19
Jun 11

Turntable.fm -musiikkipalvelu tekee musiikin kuuntelijasta DJ:n

Luin reilu viikko sitten TechCrunch-blogista postauksen, jossa hehkutettiin harvinaisen voimallisesti uutta nettipalvelua. Suurin piirtein näin: “Olen vain kaksi kertaa aiemmin ollut jostain palvelusta yhtä innoissani. Ensimmäinen oli Twitter ja toinen Foursquare.” Vähemmästäkin tulee skeptiseksi, mutta pakkohan sitä oli silti kokeilla.

Kokeilua ei tosin oltu tehty aivan helpoksi, sillä Turntable.fm rajoittaa palvelun leviämistä ovelalla kikalla: palveluun pääsee ainoastaan Facebook connectilla, ja lisäksi pitää olla kaveri jonkun palvelun nykyisen käyttäjän kanssa. Rajoituksen syy ei ilmeisesti tällä kertaa ole niinkään suljettu beta -markkinoinnissa, vaan yksinkertaisesti siinä, että kehittäjillä on ongelmia skaalautuvuuden kanssa. Kaikeksi onneksi joku kavereistani oli onnistunut olemaan vielä enemmän early adopter kuin minä, ja pääsin muitta mutkitta sisään.

Palvelun idea on sosiaalinen musiikinkuuntelu. Jokainen käyttäjä majailee kerrallaan yhdessä “huoneessa”, jossa voi toimia joko passiivisena kuuntelijana tai DJ:nä. Tiskijukkien määrä on rajoitettu viiteen per huone, kuuntelijoita voi olla rajattomasti. Jokaisella tiskijukalla on soittolista, jolle voi koota mieleisensä kappaleet, ja näiltä soitetaan aina biisejä vuorotellen. Biisi pärähtää siis soimaan yhtä aikaa jokaisen huoneessa olijan stereoissa.

Palvelun musiikkivalikoima on hämmentävän hyvä jopa ikisuosikkiini Spotifyyn verrattuna. Löysin sieltä esimerkiksi suomalaisten ei-niin-mainstreambändien Cats on Firen ja Ukkosmaineen tuoreimmat levyt, joista kumpikaan ei ole saatavilla Spotifyssä. Lisäksi palveluun on mahdollista ladata biisejä omalta kiintolevyltä, joten sitä voi halutessaan käyttää vaikka oman vielä levyttämättömän autotallibändinsä mainostukseen.

Palvelu on tavallaan yhdistelmä Spotifyä ja Last.fm:ää. Sitä voi käyttää yksinkertaisesti haluamiensa biisien kuunteluun netistä ilmaiseksi, joskin tähän tarkoitukseen Spotify on selvästi parempi. Sen sijaan sosiaalinen puoli ja uuden musiikin löytäminen toimii Last.fm:n radioiden tapaan – mutta siinä missä Last.fm:ssä musiikin suosittelun hoitavat algoritmit, Turntable.fm luottaa muiden käyttäjien valintoihin. Tämä tuo palveluun mainioita ulottuvuuksia: sitä voi käyttää esimerkiksi oman työporukan kesken, jolloin jokainen pääsee vuorotellen valitsemaan huoneessa soivan biisin, tai sitten voi vaikka piipahtaa Foursquaren työntekijöiden huoneessa katsomassa, mitä sikäläiset koodarit kuuntelevat.

Koska kyseessä on nimenomaan yhteisöllinen palvelu, mukana on tietysti myös lempielementtini eli maine. Se toimii yksinkertaisesti: kun jonkun muun valitsema biisi soi, sille voi joko hurrata tai buuata. Tykkääminen lisää pelaajan mainepisteitä, useampi buu-ääni taas johtaa kappaleen vaihtumiseen.

Mainepisteillä on myös käyttöä. Turntable.fm:n huoneet on nimittäin visualisoitu, ja jokaisella huoneessa olijalla on sympaattinen piirros-avatar. Riittävästi pisteitä kerättyään avatarin ulkomuotoa pääsee päivittämään katu-uskottavampaan olomuotoon. Yli 1000 pistettä kerännyt voi valita hahmokseen jättimäisen gorillan, jonka kaulassa roikkuu kultaketju.

Avatarit notkuvat huoneessa, kuuntelijat katsomossa ja DJ:t estradilla läppäreidensä takana (hauskasti palvelu tunnistaa, onko DJ:llä käytössä mac- vai windows-kone ja rendaa oikean logon). Aina kun kuuntelija klikkaa tykkäysnappulaa, avatarin pää alkaa notkua fiilistelyn merkiksi. Nämä pienet kikat toimivat yllättävän hyvinä egobuustereina. Suomalaisen mieltä lämmittää, kun pistää Rubikin sinkun soimaan ja täynnä jenkkejä oleva huone rupeaa nyökyttelemään biisin tahtiin.

Tämä kaikki on tietysti äärimmäisen nörttiä. Mutta hauskaa. Ja kun avatareilla leikkimiseen pian kyllästyy, palvelun voi unohtaa taustalle, ja se toimii laadukkaana radiona.

Lisähuomiona mainittakoon, että palvelun kautta voi myös oikeasti tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Ranskalainen yhteisöllisen kuluttamisen aktiivi otti minuun yhteyttä Facebookin kautta ja pyysi päästä fb-kaverikseni, jotta hänkin pääsisi käyttämään palvelua. Suostuin ja mainitsin, että minun onkin tarkoitus olla häneen yhteydessä, sillä syksyllä olen matkaamassa Ranskaan markkinoimaan Kassia. Hän lupasi saman tien, että jos tarvitsen majoitusta, hänen sohvansa on vapaa! Yhteydet syntyvät yllättäviä reittejä.

Palvelun bisnesmalli epäilyttää: kassavirtaa ei tällä hetkellä ole lainkaan, ja musiikin lisensointikulut maksavat hunajaa. Suorastaan hämmästyttää, miten tämä palvelu voi olla tarjolla ilmaiseksi kaikkialla maailmassa, kun samaan aikaan Spotify on taistellut jo vuosia levy-yhtiöiden kanssa päästäkseen Yhdysvaltain markkinoille. Levy-yhtiöt saattavatkin lopettaa lennon lyhyeen, jos rahaa ei jostain kerry.

Voi siis olla, että palvelu kokee pikaisen lopun, kuten niin moni streamauspalvelu sitä ennen. Mutta sitä ennen suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Itse ainakin jaksoin koukuttua tähän Spotifyn ja Last.fm:n käytöstä huolimatta.

