04
Nov 09

Hyviä paikkatietopalveluita, vihdoinkin

Paikkatietopalveluiden räjähtämisestä on puhuttu jo vuosia, mutta vielä toistaiseksi ne eivät ole nousseet mainstreamiin. Syynä on ollut yksinkertaisesti se, että paikkatieto ei kerta kaikkiaan ole toiminut riittävän hyvin.

GPS on yleistynyt kännyköissä viime vuosina, mutta silläkin on rajoitteensa: se lähtee päälle hitaasti, ei toimi sisätiloissa ja syö päällä ollessaan mobiililaitteen akun hetkessä. Muut tekniikat (esimerkiksi wlan-tukiasemiin, bluetooth-majakoihin ja GSM-solutunnisteisiin perustuvat paikannustavat) eivät ole tarjonneet riittävän tarkkaa dataa.

Paikkatietoisten sovellusten tekeminen on lisäksi ollut vaikeaa, ja ne on pitänyt tehdä erikseen jokaiseen puhelimeen. Esimerkiksi Nokia ja Symbian ovat onnistuneet varmennustoimenpiteillään tekemään paikkatietosovellusten luomisesta varsin työlään urakan.

Vaihtoehtona tälle sekamelskalle on periaatteessa jo kymmenisen vuotta ollut operaattoreilta tuleva paikannus, jolla olisi mahdollista paikantaa joka ainoa matkapuhelin ilman tarvetta asentaa niihin ohjelmistoja. Operaattorit eivät kuitenkaan ole kyenneet tekemään paikannuksen käyttöönottoa riittävän helpoksi, tai sitten ovat hinnoitelleet itsensä ulos: esimerkiksi jossain vaiheessa sovellettu 10 senttiä per yksi paikannus on ymmärrettävästi täysin kestämätön hinnoittelumalli.

Tärkeä rajoittava tekijä on ollut myös lainsäädäntö, jolla on haluttu estää Orwellilaisten isoveli valvoo -tyyppisten skenaarioiden toteutuminen. Hyvä tarkoitus on valitettavasti ehkäissyt tehokkaasti myös paikkatiedon hyötykäyttöä. Operaattorien puolustukseksi onkin todettava, että niiden käsiä lainsäädäntö on sitonut erityisen tiukasti.

Sitten tuli iPhone. Ja kas: yhtäkkiä on mielekästä kehittää vain yhdessä puhelimessa toimiva paikkatietoinen sovellus, sillä näitä puhelimia on riittävän monella. Paikkatiedon saaminen iPhonessa on helppoa, ja se toimii tarkasti ja luotettavasti. iPhone on tehnyt mahdollisiksi kehittää sellaisia sovelluksia kuin Foursquare, palvelu johon aion koukuttua seuraavaksi. Palvelu on toiminut tähän mennessä vain USA:ssa ja muutamassa Euroopan suurkaupungissa, mutta avasi tänään ovensa myös helsinkiläisille.

Palvelun idea on itselleni kiinnostava myös tutkimusmielessä, sillä sen koukuttavuus pohjautuu pitkälti kekseliääseen mainemekanismiin. Palvelussa ihmiset voivat “kirjautua sisään” paikkoihin, joissa ovat kulloisellakin hetkellä. Koordinaateille annetaan merkitys kirjoittamalla, mistä paikasta on kyse, oli se sitten esimerkiksi ravintola, kauppahalli tai messukeskus. Kunkin paikan “pormestari” on henkilö, jolla on eniten kirjautumiskertoja tiettyyn paikkaan.

Kuhunkin paikkaan voi kirjautua vain kerran päivässä, joten esimerkiksi baarin pormestariksi päästäkseen sen täytyy todella olla oma kantakuppila. Juottolat ovatkin hyödyntäneet tätä ideaa markkinoinnissaan: USA:ssa on jo baareja, jotka tarjoavat ilmaiset drinkit Foursquare-pormestarille. Moinen toiminta on erityisen kiinnostavaa myös Foursquaren näkökulmasta, sillä se tarjoaa mahdollisia ratkaisuja yhteen paikkatietopalveluja perinteisesti vaivanneeseen ongelmaan, eli riittävän hyvän bisnesmallin puuttumiseen.

