Strict Standards: Redefining already defined constructor for class wpdb in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/wp-db.php on line 52 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 36 Strict Standards: Redefining already defined constructor for class WP_Object_Cache in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/cache.php on line 389 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_Page::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 537 Strict Standards: Declaration of Walker_PageDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 556 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_lvl() should be compatible with Walker::start_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_lvl() should be compatible with Walker::end_lvl($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_Category::end_el() should be compatible with Walker::end_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 653 Strict Standards: Declaration of Walker_CategoryDropdown::start_el() should be compatible with Walker::start_el($output) in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/classes.php on line 678 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/query.php on line 21 Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /var/www/virtual/sanainen.arkku.net/htdocs/matka-arkku/wp-includes/theme.php on line 508 Matka-arkku » 2007» Syyskuu

Arkisto: Syyskuu 2007

Rahaa on kuin roskaa, kiitos Bushin

Torstaina 27. syyskuuta 2007

Kun lähtee ulkomaille useaksi kuukaudeksi, on syytä pohtia, miten järjestää raha-asiansa. Täkäläiset vaihtarit turvautuvat pääasiassa kahteen menetelmään: joko he avaavat paikallisen pankkitilin ja siirtävät sinne rahaa kotimaastaan, tai sitten käyttävät luottokorttia. Luottokortin ongelma on, että kun sillä nostaa rahaa automaatista ulkomailla, veloitettaa pankki tästä nostosumman perusteella määräytyvän, yleensä muutaman euron suuruisen maksun. Siksi useimmilla on paikallinen pankkitili.

Minulla ei pankkitiliä ainakaan vielä ole, ja syy on käytännössä uskomaton laiskuus. Pankkitilin avaamista varten joutuu jonottamaan kolme tuntia pankissa, ja sitten joutuu vielä pelaamaan rahansiirtojen kanssa. En ole vain saanut asiaa tehdyksi. Nyt ryhdyin kuitenkin pohtimaan, josko laiskuus olisi sittenkin kannattanut.

Jos olisin heti vaihtojakson alussa vaihtanut isosti euroja hongkongin dollareiksi paikallista tiliä varten, olisin nyt aika paljon köyhempi. Hongkongin dollari on nimittäin sidottu jenkkidollariin, jonka kurssi on aikamoisessa syöksykierteessä. Se tarkoittaa, että suomalaisella tililläni makaavilla euroilla saa nyt aika paljon enemmän paikallista rahaa kuin kuukausi sitten. Ennusteiden mukaan sama suuntaus näyttäisi jatkuvan myös loppuvuoden. Tästä on tietysti kiittäminen USA:n “onnistunutta” talouspolitiikkaa. Kiitoksia siis vaan kovasti herra Bush, sinun ansiostasi olen kohta rikas.

Rahoille tuleekin heti käyttöä, sillä varasimme tänään lennot Intiaan. Ehkä jonkin verran kalliimmalla kuin olisin toivonut, mutta pääasia on, että olemme nyt oikeasti menossa. Lähdemme Roryn ja Thomasin kanssa matkaan keskiviikkona 10.10., Veronica seuraa perässä parin päivän päästä. Vietämme Intiassa 11 päivää, paluu on lauantaina 20.10. Tiibet pudotettiin siis lopulta tästä suunnitelmasta pois, kun sen synkronointi Intian kanssa tuotti ongelmia. Tarkoitus on kuitenkin tehdä sinne myöhemmin neljän-viiden päivän reissu jonain sopivana viikonloppuna.

Tänään oli myös asuntolamme ensimmäinen High Table Dinner. Kyseessä on juhlallinen illallinen, jota varten piti pukeutua oikein pukuun, jonka olin onneksi raahannut mukanani Suomesta. Olin etukäteen kuullut illallisista käytännössä pelkästään huonoa: meininki ei todellakaan tulisi olemaan kuin teekkarisitseillä. Monien asuntoloiden HTD:illä ei esimerkiksi saanut ottaa valokuvia eikä edes puhua! Odotettavissa saattaisi olla myös valtaisan pitkä juhlapuhe - kantoniksi. Illalliselle lähteminen ei siis varsinaisesti houkutellut, mutta ne sattuvat olemaan pakollisia kaikille - myös vaihtareille - joten mentävä oli.

Onneksi meidän asuntolamme HTD oli huomattavasti vapaamuotoisempi. Keskustelu ja valokuvien ottaminen oli sallittu, ja meillä oli varsin hauskaa lähinnä vaihtareista koostuneen pöytäryhmämme kanssa. Ehdimme jopa tilata oluet, mutta niiden juonti loppui lyhyeen, kun meille tultiin ilmoittamaan, että alkoholin nauttiminen HTD:illä on kielletty. Kummallista holhousta, oltiinhan kuitenkin ihan oikeassa ravintolassa, ja kaikki opiskelijat olivat täysi-ikäisiä. Onneksi alakerran Club Seven-Eleven palveli edukkain hinnoin, ja vaihtariporukan nähtiinkin poistuvan kesken illallisen useampaan otteeseen “miestenhuoneeseen”.

Huomenna aion pitää “asiat kuntoon” -päivän. Se tarkoittaa viisumin hankkimista Intian-reissua varten, kaupassakäyntiä, pyykinpesua, laskujen maksua, läksyjen tekoa ja muuta sellaista. Päivä on tarkoitus aloittaa jo hyvissä ajoin, mitä tosin uhkaa se, että tätä kirjoittaessani kello lähestyy vakaasti aamukolmea. Jotenkin se vain kummasti aina menee näin.

Torakoita, mikroautoilua ja kuukakkuja

Keskiviikkona 26. syyskuuta 2007

Huh, pitkästä aikaa taas rauhallisempi päivä. Läksyjä pitäisi tehdä, mutta en jaksa aloittaa vielä, joten blogaan sen sijaan.