Edit 21.6. Näköjään palvelulla ei ole sopimusta yhdenkään levy-yhtiön kanssa. Näitä on nähty ennenkin, palvelun sulkeutumisen ajankohta riippunee siis lähinnä siitä, kuinka rivakasti levy-yhtiöiden lakimiehet toimivat, ellei sitten yrityksen DMCA-kikkailu onnistu. Näköjään joitakin myönnytyksiä tähän suuntaan on ainakin tehty palvelun puolelta, itse pystyin vielä muutama päivä sitten kuuntelemaan biisejä myös ollessani huoneessa yksin, mutta nyt se ei ilmeisesti onnistu.


24
Feb 11

Suomen parhaat verkkosivut vs Grand One ja Suomen parhaat työpaikat

Case Nova Trottersin myötä rupesi pohdituttamaan, mikä juuri tässä kilpailussa tökkii minua ja muita bloggaajia. Onhan vastaavia konsepteja kuitenkin muitakin. “Vastaavalla” tarkoitan tässä yhteydessä seuraavaa: 1) Kilpailun järjestää yksittäinen yritys ja 2) Kilpailuun osallistuvat ne, jotka ovat valmiita maksamaan osallistumisestaan. Arvostetuimmista tällaisista mieleeni tulevat Grand One, jossa kisataan “digimedia-alan arvostetuimmista pysteistä” sekä Suomen parhaat työpaikat. Tarkastellaanpa näiden kilpailujen saamaa huomiota tarkemmin.

GO:n osalta kritiikkiä on vaikea löytää. Ainoa johon törmäsin googlatessani oli tämä kommentti siitä, että kilpailun tuomaristosta tulee tunne, että “siellä ne palkitsevat itseään”. Yleisesti ottaen kilpailu on kuitenkin todella arvostettu. Näkisin että tähän on ainakin kaksi tärkeää syytä: 1) Tuomaristo on sellainen, jota ulkopuoliset todella voivat pitää pätevänä arvioimaan osallistujia ja 2) Eri kategorioiden voittajat ovat ulkopuolisenkin silmin todella päteviä esityksiä, ja perusteet voitolle ovat linjassa kilpailun kriteerien kanssa. Lisäksi kilpailutöiden jako eri kategorioihin ja perusteet töiden arvioinnille tuntuvat mielekkäiltä.

Suomen parhaat työpaikat -kisasta olen kuullut enemmän myös kritiikkiä. Kritiikin kärjen tiivistää nimimerkin suojista MaxiAntti kommentissaan taloussanomien artikkeliin seuraavasti:

a) tutkimukseen osallistuu alle 0,1 % Suomen yrityksistä
b) osallistuvat yritykset maksavat osallistumisestaan
c) osallistuvat yritykset valikoivat vastaajat

.. ja tämän Great Place to Work Instituutti = voittoa tavoitteleva Yritys, eikö mikään instituutti

Täytyy myöntää, että itseänikin edellä mainittujen seikkojen valossa hieman häiritsee tämän kisan saama mediahuomio. Todettakoon, etten ole nähnyt tilastoa joka osoittaisi, että osallistujia tosiaan olisi alle 0,1 % kaikista yrityksistä enkä todisteita siitä että osallistuvat yritykset pääsisivät valikoimaan vastaajat (eikä kyse olisi satunnaisotoksesta kuten kilpailun sivuilla todetaan). Syytökset saattavat siis olla ainakin osin perättömiä. Silti jokin kilpailussa hämää. Olen myös samaa mieltä siitä, että yrityksen nimeäminen “instituutiksi” on omiaan johtamaan ihmisiä harhaan ja luulemaan, että kyse olisi puolueettomasta julkisesta organisaatiosta eikä yrityksestä.

Tänä vuonna huomiota herätti muun muassa monta kertaa putkeen viime vuosina isojen yritysten sarjan voittaneen Accenturen puuttuminen listalta kokonaan. Tietoviikon (paperilehden) jutussa todetaan, että asia herättää monia kysymyksiä. Minusta vaikuttaisi kovin, että kyse on siitä, että Accenture ei ole enää päättänyt maksaa osallistumismaksua, sillä se ei ole kokenut kisasta saamaansa positiivista mediahuomiota osallistumismaksun arvoiseksi. Tämä vaikuttaa minusta todennäköisemmältä kuin se, että Accenturen hyvyys työpaikkana on yhtäkkiä romahtanut dramaattisesti.

Kilpailun eduksi todettakoon, että sen käyttämä mittaristo vaikuttaa kohtuullisen uskottavalta. Voisi kuvitella, että joku olisi jo älähtänyt, jos laajat suurille työntekijämassoille ympäri Eurooppaa tehtävät kyselyt eivät vaikuttaisi ammattimaisilta ja päteviltä. Toki yllättäen kyselyiden kysymykset eivät ole julkisia, joten puolueettomat asiantuntijat eivät pääse niitä tai niiden perusteella tehtyjen tulkintojen pätevyyttä arvioimaan. Ja vielä yksi ihmetyksen aihe: miksi ihmeessä en löydä Great Place To Work -instituutista lainkaan tietoa Wikipediasta?

Suomen parhaat työpaikat ei siis täysin puhtain paperein tästä syynistä selviä. Miksi se ei kuitenkaan ole juurikaan saanut osakseen julkista kritiikkiä, toisin kuin Suomen parhaat verkkosivut? Analyysini mukaan syyt ovat seuraavat jälkimmäiseen kilpailuun liittyvät tekijät:

  • Arveluttava markkinointi. Yksittäisille bloggaajille on lähtenyt sähköpostia, jossa heidän visuaalisesti ei-niin-tyylikkäitä tai keskeneräisiä sivujaan on kehuttu, ja mainittu että ne on kutsuttu kilpailuun niiden laadun takia, mikä ei ole kuulostanut uskottavalta väitteeltä. Tämä yksittäisten ihmisten lähestyminen henkilökohtaisesti on saanut bloggaajat reagoimaan julkisella kritiikillä.
  • Edellinen on saanut epäilemään, että kyseessä on massamarkkinointipostitus, joka on osoitettu kaikille verkkosivustojen ylläpitäjille, joiden yhteystiedot kilpailun järjestäjät ovat onnistuneet itselleen haalimaan.
  • Kilpailun tuomariston pätevyys arvioimaan Suomen parhaita verkkosivuja on vaikuttanut ulkopuolisten näkökulmasta kyseenalaiselta, ja voittajien heikkoa tasoa on myös ihmetelty yleisesti. Kriteerit voitolle ovat myös olleet epämääräiset. Tämä on johtanut myös spekulaatioihin siitä, että voittajiksi on valittu heikkotasoisia sivustoja, jotta näille olisi helpompi kaupata esimerkiksi hakukonemarkkinointia.
  • Kilpailun hyödyllisyys osallistujille on kyseenalaistettu, ja arvioitu että osallistumissumma kannattaisi mieluummin käyttää muihin markkinointitoimenpiteisiin. Tässä yhteydessä on puhuttu rahastuksesta.
  • Kilpailun omat sivut ovat vaikuttaneet keskeneräisiltä, mikä on herättänyt spekulaatioita järjestäjien ammattitaidosta. Tässä esimerkiksi screenshot kilpailun säännöt-sivuilta toissapäivänä.