Systeemi ei toki ole aukoton – veikkaan esimerkiksi, että iPhonen paikannus ei ole kovin hyvä kerrostalon kerrosten erottelussa, joten baarin yläkerrassa asuva tekee itsestään pormestarin vähällä vaivalla – mutta paikkatieto yhtenä maineen muodostajana on yhtä kaikki kiinnostava konsepti, jota pääsemme toivottavasti tutkimaan vielä tarkemmin myös OtaSizzle-projektissa, jossa paikkatieto on nähty alusta asti yhtenä keskeisistä tutkimuskohteista.

Foursquaressa voi myös jättää paikkoihin muille vinkkejä ja ideoita siitä, mitä niissä voi tehdä. Esimerkiksi ravintolassa voi jättää suosituksen siitä, mikä annos on erityisen hyvä, ja mitä taas tulisi välttää. Tällä tavalla palvelu pyrkii muodostamaan suositusverkoston, joka avaa esimerkiksi kaupungissa liikkuvalle turistille aivan uusia mahdollisuuksia.

Jenkkilässä palvelu on jo saavuttanut kohtuullisen suosion. Moni aikaansa seuraava early adopter loggaakin jo uuteen paikkaan saapuessaan ensimmäisenä itsensä Foursquareen, kun muut vielä naputtelevat tweettiä. Ennustan, että palvelu tulee saavuttamaan myös suomalaisten iPhone-(ja Android-)käyttäjien suosion – ja vastaavia palveluita on varmasti tulossa lähiaikoina paljon lisää.

Kännykkäkohtaisten palvelujen mahdollisuuksien kehittyessä myös operaattoreille alkaa tulla kiire keksiä, kuinka he voisivat hyödyntää dataansa. Soneran IWC-kilpailu, jossa se avasi kehittäjille paikkatietorajapintansa, oli erinomainen avaus. Kilpailussa menestystä niittäneen Late No More -palvelumme kehitys jatkuu, joten tältäkin osalta pidämme peukkuja pystyssä sen suhteen, että operaattorit saavat vihdoin rajapintojaan kunnolla käyttöön.

Ruotsalainen Visibilly on myös selkeä merkki siitä, että jotain tapahtuu operaattoririntamalla: se on onnistunut neuvottelemaan ruotsalaisten operaattorien lisäksi käyttöönsä paikannuksen kaikilta kolmelta keskeiseltä suomalaisoperaattorilta, ja tarjoaa nyt tätä paikkatietoa yritysten käyttöön maksua vastaan. Palvelun hinnasta ei tosin ole tietoa, pahoin pelkään että se on vielä turhan suolainen, jotta se saavuttaisi kovin laajaa käyttöä.

Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että paikkatietopalveluiden pitkään odotettu läpimurto on viimein tapahtumassa. Jos nämä palvelut vielä löytävät keinon tehdä rahaa, ensi vuodesta tulee tällä saralla todella kiinnostava.


23
Oct 09

Avoimuus vastaan paikallisuus

Kassia ja muita OtaSizzle-palveluita kehitetään tällä hetkellä pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen. Lokakuun aikana olemme tehneet käyttäjäkyselyn ja -haastatteluita, joista on selvinnyt muun muassa se, että osalle Kassin käyttäjistä on erityisen tärkeää, että palvelut myös pysyvät nimenomaan aaltolaisten palveluina, eikä niiden käyttäjämäärä räjähdä käsiin. Tällä hetkellä palvelu on avoin kaikille, mikä ei sinänsä vaikuttanut vielä käyttäjistä haitalliselta, mutta fokuksen toivottiin kuitenkin pysyvän Aallossa.

Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.

Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:

1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.

2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.

3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.

Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia – joko avoimia tai suljettuja – sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.

Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.

Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa?  Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?

Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.


21
Sep 09

OtaSizzlen blogi avattu

Perustimme viimein OtaSizzlelle oman blogin. Olen mukana blogin kirjoittajaporukassa, jossa taitaa olla yhteensä noin kymmenkunta henkeä. Kirjoituksia on vasta muutama, tällä hetkellä kaikki englanniksi, mutta tarkoitus on kirjoitella jatkossa mahdollisesti myös suomeksi.

Itse kirjoittelen blogiin todennäköisesti lähinnä Kassiin liittyvistä asioista. Tätä blogia jonkin aikaa vaivannut Kassi-spämmi keskittynee jatkossa enemmän Sizzle-blogiin. :) Täysin en silti usko tämänkään blogin siltä välttyvän, ja ainakin omaan tutkimusalaani liittyviä juttuja keskittänen jatkossakin tänne.


