FarmVille ja muut “sosiaaliset”, Facebookin kautta pelattavat pelit ovat olleet valtaisa menestys viimeisen vuoden aikana. Olen odotellut jo hyvän aikaa, että joku keksisi valjastaa saman loistavan pelikonseptin johonkin hyötykäyttöön. Minusta se sopisi erinomaisesti esimerkiksi kieltenopiskeluun.
FarmVillen konseptin ytimenä ovat seuraavat seikat: 1) Pelin edetessä oma farmi muuttuu hienommaksi. 2) Aika, joka peliin kuluu päivässä, kasvaa pikku hiljaa. 3) Peliä pitää pelata joka päivä, muuten kasvit kuihtuvat. 4) Kaverit näkevät omat saavutukset. 5) Kavereilta voi pyytää apua farmin pyörittämiseen.
Jokainen näistä konsepteista toisi kielenopiskeluun uutta. Kielipelissäkin pitäisi rakentua jotain konkreettista, ja kieliaiheeseen sopisi mainiosti vaikka torni, joka kohoaa yhä korkeammalle (kohta 1). Kaikkien uskontokuntien edustajille tornivertaus ei tosin ehkä avautuisi.
Pelaaja saisi joka päivä ratkottavakseen harjoitustehtäviä, joiden vaikeustaso kasvaisi sitä mukaa, kun helpommat on ratkottu (kohta 2). Jos tehtävät suorittaisi joka päivä ajallaan, torni kasvaisi tasaisesti, muussa tapauksessa eroosio alkaisi kuluttaa sitä, ja pikku hiljaa se rapautuisi (kohta 3).
Viereisillä tonteilla voisivat näkyä kaverien tornit. Näin olisi helppo vertailla, kuka on kielenopiskelussa pisimmällä (kohta 4). Samaa kieltä opiskelevilta kavereilta voisi myös pyytää apua tehtävissä (kohta 5).
Rahantekovaihtoehtojakin tällaiselle pelille on lukuisia. FarmVille tekee rahaa sekä mainoksilla että myymällä virtuaalitavaraa, jonka avulla voi esimerkiksi huolehtia isosta pellosta lyhyessä ajassa. LanguageVillessä voisi mainostaa esimerkiksi erilaisia oppimateriaaleja, kielikursseja edistyneemmille sekä matkoja maihin, jossa kyseistä kieltä puhutaan. Oppimateriaaleja voisi hyvin myös myydä: jos tehtävät tuntuvat vaikeilta, osta tämä ja ratkaisut löytyvät! Tehokkainta olisi todennäköisesti, että osa oppimateriaaleista olisi ilmaisia, osa maksullisia.
Oppimateriaalien osittainen maksullisuus voisi tuoda lisäintoa myös päivärytmissä pysymiseenn: materiaaleja voisi johonkin rajaan saakka ostaa myös pelin omilla krediiteillä, joita puolestaan saisi tornin kasvattamisesta ja kavereiden kutsumisesta mukaan peliin. Nämäkin kikat tuttuja FarmVillestä.
Haasteena pelin tekemisessä olisi tietysti se, että kielitehtäviä pitäisi olla todella paljon. Mutta niitähän on maailma pullollaan, pitäisi vain ostaa niihin oikeudet.
Lisäjännää voisi saada siitä, että osa tehtävistä olisi sosiaalisia: peli voisi esimerkiksi huomata, että minä opiskelen pelin avulla ranskaa ja samaan aikaan ranskalainen perheenäiti opiskelee suomea. Tämän jälkeen peli antaisi molemmille tehtäväksi kysyä toiselta pelin välityksellä tiettyjä kysymyksiä kielellä, jota itse opiskelee. Google translaten APIn avulla olisi helppo tarkistaa, että lauseet joita kirjoitan olisivat todella kirjoitettu oikealla kielellä, joten huijaaminen ei onnistuisi. Näin kieltä joutuisi käyttämään konkreettisesti, ja samalla voisi kätevästi (ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla) tutustua sitä puhuviin ihmisiin.
Innokkaat pelinkehittäjät voivat varastaa tämän idean vapaasti. :)
Kun kohtaat ongelman, mistä etsit vastausta, ja missä järjestyksessä?
Tämä riippuu tietysti valtavasti ongelmasta, mutta otetaan helppo esimerkki: ongelma töissä, minun tapauksessani todennäköisesti jotain ohjelmointiin liittyvää. Oma järjestykseni alkaa yleensä seuraavasti: 1) Google 2) Samassa huoneessa olevat työkaverit. Jos arvelen, että työkaverit osaavat vastata suoralta kädeltä, kysyn joskus heiltä suoraan. Usein pyrin kuitenkin etsimään ensin vastausta itse, sillä muiden tyhmät kysymykset voivat keskeyttää koodarin flown ikävästi pitkäksi aikaa.
Joskus tapahtuu niin, että kaksi ensin mainittua eivät tuota vastausta. Silloin homma meneekin kiinnostavammaksi: minun pitää esittää kysymys jollakin - todennäköisimmin verkossa olevalla - areenalla ja toivoa, että joku vastaa. Mutta mikä on paras paikka tällaiseen crowdsourcing-tyyppiseen toimintaan (eli suomeksi joukkoistamiseen)? Eli mistä löytyvät parhaat vastaukset kysymyksiin?
