Bloggaamista harrastan toki edelleen suhteellisen aktiivisesti, sekä työn puolesta että välillä myös vapaa-ajalla. Tässä viisi linkkiä viideltä eri saitilta, joissa kirjoituksiani tällä hetkellä ilmestyy:

1. Sharetriben markkinapaikka-akatemiaan olen kirjoittanut tänä vuonna useammankin postauksen. Niistä onnistunein on mielestäni tämä.
2. Sharetribella on myös yritysblogi Mediumissa. Sinne kirjoitin viimeksi firman arvojen päivittämisestä.
3. Avoin yritys -blogi on sekin lähestulkoon kuollut. Edellinen kirjoitukseni ilmestyi viime vuoden kesällä. Saa nähdä, jääkö se blogin viimeiseksi.
4. Kaikki jakoon -blogissa kirjoitin vähän aikaa sitten jakamistalouden tilasta vuonna 2017.
5. Lokakuussa perustin hetken mielijohteesta yhteiskunnallisen blogin nimeltä Oranssi utopia. En ole vielä varma, jatkanko konseptia ensimmäistä postausta pidemmälle.

Sanaisen arkun taru loppuu siis tähän. En aio sulkea blogia, mutta tämä postaus jää blogin viimeiseksi.

Avoin yritys -blogi on myös ollut viime aikoina hiljaisempi. Kesällä 2012 kirjoitin siihen yhden ehkä merkittävistä avoimuusavauksistamme, kun julkaisimme koko vuosibudjettimme, omat tarkat palkkatulomme mukaan lukien.

Kesällä 2012 avautui Sharetriben englanninkielinen Shareblog, jossa postaustahti on tähän mennessä ollut suurin piirtein kerran kuukaudessa. Syyskuussa 2012 kirjoitin avoimesta lähdekoodista ja sen merkityksestä jakamistaloudessa. Huhtikuun ensimmäisenä kirjoitin arvoista, joita emme edusta, ja toukokuussa niistä oikeista arvoistamme.

Shareable-julkaisuun olen kirjoitellut edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, tähän mennessä yhteensä viisi postausta. Uusin on maaliskuulta ja käsittelee verkkopohjaisen markkinapaikan perustamista ja siihen liittyviä haasteita.

Olen mukana eurooppalaisen jakamistalous-verkoston OuiSharen ydintiimissä, ja tänä keväänä kirjoitin ensimmäisen tekstini myös organisaation blogiin. Juttu käsitteli aihetta, jota olen pohtinut viime aikoina paljon: sitä, kuinka helposti jakamistalousta ja muita hienoja yhteisöllisiä asioita puuhaavat ihmiset näkevät vain oman kuplansa sisälle, eivätkä huomaa, kuinka etuoikeutettuja oikeasti ovat.

Kesäkuussa avautui jälleen uusi blogi, jonka tiimissä olen mukana. Jakamistalous-blogi käsittelee aihepiiriä yleisesti ja nimenomaan Suomen nälkökulmasta, suomeksi. En ole ehtinyt vielä kirjoittamaan siihen yhtään postausta, mutta jossain vaiheessa sellainenkin lienee luvassa.

Kuten yllä olevasta koosteesta näkyy, kaikki kirjoittamani on nykyään fokusoitunut hyvin vahvasti jakamistalous-teeman ympärille. Siihen keskittyminen on tuntunut luonnolliselta ja mielekkäältä valinnalta, ja edellämainitut sivustot ovat näille aiheille tätä blogia parempia foorumeita. En osaa vielä sanoa, kuinka paljon tulen jatkossa kirjoittamaan tänne. Pidän blogin edelleen pystyssä siltä varalta, että inspiraatio iskee, mutta paineita en sisällön tuottamisesta ajatellut ottaa.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Spotifyn kilpailijasta Rdiosta, ensimmäinen tunne oli ärtymys. Spotify oli ollut liikkeellä paljon aikaisemmin, ja Rdio kuulosti puhtaasti yritykseltä kopioida sama idea ja vallata sillä USA:n markkinat, joille Spotify ei vielä ollut onnistunut pääsemään. Siitä lähtien olen toivonut, että sreamauspalveluista Spotify on se, joka lopulta vie voiton, ja Rdio, MOG ja muut häviävät kamppailun. Syyt ovat puhtaasti henkilökohtaisia: kannatan Spotifyä, koska se on Ruotsista, koska se oli markkinoilla ensin ja koska käytän sitä itse.

Totuus kuitenkin on, että startupin menestys ei ole kiinni siitä, kuka keksii idean ensin. Hyvä toteutus on se, joka ratkaisee, ja jos Rdio onnistuu luomaan selvästi Spotifyä paremman tuotteen, ansaitsee se silloin voittonsa. Vielä vuosi sitten olin varma Spotifyn voitosta. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Nyt myös Rdio on saatavilla monessa Euroopan maassa, Suomi mukaan lukien, ja myös Rdiota pystyy kokeilemaan ilmaiseksi. Palvelut vaikuttavat monessa suhteessa varsin tasaväkisiltä.

Päätin, että minunkin on syytä antaa Rdiolle tilaisuus. Otin palvelun käyttöön ilmaisen 7 päivän testijakson ajaksi pyrkimyksenä selvittää, miten se vertautuu Spotifyyn. Olin etukäteen valmistautunut jopa unohtamaan kaunani, hylkäämään Spotifyn ja siirtymään kokonaan Rdion käyttäjäksi, jos se onnistuisi vakuuttamaan minut paremmuudestaan. Loppujen lopuksi tärkein valintaperuste on kuitenkin se, mikä tuote on paras.

Seuraavassa kattava vertailu Spotifyn ja Rdion eroista ja yhtäläisyyksistä ja yhteenveto siitä, kumpi palvelu on mielestäni parempi.

Desktop-käyttökokemus

Ensimmäinen merkittävä ero Spotifyn ja Rdion välillä on se, että Spotify vaatii toimiakseen asentamisen omalle koneelle, kun taas Rdio on verkossa toimiva applikaatio, jonka työpöytäsovellus on ainoastaan kuori verkkosivustolle. Tämä lähestymistapojen ja palveluiden käyttämien teknologioiden ero on merkittävä ja saattaa lopulta jopa ratkaista sen, kumpi palvelu voittaa. Käytännössä molemmat ovat valinneet tiensä. Vaihtaminen toisen osapuolen käyttämään teknologiaan olisi todennäköisesti kummallekin liian kallis ja raskas operaatio.

Rdion verkkopohjaisuuden hyödyt ovat uuden käyttäjän näkökulmasta ilmeiset. Ilmaisversion käyttöönottoprosessi ei voisi olla kevyempi: klikkaa “Connect with Facebook”, valitse biisi ja paina play. Musiikki alkaa soimaan välittömästi. Spotifyn työpöytäapplikaation lataaminen ja asennus vie väkisinkin enemmän aikaa, ja tämä ero ensivaikutelmassa saattaa muodostua ratkaisevaksi. Kuluttajat käyvät jatkuvasti kärsimättömämmiksi, joten tuotteen käyttööottoprosessin nopeus vaikuttaa suoraan sen menestykseen.

Verkkopohjaisen käyttöliittymän toinen etu on, että palvelua voi käyttää helposti miltä koneelta tahansa: kuuntelu onnistuu kätevästi työkoneelta tai vaikkapa kirjastosta ilman ylimääräisiä asennuksia. Minulle tämä käyttötapaus ei kuitenkaan ole oleellinen, sillä olen vain harvoin tilanteessa, jossa haluaisin kuunnella musiikkia eikä minulla ole kännykkää tai omaa läppäriä ulottuvillani, mutta sen sijaan pääsy johonkin toiseen verkossa olevaa koneeseen olisi tarjolla. Veikkaisin, että useimpien muiden streamauspalveluiden käyttäjien kohdalla tilanne on suurin piirtein sama.