17
Sep 09

Maine on valuuttaa

En ole vielä juurikaan kirjoitellut tähän blogiin omasta tutkimuksestani, joka käsittelee virtuaalista mainetta. Nyt ajattelin aloittaa, siinä toivossa että asioiden tiivistäminen tänne selventää ajatuksia myös diplomityön suhteen. Ensimmäisen tällaisen postauksen aiheena on maineen ja virtuaalivaluuttojen suhde.

Suhdetta on mietitty paljon Kassia kehitettäessä. Miten käyttäjät voisivat palkita toisiaan palveluksista, joita näiltä saavat? Pitäisikö käytössä olla jonkinlainen virtuaaliraha, jollaisia esimerkiksi vaihtopiiritoiminta usein käyttää?

Virtuaalirahan käyttö tuntuu äkkiseltään intuitiiviselta, mutta käytännössä aiheuttaa monenlaisia ongelmia: Mistä rahaa tulee? Miten sen arvo määräytyy? Miten estetään erilaiset huijaustavat, kuten lukuisten käyttäjätilien luonti ja rahojen siirto näiden välillä? Miten saadaan käyttäjät vakuutettua valuutan arvosta? Mikä estää arvon romahtamisen?

Virtuaalitaloustutkija Tero Heiskanen uskoo, että paikallisraha voi ratkaista nämä ongelmat. Meistä kokonaisuus on kuitenkin ainakin toistaiseksi vaikuttanut niin monimutkaiselta, että olemme päätyneet toisenlaiseen vaihtoehtoon.

Kassi pyritään suunnittelemaan siten, että sen virtuaalivaluuttana toimii maine: kun käyttäjät tekevät palveluksia, he saavat tästä hyvää mainetta. Muut käyttäjät tiedostavat tämän, ja pyrkivät tekemään vastaavasti palveluksia tälle käyttäjälle. Tämän mekanismin suunnittelu on oman diplomityöni aihe.

Ajatus maineesta valuuttana ei tietenkään ole uusi. Jo vuonna 1947 syntynyttä käsitettä Egoboo on käytetty kuvaamaan ihmisen hyvästä työstä saamaa tunnustusta, ja käsite on rinnastettu eräänlaiseen hetkelliseen valuuttaan.

Viimeksi aiheesta kirjoitti (linkki vie maksulliseen artikkeliin) Mikrobitin tuoreessa numerossa Kari A. Hintikka, joka puhuu mm. J.D.Lasican tutkimuksista, joissa identiteettiä tarkastellaan valuuttana. Hintikka mainitsee myös Heiskasen pohdinnat ns. sosiaalisesta vastineesta.

Hintikan artikkelissa mainitaan myös Cory Doctorowin teos Down and Out in the Magic Kingdom, jossa raha on korvattu maineeseen perustuvalla whuffie-valuutalla. Whuffien toiminnan perustana olevaa aivoimplanttia ei nykytekniikka vielä mahdollista, mutta maineeseen perustuvan valuutan toteutuminen saattaa silti olla yllättävän lähellä: sitä ajaa uusi voittoa tavoittelematon organisaatio nimeltä Whuffie Bank.

Palvelun ideana on seurata ihmisten toimintaa webissä. Kaikesta hyödylliseksi luokitellusta toiminnasta käyttäjä saa lisää whuffieita, haitallisesta toiminnasta taas niiden määrä vähenee. Whuffieita voi sitten käyttää maksuvälineenä: voin esimerkiksi pyytää joltakulta palvelusta, ja tarjota siitä hyvästä tälle sataa whuffieta. Toistaiseksi palvelu osaa tulkita tätä “hyödyllistä toimintaa” ainoastaan Twitteristä, Facebook-liitäntä on tulossa.

Vastaavanlaisia palveluita on muitakin, ja erityisen moni niistä on keskittynyt juuri Twitteriin. Twollars pyrkii luomaan valuutan, jota voi lahjoittaa esimerkiksi hyvien linkkien tai muutoin kiinnostavien ajatusten postaajalle. Twollareita voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka voivat lopulta vaihtaa valuuttaa oikeaksi rahaksi. Topsy puolestaan tietää, että retweetit eli kontaktien linkkien lähettäminen edelleen ovat niin merkittäviä arvonannon osoituksia, että niiden yhteydessä voidaan puhua jopa uudesta web-valuutasta.