Viime viikolla törmäsin taas kinkkiseen pulmaan ja päätin tehdä testin: esitin saman CSS:ään liittyvän kysymyksen viidessä eri paikassa. Nämä paikat olivat Facebook, Twitter, Qaiku, IRC sekä ohjelmointiin erikoistunut kysymys-/vastauspalsta Stack Overflow. Minulla on tällä hetkellä Twitterissä 190 ja Qaikussa 49 seuraajaa ja Facebookissa 345 kaveria. IRC-kanava oli TKK:n informaatioverkostojen killan #purkusessio, jolla oli kysymyshetkellä hieman yli sata ihmistä.
Stack Overflow oli vastauksissaan nopein, ja kokeilinkin heti ensimmäistä vinkkiä. Se toimi osittain, muttei täydellisesti. Sen jälkeen Twitteristä tuli linkki, joka vaikutti ratkaisevan ongelman maagisella tavalla, muttei kuitenkaan lopulta toiminut Internet Explorerissa. Samaan aikaan qaikussa keskusteltiin kiivaasti aiheesta, ja lopulta sain sieltä tulleella ohjeella ongelmani ratkaistua. Selvästi eniten keskustelua ongelman ympärillä heräsi Qaikussa, mutta toisaalta pitää ottaa huomioon, että Qaiku vaatii toimiakseen tällä hetkellä kaikkein eniten pitkäjänteistä verkoston rakentamista.
Stack Overflown mainemekanismi kannustaa nopeisiin vastauksiin. Tästä on usein hyötyä (nytkin vastaukset tulivat nopeasti), mutta välillä myös haitallisempia vaikutuksia: esimerkiksi nyt ensimmäiset vastaukset olivat epätarkkoja, ja kun korjasin ne, vastaajat poistivat kommenttinsa kokonaan, etteivät saisi palvelussa huonoa mainetta.
Jos olisin esittänyt kysymykseni tänään, olisin ehkä lisännyt joukon jatkoksi vielä yhden palvelun. Rekisteröidyin tänään palveluun nimeltä Quora, jonka on mainittu olevan seuraava Facebookin, Twitterin ja Foursquaren tapainen hitti. Ja palvelu vaikuttikin todella hyvältä, onnistuin heti upottamaan pitkän pätkän työajastani sen laatusisältöjä lukiessa. :) (pomolle tiedoksi: ainakin osa lukemistani sisällöistä oli sentään työaiheisia..) Quora osasi todella fiksusti hyödyntää Facebook Connectia ja tuoda siitä poimimillaan tiedoilla minulle relevanttia dataa kiinnostavista aiheista.
Quoran tavoite on yksinkertainen: se pyrkii keräämään jokaisen kysymyksen alle parhaan, kollektiivisesti muodostetun vastauksen kyseiseen kysymykseen, ja tarjoamaan sille hyvän googlenäkyvyyden haettaessa oikeilla hakusanoilla. Jos palvelu saavuttaa tarpeeksi monien tietoisuuden, se saattaa pystyä ratkaisemaan webin tyypillisen ongelman: sen, että samat kysymykset kysytään eri paikoissa yhä uudestaan ja uudestaan, ja vastaukset unohtuvat historian hämäriin. Näin käy esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä ja erinäisillä foorumeilla.
Kysymys- ja vastausalueella tapahtuu tällä hetkellä paljon. Google Answersin aikoinaan tieltään pyyhkäissyt Yahoo! Answers on perinteisesti jyrännyt tällä alueella, mutta nyt se on saanut ja saamassa useita varteenotettavia kilpailijoita. Flickrin perustajien uusi palvelu Hunch on saavuttanut suosiota, samoin Googlen hiljattain ostama Aardvark. Facebook suunnittelee myös omaa kysymyspalveluaan, jonka potentiaali on fb:n käyttäjämassat huomioiden valtava. Stack Overflown alustaa ollaan myös laajentamassa koskemaan muitakin kuin tietotekniikkaan liittyviä kysymyksiä. Kaikesta tästä huolimatta (tai sen ansiosta) uusin tulokas Quora on onnistunut lyhyessä ajassa saamaan huiman lähes 100 miljoonan dollarin valuaation.
Itse suuntaan ongelmatilanteissa vielä yleensä ensin omiin suosikkiverkostoihini (eli mainittuihin Facebookiin, Qaikuun, Twitteriin ja IRCiin) ja vasta sitten kysymyksiin ja vastauksiin erikoistuneisiin palveluihin. Quora yhdistettynä Facebook Connectiin tuntuu kuitenkin jo sen verran hyvältä vaihtoehdolta, että jos se saavuttaa edes kohtuullisen suosion myös Suomessa ja tuntemieni ihmisten keskuudessa, voin hyvin kuvitella suuntaavani pian kysymyksiäni (ja vastauksiani) etupäässä sinne.
Varhaiset omaksujat Suomessa ja ulkomailla ovat keskustelleet jo jonkin aikaa siitä, kuinka Twitter tulee hyvin todennäköisesti korvaamaan RSS-lukijat. Itse en ole vielä Google Readerista luopunut tai edes sen käyttöä vähentänyt, vaikka viime vuonna sen rinnalle tulikin aktiivinen Twitter-seuranta. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että näiden kahden työkalun parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Nykyiset käyttöliittymät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan ominaisuuksia, joita kaipaan. Tässä postauksessa esitän vision siitä, millainen halajamani yhdistelmätyökalu olisi.