Rdion käyttöliittymä tuntuu Spotifyyn verrattuna huomattavasti miellyttävämmältä. Rdio on raikas ja selkeä, Spotify taas tumma ja tunkkainen. Moni on pitänyt Spotifyn käyttöliittymän hyvänä puolena sitä, että se muistuttaa iTunesia ja on siten tuttu monelle, mutta iTunesin käyttöliittymä on kaukana optimaalisesta, ja Rdio on onnistunut parantamaan.

Raikas Rdio

Tärkein parannus Spotifyyn verrattuna on Collections-näkymä, johon voi yhdellä klikkauksella lisätä minkä tahansa levyn tai kappaleen. Näkymää voi selata kätevästi artistin tai albumin perusteella, ja levynkansiin perustuva ruudukkonäkymä on miellyttävä. Spotifyssa artisteja ja albumeita joutuu hallitsemaan perustamalla niille omia soittolistoja, mikä tuntuu Rdion kokeilemisen jälkeen kovin kömpelöltä. Spotifyssä on kyllä myös Library-näkymä (jonka huomasin ensimmäistä kertaa Rdiota kokeiltuani), jossa omille soittolistoille laitettua musiikkia voi selata albumeittain tai artisteittain, mutta näkymä on varsin ruma ja kankea.

Tunkkainen Spotify

Verkossa toimiva sovellus tuntuu olevan tätä päivää ja työpöytäsovellus menneen talven lumia. Miksi Spotify sitten on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon?

Ensimmäinen syy on Spotifyn halu hyödyntää vertaisverkkoarkkitehtuuria. Tämä ei verkkosovelluksen tapauksessa olisi mahdollista. Ruotsi on perinteisesti ollut maailman kovin vertaisverkkojen osaaja (maa on synnyttänyt toisaalta maailman tunnetuimpia laittoman tiedostonjaon mahdollistavia palveluita, kuten KaZaan ja Pirate Bayn, ja toisaalta myös menestyksekkäitä laillisia vertaisverkkoja hyödyntäviä palveluita, Spotifyn lisäksi esimerkiksi Skypen ja Voddlerin). Spotifyn kehittäjien joukoissa onkin muun muassa uTorrent-palvelun kehittäjä Ludvig Strigeus.

Vertaisverkkojen käyttö tarjoaa Spotifylle useita etuja. Avautuessaan vuonna 2008 palvelu hämmästytti teknologiallaan: palvelu pystyi minimoimaan viiveen selvästi kaikkia senhetkisiä verkkoa hyödyntäviä musiikkipalveluita tehokkaammin. Vaikka musiikki streamattiin verkosta, ja sen laatu oli kohtuullisen korkea, käyttökokemus oli yhtä sujuva kuin jos tiedostot olisivat sijainneet käyttäjän omalla koneella. Vuonna 2008 moinen oli ennenkuulumatonta. Lisäksi työpöytäsovelluksen oli mahdollista tallentaa kaikki kerran kuunnellut kappaleet tietokoneen välimuistiin, josta ne pystyttiin jatkossa toistamaan vielä tätäkin nopeammin. TorrentFreak-sivuston tilaston mukaan yli puolet Spotifyssä kuunneltavasta musiikista tarjotaan paikallisesta välimuistista.

Aika on kuitenkin muuttunut. Rdio ei verkkosovelluksena pysty hyödyntämään vertaisverkkoja, mutta viivettä ei siinäkään juuri huomaa. Raivokkaalla kappaleen vaihdolla saa aikaiseksi hieman Spotifyn vastaavaa pidemmän viiveen, mutta ei sellaista, joka vaikuttaisi käyttökokemukseen merkittävästi. Äänenlaatukin on minun korvaani täsmälleen sama kuin Spotifyssä (tosin en ole hifisti, toisin kuin Tekniikan Maailman arvioijat, jotka vertailivat palveluiden äänenlaatua ja totesivat Spotifyn vievän voiton). Toisaalta (Suomessa vielä toistaiseksi toimimaton) MOG tarjoaa ilmeisesti tällä hetkellä streamauspalveluista parhaan äänenlaadun, vaikka sekin on verkkosovellus.

Käyttäjälle vertaisverkkoteknologian tarjoama hyöty ei siis tällä hetkellä näy. Tulevaisuudessa teknologian merkitys saattaa kuitenkin korostua. Saavuttaakseen todellista valtavirtamenestystä streamauspalveluiden pitää pystyä palvelemaan jopa satoja miljoonia käyttäjiä. Tällöin serverikustannukset nousevat merkittävään asemaan. Vertaisverkkoteknologian ansiosta nämä kustannukset ovat Spotifylla huomattavasti pienemmät kuin Rdiolla. Toisaalta serverikustannusten merkitys startupien kustannusrakenteessa pienenee Nähtäväksi jää, kuinka suuri tämä ero on, ja tuoko se jatkossa Spotifylle kilpailuedun.

Vertaisverkot eivät ole ainoa työpöytäsovelluksen tuoma hyöty. Muut merkittävät hyödyt liittyvät siihen, että Spotifylla on pääsy käyttäjän koneen tiedostojärjestelmään. Tämä mahdollistaa kaksi temppua, joihin Rdio ei pysty: 1) Soittolistojen lataaminen koneen kiintolevylle ja 2) iTunes-kirjaston kappaleiden kuuntelu Spotifyn kautta.

Käytin itse ensin mainittua ominaisuutta aikaisemmin paljon. Syy tähän oli se, että kotiverkkoni temppuilun takia streamaus langattomasti stereoihini pätki usein. Kuunneltavan musiikin lataaminen omalle koneelle esti pätkimisen. Tällainen tilanne on kuitenkin uskoakseni hyvin poikkeuksellinen. Nyt sain kuitenkin korjattua verkot ongelmat, ja langaton streamaus toimii ongelmitta. Muuten offline-tilan käyttötapaukset ovat vähissä. Kännykän kautta kuunneltaessa offline-tila on tärkeä, sillä mobiiliverkkoyhteydet eivät vielä ole kattavat, ja etenkin ulkomailla offline-tilaa tarvitaan. Rdio tarjoaa kuitenkin myös offline-tilan kännykkäsovellukseensa. Pöytäkoneella tai kannettavalla offline-tila on selkeästi vähemmän tarpeellinen, sillä kännykkä on kuitenkin aina mukana.

Sen sijaan iTunes-kirjaston kappaleiden lisääminen Spotifyyn on erinomainen toiminnallisuus, josta ainakin minun olisi vaikea luopua. Vaikka sekä Spotifyn että Rdion musiikkivalikoima on varsin kattava, on ainakin minulla silti omissa kokoelmissani paljon musiikkia, jota ei vielä löydy kummastakaan palvelusta. Spotifyssä tämän musiikin lisääminen osaksi soittolistojani on kivutonta. Aiemmin toiminnallisuudessa oli jotain ongelmia, ja edelleen Spotify näyttää osan koneellani olevasta musiikista kahteen kertaan, mutta päällisin puolin synkronointi tuntuu nyt olevan kunnossa. Erityisen hienoa on, että koneella olevan musiikin saa ladattua Spotifyn kautta kätevästi myös kännykkään.

Rdio tarjoaa mahdollisuuden lisätä oman iTunes-kirjaston valikoiman osaksi omaa Rdio-kokoelmaa siltä osin, kuin kappaleet löytyvät Rdiosta. Prosessi onnistui sinänsä kätevästi, mutta paljasti armotta Rdion puutteet: lähes 1400 kappaleesta Rdio-kokoelmaani siirtyi ainoastaan reilut 900, eli kaksi kolmasosaa. Osin tämä saattoi johtua siitä, että iTunes-kirjastossani olevien kappaleiden metatiedot ovat puutteelliset, mutta iso osa selittyy Rdion valikoiman puutteellisuudella. Ja vaikka valikoima paranisi merkittävästi tulevaisuudessa (kuten varmasti käy), ei siitä silti tule koskaan täydellistä: minulla on koneellani esimerkiksi ystävieni bändien tekemiä omakustanteita, joita Rdiossa ja Spotifyssä ei todennäköisesti tulla näkemään ikinä.