Osa edellämainituista pyrkii kytkemään virtuaalivaluutan – eli maineen – nykyiseen rahatalouteen. Heiskasen visiot ovat astetta korkealentoisempia. Hänen mukaansa nykyisen rahajärjestelmän perusta on uudistettava, ja yksi raha korvattava useilla erilaisilla, ns. open money -tyyppisillä valuutoilla.

Vaikka moinen ajatus voi kuulostaa ensi alkuun hämmentävältä, on kuitenkin myönnettävä, että nykyisessä yhden rahan järjestelmässä on omat puutteensa. Itse uskon, että Kassin järjestelmää ei tulla ainakaan lähiaikoina kytkemään millään tavoin nykyiseen rahajärjestelmään, sillä mainemekanismi on sen tapauksessa paljon tehokkaampi. Mainetta kun ei voi ostaa eikä varastaa, se on ansaittava.


08
Sep 09

Ei tartte auttaa

Avun pyytäminen on vaikeaa, varsinkin suomalaiselle.

Sitä miettii, kehtaako. Apua pyytäessä osoittaa heikkoutensa, tunnustaa ettei tiedä tai osaa jotakin, että tarvitsee muita. Avun pyytäjä saattaa myös joissain tapauksissa saada osakseen tylyä kohtelua ja (uus)avuttoman leiman.

Minulla on melko matala kynnys pyytää apua. Saankin usein kuittailua kysellessäni tyhmiä erinäisillä foorumeilla. Avun pyytäjä tuntee itsensä helposti hölmöksi: äh, olisihan tuo pitänyt tajuta, miksi kysyin, ensi kerralla googlaan ja selvitän itse.

Ja kuitenkin monessa tilanteessa avun pyytäminen saattaisi säästää kaikkien aikaa ja vaivaa. Näin pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, ja sitä paitsi monesta, ainakin minusta, on kivaa auttaa muita. Auttaminen on sosiaalista toimintaa, ja auttaessaan voi tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Lisäksi parhaimmassa tapauksessa toinen saattaa pystyä tekemään itselle vastapalveluksen, jolloin molemmat hyötyvät.

Avun pyytämisen dilemmaa on mietitty paljon Kassia kehiteltäessä, onhan yksi palvelun tavoitteista juuri rohkaista ihmisiä pyytämään apua toisiltaan. Kaksi omakohtaista casea tältä viikolta kertovat, että ainakin jossain on onnistuttu.

Ensimmäisessä tapauksessa minua pyydettiin kuskiksi. Pyytäjä oli minulle entuudestaan tuntematon, eikä olisi varmasti ikinä osannut kysymystä esittää, ellen olisi lisännyt Kassissa profiiliini tietoa siitä, että minulla on auto. Sattumalta kyytiä tarvittiin vielä paikkaan, johon minulla oli itsekin kuluvalla viikolla asiaa, joten suostuin pyyntöön mielihyvin.

Toisessa tapauksessa lisäsin palveluun ilmoituksen, jossa pyysin jotakuta vaihtamaan kielet kitaraani. Tämän ilmoituksen laittaminen oli minulle jonkin sortin henkien taisto. Kitara on henkilökohtainen esine, ja kielten vaihtaminen siihen mielletään selkeästi tehtäväksi, joka kuuluu muusikolle itselleen. Minulle se on kuitenkin tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia (viimeksi koittaessani katkoin kaksi kieltä), joten olen pari edellistä kertaa vaihdattanut kielet musiikkiliikkeessä.

Nytkään en missään tapauksessa olisi postannut pyyntöäni mihinkään muista käyttämistäni sosiaalisista medioista, kuten irkkiin ja Facebookiin, koska se olisi tuntunut jotenkin nololta. Mutta Kassi on sitä varten, että siellä voi pyytää apua, joten – perustellen itselleni, että Kassi tarvitsee tällä hetkellä paljon sisältöä ja aktiivisia käyttäjiä – sain lopulta lisättyä sinne ilmoituksen. Ja kas, sain nopeasti vastauksen, joka poiki lisäksi varsin kiintoisan keskustelun vastaajan kanssa.

Nämä kaksi tapausta osoittavat, että avun pyytäminen tuo paitsi konkreettista hyötyä myös usein hyvän mielen niin avun pyytäjälle kuin saajalle.