Kaikki edellämainitut yhdessä saivat aikaan sen, että verkkoon ilmestyi paljon kilpailua kritisoivia postauksia. Tämä puolestaan luonnollisesti vaikutti negatiivisesti kilpailun markkinointiin, mikä sai Nova Trottersin reagoimaan tällä viikolla ja kehottamaan kirjoittajia poistamaan postauksensa oikeudella uhaten. Kuten moni maineenhallintaa verkossa tunteva olisi osannut kertoa jo etukäteen, tällainen uhkaus ei tietenkään saa aikaan toivottua tuloksia, vaan päinvastoin johtaa ns. Streisand-efektiin.

Kuten Saarikon Janne osuvasti kirjoittaa, oikea tapa reagoida olisi nyt avoimuus. Ensinnäkin Nova Trottersin olisi syytä pohtia edellä mainitun listan kohtia ja miettiä, onko yrityksen omatunto näiden asioiden suhteen puhdas, ja jos ei niin mistä bloggaajien syytökset johtuvat. Toiseksi olisi syytä lähteä keskustelemaan bloggaajien kanssa rakentavasti: kertoa omista virheisiin ja väärinymmärryksiin johtaneista teoista ja niiden syistä, sekä siitä miten toimintaa aiotaan kehittää jatkossa, ja vastaavasti oikoa mahdollisia bloggaajien virhetulkintoja ja väärinymmärryksiä. Tällä tavalla olisi vielä mahdollista korjata se, mikä korjattavissa on.


22
Feb 11

“Suomen parhaat verkkosivut” uhkaa minua ja muita bloggaajia oikeustoimilla

Suomen parhaat verkkosivut -kilpailu, josta kirjoitin aiemmin pariin otteeseen, on jälleen voimissaan. Tällä kertaa konstit ovat astetta järeämmät: sain juuri firman lakimieheltä sähköpostin, jossa todetaan seuraavaa:

“Nova Trotters Oy on tehnyt rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön Nova Trotters Oy:tä, Websiterace Oy:tä  ja Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailua koskevista, valheellisista ja herjaavista nettikirjoitteluista. Lisäksi harkitsemme joidenkin kirjoitusten kohdalla haastetta ja korvausvaateita käräjäoikeuteen. Pyydämme, että poistatte foorumiltanne/blogistanne kaikki asiaa koskevat kannanotot välittömästi, niin emme vie asiaa eteenpäin kohdallanne.”

Samanlainen viesti on lähtenyt ilmeisesti tänään myös monelle muulle. Ja näin saamme jälleen kerran oppitunnin siitä, miten maineenhallintaa ei hoideta. Ensinnäkin on syytä todeta, että uhkaus on perätön: yrityksellä ei ole kunniaa, jota voisi loukata, eli yritysten toimintaa saa kritisoida netissä vapaasti. Näin ollen kukaan sähköpostiuhkauksen saaneista ei ole syyllistynyt laittomaan toimintaan.

Kyse on siis pelottelusta. Valitettavasti moinen ei vain tällä sosiaalisen median aikakaudella toimi. En usko että kukaan kilpailua aiemmin kritisoineista on viestin saatuaan poistanut kirjoituksiaan. Sen sijaan he ovat kirjoittaneet uusia, sellaisia kuin tämä. Jos kilpailu siis toivoi lisäjulkisuutta, sitä se tulee varmasti saamaan. Epäilen, että tämä case kiertää jo nyt ympäri Facebookia, Twitteriä ja foorumeita sellaisella vauhdilla, että viestin luulisi pian tavoittavan ne viimeisetkin tahot, jotka eivät vielä ole kilpailun todellisesta luonteesta kuulleet.


13
Nov 10

Shadow Citiesin koukuttava pelikonsepti yhdistää FarmVillen, Foursquaren ja World of Warcraftin

Kuluneiden neljän päivän aikana olen kuluttanut yhteensä useampia tunteja iPhone-pelin parissa. Tätä ennen en ole innostunut pelaamaan mitään saman laitteen peliä yhtä uutterasti, en edes Angry Birdsiä. Kyseinen peli on massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli Shadow Cities, ja uskon että sillä on mahdollisuus nousta vielä äkälintuja suuremmaksi hitiksi. Tässä postauksessa kerron miksi.

Shadow Citiesin idea on seuraava: peli muodostaa tosimaailman karttojen päälle “varjomaailman”, jonka herruudesta taistelevat fantasiaolennot. Maailman suosituimman MMORPG-pelin World of Warcraftin tapaan jokainen pelihahmo kuuluu jompaan kumpaan pääpuolueista, jotka SC:n tapauksessa ovat “arkkitehdit” ja “animaattorit”. Näiden lisäksi pelimaailmassa seikkailee tietokoneen ohjastamia henkiä, joita vastaan taistelemalla pelaajat voivat kerätä kokemusta. Pelin tavoitteena on valloittaa maailma oman puolueen haltuun rakentamalla “dominator”-rakennuksia ja tuhoamalla vastustajan omia. WoWista tuttua on myös roolipelimäinen kehittyminen: pelaajan taso nousee pikku hiljaa, ja tasonnousun myötä saa käyttöönsä vahvempia taikoja.

FarmVilleltä peli lainaa koukutusmekanisminsa: dominatorit keräävät energiaa, joka pelaajan pitää säännöllisin väliajoin käydä “niittämässä”, jotta se päätyy oman puolueen haltuun. Pelissä on siis käytävä vähän väliä, jottei dominatorien energia mene hukkaan, mikä saa aikaan sen, että pelissä piipahtamisesta kaikilla mahdollisilla tauoilla tulee nopeasti tapa.