Twitter tarjoaa sen, mitä Reader ei: sosiaalisuuden. Nykyaikana uutisten lukeminen on kaksisuuntaista toimintaa. Twitterissä uutiset on helppo jakaa seuraajilleen ja keskustella niistä.
Reader on yrittänyt tarjota samoja ominaisuuksia, mutta epäonnistuu, koska ihmisillä ei ole siinä laajaa sosiaalista verkkoa, eikä todennäköisesti tule olemaankaan. Kaksi tämän hetken de facto sosiaalista verkkoa ovat Facebookin ja Twitterin hallussa, ja niistä Twitter soveltuu avoimen luonteensa ja yksinkertaisuutensa takia paremmin uutistenlukijaksi.
Reader taas tarjoaa minusta tällä hetkellä ylivoimaisen käyttöliittymän uutisten lukemiseen. Siinä avainasemassa ovat näppäinoikotiet. Niillä on helppo selata nopeasti massiivista uutisvirtaa: j-näppäin siirtyy seuraavaan uutiseen ja v-näppäin avaa kiinnostavan uutisen taustalle myöhempää lukemista varten. Tällä menetelmällä on todella helppoa kahlata ensin nopeasti läpi massiivisen uutisvirran ja sen jälkeen lukea rauhassa kiinnostavimmat artikkelit.
Edellä kuvatun lukemistavan ongelma on sisällön “ampparoituminen”: raflaaville otsikoille tulee helposti liikaa painoarvoa. Tässä tärkeäksi avuksi voisivat nousta Twitterin ominaisuudet: Facebookin “like”-napin tapaan nykyisin toimivat retweetit sekä uutiseen lähetettyjen kommenttien/vastausten määrä antaisi lukijalle arvokasta lisätietoa uutisen laadukkuudesta.
Uutisiin liittyviin keskusteluihin Twitter tarjoaa tällä hetkellä kaikki tarvittavat ominaisuudet, mutta ei riittävän hyvää käyttöliittymää. Yksikään lukuohjelma ei panosta tarpeeksi keskustelun säikeistykseen, joten tiettyyn uutiseen tai muuhun viserrykseen liittyvää keskustelua on mahdotonta seurata. Säikeistys on täysin mahdollista tehdä Twitterin nykyisellä toiminnallisuudella, ja se olisikin visioimassani uutistenlukuohjelmassa avainasemassa.
Reader tarjoaa kätevän kansiorakenteen uutisten jaotteluun. Myös tämä toiminnallisuus on olemassa Twitterissä: käyttäjälistat. Niiden tehokas käyttö olisikin olennainen osa lukijaa.
Visioimani lukija muistuttaisi visuaalisesti hyvin paljon Google Readeria, mutta sisältö tulisi Twitteristä. Virtaa voisi Readerin tyyliin selata näppäinkomennoilla. Oletusfeedissä näytettäisiin ainoastaan viserrykset niiltä tahoilta, joita itse seuraa, olivat nämä sitten blogeja, sanomalehtiä tai omia kavereita. Sivupalkissa olisivat valittavissa käyttäjälistat, joista ohjelma näyttäisi näihin tulleiden lukemattomien viestien määrän.
Virrassa näkyisivät ainoastaan “alkuperäiset” tweetit sekä niiden retweet- ja kommenttimäärät. Kommentit saisi näkyviin painamalla tiettyä näppäintä. Toinen näppäin - esimerkiksi Readerista tuttu v - avaisi tweetissä mahdollisesti olevan linkin uuteen tabiin taustalle, jolloin sen voisi lukea rauhassa myöhemmin, kun on ensin kahlannut feedistä läpi uudet osumat.
Oletusvirran lisäksi tarvittaisiin toinen virtanäkymä, jossa näkyisivät omien kontaktien retweettaamat tai kommentoimat viserrykset, jotka olisivat peräisin tahoilta, joita ei itse seuraa. Tämän näkymän avulla olisi helppo päästä perille uusista kiinnostavista uutisista ja uutislähteistä.
Yksi kiinnostava lisäominaisuus olisia mahdollisuus jakaa lukemiaan uutisia vain tietyille henkilöille. Ainakin itse törmään uutisia lukiessani siihen, että jokin tietty uutinen tai linkki saattaisi kiinnostaa juuri yhtä tiettyä seuraamaani henkilöä. Tällaisen jakamisen voisi hoitaa Twitterin Direct Message -toiminnallisuudella.
Web-selaimessa toimiva lukija tarvitsisi luonnollisesti tuekseen mobiilisovelluksen, joka synkronoisi lukemattomien viestien määrän web-lukijan kanssa. Näin lukemista olisi helppo jatkaa toisessa laitteessa siitä, mihin toisessa jäi.
Tietääkseni kuvailemaani ohjelmaa ei vielä ole olemassa (jos on, kertokaa minulle ihmeessä, mistä moisen löytää!). Sen tekeminen olisi kuitenkin täysin mahdollista Twitterin nykyistä APIa käyttäen. Jos joku haluaa rakentaa tällaisen lukijan, ideaani saa käyttää vapaasti. Ilmoittaudun ensimmäiseksi alpha-testaajaksi. :)
Mindtrek-konferenssin teemana oli tänä vuonna selkeästi avoimuuden nousu. Edellisessä postauksessa mainitsemani, julkisen datan avoimuuteen tähtäävän Apps For Democracy Finlandin lisäksi tätä näkökulmaa edustivat selkeimmin torstain pääpuhujat, päivän aloittanut OpenID foundationion Chris Messina ja viimeisen esityksen pitänyt, Jaikun luojana tunnettu Jyri Engeström Googlelta.