Missä menee raja siinä, milloin avun pyytäminen on hyväksyttävää ja milloin menee liiallisuuksiin? Pitäisikö ihmisten keskimäärin pyytää apua toisiltaan enemmän kuin nykyisin, vai ovatko useimmat uusavuttomia, joiden olisi syytä pyrkiä tulemaan paremmin toimeen omillaan? Millaisissa tilanteissa apua erityisesti tulisi pyytää, millloin taas olisi syytä selvitä itse? Mielipiteitä?


10
Jul 09

Kierrätyssaittien nousu

Kuluneen vuoden aikana tietoisuuteeni on tupsahtanut useita ekoasioilla itseään markkinoivia saitteja. Ja hyvä niin, mikäs sen hienompaa kuin tehdä palvelu joka hyödyttää jotenkin ympäristöä ja ansaita samalla sillä rahaa. Kuumin juttu ekorintamalla on tällä hetkellä kierrätys: todella moni toisistaan riippumaton palvelu pyrkii tarjoamaan ihmisille mahdollisuutta kierrättää vanhoja tavaroitaan sosiaalisen median keinoin.

Eniten mediahuomiota saiteista lienee saanut oppikirjojen lainaukseen ja vuokraukseen keskittyvä BookaBooka. Se nousi otsikoihin keväällä, kun TTVK piti kirjanvuokraustoimintaa laittomana ja halusi sulkea sen. Seuraus: palvelun käyttäjämäärät nousivat kohisten. Tuoreen blogipostauksen mukaan palvelussa on käyty 142 eri kunnasta ympäri Suomen.

Kuinoma puolestaan keskittyy tavaroiden lainaukseen ja vuokraukseen. Se on keskittynyt erityisesti hieman arvokkaampiin tavaroihin kitaroista ja lumilaudoista jopa autoihin. Nettipalvelun lisäksi Kuinoma tarjoaa käyttäjilleen myös väliaikaisvaraston, johon tavaroiden lainaaminen onnistuu jouhevammin tapaamisajoista stressaamatta.

Otaniemessä toimiva startup NetCycler ei ole vielä avannut palveluaan kaikelle kansalle, vaan menossa on betatestausvaihe, eikä minulle ole pyynnöistä huolimatta vielä testitunnuksia kuulunut. Palvelu on tehnyt ekovisiostaan oikein hienon kaavion. Pääteemana on tuttu tavaroiden kierrättäminen käyttäjältä toiselle.

Suosi Ekoa on uusi sivusto, joka opastaa vastuulliseen kuluttamiseen. Tämänkin saitin taustavoimista löytyy kiinnostavia kotimaisia nimiä: palvelun kehittämisestä on vastannut Helene Auramon Zipipop. Yksi sivuston keskeisistä osista on Kirpputori, jossa ajatuksena on jälleen kerran, yllätys yllätys, tavaroiden kierrätys.

Villinä korttina heitän vielä yhden nimen: jaa.fi on prototyyppiasteella oleva palvelu, jonka saitilla ei vielä toistaiseksi ole muuta kuin yksi blogimerkintä, vaikka palvelu on ollut työn alla jo pitkään. Keskustelin vähän aikaa sitten yhden palvelun kehittäjän kanssa ja sain kuulla monia mielenkiintoisia ideoita. Voi olla, että perästä kuuluu.

Vaihtotoimintaa tehdään toki myös olemassaolevien palveluiden sisällä. Facebookin Vaihtorinki HKI -ryhmässä on tällä hetkellä lähemmäs 3000 jäsentä, jotka harrastavat aktiivista vaihtotoimintaa. Ryhmästä käy kuitenkin selvästi ilmi, miksi erillinen palvelu on tarpeen: lainatavaroille ei ole toimivaa hakua, vaan niitä etsivä joutuu aina selaamaan kaikki viestit läpi, mikä käy koko ajan työläämmäksi viestimäärän kasvaessa. Missään ei myöskään ole varmaa tietoa siitä, mitkä viesteistä ovat edelleen voimassa.

Loppuun vielä pakollinen oman hännän nosto: Kassi on mitä suurimmassa määrin ekopalvelu, vaikkei sitä varsinaisesti ole sellaisena toistaiseksi markkinoitu. Edellä mainituista palveluista poiketen Kassi ei keskity pelkästään materian vaihtoon, vaan myös muiden resurssien, kuten ajan ja taitojen. Jos tarvitset porakonetta, voit Kassissa pyytää “lainaksi” myös poraajaa, ja vastapalveluksena voit vaikkapa leipoa hänelle kakun. Tai sitten kakun voi leipoa joku muu, jota sinä puolestasi autat muutossa.