Nerokas oivallus on pelin paikkatietoisuus, jonka ansiosta Arctic Startup -blogi kuvailee sitä termillä “Foursquare on steroids”. Peliä pelataan siis oikean kartan päällä, ja pelihahmon paikka on sama kuin pelaajan fyysinen sijainti. Tämä yhdistettynä Facebook Connectiin, ja syntyy esimerkiksi mahtavia taisteluja työkavereiden kesken Otaniemen herruudesta. Peli on myös bussimatkan parasta huvia: kaupungin halki viilettäessään on hauska räiskiä tuttujen eri kortteleihin levitellyt dominatorit pirstaleiksi.

Peli käyttää myös oivaltavasti hyväkseen kosketusnäytön suomia mahdollisuuksia. Taiat tehdään luonnollisesti piirtämällä näytölle sormella erilaisia kuvioita. Metodi on toimiva ja näyttävä.

Myös bisneslogiikka on kunnossa. Itse peli on ilmainen, mutta siinä etenemistä voi vauhdittaa ostamalla lisää “manaa” eli pelin virallista valuuttaa, jota muutoin saa kerättyä ainoastaan käyttämällä riittävästi aikaa. Kiireiset ihmiset ovat selvästi innokkaita nopeuttamaan etenemistään, sillä peli nousi käytännössä heti julkaisunsa jälkeen Suomen eniten rahaa tuottavien iPhone-sovellusten listan kärkeen.

Arctic Startup epäilee, että kohtuullisen monimutkaistakin toiminnallisuutta sisältävän pelin ei ole mahdollista saavuttaa samaa suosiota kuin supersimppelin Angry Birdsin. Olen eri mieltä. World of Warcraft on myös varsin monimutkainen kokonaisuus, mutta silti valtaisan suosittu. Shadow Citiesin potentiaalisia faneja ovat molempien edellämainittujen pelien pelaajat: se on sekä helppo omaksua että riittävän monipuolinen jotta sitä jaksaa tahkota.

Osalla pelaajista alkuun pääsy on ollut hankalaa, ja tutoriaalin eteen kannattaakin vielä varmasti tehdä töitä. Suurimpana mahdollisena pelin laajemmalle menestykselle näen silti kyllästymisriskin, joka vaanii niin FarmVilleä kuin Foursquareakin: pelimekaniikan simppeli omaksuttavuus tarkoittaa, että pidemmän päälle se alkaa toistaa itseään. World of Warcraft on onnistunut välttämään tämän tarjoamalla riittävästi uutta niille, jotka nousevat tasoissa tarpeeksi korkealle. Jotain samanlaista pitäisi myös Shadow Citiesin porukan keksiä.

Yksi potentiaalinen suunta voisi olla ottaa ominaisuuksia vielä yhdestä menestyskonseptista, nimittäin fantasiakorttipeli Magic the Gatheringista. Joitakin yhtäläisyyksiä löytyy jo nyt: MtG:ssä kerätään kortteja, joista toiset ovat harvinaisempia ja siksi halutumpia kuin toiset. SC:ssä kerätään vastaavaan tapaan henkiä. SC:ssä henkiä ei kuitenkaan voi hyödyntää samoin kuin MtG-kortteja, eli taistelussa muita pelaajia vastaan. Pitäisikö voida?

SC:n huonoiten toimiva osuus on tällä hetkellä taistelu toisia pelaajia vastaan. Siinä ei ole käytännössä mitään järkeä, sillä ainoa vaikutus iskulla on, että toinen pelaaja menettää osan manavarastostaan. Mana kuitenkin uusiutuu nopeasti

Paremman kaksintaistelun voisi tehdä käyttäen hyväkseen henkiä, vaikkapa seuraavalla tavalla: Molemmat pelaajat valitsevat henkivalikoimastaan tietyn joukon, tietämättä mitä toinen pelaaja valitsee. Jokaisella hengistä on tiettyjä ominaisuuksia. Tämän jälkeen pelaajat käyttävät henkien ominaisuuksia vuorotellen. Voittaja saa palkinnoksi häviäjän taistelussa käyttämät henget.

Joka tapauksessa SC on jo tällaiseen iPhone-pelien ehdotonta aatelia. Kun myös maailman tämän hetken suosituin peli eli Angry Birds tulee Suomesta, voidaankin jo ryhtyä spekuloimaan sillä, onko peli- ja erityisesti mobiilipeliala se “uusi Nokia”, jota tällä hetkellä niin kovin kaivataan.


14
Jul 10

Mikä on webin paras paikka esittää kysymyksiä?

Kun kohtaat ongelman, mistä etsit vastausta, ja missä järjestyksessä?

Tämä riippuu tietysti valtavasti ongelmasta, mutta otetaan helppo esimerkki: ongelma töissä, minun tapauksessani todennäköisesti jotain ohjelmointiin liittyvää. Oma järjestykseni alkaa yleensä seuraavasti: 1) Google 2) Samassa huoneessa olevat työkaverit. Jos arvelen, että työkaverit osaavat vastata suoralta kädeltä, kysyn joskus heiltä suoraan. Usein pyrin kuitenkin etsimään ensin vastausta itse, sillä muiden tyhmät kysymykset voivat keskeyttää koodarin flown ikävästi pitkäksi aikaa.

Joskus tapahtuu niin, että kaksi ensin mainittua eivät tuota vastausta. Silloin homma meneekin kiinnostavammaksi: minun pitää esittää kysymys jollakin – todennäköisimmin verkossa olevalla – areenalla ja toivoa, että joku vastaa. Mutta mikä on paras paikka tällaiseen crowdsourcing-tyyppiseen toimintaan (eli suomeksi joukkoistamiseen)? Eli mistä löytyvät parhaat vastaukset kysymyksiin?

Viime viikolla törmäsin taas kinkkiseen pulmaan ja päätin tehdä testin: esitin saman CSS:ään liittyvän kysymyksen viidessä eri paikassa. Nämä paikat olivat Facebook, Twitter, Qaiku, IRC sekä ohjelmointiin erikoistunut kysymys-/vastauspalsta Stack Overflow. Minulla on tällä hetkellä Twitterissä 190 ja Qaikussa 49 seuraajaa ja Facebookissa 345 kaveria. IRC-kanava oli TKK:n informaatioverkostojen killan #purkusessio, jolla oli kysymyshetkellä hieman yli sata ihmistä.

