdessa viikossa, ja edelleen joka viikko liittyy tuhansittain uusia käyttäjiä.

Maailmalla Facebook leviää yhä kiihtyvää vauhtia myös muiden ikäryhmien keskuuteen: monet yli 30-40 -vuotiaat ja vanhemmatkin haluavat luoda itselleen profiilin, ja työtarjoukset satelevat. Vesa mainitsi taannoin jossain keskustelussa, että joidenkin mielestä Facebook olisi jo ajamassa työnvälityspalveluna LinkedInin ohi. Kenties Facebookilla on potentiaalia jopa ns. koko kansan web-palveluksi, joka kaventaisi sukupolvien kuilua netinkäyttäjien välillä. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla - seinille kirjoitellen ja kuvia tägäillen.

Lisätietoa aiheesta kaipaavien kannattaa lukea taannoinen Tietoviikon artikkeli, jossa Facebookin arvellaan ainakin toistaiseksi olevan enemmän vapaa-ajan huvitus ja LinkedInin taas parempi työkalu työelämän tarpeisiin. Toisaalta lopullisen päätöksen asiasta tekevät käyttäjät.

Epäonnea barbimaassa

Tiistaina 2. lokakuuta 2007

Muutama päivä sitten totesin, että uskaltaisin tehdä sen. Hypätä benjihypyn. Eikä ihan minkä tahansa, vaan maailman korkeimman sellaisen (tosin sitä ei hyväksytä Guinnessin ennätysten kirjaan, kun se on ylimääräisen vaijerin tms. takia liian turvallinen). Moinen hyppypaikka löytyy Macao Towerista. Etelä-Kiinaa tuntemattomille kerrottakoon, että Macao on kuten Hongkong, autonominen alue, joka liitettiin Kiinaan 1999. Macao kuului ennen Portugalille (Hongkong siis Iso-Britannialle).

Matkasimme siis eilen Macaoon benjihyppyaikeissa, mutta voi. Päivä oli tuulinen, ja jonkin aikaa odoteltuamme meille ilmoitettiin, että hyppääminen ei onnistuisi lainkaan. Muuta tekemistä oli siis keksittävä. Keksiminen ei ollut vaikeaa, sillä Macaossa on benjihypyn lisäksi oikeastaan vain yksi asia, joka kannattaa kokea: Venetian. Järjettömän kokoisen hotellin (tai hotellialueen) sisällä sijaitsee muun muassa maailman suurin kasino. Kasinoita Macaossa riittää, sillä se on ainoa alue Kiinassa, jossa uhkapeli on laillista.

Venetianin kasinolle kävi siis tiemme. Anskilla oli edellisestä reissusta hyvät muistot, sillä tuolloin blackjack-pöytä oli tuottanut 700 HKD:n voiton. Toisin kävi nyt: neljästä pelanneesta Anski hävisi 250, minä ja Asher molemmat 500 ja Philipp erinomaisen alun jälkeen lopulta suurimman summan, 600 HKD:ta. Kallella kypärin poistui porukkamme Venetianista. Macaon reissun kruunasi tyhmä idea kiivetä pitkää pölyistä rappukäytävää pitkin Venetianin torniin, jossa ei ollut juuri mitään nähtävää. Kiipeilyn takia olimme todella lähellä myöhästyä etukäteen maksetusta lautasta.

Jos Macaota pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi keinotekoinen. Kaupunki pullistelee toinen toistaan hullumman näköisiä kasinovirityksiä. Moni aidolta näyttävä rakennus tai esine paljastuu usein lopulta muoviseksi. Jopa kasinolla syömämme (sinänsä todella halpa) ruoka maistui jälkiruokaa myöten jotenkin keinotekoiselta. Muutamien vaihtareiden keskuudessa Macao onkin saanut lempinimen Barbie World legendaarisen ysäribiisin mukaan.

Kaiken huipentuma on tietysti Venetian: kompleksin sisälle on rakennettu valtaisa kopio Venetsiasta kanaaleineen ja värikkäine taloineen. Vain ikkunalaudalla kuivuvat pyykit puuttuvat. Luonnollisesti kanaaleissa seilaa ainakin kymmenkunta gondolia. Olihan tuo ihan hieno kokonaisuus ja noin, mutta jotenkin silti mieleen nousee kysymys: miksi?

Viikonloppukaan ei mennyt ihan putkeen. Lauantaina tosin tuli vietettyä rentouttava rantalomapäivä Lamma-saarella. Aurinkokin paistoi. Ensimmäinen Hongkongissa vietetty päivä jona laitoin oikeasti aurinkovoidetta! Ensimmäistä kertaa Hongkong myös tuntui siltä trooppiselta paratiisilta, joka se pinnan alla on, kunhan vain suuntaa hieman kauemmas kaupungin vilskeestä.

Sunnuntaina ja perjantaina sen sijaan harmaita hiuksia aiheutti ohjelmointiharkka. Ongelmana oli, että en kerta kaikkiaan saanut Perliä toimimaan omalla koneellani tuntien yrittämisen jälkeen, vaikka homman piti olla viiden minuutin juttu. Varsinainen koodaus jäi siis viimeisille hetkille ennen DL:ää (sunnuntaina keskiyöllä) ja tuli tehtyä lopulta todella huonosti, mikä harmitti, sillä kyseessä oli sinänsä kiva harkka. Puolinaisesti tehtyjen harkkatöiden sarja jatkuu. Jossain vaiheessa voisi ruveta tsemppaamaan niidenkin suhteen. Mutta huomiseksi olisi taas kovasti tehtävää ja turhan vähän aikaa…

Flunssaakin meinaa pukata, vaikka yritän sinnikkäästi tapella sitä vastaan. Aika moni on ollut täällä kipeänä, mitä en yhtään ihmettele. Sisätiloissa ilmastointi hönkii yleensä täysillä, niin että sisällä tulee jopa kylmä, ulkona taas on tappavan kuuma. Vähemmästäkin tulee kipeäksi.

Viikko Intiaan. Hii.