Jo uusien palveluiden määrä kertoo siitä, että tarvetta tällaiselle toiminnalle selkeästi on. Asia, joka ainakin itseäni nykytilanteessa harmittaa, on se etteivät mainitsemani palvelut tee ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista yhteistyötä. Kassin osalta olemme olleet yhteydessä muutamaan edellämainituista palveluista, mutta vielä ei konkreettista yhteistyötä ole saatu aikaiseksi.

Yhteistyön teko ei luonnollisesti ainakaan koodillisella tasolla ole ongelmatonta, sillä se vaatii väistämättä kaikilta osapuolilta lisää resursseja ja aiheuttaa ikäviä riippuvuuksia palveluiden toimintaan. Silti tuntuu tyhmältä, että lainatavaroita pääkaupunkiseudulla halajava joutuu käydä läpi jopa kuusi erillistä palvelua löytääkseen haluamansa. Jos kaikki edellämainitut tahot pystyisivät jotenkin yhdistämään voimansa, saattaisi lopputuloksena olla oikeasti maailman – tai ainakin maan – mullistava ilmiö.


24
May 09

Pitääkö menestyvän verkkopalvelun olla hauska?

Monen web 2.0 -palvelun suosio perustuu ennen muuta viihdekäyttöön. Ne ovat usein ns. päämääräsivustoja (destination site): niille mennään, koska niiden parissa on mukava kuluttaa aikaa, ei siksi että ne toimisivat välineinä muiden tavoitteiden saavuttamiseen. Varsinaisia hyötytarkoituksia on vähemmän.

LinkedIn lienee yksi harvoista palveluista, jonka useimmat mieltävät ajanvietteen sijasta puhtaasti hyötypalveluksi. Muistelen LinkedInin pomojen jopa sanoneen taannoin, että he eivät halua käyttäjien viettävän sivustolla paljon aikaa (en tosin onnistunut löytämään enää artikkelia, jossa tuosta mainittiin). Facebookin menestyksen innoittamana näyttää kuitenkin siltä, että myös LinkedIn saattaa olla kääntämässä kelkkansa.

Toinen mieleeni tuleva esimerkki menestyvästä hyötysivustosta on online-huutokauppa eBay. Siksi yllätyinkin artikkelista, jossa esitettiin, että eBayn menestys perustuu pitkälti nimenomaan siihen, että takavuosina sen käyttäminen oli parasta viihdettä: valtaisa joukko surffasi saitille päivittäin selailemaan hassunhauskojen huutokohteiden kirjoa.

Saman artikkelin mukaan eBayn myöhempi keskittyminen asiasisältöön on johtaunut siihen, että Facebook, MySpace ja YouTube ovat “tappaneet” palvelun. Ihmiset eivät enää surffaa eBayssa viihtyäkseen, joten sivuston käyttäjämäärä vähenee uhkaavasti.

Yksi OtaSizzle-projektin tavoitteista on ainakin minun näkökulmastani suunnitella sosiaalisen median palveluita, joissa hyötykäyttö olisi etusijalla viihteen jäädessä vähemmälle huomiolle. Kassi on tällä hetkellä suunniteltu vahvasti hyötynäkökulmaa silmällä pitäen. Projektipalavereissa on silloin tällöin esitetty huomioita siitä, että palvelua olisi syytä muuttaa viihteellisemmäksi. Olen ainakin tähän mennessä ollut eri mieltä, mutta ehkä asiaa on kuitenkin syytä harkita vakavasti.

Kassi tarvitsee käyttäjiä, jotka ovat halukkaita viettämään sivustolla aikaa, muuten kukaan ei lue sinne jätettyjä ilmoituksia ja vastaa niihin. Olisiko oikea suunta rohkaista käyttäjiä luomaan myös viihteellisempää sisältöä ja palkita hauskuudesta? Voiko huumorintajuton verkkopalvelu menestyä?


08
May 09

Kassi avoinna

Pitkään kehittämämme Kassi-palvelu on nyt avautunut julkiseen betaan osoitteessa http://kassi.sizl.org. Innokkaita käyttäjiä kaivataan, siispä nyt kaikki luomaan tunnuksia palveluun!

Mistä Kassissa sitten oikein on kyse? Seuraavassa lyhyesti minun visioni.