Stack Overflow oli vastauksissaan nopein, ja kokeilinkin heti ensimmäistä vinkkiä. Se toimi osittain, muttei täydellisesti. Sen jälkeen Twitteristä tuli linkki, joka vaikutti ratkaisevan ongelman maagisella tavalla, muttei kuitenkaan lopulta toiminut Internet Explorerissa. Samaan aikaan qaikussa keskusteltiin kiivaasti aiheesta, ja lopulta sain sieltä tulleella ohjeella ongelmani ratkaistua. Selvästi eniten keskustelua ongelman ympärillä heräsi Qaikussa, mutta toisaalta pitää ottaa huomioon, että Qaiku vaatii toimiakseen tällä hetkellä kaikkein eniten pitkäjänteistä verkoston rakentamista.

Stack Overflown mainemekanismi kannustaa nopeisiin vastauksiin. Tästä on usein hyötyä (nytkin vastaukset tulivat nopeasti), mutta välillä myös haitallisempia vaikutuksia: esimerkiksi nyt ensimmäiset vastaukset olivat epätarkkoja, ja kun korjasin ne, vastaajat poistivat kommenttinsa kokonaan, etteivät saisi palvelussa huonoa mainetta.

Jos olisin esittänyt kysymykseni tänään, olisin ehkä lisännyt joukon jatkoksi vielä yhden palvelun. Rekisteröidyin tänään palveluun nimeltä Quora, jonka on mainittu olevan seuraava Facebookin, Twitterin ja Foursquaren tapainen hitti. Ja palvelu vaikuttikin todella hyvältä, onnistuin heti upottamaan pitkän pätkän työajastani sen laatusisältöjä lukiessa. :) (pomolle tiedoksi: ainakin osa lukemistani sisällöistä oli sentään työaiheisia..) Quora osasi todella fiksusti hyödyntää Facebook Connectia ja tuoda siitä poimimillaan tiedoilla minulle relevanttia dataa kiinnostavista aiheista.

Quoran tavoite on yksinkertainen: se pyrkii keräämään jokaisen kysymyksen alle parhaan, kollektiivisesti muodostetun vastauksen kyseiseen kysymykseen, ja tarjoamaan sille hyvän googlenäkyvyyden haettaessa oikeilla hakusanoilla. Jos palvelu saavuttaa tarpeeksi monien tietoisuuden, se saattaa pystyä ratkaisemaan webin tyypillisen ongelman: sen, että samat kysymykset kysytään eri paikoissa yhä uudestaan ja uudestaan, ja vastaukset unohtuvat historian hämäriin. Näin käy esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä ja erinäisillä foorumeilla.

Kysymys- ja vastausalueella tapahtuu tällä hetkellä paljon. Google Answersin aikoinaan tieltään pyyhkäissyt Yahoo! Answers on perinteisesti jyrännyt tällä alueella, mutta nyt se on saanut ja saamassa useita varteenotettavia kilpailijoita. Flickrin perustajien uusi palvelu Hunch on saavuttanut suosiota, samoin Googlen hiljattain ostama Aardvark. Facebook suunnittelee myös omaa kysymyspalveluaan, jonka potentiaali on fb:n käyttäjämassat huomioiden valtava. Stack Overflown alustaa ollaan myös laajentamassa koskemaan muitakin kuin tietotekniikkaan liittyviä kysymyksiä. Kaikesta tästä huolimatta (tai sen ansiosta) uusin tulokas Quora on onnistunut lyhyessä ajassa saamaan huiman lähes 100 miljoonan dollarin valuaation.

Itse suuntaan ongelmatilanteissa vielä yleensä ensin omiin suosikkiverkostoihini (eli mainittuihin Facebookiin, Qaikuun, Twitteriin ja IRCiin) ja vasta sitten kysymyksiin ja vastauksiin erikoistuneisiin palveluihin. Quora yhdistettynä Facebook Connectiin tuntuu kuitenkin jo sen verran hyvältä vaihtoehdolta, että jos se saavuttaa edes kohtuullisen suosion myös Suomessa ja tuntemieni ihmisten keskuudessa, voin hyvin kuvitella suuntaavani pian kysymyksiäni (ja vastauksiani) etupäässä sinne.


01
May 10

Anonyymi muiden mustamaalaus, seuraava tappajasovellus?

Yksi Punkmedia-yrityksemme (jonka toiminnassa en itse enää ole mukana) perustajaporukasta heitti pari vuotta sitten idean siitä, mitä firmamme kannattaisi tehdä: nettipalvelu, jossa ihmiset voisivat arvioida toisiaan anonyymisti. Perustelu kuului: “olisi hirveää jos sellainen palvelu olisi olemassa, mutta joku tekee sen kuitenkin ja siitä tulee älyttömän suosittu, joten miksi me emme tekisi sitä saman tien itse”. Ideaa ei kuitenkaan ryhdytty koskaan toteuttamaan.

Idean heittäjä oli ainakin puoliksi oikeassa, sillä vastikään avautunut Unvarnished on juuri sellainen palvelu, jota tuolloin ideoitiin. Siinä käyttäjät voivat luoda profiilin kelle tahansa ihmiselle – itselleen tai jollekulle muulle – ja antaa anonyymin arvion kyseisestä henkilöstä. Arvio koostuu numeerisesta 1-5 -rankkauksesta sekä sanallisesta kommentista. Arvion kohteena oleva voi saada profiilin omistukseensa vaatimalla sitä, mutta ei voi poistaa arvioita.

Toinen puoli ennustuksesta on vielä toteutumatta, sillä vielä ei tiedetä, tuleeko Unvarnishedista suosittu. Palvelusta kertovan artikkelin kommenteissa lähes kaikki ovat sitä mieltä, että palvelu on paholaisesta ja sitä on syytä boikotoida. Voisi kuvitella, että tällainen vastaanotto ei lupaa hyvää palvelun kannalta, mutta voi olla, että sillä ei ole mitään väliä.

Tähän palveluun ei mennä ensimmäisenä luomaan omaa profiilia. Käyttö aloitetaan silloin, kun halutaan kostaa ikävästi käyttäytyneelle työkaverille tai muulle tutulle. Oma profiili palvelussa alkaa kiinnostaa vasta, kun siihen törmää googlen ensimmäisellä hakusivulla hakiessa omalla nimellään. Silloin siihen potentiaalisesti törmää myös tuleva työnantaja.

On totta, että anonyymi mustamaalaus on netissä onnistunut varsin hyvin aiemminkin, ja sitä on myös tehty. Tällaiset yksittäiset raivonpurskahdukset peittyvät kuitenkin tehokkaasti kohinaan. Mutta entä jos on olemassa keskitetty kaiken tämän datan aggregaattori, jonka kaikki tietävät? Silloin kaikki kohdistavat kommenttinsa sinne, ja silloin niistä voikin yhtäkkiä tulla merkityksellisiä.