Seminaarin viimeisen esityksen piti perjantaina Pekka Himanen, joka tuntui hieman antaneen perikseen Suomi-intoilussaan. Mies esittikin yllättävän suoria näkemyksiä siitä, kuinka Nokian insinöörivetoinen lähestymistapa on väärä ja mallia pitäisi ottaa Applen design-panostuksista.
Kommentit olivat sinänsä osuvia, mutta samat ajatukset on viime vuosina jo moneen kertaan, eikä Himanen pystynyt tarjoamaan mitään uutta tällä itselleen hieman tuntemattomammalla alueella (eikä miehen esitys muutenkaan herättänyt yleisössä pelkästään ihastusta). Mielestäni Himaselta jäi näkemättä oleellinen: suuntaus ei enää ole insinöörimäisyydestä kohti designia, koska kaikki ovat jo tämän siirtymän tehneet. Meneillään oleva siirtymä on suljetusta avoimeen, ja siinä Apple edustaa vanhaa koulukuntaa.
Messina tulkitsi tilannetta jopa niin radikaalisti, että selainsodan sijaan internetin seuraava taisto käydään Facebookin ja OpenID:n välillä: edellinen edustaa yksityisomisteista tahoa, joka haluaa omistaa ihmisten datan ja sosiaalisen verkon ja kieltää sen siirtämisen muualle, jälkimmäinen taas haluaa mahdollistaa juuri nämä asiat. Facebookin edustajien näkemys tilanteesta lienee toki varsin erilainen.
Engeström puolestaan nosti esiin niin Applen kuin Nokiankin applikaatiokaupat huonoina esimerkkeinä suljetuista ympäristöistä, joissa yksi taho kontrolloi tiukasti, mitä kauppaan pääsee ja mitä ei. Googlen miehenä Engeström luonnollisesti samaan syssyyn totesi, millä tavoin hänen yrityksensä pyrkii hoitamaan asiat paremmin.
Yrityksiä edustavien puhujien ollessa kyseessä on toki aina syytä olla tarkkana. Vaikka Google vakuuttaa olevansa näennäisesti avoin tekemisiensä suhteen, on sekin silti yritys, jonka ensisijaisena tavoitteena on täten tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Apple ja Facebook taas ovat Googlelle pahoja kilpailijoita.
Siitä huolimatta Messinan ja Engeströmin viesti (josta voi lukea tarkemmin miesten artikkelista Arctic Startup -blogissa) kuulostaa juuri siltä, mitä netti tarvitsee: ihmisten ja tiedon vapaata liikkuvuutta eri palveluiden ja laitteiden välillä, oli kyse sitten valokuvista, softasta tai ihmisten identiteeteistä ja sosiaalisesta verkosta.
Omassa käytössäni tein kuukausi sitten siirtymän insinöörimäisyydestä designiin, kun vaihdoin N95-puhelimeni iPhoneen. Olen ollut uuteen laitteeseeni erinomaisen tyytyväinen. Siitä huolimatta jo nyt myös ärsyttää moni asia: se, että moni kiinnostava applikaatio jää hyväksymättä app storeen Applen käsittämättömän politiikan takia, ja se että tämän takia joudun tekemään jailbreakin, jos haluan todella saada laitteestani kaikki irti.
Engeström puhui myös suljetun ympäristön hyvästä puolesta: sen avulla on tehokasta mahdollistaa erinomainen, saumaton käyttökokemus. Apple on tässä mestari. Mielestäni onkin selvää, että iPhonen sujuva käytettävyys yhdistettynä app storen valtavaan valikoimaan on tällä hetkellä paras vaihtoehto mobiililaitteeksi.
Voi kuitenkin olla, että näin ei ole enää pitkään. Androidin kaikenpuolinen avoimuus on kunnianhimoinen lähtökohta. Se aiheuttaa monenlaisia haasteita, joiden vuoksi Android-puhelimet eivät ole vielä ottaneet kiinni Applen etumatkaa. Mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä se on sittenkin paras ja kestävin vaihtoehto. Kuluttajat eivät siedä oikeuksiensa polkemista loputtomiin. Seuraava mobiililaitteeni voi hyvinkin olla Android. Tietyllä tavalla jopa toivon sitä.
ReadWriteWeb kirjoitti tänään Facebook-applikaatioiden tietoturvapolitiikoista, tai pikemminkin niiden puutteesta. Social Hacking -blogin selvitys aiheesta osoitti, että kolmasosalla Facebookin 25 suosituimmasta applikaatiosta joko ei ollut ollenkaan tietoturvapolitiikkaa tai sitten linkki siihen tarjottiin käyttäjälle vasta tämän jo asennettua applikaation. RWW päivitteli tulosta ja vaati, että Facebook pakottaisi applikaatiot laittamaan tietoturvaan liittyvän dokumentaation näkyvästi esille.