Yhteenvetona voi todeta, että sekä Rdion että Spotifyn lähestymistavoilla on puolensa. Omasta näkökulmastani Rdion merkittävin hyöty on sujuvampi käyttöliittymä, Spotifyn valtti taas iTunes kirjaston hyödyntäminen. Spotifylla on kuitenkin mahdollisuus korjata puutteensa kohtuullisen pienellä vaivalla – jo pieni library-näkymän viilaus auttaisi paljon – kun taas Rdiolle iTunes-kirjaston hyödyntäminen olisi arkkitehtuurisista syistä erittäin vaikeaa. Vaaka kallistuu siis hienokseltaan Spotifyn puoleen.

Musiikkivalikoiman koko

Edellä käsiteltiinkin jo osin myös Spotifyn ja Rdion musiikkivalikoimaa. Spotify on toiminut Suomessa jo pitkään ja Rdio avasi täällä juuri äskettäin. Spotify on myös ollut markkinoilla ylipäänsä Rdiota pidempään, joten sillä on ollut enemmän aikaa haalia musiikkia kokoelmiinsa. Tämän vuoden vanhan artikkelin perusteella Spotifylla on kokoelmissaan noin 15 miljoonaa kappaletta, Rdiolla 9 miljoonaa. Tuoreempia tietoja en onnistunut löytämään. Joka tapauksessa näiden ennakkotietojen perusteella lähtöoletukseni oli, että Spotifyn valikoima on parempi etenkin suomalaisen musiikin osalta mutta myös kuuntelemani musiikin osalta ylipäänsä.

Kattavaa selvitystä valikoimasta on toki mahdotonta tehdä, mutta tein silti muutaman kokeilun. Rdio yllätti ensimmäisellä haulla positiivisesti: hain Ukkosmaineen levyjä, sillä olen harmitellut sitä, että Spotifystä ei löydy niistä yhtään. Ja toden totta, Rdiosta löytyi yksi! Seuraava haku kuitenkin tasoitti puntit: Spotifyyn oli juuri tullut Joose Keskitalon levy, joka Rdiosta uupui. Muutaman kokeilun jälkeen tuntui, että oman musiikkimakuni näkökulmasta palveluilla ei juuri ole eroa: molemmissa on varsin kattava valikoima, mutta myös pieniä puutteita.

Testasin myös yhden 68 kappaletta käsittävän (etupäässä indiepoppia sisältävän) kokoelmasoittolistani siirtämistä Rdioon (tästä lisää alempana “Vaihtaminen palvelusta toiseen” -osiossa). Listan kappaleista 5 oli lisätty iTunes-kirjastostani, eikä niitä löytynyt sen kummemmin Spotifyn kuin Rdionkaan valikoimasta. Näitä lukuunottamatta kaikki Spotifystä löytyneet kappaleet olivat tarjolla myös Rdiossa. Valikoima ei siis ole peruste vaihtaa palvelusta toiseen, vaan tässä pukarit ovat varsin tasaväkiset. Toki eri musiikkityylien sisällä palveluiden välillä saattaa mahdollisesti esiintyä suuriakin vaihteluita. Voi olla, että esimerkiksi hiphopin, elektron, iskelmän, metallin, jazzin tai klassisen musiikin ystäville palveluista toinen on ehdoton ykkösvalinta. Tähän en osaa ottaa kantaa.

Uuden musiikin löytäminen

Streamauspalveluiden merkittävin etu iTunesiin ja kumppaneihin verrattuna on, että koska ulottuvilla on kaikki maailman musiikki, ne voivat tarjota todella monipuolisia mahdollisuuksia uuden itseä kiinnostavan musiikin löytämiseen.

TechCrunch-blogi arvioi vuosi sitten vertailussaan, että Rdio päihittää tällä osa-alueella Spotifyn selkeästi. Tilanne on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti, sillä Spotify on esitellyt olennaisen uuden ominaisuuden: radion, joka perustuu tiettyyn artistiin, kappaleeseen tai soittolistaan. Ominaisuus toimii sekä työpöytä- että mobiilisovelluksessa. Jälkimmäisessä voi vieläpä yhdellä klikkauksella sekä lisätä kiinnostavan kappaleen soittolistalle että ilmoittaa radiolle pitävänsä siitä, jolloin radio säätää suosittelualgoritmiaan automaattisesti.

Spotifyn radio toimii todella hyvin. Itse asiassa sen osuus on tällä hetkellä jopa puolet kaikesta musiikinkuuntelustani. Last.fm -palvelusta tuttu kaikkeen omaan musiikinkuunteluun perustuva radio puuttuu, mutta itse asiassa voisi kuvitella, että esimerkiksi 50 omaa suosikkikappaletta käsittävään soittolistaan perustuvan radion suositukset vastaisivat omaa musiikkimakua vielä paremmin.

Spotify on panostanut perinteisesti vahvasti Facebook-kaverien suositusten hyödyntämiseen. TechCrunch kehui artikkelissaan erityisesti mahdollisuutta suositella Facebook-kavereille biisejä “inboxin” avulla. Minusta tuo ominaisuus on ollut yksi Spotifyn turhimmista. Sille ei ole ollut käyttöä kertaakaan. Muuten Rdio on ottanut Spotifya kiinni tällä puolella ja “sosiaaliset suositukset” vaikuttaisivat olevan molemmissa palveluissa suunnilleen samalla tasolla. Molemmissa voi nykyisin helposti lisätä seurattavien listalle niin Facebook-kaverit kuin valikoidut artistit tai julkkiksetkin, ja saada näiltä kuuntelusuosituksia.

Rdion iPhone-applikaatiossa on “recommended”-osasto, joka suosittelee artisteja, jotka voisivat kiinnostaa juuri minua. Tämä osio ei kuitenkaan toimi radion tapaan. Rdio tarjoaa myös genrepohjaisia “radioasemia” (kuten Spotify on tarjonnut jo pitkään), mutta nämä eivät ole personoituja, eivätkä siksi juurikaan kuuntelemisen arvoisia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa, ja on todennäköisesti vain ajan kysymys, ennen kuin myös Rdiolla on radiotoiminnallisuus. Toistaiseksi Spotify kuitenkin on suosittelupuolella vahvemmilla.

Mobiili käyttökokemus

Sekä Spotify että Rdio tarjoavat kattavan listan mobiiliversioita. Molemmilla on applikaatio iPhonelle, Androidille, Windows Phonelle ja BlackBerrylle. Spotify tarjoaa lisäksi Symbian- ja Palm-versiot, mutta näiden kuolevien alustojen merkitys lienee jo nykyisin varsin vähäinen, ja pienenee jatkuvasti. Molemmilla on myös iPad-versiot. Itselläni ei iPadia ole, joten näiden toimivuudesta en osaa sanoa. Tämä arvioija pitää Rdion iPad-käyttökokemusta Spotifyä parempana, iPhonella taas vaaka kallistuisi Spotifyn puoleen. Minulla on kokemusta ainoastaan molempien softien iPhone-versioista, tämä arvio koskee siis niitä.

Mobiiliversioiden edut ja haitat ovat samantyyppiset kuin työpöytäversioiden. Rdio hyötyy myös iPhone-puolella collection-näkymästään, joka toimii iPhonen oletusmusiikkiapplikaation tavoin. Spotify taas on tuonut radiotoiminnallisuuden vahvasti myös osaksi iPhone-applikaatiota.

Spotify luottaa radioon, Rdio tarjoaa aiemmasta Facebookin versiosta tutun ruudukkovalikon.