Voisi luulla, ettei yksikään työnantaja anna juurikaan arvoa moisille kommenteille. Yksinkertaiset tökeröt haukkumiset sivuutetaankin varmasti helposti. Mutta entä, jos arvio onkin tehty hieman taitavammin? Annettu vaikkapa kolme tähteä viidestä, ja todettu perustellun oloisin sanankääntein vaikkapa, että kaveri on sinänsä ihan pätevä työssään, mutta sosiaalisissa taidoissa on parantamisen varaa. Jos samantyylisiä arvioita on riittävästi, voin työnantaja joutuessaan valintatilanteeseen ottaa mieluummin työnhakijan, jolla ei ole moisia mainepalvelussa lymyäviä luurankoja taakkanaan.

Luin juuri Daniel Suarezin erinomaisen teknotrilleriduon Daemon ja Freedom (lyhykäiset arvioni kirjoista täällä ja täällä, valitettavasti LivingSocial ei näköjään osaa linkata suoraan yksittäisiin arvioihin). Mielenkiintoisesti niissä esitellään samantyyppinen konsepti, jossa kaikki ihmiset ovat linkittyneitä toisiinsa, ja voivat antaa toisistaan arvioita. Merkittävänä erona arviot annetaan siinä aina omalla nimellä.

Konsepti toimii hyvin kirjan maailmassa, mutta veikkaan, että tosielämässä tilanne ei olisi yhtä ruusuinen. Jos annan jollekulle huonot pisteet, tämä todennäköisesti kostaisi välittömästi antamalla minulle yhtä huonon arvion. Seurauksena suurin osa todennäköisesti antaisi hymistelyarvioita, joilla ei olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Unvarnished pyrkii anonyymiydellä välttämään edellä kuvatun ongelman. Se tarjoaa myös mekanismeja anonyymien arvioijien luotettavuuden varmistamiseen: näiden pitää tunnistautua facebook connectilla, ja juuri luoduilta tai kaverittomilta fb-profiileilta on evätty arviointioikeus. Tämäntyyppiset rajoitteet ovat kuitenkin kierrettävissä, jos todella haluaa päästä mustamaalaamaan urakalla. Jos haluaa valtaa Unvarnishedissa, onkin nyt juuri oikea aika luoda valtava verkosto tekaistuja facebook-tunnuksia ja laittaa ne kaikki kavereiksi keskenään.

Uskon, että Punkmedia-kaverini ennustus toteutuu, ja tämäntyyppinen mainemekanismi yleistyy jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, oli se sitten Unvarnished tai joku aivan muu. Mitä siis on tehtävissä, jos haluaa suojella itseään ja mainettaan? Mitä voin tehdä jos joku ottaa minut mustamaalauskampanjansa kohteeksi, ja vaikkapa jokin työpaikka jää saamatta?

Unvarnishedista käydyssä qaikukeskustelussa yksi keskustelijoista toteaa, että kyseessä on kätevä tapa suodattaa epämieluisat työnantajat: jos jokin työpaikka antaa mustamaalaavien kirjoitusten vaikuttaa, se ei todennäköisesti olisi ollut hyvä työpaikka. Alkuperäisen Punkmedia-idean heittäjä on soveltanut tätä ideologiaa laajemmin muuhunkin nettitoimintaansa, esimerkiksi Facebook-kännikuviin. Ne ovat osa hänen persoonaansa, ja potentiaalisen työnantajan pitää hyväksyä se.

Esimerkiksi poliittiselle uralle tähtäävälle tällainen ideologia saattaa kuitenkin olla kova pala purtavaksi. Äänestäjät kun ovat kaksinaismoralistisia: vaikka kaikki tietävät että poliitikotkin vetävät silloin tällöin kännit, ei tästä silti haluta julkisia todisteita. Kaikilla ihmisillä ei myöskään ole varaa valita työpaikkaansa, ja silloin sen ainoan mahdollisuuden menetys kirpaisee.

Itse uskon kolmeen arvoon, jotka ovat minusta hyviä perusteita toiminnalle niin netissä kuin muutenkin: avoimuus, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Jos näyttää avoimesti kaiken mitä tekee verkossa ja muualla, toimii oikeudenmukaisesti ja on toiminnassaan rehellinen, se näkyy. Sellaista ihmistä vastaan mustamaalaajan on kaikista vaikein hyökätä – ja toisaalta uskon, että ihmisiä, jotka toimivat näiden periaatteiden mukaan, ei kovin moni edes halua mustamaalata.

On myös hyvä muistaa, että yhden, koko internetin laajuisen ja joka tilanteeseen sovellettavan maineen luominen on haastavaa. Maineella, sekä hyvällä että huonolla, on aina konteksti: hyvä maine World of Warcraftissa ei välttämättä tarkoita luotettavuutta eBayssa. Ihmisen “yleinen” maine muodostuukin näiden kaikkien eri palveluissa tuotettujen osa-alueiden yhdistelmästä, ja uskon, että tätä yleistä mainetta pystyy arvioimaan vain toinen ihminen, ei kone. Parhaiten ihminen voikin huolehtia nettimaineestaan jättämällä riittävän suuren digitaalisen jalanjäljen, joka myös vastaa todellisuutta.


18
Feb 10

Diplomityö netissä

Valmistuin tänään diplomi-insinööriksi. Koska dippani on siis nyt kansissa, on erinomainen aika julkistaa sähköinen versio tässä blogissa, jotta lukijani voivat huomauttaa kaikista niistä lukuisista virheistä, joita siihen on vielä jäänyt. PDF-versio on täällä.

Työn nimi on “Designing a trust-and-recognition-enhancing reputation system for an online community”. Case-esimerkkinä on Kassi-palvelumme, jolle on työn puitteissa suunniteltu mainemekanismi, jolla pyritään sekä lisäämään luottamusta käyttäjien välillä että lisäämään “hyvien” käyttäjien arvostusta Kassin yhteisössä. Työssä luotu design tullaan todennäköisesti implementoimaan palveluun ainakin suurimmaksi osaksi kuluvan vuoden aikana.


12
Jan 10

Kilpailullinen mainemekanismi ei toimi ei-kilpailullisessa yhteisössä

Uusin suosikkiapplikaationi, jo aiemmin tässä blogissa hehkuttamani Foursquare, on parhaillaan uudistamassa tärkeintä valttikorttiaan eli mainemekanismia, TechCrunch kertoo. Artikkelin pohdinnat Foursquaren mekanismin toimivuudesta vastaavat paljolti muutamia keskeisiä havaintoja, jotka ovat tulleet vastaan diplomityössäni.