Ihmisillä on käytössään kolmentyyppisiä resursseja: taitoja, aikaa ja omaisuutta. Usein nämä ovat jakautuneet epätasaisesti. Toisilla on paljon omaisuutta mutta vähän aikaa, toisilla päin vastoin, kolmansilla ei kumpaakaan mutta sen sijaan hyödyllisiä taitoja, joita he eivät kovin usein pääse hyödyntämään.

Kassin tavoite on, että ihmiset pystyisivät jakamaan näitä resursseja keskenään tavalla, joka hyödyttäisi kaikkia. Kassi-profiilissaan käyttäjät voivat kertoa resursseista, joista heillä on ylitarjontaa: tavaroista, joita he voivat lainata ja palveluksista, joita he voivat tehdä muille. Kun käyttäjä tarvitsee jotakin resurssia, hän voi suorittaa haun Kassiin. Jos kyseistä resurssia ei löydy, hän voi jättää ilmoituksen, jossa hakee kyseistä asiaa, oli kyse sitten muuttoavusta, porakoneen lainasta, kimppakyydin organisoinnista tai sulkapalloseurasta.

Koska kyse on usein resursseista, joiden vaihto vaatii fyysistä kanssakäymistä, Kassi toimii parhaiten yhteisöille, joilla on jonkinlainen maantieteellinen yhteys. Yhteisö voi olla mikä vain pienestä kaveriporukasta opiskelijayhdistykseen, naapurustoon tai kokonaisen kaupungin väestöön. Kuka tahansa voi perustaa yhteisön (tai Kassi-termein “ryhmän”).

Jokainen käyttäjä voi kuulua niin moneen ryhmään kuin haluaa, ja kaiken sisällön voi kustomoida näytettäväksi ryhmäkohtaisesti. Lumilaudan voi näyttää pelkästään laskettelukavereille, grillin taas ainejärjestön jäsenille.

Pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset eivät tunne naapureitaan. Minun visioni on se, että Kassi palauttaa myös kaupungeissa asuville mahdollisuuden sellaiseen “vanhan ajan yhteisöllisyyteen”, josta monet haikaillen puhuvat. Siihen, että naapureiden kesken on joustavaa lainailla toisille tavaroita ja saada vastapalvelukseksi remonttiapua. Siihen että ihmiset auttavat toisiaan. Kaikki hyötyisivät sellaisesta. Ei se oikeasti ole niin vaikeata.

Luonnollisesti matkaa on vielä siihen, että Kassi todella toimii tehokkaasti tällaisena ihmiset yhdistävänä palveluna. Siksi tarvitsemmekin juuri sinun apuasi: kokeile Kassia ja anna meille tekijöille palautetta siitä, miten palvelua kannattaisi kehittää edelleen.


14
Jan 09

Suljettu beta, päivän kuumin markkinointikeino

Kaveripiiri kohisee tällä hetkellä Spotify-nimisestä ohjelmistosta, joka kieltämättä vaikuttaa lyhyen testauksen perusteella musiikin suurkuluttajan märältä unelta. Softalla pystyy hakemaan mitä tahansa musiikkia ja lisäämään sitä soittolistoilleen. Näitä soittolistoja voi kuunnella milloin vain (olettaen että on nettiyhteyden päässä) ja myös jakaa kaverien kanssa. Last.fm -scrobblauskin pelittää.

Toistaiseksi Spotify on ns. suljettu beta -vaiheessa, eli siihen ei voi liittyä kuin erillisestä kutsusta. Näitä kutsuja puolestaan palvelu jakaa melko hintsusti. Moinen toiminta on saanut melko tehokkaasti hypeä aikaiseksi.

Todennäköisesti palvelusta kiinnostuneiden määrä on tällä hetkellä suurempi kuin se olisi, jos palvelua pääsisi käyttämään kuka vain. Osa porukasta saattaa olla kiinnostuneita palvelusta vain, koska muutkin ovat, ja kiinnostusta lisää se, etteivät he voi saada jotain mitä kavereilla on. Suljettu beta -vaihe toimii siis todellakin palvelun eduksi. Luonnollisesti toki kutsun saatuaan käyttäjät kaikkoaisivat, jos tuote ei olisi tarpeeksi hyvä, mutta tässä tapauksessa se taitaa olla.