Sunnuntai ja maanantai vierähtivät siis Shenzhenissä, jossa toistui “Lantau-ilmiö”: kaikki ei mennyt aivan niin kuin oli suunniteltu, mutta sen ansiosta reissusta tuli jopa ehkä vielä odotettua parempi.

Saavuimme Kiinan puolelle sunnuntaiaamuna. Rajanylitysmuodollisuudet sujuivat yllättävän kivuttomasti, tosin Kirsi joutui pieneen ristikuulusteluun, kun erehtyi mainitsemaan kyselykaavakkeessa lievästä kurkkukivustaan. Philipp ei ollut ehtinyt hankkia viisumia aiemmin, mutta sen saanti onnistui rajalla yllättävän kätevästi, eikä hintakaan ollut kohtuuttoman korkea. Hyvä tietää.

Päivä kului shoppaillen. Bongasimme myös Asherin ja Philippin kanssa hierontalaitoksen, ja sitähän piti testata. Viidellä eurolla sai varsin mukavan käsittelyn (ei, ei happy endingiä, kyseessä ei ollut sellainen paikka :) ). Illan päätimme viettää rauhallisesti pokeripelin merkeissä hulppeassa hotellihuoneessamme. Viidentoista euron hintaan nähden puitteet olivat todella upeat.

Ihan täydellinen ei hotelli tosin ollut. Kesken pelin Kirsi huomasi nimittäin kutsumattoman vieraan viinilasissaan. Torakka oli tullut apajille. Tomerana teekkarityttönä Kirsi hätisti hyönteisen matkoihinsa ja joi tyynesti juoman loppuun. Asher teki myös torakkahavaintoja kylpyhuoneessa, itse en nähnyt yhtäkään. Nukkumaan mennessä vähän jännitti, josko tulisivat yöllä kiipeilemään naaman päälle, mutta näin ei tapahtunut, tai en ainakaan herännyt jos tulivat.

Hotellihuoneen varustus oli muutenkin mielenkiintoinen. Kylpyhuoneesta löytyi nimittäin kolme pakettia kondomeja sekä erinäisiä voidepakkauksia (”men lotion” ja “women lotion”), joiden kyljessä mainostettiin voiteiden nautintoa lisäävästä vaikutuksesta. Ilmeisesti hotellia käytetään paljon tietynlaisiin tarkoituksiin. Mistään muusta kuin noista pakkauksista sitä ei tosin olisi arvannut, muuten hotelli muistutti sekä sisältä että ulkoa länsimaalaiseen makuun suunniteltua kolmen-neljän tähden hotellia Kanariansaarilla tai vastaavassa lomakohteessa.

Maanantaina oli sitten tarkoitus pelata golfia, mutta luonto päätti toisin. Kahdeksalta aamulla saimme puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että golfkurssi on peruttu rajuilman takia. Syklonivaroituksesta puhuivat, meille sykloni ilmeni lähinnä ajoittain rajuksi yltyneenä sateena.

Suunnitelmat menivät siis uusiksi, joten päätimme luottaa onnettareen: valitsimme melko umpimähkään kartalta yhden metroaseman, ja matkasimme sinne. Valinta osoittautui erinomaiseksi: aseman lähellä oli mikroautorata. Radalla ei tietysti rajuilman takia ollut muita, mutta juuri tuolloin sade oli tauonnut hetkeksi, ja pääsimme ajamaan. Ensimmäinen kerta mikroautoilua minulle, ja jäin kyllä täysin koukkuun. Hauskuutta lisäsivät vesilätäköt, joista ajaminen sai kuran roiskumaan kunnolla. Session jälkeen olimme kaikki yltä päältä kurassa, mutta se ei haitannut, sen verran hyvä fiilis ajamisesta tuli.

Loppupäivästä kävimme vielä syömässä ravintolassa, jossa havaitsimme, ettei henkilökunta osannut sanaakaan englantia. Onneksi ruokalistassa oli kuvia, joiden perusteella onnistuimme valitsemaan erinomaiset annokset. Palasimme myös hierontalaitokseen, jossa otimme koko porukalle jalkahieronnat. Teki eetvarttia. Kotiin palasimme iltakymmenen maissa. Hassua, miten reissu voi tuntua pitkältä, vaikka olimme poissa vain yhden yön.

Eilen oli vuotuinen Mid-Autumn Festival -tapahtuma, joka tarkoitti erinäisiä paraateja ja tapahtumia ympäri kaupunkia (sekä sitä, että tänään on yleinen vapaapäivä). Tapahtumaan liittyvät olennaisesti Mooncaket, paikalliset oudon makuiset leivonnaiset. Itse en tosin tullut lopulta syöneeksi eilen yhtään kuukakkua, mutta aiemman maistamiskokemuksen perusteella tiesin, etten jäänyt paljosta paitsi.  Juhlistimme eilen myös Anskin synttäreitä menemällä syömään Joe Bananas nimiseen ravintolaan, josta sai loistavaa grilliruokaa. Loppuilta kului ihmisvilinää ihmetellen ja klubbaillen. Parhautta.

Pieni maailma jne.

Lauantaina 22. syyskuuta 2007

Viiden tunnin päästä pitää herätä ja olla valmis lähtemään Shenzheniin (kyllä, onnistuin saamaan Kiinan viisumin), joten lyhyestä virsi kaunis. Olimme juuri rapujuhlilla, varsin muikeat kekkerit, vaikka snapsit loppuivatkin kesken melko nopeasti.

Keskustelin pirskeissä jonkin verran vieressäni istuneen herrasmiehen kanssa, ja hän paljastui Koneen Aasian toimintojen johtajaksi (tai jotain sellaista). Jännää oli myös se, että kun kerroin missä opiskelen, hän tiesi heti mistä on kyse. Hänen tyttärensä, nimeltään Marja Kemppainen, aloitti opinnot infolla vuonna 2000. En ainakaan tiedosta tavanneeni Marjaa, mutta silti, pieni maailma, taas kerran. Infolaisia ei kuitenkaan liikaa ole.