Foursquaren mekanismi koostuu kahdesta komponentista: pisteistä ja “badgeista” eli eräänlaisista arvonimistä. Pisteitä ansaitaan jokaisella sisään johonkin paikkaan kirjautumisella tiettyjen laskusääntöjen mukaisesti, arvonimiä taas tipahtelee aina välillä kun on tehnyt kaikki niiden saamiseen vaadittavat toimet. Pisteet näkyvät ns. leaderboardilla, jossa näkyvät järjestyksessä kussakin kaupungissa kuluvana viikkona eniten pisteitä keränneet henkilöt.

TechCrunchin artikkelissa todetaan, että pistesysteemi ei enää jaksa innostaa käyttäjiä, mutta arvonimet kiinnostavat edelleen. Tämä tuntuu minusta hyvin loogiselta, sillä on olemassa selkeä syy siihen, miksi arvonimet ovat Foursquaren kaltaisessa yhteisössä toimiva konsepti, mutta pisteet eivät: erot näiden mekanismien kilpailullisuudessa.

Yahoon käyttäjätutkimuslaboratorioissa on tehty erilaisia kehyksiä, joiden pohjalta verkkoyhteisöjä voidaan kehittää. Yksi kiinnostavimmista on ns. Competitive Spectrum. Siinä verkkoyhteisöt jaetaan viiteen luokkaan niiden kilpailullisuuden perusteella. Kehys lähtee siitä, että yhteisön kilpailullisuus on keskeinen tekijä mainemekanismia suunniteltaessa.

Luokittelu kaipaa minusta hieman tiivistämistä. Olen jakanut verkkoyhteisöt kolmeen luokkaan: peliyhteisöt, transaktioyhteisöt ja sisältöyhteisöt.

Peliyhteisöt ovat kilpailullisia: käyttäjien tavoitteet ovat toisilleen vastakkaisia, joten heidän on kilpailtava siitä, kuka saa olla paras. Käyttäjät menevät sivustoille kilpailemaan toisiaan vastaan tai tarkastamaan tuloksiaan. Tällaisessa yhteisössä myös mainemekanismin tulee olla kilpailemiseen kannustava.

Transaktioyhteisöissä käyttäjät pyrkivät samaan aikaan tosimaailman “transaktioita”, esimerkiksi osto- ja myyntitapahtumia. Esimerkkejä tällaisista sivustoista ovat online-huutokaupat kuten Huuto.net ja eBay. Käyttäjien tavoitteet ovat erilaisia, mutta ne eivät ole keskenään ristiriidassa. Mainemekanismin tulee korostaa luottamusta ja rangaista epärehellisestä toiminnasta.

Sisältöyhteisöiden käyttäjät ovat kiinnostuneet sivuston tarjoamasta sisällöstä. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi Wikipedia, Digg, Yelp ja erilaiset kysymys & vastaus -foorumit. Sisältöyhteisöissä käyttäjien tavoitteet ovat jossain määrin yhteiset — parempi sisältö on kaikkien etu — ja he pyrkivät näihin tavoitteisiin yhdessä. Mainemekanismin tulee antaa tunnustusta aktiivisille ja yhteisön kannalta arvokkaille jäsenille.

Foursquare on sisältöyhteisö, jossa on transaktioyhteisön piirteitä. Sen tavoitteena on luoda kaupunkeihin paikkatietoon perustavaa sisältöä – missä mikäkin paikka sijaitsee, paikkoihin liittyvät vinkit ym. Toinen tavoite on mahdollistaa käyttäjien “irl”-kohtaamiset.

Palvelun mainemekanismin tulisi siis selkeästi painottua tunnustuksen antamiseen aktiivisille käyttäjille. Arvonimimekanismi toimii tehokkaasti juuri tässä: käyttäjän profiilista on helppo havaita hänen aktiivisuutensa taso ja luonne vilkaisemalla hänen arvonimisaalistaan. Arvonimien metsästys rohkaisee ihmisiä jatkamaan palvelun aktiivista käyttöä.

Pistesysteemi leaderboardeineen taas on selkeästi kilpailullinen mekanismi. Tästä aiheutuu monia ongelmia: kun käyttäjät rupeavat kilpailemaan keskenään, heiltä unohtuu helposti varsinainen tarkoitus, eli yhteisön hyväksi toimiminen. Sen sijaan he saattavat alkaa toimimaan toisiaan vastaan ja huijaamaan, kuten Foursquaressa on tapahtunut. Palvelun kannattaisikin pyrkiä luopumaan pistemekanismista tai ainakin uudistaa sitä ja ainakin poistaa leaderboardit.

Arvonimimekanismikaan ei ole täysin ongelmaton, sillä se korostaa tällä hetkellä hieman liikaa määrää laadun kustannuksella. Yksi ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla mahdollisuus antaa palautetta käyttäjien jättämistä sisäänkirjautumisista ja kommenteista. Osa arvonimistä voisi tällöin olla varattuna käyttäjille, jotka tuottavat palveluun laadukasta sisältöä, kuten vaikkapa hyviä ruoka- tai menovinkkejä.


04
Nov 09

Hyviä paikkatietopalveluita, vihdoinkin

Paikkatietopalveluiden räjähtämisestä on puhuttu jo vuosia, mutta vielä toistaiseksi ne eivät ole nousseet mainstreamiin. Syynä on ollut yksinkertaisesti se, että paikkatieto ei kerta kaikkiaan ole toiminut riittävän hyvin.

GPS on yleistynyt kännyköissä viime vuosina, mutta silläkin on rajoitteensa: se lähtee päälle hitaasti, ei toimi sisätiloissa ja syö päällä ollessaan mobiililaitteen akun hetkessä. Muut tekniikat (esimerkiksi wlan-tukiasemiin, bluetooth-majakoihin ja GSM-solutunnisteisiin perustuvat paikannustavat) eivät ole tarjonneet riittävän tarkkaa dataa.

Paikkatietoisten sovellusten tekeminen on lisäksi ollut vaikeaa, ja ne on pitänyt tehdä erikseen jokaiseen puhelimeen. Esimerkiksi Nokia ja Symbian ovat onnistuneet varmennustoimenpiteillään tekemään paikkatietosovellusten luomisesta varsin työlään urakan.

