Sanainen arkku ei ole poliittinen blogi, mutta näiden presidentinvaalien alla ajattelin tehdä poikkeuksen ja pohtia hieman kahta ihmisen elämää hallitsevaa voimaa: järkeä ja tunnetta.
Suuri osa ihmiskunnan ongelmista johtuu siitä, että ihmisten välinen viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Oman elämänkokemukseni perusteella monet kommunikaatiokatkoksista johtuvat siitä, että osan ihmisistä ajattelua hallitsee järki ja toisten tunne. Jako ei ole mustavalkoinen, toiset vain painottuvat tällä skaalalla enemmän järjen, toiset tunteen puolelle, jotkut välimaastoon.
Stereotyyppi (joka ei toki läheskään aina pidä paikkaansa) lienee, että parisuhteessa mies on usein se, joka ongelman kohdatessaan pyrkii usein järkeilemään, miten se ratkaistaan. Nainen puolestaan ei miehelle ongelmastaan valittaessaan ole usein niinkään kiinnostunut ongelman ratkaisemista kuin siitä, että toinen ymmärtää, miltä hänestä sillä hetkellä tuntuu ja on tukena. Elokuvamaailmassa tämä tiivistyy parhaiten White Men Can’t Jump -elokuvan kohtaukseen, jossa Gloria tokaisee Billylle: “See. If I’m thirsty, I don’t want a glass of water, I want you to sympathize. I want you to say, ‘Gloria, I too know what it feels like to be thirsty. I too have had a dry mouth.’ I want you to connect with me through sharing and understanding the concept of dry mouthedness.”
Poliittista keskustelua seuratessani olen välillä miettinyt, että samaa stereotyyppiä voisi soveltaa myös puolueiden välisiin eroihin ja kommunikaatio-ongelmiin. Sillä voi selittää esimerkiksi, miksi Sauli Niinistön on niin vaikea ymmärtää Paavo Arhinmäkeä tai Timo Soinia ja päinvastoin. Ensin mainittu edustaa tyypillistä kokoomuslaista analyyttistä mieltä, joka pyrkii ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen: kaikilla ihmisillä pitää olla samat oikeudet ja lähtötilanne, samat mahdollisuudet luoda elämästään juuri sellainen kuin itse haluaa. Tämän ajatustavan mukaan hyvinvointivaltio hyysää ihmisiä liikaa ja tekee heidät laiskoiksi antamalla ilmaista rahaa, mikä on epäoikeudenmukaista kaikkien kannalta. Ratkaisut pitää tehdä talouden näkökulmasta, sillä pitkällä tähtäimellä se koituu lopulta kaikkien eduksi.
Jälkimmäiset taas lähestyvät asioita pienen ihmisen näkökulmasta. He ymmärtävät, miltä köyhistä ja sairaista tuntuu, ja tajuavat että monet ihmiset ovat, osin omasta syystään ja osin olosuhteiden takia, ajautuneet umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä. Heille tärkeää ei välttämättä ole se, ovatko heidän ratkaisuehdotuksensa pitkällä tähtäimellä järkeviä valtiontalouden näkökulmasta. Keskeistä on sen sijaan se, että valtio pystyy parantamaan näiden ihmisten elämää. He uskovat, että jos ratkaisut tehdään inhimillisen kärsimyksen poistamisen näkökulmasta, keskittyen etenkin heikko-osaisimpien aseman parantamiseen, koituu se lopulta kaikkien eduksi.
Minun ehdokkaani näissä vaaleissa on Pekka Haavisto. Kuten Haavisto, olen itsekin toiminnassani hieman enemmän kallellani analyyttiseen järkiajatteluun, mutta tämä yhtäläisyys ei ole äänestyspäätökseni syy. Syy on se, että Haavistolla tuntuu olevan taito, joka politiikan maailmassa tuntuu välillä yllättävän harvinaiselta: hän pystyy ymmärtämään myös eri tavalla ajattelevia.
Frank tiivistää ajatukseni erinomaisesti pohtiessaan presidentin mahdollisuuksia kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. Haaviston saavuttama keskusteluyhteys monien karsastamiin perussuomalaisiin ja sen seurauksena saavutettu näiden kunnioitus on ainutlaatuista, varsinkin kun muistaa, että viime vaaleissa juuri vihreät ja perussuomalaiset tuntuivat julistavan, että vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi, ja ilmoittautuivat vastavoimaksi toisilleen.
Paras viime vuonna lukemani kolumni oli Jani Kaaron Samu Sirkka helvetistä. Kaaro kirjoittaa kaikkeen keskusteluun liittyvästä ongelmasta: kun ihminen ryhtyy kiihkeään väittelyyn, hän ei enää ole kiinnostunut totuudesta vaan väittelyn voitosta. Haaviston suurin ansio ei ole hänen asiantuntemuksessaan eikä väittelytaidossaan vaan siinä, että hän vaikuttaa olevan oikeasti kiinnostunut siitä, mitä toisella osapuolella on sanottavaa. Siksi Pekka.
Tags: järki, pekka haavisto, politiikka, tunne
Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.
http://www.ttvehkalahti.blogspot.com