Edessä loistava tulevaisuus
Tänään lähdin Tracyn (buddyni eli kv-tutorini) ja hänen ystävänsä Harrietin kanssa seikkailemaan Hong Kongin ytimeen. Kävelimme läpi turistirihkamaa pursuavaa Temple roadin ja havaitsimme kojun, jossa istui iäkkäähkö mies pöydän takana. Pöydällä oli häkki, ja häkissä neljä lintua. Tracy kertoi, että mies on ennustaja, joka käyttää apunaan lintuja. Tätä oli pakko kokeilla.
Istuin pöydän ääreen ja sain kuulla, että minun pitää esittää kysymys, johon ennustaja sitten vastaa. Päätin kysyä, mikä minusta tulee isona. Mies houkutteli yhden linnuista ulos häkistä ja tarjosi tälle pakkaa kirjekuoria. Lintu nappasi yhden kuoren pakasta. Mies otti kuoren sisältä kiinalaisia kirjoitusmerkkejä sisältävän paperin ja alkoi puhua minulle kiinaksi osoittaen samalla sormellaan merkkejä. Tracy tulkkasi, että jos lähden työskentelemään ulkomaille, minua odottaa siellä maine ja kunnia. Huolestuin. Entä jos en lähdekään? Yllättäen miehen mukaan urani etenisi erinomaisesti myös tässä tapauksessa.
Yksityiskohtia en luonnollisesti saanut kaverista irti, eikä hän osannut antaa edes suuntaviivoja siitä, millä alalla tulisin työskentelmään. Lopulta hän sentään paljasti, että menestys alkaisi, kun täytän 28 (kiinalaisen iänlaskutavan mukaan, eli oikeasti siis täyttäessäni 27, koska kiinalaiset ovat 0-vuotiaita äitinsä kohdussa ja täyttävät syntyessään vuoden). Nähtäväksi jää, pitääkö ennustus paikkansa.
Harrietia puolestaan askarrutti, miten on hänen rakkauselämänsä laita. Hänellekin miehellä oli hyviä uutisia: vaikka seuraava Harrietin tapaama mies ei olisikaan Herra Oikea, tulisi kyseinen gentlemanni kuitenkin vastaan ennemmin tai myöhemmin, minkä jälkeen kaikki tulisi olemaan täydellistä. Harriet tulisi myös tulevan joulukuun aikana kohtaamaan miehen, mutta olisiko hän juuri se oikea, sitä ennustaja ei tiennyt kertoa.
Tärkein viesti oli kuitenkin, että Harriet tulisi ehdottomasti pääsemään naimisiin. Tämän uutisen kertominen sai hymyn tytön kasvoille. Tracy kertoi, että vaikka Hongkongissa onkin nykyisin enenevässä määrin moderneja uranaisia, on silti myös paljon tyttöjä, joiden tavoitteena on päästä naimisiin, että he voivat lopettaa työnteon. Tracy myönsi myös itse kuuluvansa ainakin jossakin määrin jälkimmäiseen ryhmään.
Ennustajamiehen tapa kertoa kaikille positiivisia ja sopivan epämääräisiä uutisia tuntuu purevan, sillä mies on ainakin sen verran menestynyt, että on päässyt poseeraamaan erinäisten paikallisten julkimoiden kanssa. Tästä todisteena olivat kojun seinällä komeilevat valokuvat. Omat nettisivutkin miehellä on, tosin vain kiinankieliset.
Kävimme Tracyn, Harrietin ja muutaman vaihtarin kanssa myös syömässä paikallisessa ravintolassa. Ruoka tilattiin tyypilliseen kiinalaiseen tapaan: kaikilla oma kupillinen riisiä, ja pöydän keskellä useita eri ruokalajeja sisältäviä kulhoja, joista kukin sai kahmia vapaasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Söin koko aterian melko onnistuneesti puikoilla. Homma alkaa jo joten kuten sujua, vaikka melko hidasta tuhertamista onkin. Keskustelemaan en juuri aterian aikana ehtinyt, kun kaikki aika meni itse syömistapahtumaan keskittymiseen. Huomattavasti parempi suoritus joka tapauksessa kuin ensimmäisen päivän räpiköinti nuudeliaterian kanssa.
Tapasin tänään myös jälleen sattumalta herra Chapmanin. Hän kutsui minut osallistumaan 22.9. Stanley-nimisellä rannalla sijaitsevaan ravintolaan sijoittuvaan tapahtumaan, johon osallistuu ilmeisesti useita suomalaisia tai muuten Suomeen liittyviä henkilöitä. Tapahtumassa oli Stanleyn mukaan tarkoituksena syödä merenelävää, jonka nimeä hän ei tiennyt suomeksi, ja englanniksikin se tuotti vaikeuksia. Lopulta ymmärsin, että kyseessä ovat rapujuhlat! En viitsinyt mainita Chapmanille, että kyseiset kekkerit ovat oikeastaan enemmän suomenruotsalaista kansanperinnettä, vaan lupasin osallistuvani ehdottomasti. Niistä tuleekin elämäni ensimmäiset rapujuhlat. Snapsiakin on kuulemma tarjolla, nähtäväksi jää kajahtaako Helan går ilmoille.
Viimeistelin tätä kirjoittaessani elämäni ensimmäisen instanuudeliaterian. Kätevää ja kerrassaan mainiota ravintoa. Noita saattaa jokunen purnukka kulua loppuvuoden aikana, kun ovat vielä niin halpojakin. Nyt voisi suunnata unten maille. Uni onkin tarpeen, sillä tämä on ensimmäinen ilta tällä viikolla, kun saavuin kämpille ennen puoltayötä. Rankkaa on tämä vaihtarin elämä.
8. syyskuuta 2007 kello 11.54
Jahas, taas vanhenin vuodella. En pidä tuosta laskutavasta yhtään
20. syyskuuta 2007 kello 2.40
Kuulostaa keksityltä
ei vaan… mietin, että oot paljon parempi blogaaja kun me, kun noissa jutuissa on ihan tarinaa ja pointtiakin. Me vaan yritetään suoltaa hätäisesti jotain tunnelmia ja tapahtumia nettiin vanhempien jne. syynättäväksi…