23
Oct 09

Avoimuus vastaan paikallisuus

Kassia ja muita OtaSizzle-palveluita kehitetään tällä hetkellä pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen. Lokakuun aikana olemme tehneet käyttäjäkyselyn ja -haastatteluita, joista on selvinnyt muun muassa se, että osalle Kassin käyttäjistä on erityisen tärkeää, että palvelut myös pysyvät nimenomaan aaltolaisten palveluina, eikä niiden käyttäjämäärä räjähdä käsiin. Tällä hetkellä palvelu on avoin kaikille, mikä ei sinänsä vaikuttanut vielä käyttäjistä haitalliselta, mutta fokuksen toivottiin kuitenkin pysyvän Aallossa.

Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.

Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:

1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.

2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.

3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.

Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia – joko avoimia tai suljettuja – sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.

Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.

Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa?  Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?

Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.


06
Nov 08

Yksi tunnus, yksi identiteetti

Web-palveluja paljon käyttävillä on tunnuksia eri palveluihin enemmän kuin jaksaa muistaa. Usein ei jaksakaan: itse havaitsin tätä postausta kirjoittamaan ryhtyessäni, etten muista WordPress-blogini käyttäjätunnus-salasana -paria.

Monet ratkaisevat ongelman käyttämällä vain yhtä tai muutamaa vakiosalasanaa ja tunnusta. Niin myös minä. Silti joskus tapahtuu unohtumisia. Yksi tyypillinen syy on, että yleisesti käyttämäni nimimerkki Kusti on monessa palvelussa jo käytössä, joten joudun valitsemaan jonkin toisen nimimerkin. Tästä aiheutuu myös toinen tyypillinen ongelm: minulla on verkossa useita identiteettejä, ja joskus voi olla vaikea päätellä, että eri nimimerkkien takana piilee sama henkilö.

Näitä ongelmia on pohdittu paljon, ja niihin on kehitetty erilaisia ratkaisumalleja, joista suosituin lienee OpenID. Se on standardi, jonka implementointi mahdollistaa yhden

Aluksi OpenID:n suurin ongelma vaikutti olevan url-muotoisten tunnusten kohtuuton pituus. Esimerkiksi käyttäjätunnus “minun.palveluntarjoajani.com/kusti” on jo aika pitkä muistettavaksi. Tällä metodilla OpenID:n tulevaisuus vaikutti synkältä.

Tänä vuonna parannusta on kuitenkin tapahtunut huimasti. Syynä siihen on, että kaikilla vähänkään aktiivisemmilla web-käyttäjillä on jo valmiina uniikki tunnus: sähköpostiosoite. Yahoo-osoitteet ovat kelvanneet OpenID:ksi jo alkuvuodesta ja tuoreimpia OpenID-tarjoajia ovat Microsoft ja Google. Näiden myötä vaikuttaa vahvasti siltä, että OpenID on todella kohoamassa de-facto -web-standardiksi.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että tämä kaikki alkaa näkyä tavalliselle käyttäjälle. Gmail-osoite käy siis OpenID:stä, hyvä. Mutta mihin sillä pääsee kirjautumaan? Toistaiseksi ei juuri mihinkään suureen palveluun, kuten Facebook, Last.fm tai Flickr. Vastaavasti myöskään Yahoon tai Microsoftin tunnukset eivät käy Googlen palveluihin. Päivää, jona OpenID todella käy edes johonkin näistä suurista, saadaan todennäköisesti odotella vielä pitkään.

Ennen pitkää OpenID kuitenkin raivannee tiensä myös jättien kirjautumismekaniksi. Se tietää loppua yhdelle web-instituutiolle: “nikeille” eli persoonallisille käyttäjätunnuksille. Facebook on toiminut tässä tiennäyttäjänä ja hyvänä esimerkkinä siitä, että nikit eivät välttämättä ole tarpeen.

Joissakin palveluissa nikkejä tullaan kuitenkin tarvitsemaan edelleen. Ensimmäisenä tulee mieleen IRC. Siinä on tärkeää, että keskustelijoilla on jokin lyhyt nimi, joka on kuitenkin kaikilla erilainen. Näin keskustelijoiden on helppo osoittaa, kenelle he puhuvat. Rivi “Kusti: moi” on huomattavasti lyhyempi kirjoittaa kuin “etunimi.sukunimi@gmail.com: moi”.

Sama pätee mikrobloggausalustoihin, kuten Jaikuun ja Twitteriin. OtaSizzlen Ossi-palvelua kehitettäessäkin on ainakin toistaiseksi jouduttu huomaamaan, että nikistä ei noin vain päästä eroon.

Käyttö mobiililaitteella tuo asiaan vielä oman mausteensa. Sähköpostiosoitteen kirjoittaminen aina kirjautuessa voi niissä olla jo liikaa vaadittu. Yksilöllisen identiteetin ulottaminen myös mobiilimaailmaan ja chat-palveluihin onkin haaste, jonka ratkaiseminen ei ole lainkaan helppoa.