Kirjoituksesta johtui mieleeni hiljattain tehty tutkimus, josta pomoni mainitsi eilen. Siinä kaksi verrokkiryhmää käytti samaa palvelua, johon talletettiin henkilökohtaisia tietoja. Erona ryhmien välillä oli, että toiselle ryhmälle kerrottiin näyttävästi, kuinka ehdottoman hyvää huolta heidän tiedoistaan palvelussa pidetään. Toiselle ryhmälle tietoturvasta ei mainittu sanallakaan. Lopputulos? Ryhmä, jolle tietoturvasta oli kerrottu, oli huomattavasti varovaisempi tallettaessaan tietojaan ja käyttäessään palvelua - koska käyttäjät tulivat ajatelleeksi tietoturvaa vasta, kun siitä oli puhe, ja tällöin huolestuivat.
Tutkimuksen tekijöiden mukaan Facebook ja muut vastaavat palvelut tiedostavat varsin hyvin tutkimuksessa havaitut seikat. Siksi ne piilottavat tietoturvapolitiikat niin kauas valikkoviidakkoon kuin suinkin laki sallii. Näin käyttäjät eivät tule ikinä kyseisiä dokumentteja lukeneeksi, eivätkä siis ajattele koko asiaa, vaan syöttävät iloisina palveluihin yhteystietonsa ja kännikuvansa.
Pitäisikö tästä kaikesta sitten olla huolestunut? Minusta ei. Ylipäänsä olen sitä mieltä, että tietoturvasta hössötetään aivan liikaa, ja useissa tapauksissa moinen hössötys lähinnä estää uudistusten tapahtumisen. Jos Facebook olisi välittänyt tietoturvasta yhtä paljon kuin sen kriitikoiden mielestä olisi syytä, se ei olisi menestynyt yhtä hyvin. Linus Torvalds muotoili taannoin mielipiteensä tietoturvaintoilijoista vielä astetta kärjekkäämmin.
En oikein ymmärrä, mitä se salainen tieto on, jota niin kovasti halutaan suojella. Yleensä sellaiseksi mainitaan esimerkiksi yhteystiedot. Mutta nyt kuitenkin on niin, että ihmisillä on yhteystiedot, koska he haluavat, että muut voivat ottaa heihin yhteyttä! Jos näitä tietoja pitää kovin tarkasti suojella, yhteydenotto vaikeutuu.
Minua ainakaan ei pelota hirveästi, että epämääräinen taho saisi tietoonsa osoitteeni ja puhelinnumeroni. Mitä se niillä tekisi? Aina välillä uutisoidaan, kuinka rikolliset voivat esimerkiksi avata pankkitilejä Facebookista kähvelletyillä tiedoilla. En pysty ymmärtämään miten moinen käytännössä tapahtuu. Ainakin Suomessa pankkitilin avaaminen vaatii muutakin kuin osoitteen ja puhelinnumeron kertomisen, esimerkiksi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen esittämisen, ja sitä ei Facebookista saa.
Suurin huolenaiheeni lienee sähköpostiosoitteen joutuminen spämmerien käsiin. Eikä sekään vielä maailmaa kaada: ainakin Gmailin spämmifiltterit toimivat nykyisin varsin tehokkaasti, joten roskapostista ei tarvitse juurikaan huolehtia.
Törmäsin tänään myös vastakkaiseen esimerkkiin suhtautumisessa tietoturvaan. Kyseessä on itse asiassa toista asiaa, nettikeskustelujen tasoa, käsittelevä, sinänsä itsessäänkin varsin hupaisa artikkeli. Huomioni kiinnittyi kuitenkin erityisesti kirjoittajan vastineeseen järjestyksessä toiseen artikkelin saamista kommenteista. Kommentoija epäili kirjoittajan itsensä piiloutuvan myös nimimerkin taakse, johon tämä vastasi postaamalla kommenttiin paitsi osoitteensa ja puhelinnumeronsa myös henkilötunnuksensa! Moinen kuulostaa jo minustakin aika riskialttiilta toiminnalta. Toisaalta, eipä sillä henkilötunnuksellakaan taida vielä loppujen lopuksi ns. hämäräperäinen taho paljoa tehdä.
Summa summarum: tietoturva on minusta jossakin määrin tärkeä asia, muttei ollenkaan niin tärkeä kuin se, että meillä ylipäänsä on käytössämme erilaisia hienoja palveluita, jotka hauskuttavat meitä tai helpottavat elämäämme. Mitä vähemmän tietoturvan kanssa joutuu olemaan tekemisissä, sen parempi. Heti huomenna voisinkin piilottaa Kassin käyttöehdot visusti valikkoviidakon taakse.
Mutta älkäätte huolestuko, Kassin käyttäjät. Lupaan, että tiedoistanne pidetään palvelussa erinomaisen hyvää huolta.
Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.
Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.
Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.
Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus - esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.
Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.
Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.
Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.
Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.
Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.
Viime aikoina olen lukenut ja keskustellut paljon narsismista ja web2.0 -ilmiöistä.
Tuorein keskustelunherättäjä ovat “25 asiaa minusta” -tyyppiset, blogosfäärissä jo vuosia kulkeneet meemit, jotka ovat nyt rantautuneet Facebookiin. Osa ystävistäni on innostunut näistä todella kovasti, toisia taas ne ärsyttävät. Jälkimmäinen ryhmä arvostelee ensimmäistä narsistisesta toiminnasta: jos käyttää jopa useita tunteja aikaa keksiäkseen 25 mahdollisimman kiinnostavaa faktaa itsestään ja jakaakseen ne muiden kanssa, mistä muusta voi olla kyse kuin pätemisestä?