Jostain käsittämättömästä syystä Rdion applikaatiosta puuttuu kokonaan biisien lisääminen jonoon. Tuon jo vanhan kunnon iPodin “paina nappia vähän aikaa pohjassa” -kikan ajoista asti mukana olleen ominaisuuden puuttuminen kismittää, varsinkin kun työpöydällä luodun jonon pääsee kuitenkin näkemään myös mobiilisti. Spotifyssä lisäys jonoon onnistuu myös mobiilisti, mutta jonon tilanteen näkeminen ja hallinnointi ei. Paras lopputulos syntyisi yhdistämällä Rdion ja Spotifyn jonotoiminnallisuudet.

En ole vielä ehtinyt testata Rdion mobiiliversiota riittävästi antaakseni lopullista tuomiota, mutta alustava näkemys on, että tämän suhteen Spotify ja Rdio ovat suhteellisen tasoissa.

Ekosysteemi

Nykyaikana yhä tärkeämpi osa minkä tahansa internet-yrityksen toimintaa on sen ympärille muodostuva ekosysteemi: palvelut, joita kolmannet osapuolet kehittävät yrityksen tarjoamia rajapintoja ja muita työkaluja hyödyntäen.

Sekä Spotify että Rdio tarjoavat sovelluskehittäjien käyttöön API-rajapinnan. Spotifyn työpöytäapplikaatio tuo kuitenkin sille merkittävän lisähyödyn: se pystyy tuomaan valitut applikaatiot suoraan osaksi omaa sovellustaan. Esimerkiksi Soundrop tekee Spotifysta samanlaisen yhteiskuuntelupalvelun kuin aiemmin täällä hehkuttamani Turntable.fm. Last.fm, Pitchfork ja monet muut puolestaan tarjoavat kiinnostavia kuuntelusuosituksia. Rdion sovelluksia en ehtinyt testaamaan. Moni vaikuttaa kiinnostavalta, mutta jostain syystä ne on piilotettu useamman valikon taakse kuin Spotifyssa. Spotify on myös ollut markkinoilla pitempään, joten sen ympärille on ehtinyt muodostua jo varsin pitkälle kehittyneitä palveluita. Spotify vie tästä osiosta kirkkaan voiton.

Vaihtaminen palvelusta toiseen

Olen kuunnellut jo kohta kolme vuotta lähes kaiken kuuntelemani musiikin Spotifysta. Minulla on palvelussa toista sataa soittolistaa, joista joillain useampia satoja kappaleita. Moni lista on koottu hartaudella vuosien aikana. Jotta voisin edes harkita vaihtoa palvelusta toiseen, pitää siirtymän käydä kätevästi. “Käsin” kappale kerrallaan näitä listoja ei ole mielekästä siirtää.

Rdio ei tarjoa virallista “tuo soittolistat Spotifysta” -toimintoa, mutta google löysi epävirallisen resp.in -palvelun. Palvelu toimii vain yhteen suuntaan eli siirtää soittolistat Spotifysta Rdioon. Toiseen suuntaan tarjolla ei ole vielä yhtään vaihtoehtoa. Spotifysta pois siirtyminen käy siis Rdiota helpommin, mutta toisaalta myös siirtyminen Rdioon arveluttaa samasta syystä: entä jos palvelu ei vastaakaan oletuksia ja haluisin siirtyä takaisin? Se ei noin vain onnistukaan. Lisäksi ihan periaatteesta on mukavampi tukea palvelua, josta pääsee helposti halutessaan eroon.

Resp.in siirtää soittolistoja yksi kerrallaan. Koko kokoelman importointi kerralla ei siis onnistu. Lista siirretään valitsemalla Spotifysta kaikki sen kappaleet ja painamalla ctrl+c, jolloin Spotify kopioi leikepöydälle linkin jokaiseen kappaleeseen. Tämä sekamelska liitetään resp.inin tekstikenttään ja painetaan “siirrä”. Palvelu ilmoittaa vauhdin olevan noin kaksi kappaletta sekunnissa, mikä piti suurin piirtein paikkansa. Pienenä miinuksena yli sadan kappaleen soittolistan siirto ei onnistu kerralla, vaan ne pitää siirtää paloissa.

Kokeilin resp.iniä kahteen tärkeimpään soittolistaani. Ylempänä jo mainitsinkin, että ensimmäinen, 68 kappaletta sisältävä lista jäi 12 (+ 5 vain omasta iTunesistani löytyvää) kappaletta vajaaksi, mutta kaikki nämä kappaleet löytyivät kuitenkin Rdiosta “käsin” hakemalla. Toisen listan suhteen tilanne oli vielä pahempi: 99 biisistä (lista oli oikeasti pidempi, mutta 100 kappaleen raja tuli vastaan, joten siirsin vain ensimmäiset 99) 29 jäi löytymättä automaatti-importilla. Jälleen löysin kaikki haluamani hakemalla käsin. Tällaisenaan listojen siirto on aivan liian hidasta ja veisi minulta tuntikausia. Jo pelkästään tämän seikan takia siirtyminen palvelusta toiseen ei ole ainakaan tässä vaiheessa itselleni mielekäs vaihtoehto.

Lisäksi suuri osa soittolistoistani on “kollaboratiivisia” eli yhteisvoimin muiden Spotifyn käyttäjien kanssa koostettuja. Jos siirtyisin Rdioon, menettäisin kaikki näille listoille tulevaisuudessa lisättävät kappaleet (ellen saisi myös kaikkia kavereitani houkuteltua Rdioon, mikä ei tunnu todennäköiseltä). Lisäksi uusien tällaisten listojen teko olisi hankalaa, kun kaikki kaverit olisivat eri palvelussa, mikä tekisi esimerkiksi monista bileistä tylsemmät.

Yhteenveto: Spotify vielä parempi, mutta Rdio tarjoaa vahvan vastuksen

En päätynyt ainakaan toistaiseksi vaihtamaan streamauspalvelua. Tärkein syy oli vaihtamisen vaikeus (ja takaisin siirtymisen vielä suurempi vaikeus). En kuitenkaan olisi päätynyt vaihtoon, vaikka prosessi olisi ollut helpompi. Rdion käyttöliittymä miellytti, mutta erinomainen radio ja mahdollisuus lisätä iTunes-kirjaston kappaleita soittolistoille kallistavat vaa’an Spotifyn eduksi.

Ensimmäistä streamauspalveluaan pohtivalle suosituksen antaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Rdion käyttöönoton helppous, käyttöliittymän selkeys ja raikkaus sekä kätevä Collections-näkymä tuntuvat oleellisilta tekijöiltä etenkin uuden käyttäjän kannalta, ja radio-ominaisuuden käyttöönotto on varmasti enää viikkojen, korkeintaan kuukausien kysymys. Jos Spotify ei siihen mennessä keksi jotain merkittävää uutta, eikä oman iTunes-kirjaston hyödyntäminen tunnu itsestä oleelliselta ominaisuudelta, voi Rdio hyvinkin olla uudelle käyttäjälle parempi valinta.

Muokattu 19.8.: lisätty huomioita ekosysteemistä ja kollaboratiivisista soittolistoista.

Selvityksen mukaan Ruotsissa musiikin myynnistä saatavat tulot kasvoivat 30.1% vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla. Tämä siitä huolimatta, että fyysisten levyjen myynti pieneni 2.2%. Musiikkiteollisuus saa nyt Ruotsissa 60.5% tuloistaan digitaalisesta musiikista. Digitaalisesta musiikista saatavista tuloista puolestaan 89% tulee streamauksesta, mikä Ruotsin tapauksessa tarkoittaa käytännössä lähes pelkästään Spotifya. Kasvu tuli kokonaan streamauksesta, sillä myös digitaalisista latauksista saatavan myynnin osuus pieneni. Streamauksen kasvua selittää muun muassa se, että Ruotsissa jo neljä viidestä Spotifyn käyttäjästä maksaa palvelusta. Kasvu tulee todennäköisesti jatkumaan:

Spotify vastaa siis tällä hetkellä karkeasti arvioiden noin puolesta Ruotsin musiikkimyynnin liikevaihdosta. Ja tämä liikevaihto siis nousi 30%. Tämä nousu on käytännössä kokonaan Spotifyn ansiota. Streamauspalvelut siis todistetusti vähentävät piratismia ja kasvattavat musiikkiteollisuuden liikevaihtoa.