Viikko on kulunut rauhallisissa merkeissä, koulustakin on alkanut tulla läksyjä urakalla. Tällä hetkellä minulla on kasapäin läksyjä kaikista viidestä kurssistani, enkä ole tehnyt niistä mitään. Ja kaksi seuraavaa päivää vierähtävät Kiinassa. No, ehtiihän tässä. Ja onneksi arvosanat eivät siirry Suomen opintorekisteriin, ainoastaan opintopisteet. :) Mutta oikeasti ajattelin kyllä panostaa myös kouluun, en halua pelkästään lomailla neljää kuukautta (varsinkin kun kesäkin tuli otettua kovin rennosti) ja sitä paitsi olen aika innoissani kursseistani, nyt kun varmistui, että minut hyväksyttiin kaikille niille jotka halusinkin.

Niin ja matkakuvia voi käydä kurkkimassa Flickristä. Tällä hetkellä siellä on tosin vain kymmenkunta kuvaa, lisää tulee pian. Nyt unten maille.

Matkasuunnitelmia

Tiistaina 18. syyskuuta 2007

Ensimmäiset kolme viikkoa ovat vierähtäneet Hongkongia ihmetellen, ja pikku hiljaa haluaa jo päästä näkemään myös muuta. Ensimmäinen reissu “ulkomaille” onkin edessä heti ensi sunnuntaina, kun matkaamme Anskin ja Kirsin sekä australialaisen Asherin kanssa Shenzheniin, lähimpänä Hongkongia olevaan Manner-Kiinan kaupunkiin. Tämä siis olettaen, että saan viisumini perjantaina, kuten on luvattu. Vähän vielä jänskättää, sillä passini menee voimasta ensi vuoden toukokuussa, mikä voi periaatteessa aiheuttaa nihkeyttä viranomaisissa.

Sunnuntai kulunee lähinnä kaupunkiin tutustuen ja shoppaillen (hintataso kun on huomattavasti Hongkongia halvempi), maanantaina taas on vuorossa reissun varsinainen syy: golf-kurssi. Noin 40 euron hintaan kuuluu mailojen vuokra, kahden tunnin harjoittelu ja puolen kentän (9 reikää) peli. Ei paha. Kurssi sopii onneksi myös vasta-alkajille, sillä se on käytännössä oma tasoni, vaikka green card -kurssin kävinkin viitisen vuotta sitten. Hauskaa tulee varmasti olemaan.

Tänään tuli suunniteltua myös suuremman luokan reissua. Meillä on siis syksyn aikana yksi lomaviikko, “reading week”, joka on tarkoitettu käytettäväksi tenttiinlukuun, mutta vaihtareista joka ainoa taitaa olla lähdössä silloin matkoille. Minun suunnitelmani on tällä hetkellä 85-prosenttisen varmasti seuraava: lähdemme yhdessä Thomasin, englantilaisen Roryn ja kolumbialaisen Veronican kanssa ensin Gangzhoun kautta Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan, jossa viivymme kolme päivää. Sen jälkeen lennämme Nepalin Katmanduun, josta jatkamme Intiaan. Intiassa vietämme noin seitsemän päivää ennen suuntaamista takaisin Hongkongiin.Veikkaan, että osa näistä yksityiskohdista ehtii vielä muuttua, mutta aika varma olen siitä, että tuolla porukalla ja tuolle suunnalle ollaan menossa.

Olen tällä hetkellä aika innoissani tuosta matkasuunnitelmasta. Aika paljon toki jännittää, ihan mitään helpoimpia kohteita nuo eivät ole, ja oma mukavuudenhaluni joutuu varmasti kovalle koetukselle. Huomasin myös juuri Katmandun Suomen suurlähetystön sivuilta, että kaupungissa on räjäytelty kuun alussa pommeja, ja matkailijoita kehoitetaan välttämään joukkokokoontumisia. Tiibetkään ei ole helppo pala, jo matkustusoikeuden saaminen sinne voi tuottaa ongelmia. Tarkoitus ei myöskään ole kauheasti varailla majoituksia ja muita etukäteen, vaan toivotaan, että yösija löytyy aina kun sellaista tarvitaan. Reippureissumeiningillä siis mennään, pitäisi varmaan lähteä rinkkaostoksille.

Tuo onkin sitten varmaan ainoa pitempi reissu, jonka ehdin täällä tekemään. Onneksi sain kuitenkin järjestettyä niin, että maanantait ja perjantait ovat vapaita, joten neljän päivän viikonloppureissuja pystyy tekemään kätevästi. Tarkoitus olisi käydä ainakin Macaossa ja Singaporessa sekä mahdollisesti moikkaamassa Juhania ja Annaa Shanghaissa. Myös Peking ja Taiwan kiinnostavat. Ainakin yhden muutaman päivän reissun haluan tehdä omin päin, ihan vain kokeillakseni miltä se tuntuu. En ole oikeastaan ikinä matkustanut yksin, tänne tuloa lukuunottamatta. Samalla voisi vihdoin testata Hospitality Clubin toimivuutta, niin moni on sitä paljon hehkuttanut.

Tapahtumarikas viikonloppu

Sunnuntaina 16. syyskuuta 2007

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt useampi päivä, ja suurin syy siihen on se, että olen ollut liikkeellä oikeastaan koko ajan. Kerrassaan mainio viikonloppu, jonka aikana on ehtinyt tapahtua monenlaista.