Ylen bloggaaja Paula N puolestaan pohtii ihmisten motiiveja päivittää Facebook-statuksiaan. Hän keksii kolme, jotka kaikki kuulostavat negatiivisilta: joko aivoton kaiken toiminnan kertominen, tunteiden purkaminen tai egotrippailu. Viimeinen ryhmä on hänen mielestään kaikkein pahin.
Facebook-statusten ja meemien raja mikroblogeihin ja sitä kautta “oikeisiin” blogeihin on häilyvä. Etenkin bloggauksessa monella on intressinä myös hyöty. Aika harva kuitenkaan tienaa blogillaan juurikaan rahaa. Viimeaikaiset keskustelut tuntuvatkin tutuilta siksi, että samankaltaisia käytiin ahkerasti muutama vuosi sitten, kun bloggaaminen rantautui ystäväpiiriini. Haluaako myös bloggaaja aina etupäässä päteä?
Oman bloggaukseni syitä ovat ainakin seuraavat:
- Ajatusten kirjaaminen ylös. Päivän aikana pyörittelee päässään monia asioita, mutta useimmat unohtuvat pian, vaikkei aina haluaisi että niin käy. Tähän blogiin voin kirjata ylös ajatuksista kiinnostavimman ja hyödyllisimmän tuntuiset. Koska blogia lukevat myös muut, pakottaa se minut hiomaan ajatuksia hieman ja pohtimaan, ovatko ne todella kirjaamisen arvoisia. Kaikkea kun ei mitenkään voi kirjoittaa ylös.
- Blogi on uusi CV. Vaikkei ihan olisikaan, kuulostaa minusta hyödylliseltä ajatus siitä, että pitää netissä kotipaikkaa, josta käyvät helposti ilmi omat osaamisalueet ja kiinnostuksen kohteet. Ollakseen hyvä CV tämä blogi tosin kaipaisi pitkään suunnitteilla olleen ulkoasupäivityksen.
- Kärryillä pysyminen. Seuraan “oman alani” uutisia, sekä siksi että minua kiinnostaa että siksi että koen kärryillä pysymisestä olevan minulle hyötyä. Kun pidän tällaista blogia, aiheiden ammentaminen ulkopuolisista lähteistä on tärkeää, jolloin bloggaaminen ja uutisvirran seuraaminen motivoivat toisiaan.
- Kirjoittamisen harjoittelu. Kirjoitustaito on siitä ikävä, että se ruostuu jos sitä ei pidä yllä. Yksi tavoitteistani tässä blogissa on kirjoittaa mahdollisimman hyvää, ekonomista ja iskevää tekstiä, sellaista jota itse haluaisin lukea.
- Keskustelun herättäminen. Minusta on kiinnostavaa keskustella ihmisten kanssa asioista, varsinkin sellaisista, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä. Sitä paitsi sen lisäksi että keskustelu itsessään on kiinnostavaa, voi blogin kommenttiosastoa seuraamalla saada hyödyllisiä vinkkejä, jotka täydentävät omaa tietämystä asiasta. Vaikka tämän blogin tekstit ovat saaneet parhaimmillaankin vain muutaman kommentin, olen silti oppinut niistä uutta.
- Päteminen. Tässä blogissa keskityn asioihin jotka kiinnostavat minua ja joista mielestäni tiedän jotain, ja se että haluan kertoa sellaisia asioita muille ja käytän tällaiseen toimintaan kallisarvoista aikaani kertoo vastaansanomattomasti siitä, että haluan osoittaa muille tietäväni jostain jotain, eli päteä. Tämä vertautunee Paula N:n mainitsemaan egotrippailuun.
Minusta on hienoa, että ihmiset, erityisesti tuntemani, tuottavat sisältöä nettiin, ja käytän paljon aikaa tämän sisällön seuraamiseen. Tämän perusteella päättelen, että jos pystyn itse tuottamaan nettiin vastaavaa sisältöä, se saattaa kiinnostaa jotakuta muuta. Jos sitten tällaista sisältöä tuotan, ja muut kiinnostuvat siitä, onko se huono asia, oli motiivini sitten mikä hyvänsä?
Narsismi on voimakas sana, joka viittaa persoonallisuushäiriöön, eikä sitä ehkä olisi syytä käyttää tällaisissa yhteyksissä. Sen sijaan itsestä pitäminen ja omiin kykyihin uskominen ovat minusta pääsääntöisesti hyvä juttu, kunhan ne eivät mene niin pitkälle, että niiden vuoksi tehdään asioita, jotka ovat jollain tavoin muille haitallisia. Minusta egotrippailu ei ole ollenkaan pahasta, jos se saa ihmisiä tekemään asioita, joista on hyötyä tai iloa sekä heille itselleen että muille, kuten vaikkapa kiintoisan blogiartikkelin kirjoittaminen tai hauskasti laaditun “25 asiaa” -listan tekeminen.
Joku viisas on sanonut, että täytyy rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Minusta siinä on totuuden siemen. Siispä nyt kaikki egotrippailemaan, että minulla on jatkossakin kiinnostavaa luettavaa.
Facebookin applikaatioskene on viime aikojen vähäisen kutsumäärän perusteella tuntunut kuolleelta. Uusi layout on tehnyt tehtävänsä: applikaatiot eivät saa enää samaa näkyvyyttä kuin ennen. Nyt on kuitenkin ilmaantunut yksi poikkeus.
