17
Jul 12

Spotify vai Rdio – kumpi streamauspalvelu on parempi?

Olen kirjoittanut tässä blogissa useaan otteeseen fanittamastani musiikkipalvelu Spotifysta. Kyseessä on palvelu, jollaisen olemassaoloa ehdin toivoa pitkään ennen kuin kuulin siitä ensimmäisen kerran ja joka sai minut lopettamaan levyjen oston lopullisesti jo lähes kolme vuotta sitten.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Spotifyn kilpailijasta Rdiosta, ensimmäinen tunne oli ärtymys. Spotify oli ollut liikkeellä paljon aikaisemmin, ja Rdio kuulosti puhtaasti yritykseltä kopioida sama idea ja vallata sillä USA:n markkinat, joille Spotify ei vielä ollut onnistunut pääsemään. Siitä lähtien olen toivonut, että sreamauspalveluista Spotify on se, joka lopulta vie voiton, ja Rdio, MOG ja muut häviävät kamppailun. Syyt ovat puhtaasti henkilökohtaisia: kannatan Spotifyä, koska se on Ruotsista, koska se oli markkinoilla ensin ja koska käytän sitä itse.

Totuus kuitenkin on, että startupin menestys ei ole kiinni siitä, kuka keksii idean ensin. Hyvä toteutus on se, joka ratkaisee, ja jos Rdio onnistuu luomaan selvästi Spotifyä paremman tuotteen, ansaitsee se silloin voittonsa. Vielä vuosi sitten olin varma Spotifyn voitosta. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Nyt myös Rdio on saatavilla monessa Euroopan maassa, Suomi mukaan lukien, ja myös Rdiota pystyy kokeilemaan ilmaiseksi. Palvelut vaikuttavat monessa suhteessa varsin tasaväkisiltä.

Päätin, että minunkin on syytä antaa Rdiolle tilaisuus. Otin palvelun käyttöön ilmaisen 7 päivän testijakson ajaksi pyrkimyksenä selvittää, miten se vertautuu Spotifyyn. Olin etukäteen valmistautunut jopa unohtamaan kaunani, hylkäämään Spotifyn ja siirtymään kokonaan Rdion käyttäjäksi, jos se onnistuisi vakuuttamaan minut paremmuudestaan. Loppujen lopuksi tärkein valintaperuste on kuitenkin se, mikä tuote on paras.

Seuraavassa kattava vertailu Spotifyn ja Rdion eroista ja yhtäläisyyksistä ja yhteenveto siitä, kumpi palvelu on mielestäni parempi.

Continue reading →


14
Jul 12

Spotifysta, levy-yhtiöistä ja artistien ansioista, taas

Kirjoitin aiemmin tässä blogissa siitä, miten Spotifyn artisteille tuomien tienestien pienuus on levy-yhtiöiden syytä. Ruotsin musiikkiteollisuuden tuore selvitys antaa entistä paremman kuvan siitä, missä ongelman ydin piilee.

Selvityksen mukaan Ruotsissa musiikin myynnistä saatavat tulot kasvoivat 30.1% vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla. Tämä siitä huolimatta, että fyysisten levyjen myynti pieneni 2.2%. Musiikkiteollisuus saa nyt Ruotsissa 60.5% tuloistaan digitaalisesta musiikista. Digitaalisesta musiikista saatavista tuloista puolestaan 89% tulee streamauksesta, mikä Ruotsin tapauksessa tarkoittaa käytännössä lähes pelkästään Spotifya. Kasvu tuli kokonaan streamauksesta, sillä myös digitaalisista latauksista saatavan myynnin osuus pieneni. Streamauksen kasvua selittää muun muassa se, että Ruotsissa jo neljä viidestä Spotifyn käyttäjästä maksaa palvelusta. Kasvu tulee todennäköisesti jatkumaan:

Spotify vastaa siis tällä hetkellä karkeasti arvioiden noin puolesta Ruotsin musiikkimyynnin liikevaihdosta. Ja tämä liikevaihto siis nousi 30%. Tämä nousu on käytännössä kokonaan Spotifyn ansiota. Streamauspalvelut siis todistetusti vähentävät piratismia ja kasvattavat musiikkiteollisuuden liikevaihtoa.

Paljon on puhuttu myös siitä, että Spotifyltä tulevat rahat virtaavat vain suurten levy-yhtiöiden artistille. Tämäkin uskomus on myytti. Esimerkiksi itsenäinen pieni ruotsalainen levy-yhtiö Hybris saa jo 80% liikevaihdostaan Spotifyn kautta.

Näiden tilastoja valossa tuntuu kertakaikkisen uskomattomalta, että moni artisti syyttää edelleen (tappiota tekevää) Spotifyä ja muita streamauspalveluita ahneudesta ja artistien tienuiden pienenemisestä. Syy on aivan muualla. Jokaisen artistin olisi syytä kohdistaa katseensa levy-yhtiöönsä ja kysyä, millaisella diilillä Spotifyltä tulevaa rahaa jaetaan heille.

Olen jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että “maksa kuukausimaksu ja kuluta niin paljon sisältöä kuin haluat” -tyyppinen liiketoimintamalli on niin musiikin kuin muidenkin sisällöntuotantoalojen tulevaisuus. Niin ylivoimaiset ovat tämän “käyttöoikeus omistusoikeuden sijaan” -konseptin edut niin kuluttajille kuin sisällöntuottajillekin. Viimeisenä esteenä mallin toteutumiselle toimivat tällä hetkellä sisältöjen oikeuksia hallussaan pitävät ahneet mediayhtiöt, niin musiikki- kuin tv-viihteessäkin. Pikku hiljaa niidenkin on kuitenkin ymmärrettävä, että selvitäkseen hengissä niiden on muututtava maailman mukana.