Perjantai

Perjantai-illan aloitimme jazz-baarissa, jonka Sébastien (ainakin luulen, että aksentti menee noin) oli bongannut päivää aiemmin. Paikalla oli livepoppoo, joka soitti varsin menevää musaa, joka tosin ei ehkä ihan vastannut omaa makuani. Ilta jatkui yökerhossa, jossa meidän tarvitsi maksaa vain puolet normaalihinnasta. Tästä oli kiittäminen Timiä, joka pelimiehenä on jo ehtinyt hommata paikallisen tyttöystävän, joka on ennen ollut töissä kyseisellä klubilla. Yökerhossa paikalliset opettivat meille erinäisiä uhka- ja juomapelejä, joista hauskin oli peli nimeltä “Jou”. En ala tässä kuvailemaan pelin kulkua sen tarkemmin, todettakoon vain, että pärjäämiseen vaaditaan nopeat refleksit ja kestävät polvet. :) Klubilla oli sen verran rattoisaa, että kotiin selvisimme siinä aamukuuden paikkeilla.

Lauantai

Lauantaina lähdin Sébastienin ja kanadalaisen Aubreyn kanssa katsomaan Isoa Buddhaa. Kyseessä on yksi Hong Kongin merkittävimmistä turistinähtävyyksistä, Lantau-saarella kukkulan laella sijaitseva valtava Buddhapatsas. Lähtömme viivästyi kuitenkin hieman aiotusta, ja kun reittikään ei ollut ennestään tuttu, saavuimme vasta hieman puoli viiden jälkeen iltapäivällä paikkaan, josta Buddhan luokse vievän bussin oli tarkoitus lähteä. Saimme kuulla, että viimeinen bussi oli lähtenyt viisi minuuttia sitten, emmekä enää ehtisi Buddhan luokse, sillä portit menisivät kiinni ennen sitä.

Hukkareissu siis? Kaikkea muuta. Koska kerran olimme jo päässeet Lantaulle asti, päätimme lähteä tutkimaan saarta omin päin. Olihan paikassa nyt pakko olla muutakin nähtävää kuin tylsä patsas. Ensimmäisenä havaitsimme mukavan hiekkarannan, jolla makoilimme hetken ja kävimme uimassa. Sen jälkeen lähdimme vaeltamaan kauemmas kaupungista. Pian havaitsimme jyrkästi kukkulaa ylös vievät rappuset ja kyltin, jossa luki “trappistiluostari”. Innostuimme. Luostari näin lähellä kaupunkia, se olisi nähtävä. Kukaties ystävälliset munkit tai nunnat tarjoaisivat väsyneille matkalaisille jotain suuhunpantavaakin, tai jopa yösijan. Trappisteista emme olleet ikinä kuullutkaan, mutta päättelimme sen olevan jokin kristinuskon haara.

Lähdimme siis kiipeämään rappusia ylös. Puolen tunnin kiipeämisen jälkeen olimme hiestä märkiä. Olimme kiivenneet kukkulan laelle, välillä takaisin alas ja taas ylös seuraavaa kukkulaa. Olimme päätelleet kyltin perusteella, että luostari olisi ollut hyvinkin lähellä, mutta totuus oli toinen. Pian vastaamme tuli mies, joka oli tulossa kukkuloiden toisella puolella olevasta kaupungista, Discovery Baysta. Hän kertoi, että luostariin oli matkaa vielä noin puoli tuntia. Ei sinänsä paljoa siis, mutta matkanteko vain tapahtui enimmäkseen kävelemällä rappusia ylös paahtavassa kuumuudessa. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa.

Näkymät olivat matkaa taittaessa uskomattoman hienot. Kyseessä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun pääsin todella näkemään Hongkongin luontoa. Ja sitä täällä riittää, sillä vaikka monet kuvittelevat Hongkongin olevan lähinnä kaupunkivaltio, on sen pinta-alasta todellisuudessa 40 prosenttia metsää tai muuta viheraluetta. Näimme aluskasvillisuutta pursuavia palmumetsikköjä ja jylhiä mutta vehreitä kukkuloita. Polun varrella törmäsimme myös kolmeen lehmään, mikä oli varsin yllättävää, koska asutusta ei näkynyt lähimaillakaan. Yksi lehmistä lähti ensin seuraamaan meitä, mutta päätti lopulta palata takaisin kavereidensa seuraan.

Lopulta löysimme luostarin. Paikan päällä paljastui, että kirkkohistorian tuntemuksesta olisi ollut hyötyä. Trappistit eivät nimittäin ole niitä kaikkein seurallisimpia munkkeja. Itse asiassa he eivät kaipaa seuraa ollenkaan. Koko luostariin oli pääsy kielletty, kyltissä pyydettiin kunnioittamaan uskonrauhaa. Heiltä ei myöskään voinut kysyä esimerkiksi neuvoja jatkoreittiä varten, sillä he eivät puhu vieraille. Eivätkä juuri toisilleenkaan, puhuminen on trappisteille sallittua vain poikkeustilanteissa.

Matka oli ollut raskas, joten emme halunneet palata samaa tietä takaisin. Tapaamamme mies oli tullut Discovery Baysta, joten sen oli pakko olla lähellä. Jatkoimme siis eteenpäin pimentyvässä illassa. Jonkin matkaa taivallettuamme saavuimme rannalle, jolla oli laituri. Päätimme pitää lepotauon laiturilla. Laiturilla koimme hienon hetken. Istuimme hiljaa, laineiden liplatusta kuunnellen, kun Aubrey huomasi jotain taivaalla. Tähti. Hongkongin taivasta peittää ainainen saastesumuverho, joten tähtiä on useimpina öinä mahdoton nähdä. Meille tuon tähden näkeminen oli ensimmäinen kerta koko Hongkongissa oleilumme aikana. Muita tähtiä ei näkynyt, vain tuo yksi, keskellä taivasta.

Vähän ajan päästä jatkoimme taas matkaa pitkin polkua, joka muuttui koko ajan epämääräisemmäksi. Nyt alkoi jo olla säkkipimeää, joten jouduimme ottamaan kännyköiden valot käyttöön nähdäksemme missä kulkea. Lopulta saavuimme jyrkästi alas viettävälle rinteelle, jota alas rämpiessämme polku kävi koko ajan kapeammaksi, kunnes lopulta päättyi kokonaan. Olimme käytännössä keskellä ei-mitään, pimeässä yössä, ja eksyksissä.