Sain eilen 10 uutta Facebook-tiedotetta. Tänään niitä oli 7. Kaikki olivat saman applikaation lähettämiä. Niissä kerrottiin, että joku ystävistäni on vastannut henkilökohtaiseen minua koskevaan kysymykseen, ja kehotettiin lisäämään applikaatio jotta saisin tietää vastauksen.
Kyseessä on applikaatio nimeltä… öh, itse asiassa edes tämä ei ole oikein selvää. Eilen kutsut tulivat applikaatiolta nimeltä, “my buddies”, tänään nimi on “fun friend game”. Kun avaan applikaation, url johon sen bookmark-linkki viittaa on puolestaan “apps.facebook.com/myhomies”. Ja alun perin nimi oli yksinkertaisesti “my friends”.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Facebookilta menee tilanteen havaitsemiseen ja applikaation sulkemiseen. Sillä selvältä tuntuu, että niin käy. Lista tavoista, joilla applikaatio yrittää huijata itselleen käyttäjiä ja toimii muutoin epäilyttävästi on pitkä: 1) se yritti esiintyä Facebookin varsinaisena kaverinäkymänä 2) se käytti (todennäköisesti ilman lupaa) logonaan AOL:sta/messengeristä tuttua hahmokuvaa (nyt se on luopunut tästä ja vaihtaa logoaan jatkuvasti 3) se pyrkii massaleviämään näyttämällä vastauksia ainoastaan sen jälkeen kun käyttäjät ovat ensin kutsuneet kavereitaan siihen 4) se lähettää kavereilleni tiedotteita aina kun vastaan näitä koskevaan kysymykseen, riippumatta siitä käyttävätkö kaverini kyseistä applikaatiota vaiko eivät, mikä johtaa massaspämmäykseen; tätä ominaisuutta ei myöskään saa pois päältä 5) itse kysymykset eivät ole kovin asiallisia (applikaation ideana on siis, että siinä voi vastata kysymyksiin, jossa tiedustellaan esimerkiksi kaverien seksuaalista suuntautumista ja 6) se vaihtaa hämmentävästi nimeään jatkuvasti, ilmeisesti siksi ettei jäisi Facebookin valvonnan nalkkiin niin nopeasti (todennäköisesti nimittäin monet raportoivat kyseisen applikaation toiminnasta ylläpidolle).
Kaikki nämä toimet ja applikaation kehittäjien sinänsä todella taitavasti suunnittelema levitysmekanismi saavat jopa epäilemään, että applikaation takana olisi jokin suurempi salaliitto. Ehkä sillä halutaankin levittää jotakin vielä tuntematonta Facebook-virusta? Tai kenties romuttamaan ihmisten luottamusta Facebookiin? Todennäköisesti sen tarkoitus on kuitenkin vain kylmästi levitä nopeasti mahdollisimman laajalle ja tehdä spämmillään sievoiset mainostulot, ennen kuin banni rapsahtaa.
Lopulta applikaatio saattaa saada aikaan myös hyvää. Aiemmat applikaatioiden väärinkäytökset ovat saaneet aikaan Facebookin puolelta tehokkaita korjaustoimenpiteitä, joilla tällaiset tilanteet on saatu lähes kokonaan ehkäistyä. My buddies on kuitenkin näyttänyt, että järjestelmästä löytyy edelleen porsaanreikiä. Näyttämällä ne se kuitenkin varmistaa, että nämäkin reiät tullaan tukkimaan, ja se on kaikkien käyttäjien kannalta pelkästään hyvä.
Olen käytellyt nyt muutaman kuukauden harvakseltaan FriendFeediä. Sen idea on aggregoida kaikki sosiaalisesta mediasta tuleva sisältö yhteen feediin. Samassa syötteessä näen siis, kun kaverini ovat lisänneet kuviaan Flickriin, viestineet Jaikussa tai tykänneet biiseistä Last.fm:ssä. Näitä toimintoja voi sitten kommentoida.
FriendFeediin itseensä voi myös lähettää viestejä, eli sitä voi käyttää suoraan Twitterin/Jaikun korvikkeena. Näin ainakin monet Twitter-käyttäjät ovat palvelun kaatuilun takia alkaneet tehdä.
Palvelulla on vielä aika vähän suomalaisia käyttäjiä, mutta määrä voi olla kasvamaan päin, siinä määrin siitä tällä hetkellä ameriikoissa kohkataan. Palvelulle on eittämättä tilausta, päätellen ilmaantuneiden kopioijien määrästä. Olen myös tietoinen ainakin yhdestä kotimaisesta projektista, joka tekee hyvinkin saman tyyppistä asiaa, tosin etupäässä mobiililaitteille.
Facebookin uudistuneen designin myötä minusta tuntuu kuitenkin yhtäkkiä siltä, että FriendFeed on täysin turha. Kaikki muista palveluista tulevat päivitykset voi nimittäin nyt lisätä näkymään omaan minifeediinsä, ja näitä päivityksiä voi myös kommentoida suoraan Facebookissa. Myös statusviestejä voi nyt kommentoida, jolloin Facebook jo käytännössä tarjoaa kaiken sen mitä FriendFeed tai Twitterkin.
Pikku hiljaa Facebook pyrkii lisäämään itseensä ominaisuuksia ja näin tekemään turhiksi monia uusia sosiaalisen median palveluja. Näin sen on helppo tehdä, koska Facebook on se palvelu, jossa käyttäjät ovat jo valmiiksi.