Paljon on puhuttu myös siitä, että Spotifyltä tulevat rahat virtaavat vain suurten levy-yhtiöiden artistille. Tämäkin uskomus on myytti. Esimerkiksi itsenäinen pieni ruotsalainen levy-yhtiö Hybris saa jo 80% liikevaihdostaan Spotifyn kautta.

Näiden tilastoja valossa tuntuu kertakaikkisen uskomattomalta, että moni artisti syyttää edelleen (tappiota tekevää) Spotifyä ja muita streamauspalveluita ahneudesta ja artistien tienuiden pienenemisestä. Syy on aivan muualla. Jokaisen artistin olisi syytä kohdistaa katseensa levy-yhtiöönsä ja kysyä, millaisella diilillä Spotifyltä tulevaa rahaa jaetaan heille.

Olen jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että “maksa kuukausimaksu ja kuluta niin paljon sisältöä kuin haluat” -tyyppinen liiketoimintamalli on niin musiikin kuin muidenkin sisällöntuotantoalojen tulevaisuus. Niin ylivoimaiset ovat tämän “käyttöoikeus omistusoikeuden sijaan” -konseptin edut niin kuluttajille kuin sisällöntuottajillekin. Viimeisenä esteenä mallin toteutumiselle toimivat tällä hetkellä sisältöjen oikeuksia hallussaan pitävät ahneet mediayhtiöt, niin musiikki- kuin tv-viihteessäkin. Pikku hiljaa niidenkin on kuitenkin ymmärrettävä, että selvitäkseen hengissä niiden on muututtava maailman mukana.

Ohjelmassa ja sen puffissa muistetaan korostaa, kuinka Valkeen tutkimuksiin on hassattu kokonaiset 700 000 euroa veronmaksajien (Tekesin) rahoja, ja tätä selvästi pidetään arveluttavana. Itse kannatan ehdottomasti sitä, että Tekesin rahoja laitetaan nimenomaan tämäntyyppisiin lupaavalta vaikuttaviin projekteihin. Voi olla, että yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tutkimukset osoittavat lopulta, että hypoteesi ei pidä paikkaansa eikä kaupallistamispotentiaalia ole. Mutta siinä yhdessä tapauksessa syntyy menestyvä kasvuyritys joka luo paljon työpaikkoja ja parantaa ihmisten elämänlaatua. Jos halutaan menestyviä yrityksiä, on otettava riskejä ja uskallettava myös epäonnistua.

Voi hyvin olla, että korvavalo osoittautuu täydeksi huuhaaksi, sen verran ristiriitaisia tämänhetkiset tutkimustulokset olevat. Silti se ei tarkoita sitä, että MOT olisi nyt osoittanut, että korvavalo on huuhaata (toisin kuin jotkut selvästi ohjelman perusteella käsittivät), ainoastaan sen että näytöt puuttuvat. Ohjelmassa alleviivataan ja luetaan ääneen tutkimuksessa mukana olleen professorin lausunto, jossa hän toteaa, että tutkimustulokset ovat vielä osin ristiriitaisia eivätkä tarjoa pitävää tieteellistä näyttöä valon tehosta. Tarkkasilmäinen voi huomata, että samassa lausunnossa lukee myös, että professori pitää tuloksia kuitenkin sen verran lupaavina, että tutkimuksia kannattaisi jatkaa. Tätä ohjelmassa ei kuitenkaan mainita ääneen. Eipä tietenkään, sillä MOT on aina ohjelma, jolla on agenda, ja agendan vastaista informaatiota ei haluta painottaa liikaa. Sellaista MOTia ei vielä ole ollutkaan, jossa toimittajien lähtöhypoteesi kumottaisiin ohjelmassa.

Samaan oman agendan vastaisen informaation jättämiseen vähemmälle huomiolle syyllistyy valitettavasti myös Valkeen tiimi. Ymmärrän hyvin, mitä perustajien päässä liikkuu. He varmasti oikeasti uskovat itse ideaansa, eivätkä ole liikkeellä huijaustarkoituksessa. He kuitenkin tietävät hyvin, että riittävien näyttöjen saaminen on erittäin kallista ja aikaavievää puuhaa. Heillä on samaan aikaan torjuttavanaan kaksi eri uhkaa: toisaalta rahat saattavat loppua, tutkimus jäädä kesken ja yritys mennä konkurssiin. Toisaalta jokin toinen samaa asiaa tekevä yritys, jolla on takanaan vahvempi rahoitus, saattaa onnistua valtaamaan markkinat ennen Valkeeta. Yritys on muna-kana -ongelman edessä: liiketoiminta vaatisi tutkimustuloksia, mutta tutkimus taas on kallista eikä tuloksia saada, jos ei ole liiketoimintaa.

Valkee on päättänyt ratkaista ongelman lähtemällä kaupallistamaan tuotettaan ennen tieteellisesti pitävän näytön saamista. Minusta se ei ole väärin, vaan rohkeaa toimintaa. Vaihtoehto olisi luovuttaa asian kanssa kokonaan ja olla jatkamatta tutkimuksia, ja se olisi sääli. Myöskään väärältä ei tunnu se, että asiaan tutkineet Oulun yliopiston tutkijat omistavat yrityksen osakkeita. He pistävät likoon oman maineensa tiedeyhteisön silmissä, enkä usko että he tekisivät sitä, jos uskoisivat itse, että tieteellistä perustaa ei ole. Se olisi tieteellinen itsemurha.

Väärältä Valkeen toiminnassa  tuntuu sen sijaan harhaanjohtava markkinointi. Valkeen väitteet tieteellisesti todistetusta tehosta ja etenkin yrityksen nettisivuilla vilahtaneet lausunnot laitteen tehosta myös jetlagin ja migreenin hoitoon haiskahtavat epätoivoisilta teoilta: kun rahat ovat tiukalla ja stressi painaa, luisutaan helposti harmaalla alueella. Valkeen ainoan journal-julkaisun foorumi tuntuu myös varsin hämärältä MOTin tietojen perusteella. Jos kyseessä ei ole tiedeyhteisön oikeasti arvostama julkaisu, sillä ei kannattaisi liikaa kerskua. Toki taustatyön tekeminen huolellisesti tällaisissa asioissa syö paljon yrityksen resursseja, mutta kun liikeideassa on kyse lääkehoidosta, se taustatyö on vain pakko tehdä.

Arveluttavien markkinointikikkojen käyttö ei olisi välttämättä tarpeellista: uskon että laite saisi riittävästi markkinoita jo sillä, että kerrottaisiin tähän mennessä tiedetyt asiat faktapohjalta. Power Balance -ranneke myi (ja ehkä myy edelleen?) suuria summia, vaikka porukka myönsi itsekin, ettei heillä ole edes yritystä tieteellisen näytön hankkimiseen, vaan kyse on puhtaasti lumevaikutuksesta. Valkeen case on uskottavampi: tutkimusta tehdään ja vaikka varmoja tuloksia eivät olekaan, niin niistä on kuitenkin havaittavissa potentiaalia, eivätkä ne myöskään osoita hypoteesiä vääräksi. Monelle tämä tieto voisi jo riittää ostopäätökseen. Aina löytyy aikaisia omaksujia, jotka kokeilevat mielellään uusia, potentiaalisesti hyödyllisiä asioita, vaikka hyödystä ei täyttä varmuutta olisikaan.

Sitä paitsi plasebovaikutus laitteella vähintään on, joten se että joku uskoo sen toimivuuteen saattaa jo riittää avun saamiseen. Samasta efektistä on hyvin pitkälti kyse myös masennuslääkkeiden kohdalla. Toki mahdolliset riskit – tai oikeastaan se ettei niitä vielä tiedetä – olisi syytä mainita. Avoimella linjalla eteenpäin, niin ei tarvitse pelätä MOTin ohjelman tapaisia ikäviä paljastusdokumentteja. Ja jos paljastusdokumentteja kuitenkin tulee, niiden väitteisiin olisi syytä vastata mahdollisimman pian hyvän kriisiviestinnän oppeja noudattaen, avoimesti ja totuudenmukaisesti, mitään peittelemättä.