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Päätimme palata laiturille, jolle oli saapunut paikallisia kalastajia. Aubreyn kantoninkiinantaito osoittautui kullanarvoiseksi, sillä hän osasi kertoa, että Discovery Bay oli itse asiassa suunnassa, josta olimme tulleet. Olimme kääntyneet jossain väärin. Lähdimme siis takaisin päin, ja hyvin pian oikea reitti löytyinkin, eikä aikaakaan kun olimme perillä kaupungissa. Sébastienilla oli repussaan shakkinappulat, ja pelasimme vielä paikallisessa kahvilassa pari erää shakkia, ennen kuin otimme lautan takaisin kotia kohti.

Kaikkine odottamattomine tapahtumineen päivä oli ehkä tähänastisen Hongkongin oleiluni paras. Tärkein tekijä siinä oli, että sekä Sébastien että Aubrey ovat aivan mainioita tyyppejä ja loistavaa matkaseuraa. Meillä oli hauskaa koko ajan, ja nautimme pikku seikkailustamme täysin rinnoin. Missään vaiheessa ei mikään suurempi paniikki iskenyt, olihan aina olemassa mahdollisuus palata takaisin samaa tietä, jota olimme tulleet. Ja ainakin minun mielestäni juuri tällaisia asioita pitääkin tapahtua matkustaessa. Odottamattomia käänteitä, joiden ansiosta reissusta yllättäen tuleekin parempi kuin olisi voinut ikinä kuvitella.

Sunnuntai

Sunnuntain aloitimme Sébastienin kanssa reippaasti kiipeämällä “morning trail” -nimellä tunnettua reittiä ylös Victoria’s Peakille. Huipulta jatkoimme raitiovaunulla kaupungille, jossa edellisinä öinä vähille jäänyt yöuni alkoi tuntua, ja päätimme maata hetken läheisellä aukealla sillä seurauksella, että nukahdimme. Melko vaarallista, voisi kuvitella, nukahtaa keskelle suurkaupungin vilkkautta. Mutta ei Hongkongissa. Kun heräsimme, havaitsimme, että mitään tavaroita ei ollut viety, vaan sen sijaan joku oli arvellut, että olemme avun tarpeessa, ja jättänyt meille 50 senttiä ja kaksi papaijaa!

Tämän jälkeen tapasimme Timin tyttöystävineen sekä kaksi minulle entuudestaan tuntematonta ranskalaista vaihtariapoikaa, joiden molempien nimi oli Olivié. Tällä porukalla suuntasimme biitsille, jossa jatkoimme makoisia unia, aina välillä uimassa pistäytyen. Hongkongin taivaan harmaudessa on hyvätkin puolensa: vaikka on kuuma, rannalla ei silti tarvitse lainkaan aurinkorasvaa. Muutaman tunnin päästä siirryimme läheiselle grillausalueelle, jonne saapui myös joukko Timin tyttöystävän (en vieläkään muista tytön nimeä) ystäviä. Pidimme porukalla varsin mainiot grilliruokakekkerit. Ahminnan jälkeen onnistuimme löytämään lentopallon, jolla pelasimme erinäisiä mystisiä paikallisia pallopelejä tyhjenneellä ja pimeällä rannalla, kunnes lopulta oli aika lähteä kotiin.

Tulipas pitkälti tekstiä, ja ehkä vähän turhankin tarkkaa tylsää tapahtumakuvausta. Mutta toisaalta juuri nyt on tosi hyvä fiilis viikonlopusta, ja siksi halusin kirjoittaa nämä jutut ylös, kun ne ovat vielä mielessä. Tärkeä syy tämän blogin kirjoittamiselle on kuitenkin myös se, että voin itse lukea tätä joskus myöhemmin ja muistella, mitä kaikkea silloin tulikaan tehtyä.

Arkaluontoista asiaa

Keskiviikkona 12. syyskuuta 2007

Tämä merkintä sisältää materiaalia, jonka esittämisestä voisi ehkä manner-Kiinassa joutua vankilaan tai ainakin valtion salaisen poliisin kovisteltavaksi. Eli jos minusta ei tämän merkinnän jälkeen kuulu mitään, tiedätte mitä on tapahtunut.

Olin nimittäin tänään Chapmanin kanssa illallisella. Keskustelimme ensin Chapmanin tällä hetkellä tekeillä olevasta käännöstyöstä, Reko Lundánin näytelmästä Tarpeettomia ihmisiä. Yllättävä valinta, sillä kyseessä on hyvin realistisesti suomalaisen duunarin arkea ja työttömyyden mukanaan tuomia ongelmia kuvaava näytelmä. Lisähaastetta kääntämiseen tuo näytelmän ihmisten puhuma kieli, joka on varsin kaukana suomen kirjakielestä. Chapman pyrkii kääntämään puhekieliset ilmaisut kiinalaiseen slangiin. Jouduin kääntämään ilmaisuja kuten “Roihis” (Roihuvuori) ja “pidät mua varmaan ihan pimeenä” (Chapman arveli pimeän viittaavan pahuuteen).

Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi Hongkongin ja Kiinan suhteeseen. Chapman, pieni, hento ja paljon hymyilevä, maailman ystävällisin mies, alkoi pudotella jyrkkiä sanoja. Hänen mielestään moni asia Hongkongissa on mennyt huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun Kiina otti vallan. Kiina on pyrkinyt säätämään erilaisia reformeja erottuakseen brittihallinnosta, ja uudistukset ovat lähes poikkeuksetta vieneet Hongkongia huonompaan suuntaan. Retuperällä on esimerkiksi koulutusjärjestelmä: pienet koulut lakkautetaan, jos ne eivät saa houkuteltua tarpeeksi opiskelijoita, ja suurissa kouluissa opettajat turhautuvat liian suuren työmäärän edessä ja tekevät itsemurhia.