Mielenkiintoista onkin seurata, mitkä ovat palveluja, joita oikeasti tarvitaan ja joita Facebook ei voi korvata. Esim. Flickrin ja vastaavat kuvapalvelut se saattaa syödä ajan myötä, jos vain muuttaa käyttöehtojaan inhimillisemmiksi. Uuden designin “ammattimaisuuden” yksi tavoite puolestaan on varmasti tehdä palvelusta vakavammin otettava myös ammattikäytössä ja tunkea näin LinkedInin reviirille. Sen sijaan esimerkiksi Last.fm edustaa jo niin eri maailmaa, että on vaikea kuvitella Facebookin lähtevän kilpasille sen kanssa.
Kaikkea Facebook ei kuitenkaan tehdä. Itse olen tällä hetkellä kehittämässä töiden puolesta pienessä yhteisössä toimivaa sosiaalista verkostopalvelua ja uskon, että niiden määrä tulee lisääntymään räjähdysmäisesti, samoin kuin yrityskäytössä olevien verkostopalvelujen. Pienen porukan palveluilla voi tehdä asioita, joita Facebookin tapainen massapalvelu ei voi koskaan mahdollistaa, eikä niiden tarvitsema kriittinen massa ole lähelläkään samaa luokkaa.
Sen sijaan massapalvelujen suhteen minua ei periaatteessa haittaisi, vaikka kaikki tarvittava onnistuisi tulevaisuudessa yhdessä paikassa. Siksi paikaksi Facebook on tällä hetkellä vahvin ehdokas.
Suomessa on kaksi maan suurinta verkkoyhteisöä: Suomi24 ja IRC-Galleria. Näin ainakin, jos uskoo yhteisöjen omia mainoslauseita. IRC-galleria tosin käyttää sanamuotoa “Internet-yhteisö”, mutta näiden termien välille en ainakaan minä keksi merkityseroja.
Kiinnostavaa olisi tietää, millä yhteisöt väitteitään perustelevat. Suuruutta kun voi mitata monella mittarilla. Kaksi selkeintä ovat rekisteröityneiden käyttäjien määrä ja päivittäisten/viikottaisten/kuukausittaisten kävijöiden määrä. Näistä jälkimmäinen antaa mielestäni paremmin todellisuutta vastaavan kuvan. Miljoonasta rekisteröityneestä käyttäjästä ei ole paljon iloa, jos kukaan heistä ei palvelua (enää) käytä.
Muita mahdollisia mittareita ovat esimerkiksi käyttäjien palvelussa viettämä aika sekä palvelun kasvuvauhti.
Olisi kiinnostavaa saada näistä jotain lukuja. IRC-galleria käyttää mainonnassaan mielellään puolta miljoonaa hipovaa rekisteröityneiden käyttäjien määrää. Suomi24:stä en heti saanut vastaavaa tietoa irti. Luotettavaa dataa päivittäisten käyttäjien määrästä ei taida kertoa kumpikaan. Jos joku tietää, mistä moisen tiedon saisi selville, vinkatkaa ihmeessä.
On myös syytä pohtia, mitä tarkoittaa “Suomen suurin”. Jos se tarkoittaa suomalaisten perustamaa/omistamaa niin hyvä. Mutta jos sillä tarkoitetaan palvelua, jota suomalaiset käyttävät eniten, ei voittajaksi taida yltää kumpikaan kilpakumppaneista.
Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista viettää aikaansa ennen muuta Facebookissa. Palvelussa on tällä hetkellä rekisteröityneenä hieman yli 400 000 suomalaista. Se ei siis vielä aivan yllä IRC-gallerian tasolle, mutta lähestyy uhkaavasti.
Lukujen puutteessa valistunut arvaukseni on, että kaikilla muilla mittareilla Facebook vie voiton. Sillä on eniten päivittäisiä kävijöitä, sen parissa vietetään eniten aikaa, ja kasvuvauhti on viimeaikaisesta hidastumisesta huolimatta edelleen huomattavasti kovempi kuin IRC-gallerialla.
Sekä Facebookin että IRC-gallerian käyttäjänä ennustan, että “Galtsu” tulee kuolemaan kolmen seuraavan vuoden kuluessa. Facebook on kerta kaikkiaan ominaisuuksiltaan niin paljon parempi, etten näe Galtsun olemassaololle enää tarkoitusta. Viimeisetkin palvelua käyttävät teinit siirtyvät Facebookiin viimeistään aloittaessaan opiskelun.
Suomi24 selvinnee paremmin. Aktiivisine keskustelupalstoineen ja uutispalveluineen se ei ole Facebookin suora kilpailija, vaan palvelut täyttävät hieman erilaisia tarpeita. Silti sekin alkaa olla palveluna vanhentunut.
Kolme vuotta on pitkä aika. Voi olla, ettei kukaan enää silloin käytä Facebookiakaan. Joka tapauksessa varmaa on, että “Suomen suurimmat” Suomi24 ja IRC-galleria joutuvat tekemään todella radikaaleja uudistuksia hyvinkin pian, jos haluavat pysyä kelkassa mukana.
EDIT 15.7.2008 TNS Gallupin sivuilla on listaus suomalaisten web-sivustojen viikkoluvusta. Niiden mukaan Suomi24 päihittää Galtsun. Facebookia listalta ei valitettavasti löydy, sen luvut olisi hauska saada vertailukohdaksi. Kiitos linkistä Karille.