Spotifyn herättämä huomio ja kutsujen pihtaaminen ovat saaneet aikaan mielenkiintoisia lieveilmiöitä. Esimerkkinä vaikkapa tämä palvelu,  jolla on hyvin yksinkertainen, hämmentävä konsepti: aina kun käyttäjä päivittää kyseisen sivun, hänellä on pieni mahdollisuus voittaa itselleen Spotify-kutsu. Kutsuja palvelu on saanut lahjaksi Spotify-käyttäjiltä siinä vaiheessa, kun palvelu jakoi vielä siihen liittyville useampia kutsuja.

Palvelun liikeidea on tietysti, että aina kun käyttäjä päivittää sivun, hän lataa samalla uudestaan sillä olevat mainokset. Jokainen mainosten näyttö puolestaan tuo pikkiriikkisen määrän lisää rahaa palvelun ylläpitäjälle. Ainakin teoriassa. Käytännössä en kyllä tuon toimivuuteen usko, sillä Googlella on luullakseni rajoitukset sille, kuinka monta kertaa saman käyttäjän päivitykset voivat vaikuttaa samalla sivulla tietyn ajan kuluessa.

Joka tapauksessa Spotify-kutsuja haluaville palvelu oli ainakin tänään lottovoitto: minäkin sain kutsuni n. viiden minuutin klikkailulla, vaikka liian innokkaan f5-painaltamisen seurauksena missasin ensimmäisen mahdollisuuteni.

Kirjoitushetkellä jaossa olevien kutsujen määrä tosin näkyy olevan jo huomattavasti pienempi (ja sen myötä todennäköisyys kutsun saamiseen pienempi), joten kyseessä taitaa olla varsin lyhytaikainen palvelu. Luonnollisesti on myösmahdollisuus siihen, että Spotify muuttaa kutsunjakopolitiikkaansa anteliaammaksi hyvinkin pian.

Oma Kassi-palvelumme starttaa piakkoin suljettu beta -vaiheessa. Näillä sanoilla käynnistän toivottavasti pian jättiläismäiseksi äityvän Kassi-hypen. Näen jo mielessäni, kuinka sähköpostilaatikossani on joka päivä satoja viestejä, joilla ruinataan pääsyä testikäyttäjäksi. Siksi minun onkin valitettavasti jo tässä vaiheessa todettava, että testaajiksi pääsevät ainoastaan harvat ja tarkkaan valitut.


09
Sep 08

Otaniemessä sihisee

Digitoday kirjoitti projektista, jossa minäkin olen ollut mukana viimeiset puoli vuotta. Kyseessä on palveluympäristö nimeltä OtaSizzle, jonka päälle rakennetaan teekkareille suunnattuja sosiaaliseen mediaan painottuneita mobiili- ja web-palveluja.

Digitodayn uutisen (ja alkuperäisen HIITin tiedotteen) mukaan kyse on testiympäristöstä, mutta kyllä tarkoituksena on ihan oikeasti myös tehdä palveluita, jotka helpottavat teekkarien elämää ja tulevat (toivottavasti) laajaan käyttöön kampusalueella.

Ensimmäisenä julkaistiin Ossi-palvelu, jota on tehty kesän kuluessa varsin kunnianhimoisella aikataululla. Palvelu on tällä hetkellä vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta syksyn kuluessa siitä on tarkoitus muodostua teekkarien viestintää merkittävästi helpottava väline. Itse olen mukana tekemässä toista tällä hetkellä kehitteillä olevasta OtaSizzlen palvelua, joka julkaistaan alkuvuodesta.

Kun OtaSizzlestä puhutaan, toteaa moni: “Mihin sitä tarvitaan, onhan meillä Facebook.” Minun mielestäni OtaSizzle kuitenkin palvelee tarkoituksia, joihin kaikkiin mahdollisiin suuntiin kurottava ja kaikkia miellyttämään pyrkivä naamakirja ei yllä.

Uskon, että sosiaalisen median tulevaisuus on nimenomaan paikallisissa palveluissa, jotka on suunniteltu tietyn yhteisön tarpeita silmällä pitäen. OtaSizzlessä käyttäjät ovat teekkareita ja suurin osa heistä asuu Otaniemessä, jolloin palvelu voidaan kohdistaa tehokkaasti palvelemaan juuri heidän tarpeitaan. Kun tähän lisätään vielä paikkatieto, on sovelluskohteita helppo keksiä.

Palaan varmasti vielä OtaSizzleen tämän blogin puitteissa, kun uutta kiinnostavaa kerrottavaa ilmenee.