Vielä hurjempia tarinoita Chapman kertoi Kiinasta. Hänen mukaansa maan tilanne näyttää tällä hetkellä huonommalta kuin koskaan aikaisemmin. Länsimaissa monet uskovat, että Kiina on talouskasvun myötä matkalla kohti parempaa, mutta Chapmanin mukaan asia on juuri päinvastoin. Kiina yhdistää kommunismin, kapitalismin ja perinteisen kiinalaisen hallintojärjestelmän huonoimmat puolet tuhoisin seurauksin. Kapitalismi on tuonut mukanaan rahanahneuden, ja korruptio kukoistaa oikeuslaitosta myöten: ainoa keino voittaa oikeusjuttu on voidella tuomaria tarpeeksi.

Chapman kertoi myös kuolemantuomiokiintiöstä: puolue on päättänyt, että kansa on pidettävä pelossa, jotta se ei ryhdy kapinoimaan. Tämä toteutetaan mm. teloittamalla vähintään 5000 ihmistä joka vuosi. Luonnollisesti oikeita syyllisiä ei aina löydy näin paljon. Tällöin joudutaan lavastamaan syyttömiä ihmisiä syyllisiksi, jotta saadaan kiintiö täyteen. Hurjaa tekstiä.

Chapman onkin ensimmäinen, joka on puhunut Kiinasta ja Hongkongin liittymisestä siihen näin tiukkaan sävyyn. Kiinan hallintoa pakoon Kanadaan perheensä kanssa muuttanut Phoebe tosin kommentoi Kiinan “uudistuksia” melko kitkerään sävyyn. Puhuin asiasta myös Tracyn kanssa, ja hän näki asiassa paljon hyvääkin. Moni hongkongilainen kokee olevansa enemmän kiinalainen kuin britti, joten he kokivat siirtymän Kiinan hallintoon eräänlaisena kotiinpaluuna. Kaiken kaikkiaan aihe on mielenkiintoinen, ja tarkoituksenani on kysyä siitä mahdollisimman monelta paikalliselta, jotta saan tarpeeksi monipuolisen kuvan siitä, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat.

Vaihtoehtoisista näkökulmista puheenollen, tiedossani on tällä hetkellä ainakin kaksi muuta suomalaista, jotka blogaavat Hongkongista. Juhan blogista voi lukea Hongkongin tapahtumien lisäksi hänen kokemuksistaan suuresta junaseikkailusta halki Aasian. Juha on siis myös TKK:n kautta HKU:lla, samoin kuin tällä viikolla tapaamani Kirsi ja Eero. Neljäs suomalainen, jonka olen tavannut, on Englannissa tutkintoaan suorittava Anski. Oikein mukavia tyyppejä kaikki, ja tarkoituksenamme on mennä yhdessä tuumin rapujuhlille juhlistamaan suomalaista elämänmuotoa. Toisesta suomiblogaajasta sain tietää Artun kautta. Jaakko Lindgren opiskelee lakia Hongkongin suurimmassa yliopistossa, The Chinese University of Hong Kongissa.

Uusmediablogi englanniksi

Maanantaina 10. syyskuuta 2007

Perustin kolmannen blogin kuukauden sisään, aika hyvin. Perustamisen syynä oli tällä kertaa pakko: osallistun HKU:n New Media Workshop -kurssille ja ensimmäisenä tehtävänä oli blogin pystyttäminen. Jatkossa blogiin on tarkoitus postata kaikki kurssilla tehtävät harjoitustyöt, joista ensimmäisen sinne jo laitoinkin.

Ympäripyöreää uusmediahuttua englanniksi on siis luvassa - ympäripyöreää siksi, että ainakin ensimmäisen tehtävän tehtyäni tuntuu siltä, että kiinnostavimmat blogikirjoitukset tulee aina tehtyä vapaaehtoisesti. Kun kyseessä on koulutehtävä, tekstistä tulee helpommin tylsää peruskauraa, vaikka aihe olisi kiinnostavakin.

Kiinnostavia tämän kurssin aiheet todellakin ovat, kyseessä on ehkä yksi mielenkiintoisimmista kursseista, joilla olen ikinä ollut. Kurssin aiheena on käytännössä uusmedia ja web 2.0 journalismin näkökulmasta. Ensimmäisellä luennolla ehdittiin jo mainita Facebook, Flickr, RSS, blogit ja vaikka mitä muuta. Luvassa on tosin osaksi turhankin tuttua asiaa - “näin kirjoitat elämäsi ensimmäisen html-sivun” - mutta journalisminäkökulma kiinnostaa isosti. Toivottavasti nyt vain hyväksyvät minut kurssille, kiintiö on ikävän pieni ja laitoin hakemukseni turhan myöhään.

Blogi pyörii Uniblogsissa, joka on opiskelijoille ja opettajille tarkoitettu blogialusta. Uniblogs puolestaan käyttää WordPressia. Miksi sitten emme käytä suoraan WP:tä? Syynä on Kiinan sensuuri. The Great Firewall of China blokkaa koko Wordpress.comin! Saman kohtalon kokevat myös monet muut suositut blogisaitit, kuten Blogger.com. Hong Kongiin asti sensuuri ei tosin ulotu, mutta monet kurssillaolijoista ovat kotoisin kiinasta, eikä luennoitsijamme halua syrjiä heitä.

Niin, se blogin osoite: Lessons on New Media, olkaa hyvät. Puolustaudun jo etukäteen: tämä oli pitkään aikaan ensimmäinen varsinainen teksti, jonka kirjoitan englanniksi, joten oikeinkirjoitus saattaa olla vähän niin ja näin. Älkää siis postatko tuohon blogiin kommentteja vain kertoaksenne tämän. :)

Polvi toimii

Lauantaina 8. syyskuuta 2007

Tänään urheilin. Se on merkityksellistä, koska (kuten useimmat tämän blogin lukijoista tietänevätkin) teloin kuutisen viikkoa sitten polveni jalkapalloa pelatessa, ja pari viikkoa tämän jälkeen polvi tähystettiin. Nyt polvi alkaa kuitenkin olla kunnossa, vaikka rasittuukin vielä jonkin verran paljosta liikunnasta (varsinkin rappusten kävelystä, jota täällä riittää valtavien korkeuserojen takia) eikä taivu ääriasentoihin.