Summa summarum: kaikesta epäilyttävästä huolimatta nostan hattua Valkeen porukalle yrittämisestä ja toivon, että he löytävät hypoteesilleen pitävää näyttöä. Yhtäältä siksi, että startup-yrittäjänä symppaan muita kaltaisiani (henkilökohtaisesti en perustajia tunne), mutta ennen kaikkea sen takia, että olisi upeaa, jos monia ihmisiä vaivaamaan merkittävään ongelmaan löytyisi oikeasti toimiva ratkaisu.  Jos näin ei kävisikään, niin ainakaan ei tarvitse harmitella sitä, ettei edes yrittänyt. Toki aina on olemassa sekin mahdollisuus, että homma paljastuisikin lopulta tarkoitukselliseksi huijaukseksi. Se vaihtoehto tuntuu kuitenkin tämänhetkisen tiedon valossa jo melkoiselta salaliittoteorialta, ja niiden miettimisestä seuraa harvoin mitään rakentavaa.

Suuri osa ihmiskunnan ongelmista johtuu siitä, että ihmisten välinen viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Oman elämänkokemukseni perusteella monet kommunikaatiokatkoksista johtuvat siitä, että osan ihmisistä ajattelua hallitsee järki ja toisten tunne. Jako ei ole mustavalkoinen, toiset vain painottuvat tällä skaalalla enemmän järjen, toiset tunteen puolelle, jotkut välimaastoon.

Stereotyyppi (joka ei toki läheskään aina pidä paikkaansa) lienee, että parisuhteessa mies on usein se, joka ongelman kohdatessaan pyrkii usein järkeilemään, miten se ratkaistaan. Nainen puolestaan ei miehelle ongelmastaan valittaessaan ole usein niinkään kiinnostunut ongelman ratkaisemista kuin siitä, että toinen ymmärtää, miltä hänestä sillä hetkellä tuntuu ja on tukena. Elokuvamaailmassa tämä tiivistyy parhaiten White Men Can’t Jump -elokuvan kohtaukseen, jossa Gloria tokaisee Billylle: “See. If I’m thirsty, I don’t want a glass of water, I want you to sympathize. I want you to say, ‘Gloria, I too know what it feels like to be thirsty. I too have had a dry mouth.’ I want you to connect with me through sharing and understanding the concept of dry mouthedness.”

Poliittista keskustelua seuratessani olen välillä miettinyt, että samaa stereotyyppiä voisi soveltaa myös puolueiden välisiin eroihin ja kommunikaatio-ongelmiin. Sillä voi selittää esimerkiksi, miksi Sauli Niinistön on niin vaikea ymmärtää Paavo Arhinmäkeä tai Timo Soinia ja päinvastoin. Ensin mainittu edustaa tyypillistä kokoomuslaista analyyttistä mieltä, joka pyrkii ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen: kaikilla ihmisillä pitää olla samat oikeudet ja lähtötilanne, samat mahdollisuudet luoda elämästään juuri sellainen kuin itse haluaa. Tämän ajatustavan mukaan hyvinvointivaltio hyysää ihmisiä liikaa ja tekee heidät laiskoiksi antamalla ilmaista rahaa, mikä on epäoikeudenmukaista kaikkien kannalta. Ratkaisut pitää tehdä talouden näkökulmasta, sillä pitkällä tähtäimellä se koituu lopulta kaikkien eduksi.

Jälkimmäiset taas lähestyvät asioita pienen ihmisen näkökulmasta. He ymmärtävät, miltä köyhistä ja sairaista tuntuu, ja tajuavat että monet ihmiset ovat, osin omasta syystään ja osin olosuhteiden takia, ajautuneet umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä. Heille tärkeää ei välttämättä ole se, ovatko heidän ratkaisuehdotuksensa pitkällä tähtäimellä järkeviä valtiontalouden näkökulmasta. Keskeistä on sen sijaan se, että valtio pystyy parantamaan näiden ihmisten elämää. He uskovat, että jos ratkaisut tehdään inhimillisen kärsimyksen poistamisen näkökulmasta, keskittyen etenkin heikko-osaisimpien aseman parantamiseen, koituu se lopulta kaikkien eduksi.

Minun ehdokkaani näissä vaaleissa on Pekka Haavisto. Kuten Haavisto, olen itsekin toiminnassani hieman enemmän kallellani analyyttiseen järkiajatteluun, mutta tämä yhtäläisyys ei ole äänestyspäätökseni syy. Syy on se, että Haavistolla tuntuu olevan taito, joka politiikan maailmassa tuntuu välillä yllättävän harvinaiselta: hän pystyy ymmärtämään myös eri tavalla ajattelevia.

Frank tiivistää ajatukseni erinomaisesti pohtiessaan presidentin mahdollisuuksia kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. Haaviston saavuttama keskusteluyhteys monien karsastamiin perussuomalaisiin ja sen seurauksena saavutettu näiden kunnioitus on ainutlaatuista, varsinkin kun muistaa, että viime vaaleissa juuri vihreät ja perussuomalaiset tuntuivat julistavan, että vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi, ja ilmoittautuivat vastavoimaksi toisilleen.

Paras viime vuonna lukemani kolumni oli Jani Kaaron Samu Sirkka helvetistä. Kaaro kirjoittaa kaikkeen keskusteluun liittyvästä ongelmasta: kun ihminen ryhtyy kiihkeään väittelyyn, hän ei enää ole kiinnostunut totuudesta vaan väittelyn voitosta. Haaviston suurin ansio ei ole hänen asiantuntemuksessaan eikä väittelytaidossaan vaan siinä, että hän vaikuttaa olevan oikeasti kiinnostunut siitä, mitä toisella osapuolella on sanottavaa. Siksi Pekka.

Kuluvan vuoden merkittävin teknologialanseeraus tulee olemaan Applen televisio, samalla tavalla kuin iPhone vuonna 2007 ja iPad vuonna 2010 (laitteen nimeksi tulee epäilemättä iTelevision tai iTV). Steve Jobs ei enää ole paikalla lanseeraamassa sitä, mutta hänen kädenjälkensä tulee näkymään tuotteessa. Kuluttajat tietävät jo ennalta mitä saavat: integroidun elämyksen jossa kaikki toimii saumattomasti – niin kauan kuin suostuu elämään Applen maailmassa, jossa sisällöt ja ohjelmistot hankitaan Applen kaupasta.

Applen televisio tulee mullistamaan tavan, jolla ihmiset kuluttavat tv-sisältöjä. Kyse on jälleen mallista, josta jauhan täällä joka toisessa postauksessa: sisältöjä tulee kuin vettä hanasta. Tämän helpommin eivät musiikki, elokuvat ja tv-sarjat voisi olla ihmisten ulottuvilla. Kuka silloin oikeasti enää haluaa katsoa juuri sitä ohjelmaa, mitä televisiosta sattuu juuri sillä hetkellä tulemaan?

Applen suurimpana heikkoutena on toistaiseksi ollut, että se ei ole tarjonnut sisältöjään streamausmallilla, vaan vaatinut käyttäjiä ostamaat tai vuokraamaan yksittäiset sisällöt. Taannoin Apple osti musiikinstreamauspalvelu Lalan ja sulki sen, mutta toistaiseksi se ei ole vielä lähtenyt Spotifyn tapaiseen malliin. Kun mahdollisuus tilata kaikki haluamansa musiikki, tv-sarjat ja elokuvat yhdellä kuukausimaksulla jonain päivänä tulee, on se ratkaiseva niitti Applen eduksi – elleivät muut ehdi ensin.

