Sanainen arkku

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus - esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.

Levy-yhtiöt ovat häviämässä taistelun. Kaikki merkit ovat ilmassa sen suhteen, että musiikin jakelutavat mullistuvat. Pian käyttäjiä ei enää voida pakottaa maksamaan yksittäisistä äänitteistä, vaan on luotava uudenlaisia ansaintamalleja.

Netissä toimii tällä hetkellä useita palveluita, joissa voi kuunnella musiikkia ilmaiseksi. Nettiradiot ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt niiden rinnalle on tullut palveluita, joissa käyttäjä saa kuunnella juuri sellaista musiikkia kuin haluaa ja jopa tehdä omat soittolistansa. Esimerkkejä ilmaiseksi musiikkia tarjovista palveluista ovat muun muassa Seeqpod, Skreemr ja Songza. Lisätietoa niistä ja muista vastaavista täällä.

Nyt myös “musiikkimaailman Facebook” Last.fm on lähtenyt leikkiin. Siinä missä palvelussa saattoi aiemmin kuunnella vain otteita valitsemistaan biiseistä, on nyt mahdollista kuunnella koko kappale. Kuuntelukerrat rajoitetaan kuitenkin kolmeen, mutta Last.fm -tilaajille kertoja on rajattomasti.

Ansaintamalleja on kaksi: mainostulot ja käyttäjiltä saatavat kuukausimaksut. Koska saitilla on aiemmin ilmaisilla palveluilla kerätty valtaisa käyttäjäpohja, sen tulevaisuus vaikuttaa varsin hyvältä. Mukaan ovat lisäksi lähteneet kaikki suurimmat levy-yhtiöt, mikä tekee Last.fm:stä maailman suurimman ilmaisen musiikin varaston. Valitettavasti vain palvelu ei toistaiseksi toimi Euroopassa Saksaa lukuunottamatta, mutta tilanne on tarkoitus korjata kuluvan vuoden aikana.

Toisen uudenlaisen ansaintamallin loi Radiohead kokeilullaan, jossa kuulijat saivat itse päättää paljonko maksoivat uudesta In Rainbows -levystä. Vaikka suuri osa ihmisistä otti levyn ilmaiseksi, oli levyn hankkijoita sen verran paljon, että bändi korjasi silti sievoiset tulot. Nyt samaa mallia soveltavat muutkin tunnetut artistit, kuten Nine Inch Nailsista tuttu Trent Reznor sekä Charlatans.

Jo pitkään musiikkimaailmassa on vallinnut negatiivinen kierre. Piraatit syövät tuloja artisteilta ja levy-yhtiöiltä, ja siksi musiikin hinta nousee, jolloin yhä useammat hankkivat laitonta musiikkia. Ehkä näiden uusien kokeilujen myötä kierre saadaan vihdoin käännettyä. Musiikki tulee digitaalisen levityksen ja edullisuuden myötä yhä uusien ihmisten ulottuville. Sen myötä musiikkia kulutetaan enemmän, joten artistit tienaavat, vaikka kappaleen kuuntelukerroista maksetaankin keskimäärin vähemmän.

Nykyaikana kaikenlainen huijaaminen ja rajoitteiden kiertäminen on helppoa. Jos jokin asia yritetään kieltää tai estää, keksitään kyllä keinot esteen ohittamiseksi. Voisiko se yllättäen tarkoittaakin sitä, että juuri nyt kannattaa luottaa ihmisiin ja poistaa rajoitukset? Jos ihmisten annetaan toimia vapaasti, he kuitenkin lopulta luovat kirjoittamattomat säännöt ja toimivat niiden mukaan.

Kuulostaa anarkialta. Mutta ehkä juuri sitä musiikkibisnes tällä hetkellä kaipaa.