Tänään tuli sitten todistettua, että myös juokseminen onnistuu. Osallistuin nimittäin asuntolani Swire Hallin futisjoukkueen harjoituksiin. Aluksi luulin osallistuvani vain kevyehköön höntsäilyyn, mutta paikan päällä paljastui, että kyseessä olikin isolla kentällä tapahtuva 11 vastaan 11 -peli. Sellaisena se olikin ensimmäinen elämässäni. :)

Pelasin suhteellisen täysipainoisesti, tosin vältin jossain määrin kovaa fyysistä kontaktia. Polvi kesti loistavasti, missään vaiheessa siihen ei sattunut eikä jälkeenpäinkään ole ilmennyt mitään kipuilua. Huominen toki näyttää lopullisen tilanteen, mutta tässä vaiheessa ainakin fiilis on hyvä. Tuntuipa harvinaisen hyvältä urheilla pitkästä aikaa, en muista koska viimeksi olisi ollut näin pitkä tauko. Pelin taso ei ollut äärettömän kova, mutta eipä ollut omakaan tasoni häävi, pitkä pelaamattomuus näkyi ja pallo karkaili jatkuvasti jalasta. Kivaa oli silti.

Tänään tapahtui myös toinen “jännä” asia. Edellisen lauseen perusteella eräät ehkä arvaavatkin, mistä on kyse. Katsoin nimittäin viimein ensimmäisen jakson Ylen Pasila-sarjasta, josta on ilmeisesti hyvin lyhyessä ajassa muodostunut jonkin sortin kulttiklassikko. Ja kyllähän tuo ensimmäinen jakso sen verran hyvältä vaikutti, että pakko nuo lienee katsoa syksyn mittaan kaikki. 23 minuutin kestoiset jaksot ovat juuri sopivia välipaloja ja muistuttavat samalla kivasti koto-Suomesta ja siitä, että sielläkin osataan vielä tehdä hyvää huumoria.

Edessä loistava tulevaisuus

Perjantaina 7. syyskuuta 2007

Tänään lähdin Tracyn (buddyni eli kv-tutorini) ja hänen ystävänsä Harrietin kanssa seikkailemaan Hong Kongin ytimeen. Kävelimme läpi turistirihkamaa pursuavaa Temple roadin ja havaitsimme kojun, jossa istui iäkkäähkö mies pöydän takana. Pöydällä oli häkki, ja häkissä neljä lintua. Tracy kertoi, että mies on ennustaja, joka käyttää apunaan lintuja. Tätä oli pakko kokeilla.

Istuin pöydän ääreen ja sain kuulla, että minun pitää esittää kysymys, johon ennustaja sitten vastaa. Päätin kysyä, mikä minusta tulee isona. Mies houkutteli yhden linnuista ulos häkistä ja tarjosi tälle pakkaa kirjekuoria. Lintu nappasi yhden kuoren pakasta. Mies otti kuoren sisältä kiinalaisia kirjoitusmerkkejä sisältävän paperin ja alkoi puhua minulle kiinaksi osoittaen samalla sormellaan merkkejä. Tracy tulkkasi, että jos lähden työskentelemään ulkomaille, minua odottaa siellä maine ja kunnia. Huolestuin. Entä jos en lähdekään? Yllättäen miehen mukaan urani etenisi erinomaisesti myös tässä tapauksessa.

Yksityiskohtia en luonnollisesti saanut kaverista irti, eikä hän osannut antaa edes suuntaviivoja siitä, millä alalla tulisin työskentelmään. Lopulta hän sentään paljasti, että menestys alkaisi, kun täytän 28 (kiinalaisen iänlaskutavan mukaan, eli oikeasti siis täyttäessäni 27, koska kiinalaiset ovat 0-vuotiaita äitinsä kohdussa ja täyttävät syntyessään vuoden). Nähtäväksi jää, pitääkö ennustus paikkansa.

Harrietia puolestaan askarrutti, miten on hänen rakkauselämänsä laita. Hänellekin miehellä oli hyviä uutisia: vaikka seuraava Harrietin tapaama mies ei olisikaan Herra Oikea, tulisi kyseinen gentlemanni kuitenkin vastaan ennemmin tai myöhemmin, minkä jälkeen kaikki tulisi olemaan täydellistä. Harriet tulisi myös tulevan joulukuun aikana kohtaamaan miehen, mutta olisiko hän juuri se oikea, sitä ennustaja ei tiennyt kertoa.

Tärkein viesti oli kuitenkin, että Harriet tulisi ehdottomasti pääsemään naimisiin. Tämän uutisen kertominen sai hymyn tytön kasvoille. Tracy kertoi, että vaikka Hongkongissa onkin nykyisin enenevässä määrin moderneja uranaisia, on silti myös paljon tyttöjä, joiden tavoitteena on päästä naimisiin, että he voivat lopettaa työnteon. Tracy myönsi myös itse kuuluvansa ainakin jossakin määrin jälkimmäiseen ryhmään.

Ennustajamiehen tapa kertoa kaikille positiivisia ja sopivan epämääräisiä uutisia tuntuu purevan, sillä mies on ainakin sen verran menestynyt, että on päässyt poseeraamaan erinäisten paikallisten julkimoiden kanssa. Tästä todisteena olivat kojun seinällä komeilevat valokuvat. Omat nettisivutkin miehellä on, tosin vain kiinankieliset.