Google tekee niin kuin se on tehnyt tähänkin asti, odottaa että Apple paljastaa korttinsa ja kopioi sitten. Luonteva kumppani televisiomaailmassa tulee olemaan Samsung, joka on tällä hetkellä sekä maailman suurin televisiovalmistaja että merkittävin Googlen Android-puhelinten valmistaja. Sisällöt Google pystyy tuomaan omasta musiikkipalvelustaan sekä YouTubesta.

Microsoft tulee varmasti hyppämään mukaan myös televisiokisaan ja käyttämään myös näissä laitteissa Metro UI -käyttöjärjestelmäänsä. Xbox ja televisio tulevat yhdistymään entistä vahvemmin. Sitä ennen Microsoft tarvitsee kuitenkin jonkin televisiovalmistajan kumppanikseen, mutta kenet? Verinen konsolikilpailija Sony ei taida kelvata.

Sisältöpuolen lisäksi uudenlaisilla interaktiivisilla televisioilla on mahdollisuus mullistaa pelikonsolit. Tällä hetkellä konsoleiden suurin trendi on Wiin lanseeraama mahdollisuus ohjata pelihahmoja liikkumalla itse. Wiitä seurasivat Playstation Move ja Xbox Kinect. Kesällä Nintendo julkaisee Wiin seuraajan, Wii U:n, jonka peliohjain muistuttaa iPadia.

Applen mallin hienous on, että sen ei tarvitse myydä ihmisille enää erillistä pelikonsolia. Kaikki oleelliset välineet ovat jo tarjolla: televisio, iPhone (varustettuna kiihtyvyysantureilla ja gyroskoopilla) ja iPad. Ensimmäiset Applen television pelihitit tulevatkin epäilemättä olemaan Wiistä tuttuja urheilupelejä, joissa keilaus tai tenniksen peluu onnistuu iPhonea heiluttelemalla. Kun kallista konsolia ei tarvitse ostaa erikseen ja pelitkin ovat edullisia, markkinapotentiaali on suuri. Google ja Microsoft tulevat varmasti seuraamaan perässä.

Seuraavat vuodet tulevat olemaan haasteellisia esimerkiksi Nintendolle, joka joutuu kehittämään melkoisia innovaatioita haastaakseen kilpailijoiden valtavat ekosysteemit.

Itsestäni yhtälö on aina tuntunut oudolta. Spotify eliminoi valtavan määrän turhia kuluja verrattuna tavalliseen levykauppaan: artistin ei tarvitse maksaa levyn pakkaamisesta eikä kuljettamisesta kauppaan, eikä säilytysvuokrista tai myyjien palkoistakaan tarvitse huolehtia. Tuotoista siis pitäisi kulkeutua artisteille suurempi osa.

Yhtälön outoutta on lisännyt se, että Spotify tekee tappiota. Viime vuonna sitä tuli 42 miljoonaa dollaria, eli melkein puolet liikevaihdosta. Yritys syytää artisteille siis paitsi käyttäjiltä tulevia myös sijoittajilta saamiaan rahoja (joita on varsin mukavasti, onhan palvelu saanut riskirahaa yhteensä lähes 200 miljoonaa dollaria).

Hiljaa mielessäni olen ajatellut, että mahdollisia selityksiä on vain yksi: levy-yhtiöt. Tämä oletus on nyt saanut vahvistusta, kun GigaOm-teknologiablogi paljastaa ne ehdot, joihin musiikinstreamauspalvelut joutuvat suostumaan.

Tiivistän tässä olennaisimman kohdan: levy-yhtiöt eivät kerro kenellekään (eivät edes artisteille) sitä, paljonko ne saavat Spotifyltä, ja kuinka suuri osa tästä summasta lopulta menee artistien taskuun. Tämä antaa aiheen olettaa, että artistien saama osuus musiikin tuotoista levy-yhtiöille on selkeästi pienempi Spotifyn kuin levyjen tapauksessa.

Ketkä tästä kärsivät? Ainakin artistit (jotka saavat liian vähän korvausta tekemästään työstä) ja musiikinkuuntelijat (joiden mahdollisuudet käyttää Spotifyä ja vastaavia palveluita ovat vaakalaudalla liian tiukkojen ehtojen takia). Ja joissakin maissa, kuten Suomessa, kärsijäksi saattaa käsittämättömien poliittisten päätösten takia joutua koko kansa.

Hyötyjiä taas ovat ainoastaan levy-yhtiöt, eivätkä niistäkään kaikki. Sormi osoittaa neljän (tai pian kolmen) suurimman suuntaan. Ne ovat kokonsa takia onnistuneet neuvottelemaan Spotifyn kanssa itselleen pieniä yhtiöitä paremman diilin.

Levy-yhtiöt ovat tarpeellisia myös nykymaailmassa. Artistien pitää voida keskittyä musiikkiin, ja siksi on tärkeää, että on olemassa tahoja, jotka hoitavat esimerkiksi markkinointiin ja viestintään liittyviä asioita artistien puolesta. Mutta tällä hetkellä levy-yhtiöillä on aivan liikaa valtaa. Liikaa rahaa valuu ihmisille, joilla ei ole mitään tekemistä musiikin tuottamisen kanssa, ja se raha on pois musiikintekijöiltä. Jos musiikkiteollisuuden ei haluta kuihtuvan, asiaan on tultava muutos.

Valta saada aikaan muutos on yksinomaan artisteilla. Siksi vetoomus heille: menkää levy-yhtiönne edustajan pakeille ja kysykää, minkä verran Spotify yhtiölle tuottaa, ja minkä verran siitä tulee teille. Jos tämä osuus tuntuu kohtuuttomalta, tai sen suuruutta ei kerrota, on aika vaihtaa yhtiötä.

Vain nämä kolme peluria ovat riittävän suuria pystyäkseen kilpailemaan lähes jokaisella digiteknologian suurimmista markkina-alueista. Muiden rooliksi jää lähinnä valita puolensa: vaikka yhteistyötä kannattaa tehdä kaikkien kolmen kanssa, on selviä rajalinjoja jo hahmottumassa sen suhteen, kuka leikkii kenenkin kanssa. Toki myös kolme suurta tekevät edelleen joillakin alueilla yhteistyötä, mutta vähenevässä määrin. Ne ovat jo niin isoja, ettei yhteistyölle toisten yhtä isojen pelurien kanssa ole enää kovin suurta tarvetta, sillä pienemmät kumppanit täydentävät puutteet riittävän hyvin.

Seuraavassa analyysi siitä, mitä näillä eri alueilla on tapahtunut ja tulee tapahtumaan jatkossa.

Älypuhelimet

Älypuhelinten osalta tilanne oli pitkään se, että puhelinten käyttöjärjestelmät olivat ohjelmistoyhtiöiden, itse laitteet taas laitevalmistajien heiniä. Tilanne on muuttunut selkeästi. Apple on aina valmistanut tuotteensa itse, niin softan kuin raudankin osalta. Nokia ja Microsoft solmivat alkuvuodesta tiiviin kumppanuuden, ja sen jälkeen Google osti Motorolan. Sekä Microsoft että Nokia haluavat selvästi päästä kontrolloimaan puhelinten valmistusprosessia tarkemmin. Tähän on selkeä syy: Applen resepti menestykseen piilee nimenomaan ylivoimaisessa käyttökokemuksessa, joka on saavutettu ottamalla vahva kontrolli

Tietokoneet

Apple on joukosta ainoa, joka valmistaa omat laitteensa. Chromebookin myötä Google otti kuitenkin askeleen lähemmäksi Applen kaltaista integroitua kokemusta, vaikka käyttikin edelleen alihankkijaa. Odotettavissa saattaa hyvinkin olla Motorola-oston tapainen kaappaus lähitulevaisuudessa. Microsoft ei ole vielä osoittanut merkkejä siirtymisestä laitevalmistuspuolelle, mutta veikkaukseni on, että tämänkin asian osalta tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Integroitu yhtenäinen käyttökokemus on tulevaisuutta.