Vaihtoehtona tälle sekamelskalle on periaatteessa jo kymmenisen vuotta ollut operaattoreilta tuleva paikannus, jolla olisi mahdollista paikantaa joka ainoa matkapuhelin ilman tarvetta asentaa niihin ohjelmistoja. Operaattorit eivät kuitenkaan ole kyenneet tekemään paikannuksen käyttöönottoa riittävän helpoksi, tai sitten ovat hinnoitelleet itsensä ulos: esimerkiksi jossain vaiheessa sovellettu 10 senttiä per yksi paikannus on ymmärrettävästi täysin kestämätön hinnoittelumalli.

Tärkeä rajoittava tekijä on ollut myös lainsäädäntö, jolla on haluttu estää Orwellilaisten isoveli valvoo -tyyppisten skenaarioiden toteutuminen. Hyvä tarkoitus on valitettavasti ehkäissyt tehokkaasti myös paikkatiedon hyötykäyttöä. Operaattorien puolustukseksi onkin todettava, että niiden käsiä lainsäädäntö on sitonut erityisen tiukasti.

Sitten tuli iPhone. Ja kas: yhtäkkiä on mielekästä kehittää vain yhdessä puhelimessa toimiva paikkatietoinen sovellus, sillä näitä puhelimia on riittävän monella. Paikkatiedon saaminen iPhonessa on helppoa, ja se toimii tarkasti ja luotettavasti. iPhone on tehnyt mahdollisiksi kehittää sellaisia sovelluksia kuin Foursquare, palvelu johon aion koukuttua seuraavaksi. Palvelu on toiminut tähän mennessä vain USA:ssa ja muutamassa Euroopan suurkaupungissa, mutta avasi tänään ovensa myös helsinkiläisille.

Palvelun idea on itselleni kiinnostava myös tutkimusmielessä, sillä sen koukuttavuus pohjautuu pitkälti kekseliääseen mainemekanismiin. Palvelussa ihmiset voivat “kirjautua sisään” paikkoihin, joissa ovat kulloisellakin hetkellä. Koordinaateille annetaan merkitys kirjoittamalla, mistä paikasta on kyse, oli se sitten esimerkiksi ravintola, kauppahalli tai messukeskus. Kunkin paikan “pormestari” on henkilö, jolla on eniten kirjautumiskertoja tiettyyn paikkaan.

Kuhunkin paikkaan voi kirjautua vain kerran päivässä, joten esimerkiksi baarin pormestariksi päästäkseen sen täytyy todella olla oma kantakuppila. Juottolat ovatkin hyödyntäneet tätä ideaa markkinoinnissaan: USA:ssa on jo baareja, jotka tarjoavat ilmaiset drinkit Foursquare-pormestarille. Moinen toiminta on erityisen kiinnostavaa myös Foursquaren näkökulmasta, sillä se tarjoaa mahdollisia ratkaisuja yhteen paikkatietopalveluja perinteisesti vaivanneeseen ongelmaan, eli riittävän hyvän bisnesmallin puuttumiseen.

Systeemi ei toki ole aukoton – veikkaan esimerkiksi, että iPhonen paikannus ei ole kovin hyvä kerrostalon kerrosten erottelussa, joten baarin yläkerrassa asuva tekee itsestään pormestarin vähällä vaivalla – mutta paikkatieto yhtenä maineen muodostajana on yhtä kaikki kiinnostava konsepti, jota pääsemme toivottavasti tutkimaan vielä tarkemmin myös OtaSizzle-projektissa, jossa paikkatieto on nähty alusta asti yhtenä keskeisistä tutkimuskohteista.

Foursquaressa voi myös jättää paikkoihin muille vinkkejä ja ideoita siitä, mitä niissä voi tehdä. Esimerkiksi ravintolassa voi jättää suosituksen siitä, mikä annos on erityisen hyvä, ja mitä taas tulisi välttää. Tällä tavalla palvelu pyrkii muodostamaan suositusverkoston, joka avaa esimerkiksi kaupungissa liikkuvalle turistille aivan uusia mahdollisuuksia.

Jenkkilässä palvelu on jo saavuttanut kohtuullisen suosion. Moni aikaansa seuraava early adopter loggaakin jo uuteen paikkaan saapuessaan ensimmäisenä itsensä Foursquareen, kun muut vielä naputtelevat tweettiä. Ennustan, että palvelu tulee saavuttamaan myös suomalaisten iPhone-(ja Android-)käyttäjien suosion – ja vastaavia palveluita on varmasti tulossa lähiaikoina paljon lisää.

Kännykkäkohtaisten palvelujen mahdollisuuksien kehittyessä myös operaattoreille alkaa tulla kiire keksiä, kuinka he voisivat hyödyntää dataansa. Soneran IWC-kilpailu, jossa se avasi kehittäjille paikkatietorajapintansa, oli erinomainen avaus. Kilpailussa menestystä niittäneen Late No More -palvelumme kehitys jatkuu, joten tältäkin osalta pidämme peukkuja pystyssä sen suhteen, että operaattorit saavat vihdoin rajapintojaan kunnolla käyttöön.

Ruotsalainen Visibilly on myös selkeä merkki siitä, että jotain tapahtuu operaattoririntamalla: se on onnistunut neuvottelemaan ruotsalaisten operaattorien lisäksi käyttöönsä paikannuksen kaikilta kolmelta keskeiseltä suomalaisoperaattorilta, ja tarjoaa nyt tätä paikkatietoa yritysten käyttöön maksua vastaan. Palvelun hinnasta ei tosin ole tietoa, pahoin pelkään että se on vielä turhan suolainen, jotta se saavuttaisi kovin laajaa käyttöä.

Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että paikkatietopalveluiden pitkään odotettu läpimurto on viimein tapahtumassa. Jos nämä palvelut vielä löytävät keinon tehdä rahaa, ensi vuodesta tulee tällä saralla todella kiinnostava.


23
Oct 09

Avoimuus vastaan paikallisuus

Kassia ja muita OtaSizzle-palveluita kehitetään tällä hetkellä pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen. Lokakuun aikana olemme tehneet käyttäjäkyselyn ja -haastatteluita, joista on selvinnyt muun muassa se, että osalle Kassin käyttäjistä on erityisen tärkeää, että palvelut myös pysyvät nimenomaan aaltolaisten palveluina, eikä niiden käyttäjämäärä räjähdä käsiin. Tällä hetkellä palvelu on avoin kaikille, mikä ei sinänsä vaikuttanut vielä käyttäjistä haitalliselta, mutta fokuksen toivottiin kuitenkin pysyvän Aallossa.

Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.

Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:

1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.

2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.

3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.

Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia – joko avoimia tai suljettuja – sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.

Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.

Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa?  Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?

Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.