Kävimme Tracyn, Harrietin ja muutaman vaihtarin kanssa myös syömässä paikallisessa ravintolassa. Ruoka tilattiin tyypilliseen kiinalaiseen tapaan: kaikilla oma kupillinen riisiä, ja pöydän keskellä useita eri ruokalajeja sisältäviä kulhoja, joista kukin sai kahmia vapaasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Söin koko aterian melko onnistuneesti puikoilla. Homma alkaa jo joten kuten sujua, vaikka melko hidasta tuhertamista onkin. Keskustelemaan en juuri aterian aikana ehtinyt, kun kaikki aika meni itse syömistapahtumaan keskittymiseen. Huomattavasti parempi suoritus joka tapauksessa kuin ensimmäisen päivän räpiköinti nuudeliaterian kanssa.

Tapasin tänään myös jälleen sattumalta herra Chapmanin. Hän kutsui minut osallistumaan 22.9. Stanley-nimisellä rannalla sijaitsevaan ravintolaan sijoittuvaan tapahtumaan, johon osallistuu ilmeisesti useita suomalaisia tai muuten Suomeen liittyviä henkilöitä. Tapahtumassa oli Stanleyn mukaan tarkoituksena syödä merenelävää, jonka nimeä hän ei tiennyt suomeksi, ja englanniksikin se tuotti vaikeuksia. Lopulta ymmärsin, että kyseessä ovat rapujuhlat! En viitsinyt mainita Chapmanille, että kyseiset kekkerit ovat oikeastaan enemmän suomenruotsalaista kansanperinnettä, vaan lupasin osallistuvani ehdottomasti. Niistä tuleekin elämäni ensimmäiset rapujuhlat. Snapsiakin on kuulemma tarjolla, nähtäväksi jää kajahtaako Helan går ilmoille.

Viimeistelin tätä kirjoittaessani elämäni ensimmäisen instanuudeliaterian. Kätevää ja kerrassaan mainiota ravintoa. Noita saattaa jokunen purnukka kulua loppuvuoden aikana, kun ovat vielä niin halpojakin. Nyt voisi suunnata unten maille. Uni onkin tarpeen, sillä tämä on ensimmäinen ilta tällä viikolla, kun saavuin kämpille ennen puoltayötä. Rankkaa on tämä vaihtarin elämä.

Suomea rakastava kielenkääntäjä

Tiistaina 4. syyskuuta 2007

Olin juuri tulossa luennolta, kun kuulin takaani jonkun puhuttelevan minua selvällä suomen kielellä. Kun käännyin, edessäni seisoi herrasmies, jonka ulkonäön perusteella olisi voinut päätellä olevan paikallinen professori. Ja niin hän tavallaan onkin: tohtori Chapman Chen on opettanut useita vuosia kääntämistä, tulkkaamista ja kirjallisuutta Hongkongin ja Taiwanin yliopistoissa.

Kävi ilmi, että Chapman rakastaa Suomea, sen kieltä ja kulttuuria. Hän on opiskellut suomea Kuopiossa ja mm. kääntänyt Aleksis Kiven Kullervon suomesta kiinaksi. Hetken keskusteltuamme hän antoi minulle omistuskirjoituksella varustetun kappaleen uusimmasta käännöstyöstään, Laura Ruohosen Olga-näytelmästä kiinan kielellä. Chapmanin mielestä suomessa on paljon hienoa, suurelle yleisölle tuntematonta kirjallisuutta, ja hän haluaa omalta osaltaan edesauttaa suomalaiskirjailijoiden tunnettuutta Aasiassa.

Chapman pitää myös suomenkielistä blogia, jossa hän käsittelee ajankohtaisia aiheita liittyen Kiinaan, Hongkongiin ja kirjallisuuteen. Kantavin teema myös blogissa tuntuu kuitenkin olevan rakkaus, ainakin tageista päätellen: jokainen blogin artikkeli on tägätty sanalla rakkaus. Ja hyvä niin, parhaat tekstit syntyvät epäilemättä silloin, kun kirjoittaja todella rakastaa käsittelemiään aiheita.

Ehdin siis käydä tänään jo parilla luennollakin. Information systems development and project management vaikuttaa varsin kiinnostavalta kurssilta ja professori on leppoisa veikko. Lisäksi kurssi sopinee hyvin omiin opintoihini, yrittänen korvata sillä projektien suunnittelu ja ohjaus -kurssin. Tutustuin myös luennolla kahteen “paikalliseen” vaihtariin (toinen kiinasta, toinen singaporesta) ja sain heistä itselleni projektiryhmän.

Media, culture and communication in contemporary China on aiheeltaan kiinnostava, ja sillä voisi oppia asioita joita ei suomessa opeteta, mutta kolmen tunnin (tänään kesti tosin vain kaksi) paketti ilman taukoja pian liian aikaisen herätyksen jälkeen voi tehdä tiukkaa, varsinkin kun luennoitsija puhuu nopeasti ja taukoamatta. Lisäksi myöhästyin ensimmäiseltä luennolta melkein tunnilla, koska jäin ensin rupattelemaan Chapmanin kanssa ja sen jälkeen etsin luokkahuonetta väärästä rakennuksesta. Koska en myöskään todennäköisesti saa kurssia kovin fiksusti omiin opintoihini, jätän sen näillä näkymin pois, jotain pitää kuitenkin skipata.

Kirjoitin tässä merkinnässä ensimmäistä kertaa Hong Kongin sijasta Hongkong, näin ilmeisesti kuuluu suomessa tehdä. Ainakin Wikipedia sanoo moista. Tosin samassa artikkelissa todetaan, että Hong Kong käy myös, ja englannissahan käytetään pelkästään välilyönnillistä versiota. Siksi blogin alaotsikko säilyy ennallaan.

Vielä kaksi luentoa tänään. Sitä ennen kuitenkin päikkärit, neljän tunnin yöunet alkoivat jo edellisellä luennolla tuntua.

Edit 6.8.: Annoin Chapmanille myös tämän blogin osoitteen, ja heti tuli ensimmäinen kommenttikin. :)