Käyttöjärjestelmät

Microsoft hallitsee edelleen Windowsillaan. Apple on vahvassa niche-asemassa, Google musta hevonen. Tulevaisuudessa Google pyrkii yhdistämään tavalla tai toisella kaksi eriytynyttä käyttöjärjestelmäänsä, Androidin ja Chromen, yhdeksi saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi, jotta käyttökokemus eri päätelaitteiden välillä olisi yhtenäisempi. Googlen asema tulee vahvistumaan etenkin tableteissa ja kannettavissa. Myös Apple pyrkii tuomaan kahta käyttöjärjestelmäänsä, Mac OS:ää ja iOS:ää, lähemmäs toisiaan, ja Microsoft tekee samaa Windowsin ja Windows Phonen suhteen.

Selaimet

Internet Explorer hallitsee edelleen, mutta sen osuus on pienenemässä. Osuutta ei kuitenkaan syö perinteinen kilpailija Firefox, vaan yhä enenevässä määrin Googlen Chrome. Heikoin asema on Firefoxilla, jonka tulot ovat riippuvaiset Googlesta. Applen Safari on niche-selain, mutta säilyttänee asemansa, koska se on niin vahvasti integroitu Mac OS:ään ja iOS:ään, ja sillä on Applen tuki takanaan. Tulevaisuudessa Firefox tulee kuolemaan pois, sillä se ei kiinnosta tarpeeksi yhtäkään kolmesta suuresta, joiden panostukset kohdistuvat etupäässä niiden omiin selaimiin.

Sosiaaliset verkostot

Kolmesta suuresta vahvimmassa asemassa on tällä hetkellä yllättäen Microsoft. Sillä on vahva kumppanuus tämän alan tärkeimmän osaajan Facebookin kanssa. Vastaavasti Facebook hylkii Googlea ja Applea. Applen vastaus oli tyytyä sosiaaliseen verkostoon numero kaksi, eli Twitteriin, jonka Apple integroi tiiviisti osaksi iOS:ää. Google pyrkii Plus-palvelullaan tuomaan mukaan kolmannen merkittävän pelurin sosiaalisten verkostojen saralle, ja on toistaiseksi onnistunut siinä kohtuullisen hyvin, mutta kirittävää on vielä paljon.

Haku

Tällä alueella ykkösnimi on luonnollisesti Google. Microsoft kirii kuitenkin Bingillään vakuuttavasti, ja kumppanuus Facebookin kanssa asettaa Googlelle uusia haasteita. Applella ei omaa hakutuotetta ole, mutta sillä on taskussaan jokerikortti: Twitterin haku voi tulevaisuudessa osoittautua yllättävän merkittäväksi.

Toimisto-ohjelmistot

Microsoft jyrää työpöydällä, Google verkossa. Jatkossa Microsoftin haasteena on valloittaa verkko, Googlen taas päästä tarjoamallaan riittävän lähelle MS Officen desktop-kokemusta. Apple on niche-asemassa iWork-paketillaan, mutta sen tuotteilla on omat vakiintuneet kannattajansa, ja uskon että niiden suosio tulee lisääntymään Mac-koneiden ja iPadien suosion kasvun myötä.

Digitaaliset sisällöt

Kuten olen aiemmin tässä blogissa kirjoittanut, kaiken digitaaliseen muotoon muutettavissa olevan sisällön tulevaisuus on ns. vesihanamalli. Minun ei tarvitse omistaa kanistereittain vettä, riittää että sitä tulee tarvittaessa hanasta. Maksan siis kuukausittaisen tilausmaksun, ja sen jälkeen minulla on oikeus kaikkiin haluamiini sisältöihin. Tämä malli on yksinkertaisesti ihmisten kannalta se kätevin ja käytännöllisin tapa, joten lopulta se väistämättä voittaa. Vahvimmin ilmiö näkyy tällä hetkellä musiikissa Spotifyn, Rdion ja kumppaneiden myötä, mutta sama malli vahvistaa pikku hiljaa asemiaan myös elokuvien, tv-sarjojen, kirjojen, pelien, ohjelmistojen ja journalististen sisältöjen maailmassa.

Applella on iTunes, joka ei kuulu tähän maailmaan. Vielä. Odotettavissa kuitenkin on, että Apple vastaa pian haasteeseen, ja julkistaa tavan streamata sisältöjä (musiikkia ja elokuvia) iTunesin kautta kuukausimaksulla. Spotify puolestaan tulee olemaan Microsoftin leirissä. Tämä väite tuntuu ehkä hieman yllättävältä, mutta tämän päivän F8-konferenssi vahvisti tätä vaikutelmaa. Facebook, Spotify ja Microsoftin tuotteet integroituvat vahvasti saumattomaksi kokonaisuudeksi. Elokuvapuolelta samaan leiriin liittyi konferenssissa Netflix. Googlen vahvuus on YouTube, josta voi jo streamata elokuvia. Musiikkipuolella Googlella ei ole vielä mitään. Se halusi Spotifyn, mutta ei sitä saanut, ja nyt on liian myöhäistä. Villi veikkaus: Google ostaa pian Rdion, tai ainakin solmii sen kanssa vahvan kumppanuuden.

Yhteenveto

Mitä tämä kaikki tarkoittaa kuluttajan kannalta?

Toisaalta hyvää: edellä kuvatut yhteenliittymät ja diilit vahvistavat yhtenäistä käyttökokemusta. Minkä tahansa kolmesta leiristä valitsenkin, käyttökokemukseni on todella saumaton, ja ulottuu läpi kaikkien edellä mainittujen kategorioiden. Asioiden tekemisestä tietokoneella tai älypuhelimella tulee entistä intuitiivisempaa.

Toisaalta huonoa: leirien välillä liikkuminen tulee jatkossa olemaan entistä vaikeampaa. Jos haluaa käyttää iPhonea, surffata Chromebookilla ja kuunnella musiikkia Spotifyn kautta, kerjää itselleen vaikeuksia.

Teknologia mahdollistaa teoriassa suuren vapauden. Silti, halusimme tai emme, maailma muuttuu ainakin käyttämämme teknologian osalta suljetumpaan suuntaan.

Väkevä missaa pointin. Ei nuorten ainut unelma ole ikinä ollut rocktähteys.

Unelmia on erilaisia, enemmän ja vähemmän realistisia. Unelmat asettuvat skaalalle, jonka toisessa päässä on perinteisesti ollut rocktähti ja toisessa Nokian insinööri. Ensimmäinen edustaa ideaalimaailman unelmaa: tätä tekisin, jos osaisin laulaa ja soittaa ja näyttäisin Justin Timberlakelta tai edes Michael Monroelta. Toinen unelma on maanläheisempi: tähän voin oikeasti päästä, jos teen paljon töitä, ja sen jälkeen minulla on kiinnostava työ ja hyvä palkka, ja tulevaisuuteni on turvattu.

Startup-yrittäjyys kiinnostaa nyt monia, koska siinä nähdään mahdollisuudet ottaa parhaat puolet molemmista unelmista. Startup-yrittäjä voi parhaimmillaan saavuttaa samoja asioita, jotka nähdään tavoiteltavina rocktähteydessä: kuuluisuutta, rahaa ja ihailijoita. Toisaalta taas yrittäjyys nähdään myös realistisena mahdollisuutena: siihen ei tarvita mitään tiettyä erityislahjaa, vaan ainoastaan hyvä idea ja riittävästi innostusta, kunnianhimoa ja onnea. Ja vaikka maailmanmenestystä ei tulisikaan, voi pienistä puroistakin silti kertyä jo riittävästi tienestejä, jotta pystyy maksamaan itselleen kohtuullista palkkaa, ja työ on taatusti kiinnostavaa.

Koska startup-skenen kieli on englanti, tiivistän sanomani mukaellen englanninkielistä fraasia: “You can have your cake and eat it too.”