02
Jan 11

Mitä julkaisin vuonna 2010

Vuoden vaihde on hyvää aikaa muistella kulunutta vuotta. Seth Godin kehottaa blogissaan ihmisiä kirjoittamaan ylös kaikki konkreettiset, julkaistut aikaansaannoksensa viime vuodelta. Pari tuttua onkin jo tarttunut haasteeseen, joten listaanpa minäkin muutaman.
Luonnollisestikaan kaikki yllämainituista eivät ole pelkästään omia aikaansaannoksiani. Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti Antille, jonka kanssa yhteistyönä syntyi suurin osa listan kohdista.

Tavoitteet alkaneelle vuodelle eivät ole ainakaan vähäisemmät. Tarkoituksena on perustaa yritys, hankkia sille ensimmäiset asiakkaat ja vakiinnuttaa sen toiminta niin, että vuoden lopussa se tuottaa meille (ja kukaties myös yhdelle tai useammalle palkatulle työntekijälle) täysipäiväisen elannon.