31
Mar 08

Kuin kaksi marjaa

Huijaritkaan eivät ole turvassa kopioijilta. Aiemmin kommentoimani FiksuHuuto.fi -huijarihuutokauppa joutunee kohta ottamaan “Maailman ainoa senttihuutokauppa” -mainoslauseen pois etusivultaan.

Biddog.fi mainostaa niin ikään olevansa “uudenlainen huutokauppa” ja jatkaa kertomalla konseptistaan, joka on täsmälleen sama senttihuutokauppa kuin FiksuHuudolla. Myös ulkoasut ovat kovasti lähellä toisiaan värimaailmoita myöten, BidDogilla yleisvaikutelma ehkä vielä rahtusen viilatumpi.

Kumpi on pahempi roisto, se joka huijaa ihmisiä ja valtiota lain rajamailla häälyvällä arpapelihuutokauppakonseptilla, vai se joka kopioi idean sellaisenaan? FiksuHuuto tuntuu siinä mielessä suoraselkäisemmältä, että tekijät esiintyvät saitilla omalla nimellään. BidDog ei sentään ole kehdannut laittaa tekijöiden nimiä esiin.

FiksuHuudon porukat joutuvat nyt kärsimään samasta asiasta, jota alun perin hyödynsivät: suomalaisen nettilainsäädännön haavoittuvuudesta. Koko saitin ja liiketoimintakonseptin kopiointi sellaisenaan ei taida tässä tapauksessa täyttää minkään rikoksen tunnusmerkkejä, vaikka jokaisen oikeustaju sanoo, että niin pitäisi olla.

Toisaalta, juuri tässä tapauksessa ei voi välttyä ajattelemasta, että FiksuHuuto saa juuri sitä mitä ansaitseekin.

Edit 1.4.: Näitähän on näköjään enemmänkin. Eikä tietysti ihme, kovasti tuottoisahan tuo FiksuHuuto on tainnut olla. Kohta kyllä varmasti joku puuttuu näihin rankalla kädellä.

Edit 2.4.: Ja vielä yksi. Lisäilenpä nyt näitä tänne sitä mukaa kun bongailen. En varmasti ole vieläkään törmännyt kaikkiin. Kopioijista ainakin BidDog ja HuutoHeikki mainostavat Fadebookissa samalla mainospaikalla, sieltä minäkin ne bongasin.

Edit2 2.4. Aiemman artikkelini kommenteista puolestaan tuli mielenkiintoinen tieto: FiksuHuudon “senttihuutokauppa on suomalainen keksintö” ei sekään pidä paikkaansa. FiksuHuudon tyypit ovat nimittäin itsekin kopioijia! Idea on pöllitty brittiläiseltä yhtiöltä nimeltä TeleBid (huomaa sama SanaToinen -notaatio kuin FiksuHuudon ja sen kopioijien nimessä), joka on ollut pystyssä jo pidempään. Kiitoksia Ollille kommentista.

Edit3 2.4. Ja vielä: bidd.fi. Bidd erottuu kilpailijoistaan kahdella asialla: 1) sivusto on huomattavasti amatöörimäisemmin toteutettu ja 2) se on jo suljettu ja “odottaa viranomaisten selvitystä jatkosta”. Mielenkiintoista olisi tietää, miksi juuri Bidd on suljettu, vaikka muut porskuttavat. 


21
Mar 08

Kertamaksulliset musiikkikaupat avautuvat, kiinnostuvatko kuluttajat?

Visioni musiikkikaupasta ottaa edistysaskeleita, kun teknologiajätit Nokia ja Apple kehittävät “ilmaisia” eli kertamaksuun perustuvia musiikkikauppojaan.

Nokia julkisti jo joulukuussa tiedot Comes with music -kaupastaan, jossa tietyn puhelimen ostaja saa samalla oikeuden ladata laitteeseen musiikkia ilmaiseksi vuoden ajan. Nyt Apple on ilmoittanut aikeistaan avata iTunes-kauppaansa samaan tapaan ja kytkeä sen iPodien ja iPhonejen yhteyteen.

Sekä Nokian että Applen suunnitelmat ovat kuitenkin vielä kaukana siitä, mihin niiden pitäisi pyrkiä: voittamaan piraatit tarjoamalla paremman valikoiman ja helpomman musiikin hankinnan ja liikuttelun.

Nokian palvelu antaa käyttäjille toistaiseksi oikeudet vasta Universal Musicin artistien tuotantoon. Neuvotteluja muiden suurten kanssa käydään, mutta niin kauan kuin niitä ei mukaan saada, epäilen kaupan suosion jäävän vähäiseksi.

Ilmaista musiikkikauppaa halutaan käyttää nimenomaan siten, että aina kun kuullaan jostain uudesta kiinnostavasta artistista, halutaan saman tien ladata tämän musiikkia. Jos piraattiserverillä on parempi valikoima, jää laillinen musiikkikauppa kakkoseksi. Toivottavasti levy-yhtiöt ymmärtävät tämän ja neuvotteluissa saadaan tuloksia.

Toinen ongelma on musiikin siirtäminen ja kuuntelu eri laitteilla. Vaikka iPod ja iPhone ovat hienoja laitteita, on silti olemassa ihmisiä, jotka haluavat käyttää muitakin välineitä musiikkinsa kuunteluun. Niin kauan kuin kertamaksukaupoista ladattavaa musiikkia ei voi kuunnella vapaasti niin tietokoneella kuin kaikilla mahdollisilla kannettavilla soittimilla, piraatit voittavat jälleen.