Valmistuin tänään diplomi-insinööriksi. Koska dippani on siis nyt kansissa, on erinomainen aika julkistaa sähköinen versio tässä blogissa, jotta lukijani voivat huomauttaa kaikista niistä lukuisista virheistä, joita siihen on vielä jäänyt. PDF-versio on täällä.
Työn nimi on “Designing a trust-and-recognition-enhancing reputation system for an online community”. Case-esimerkkinä on Kassi-palvelumme, jolle on työn puitteissa suunniteltu mainemekanismi, jolla pyritään sekä lisäämään luottamusta käyttäjien välillä että lisäämään “hyvien” käyttäjien arvostusta Kassin yhteisössä. Työssä luotu design tullaan todennäköisesti implementoimaan palveluun ainakin suurimmaksi osaksi kuluvan vuoden aikana.
Uusin suosikkiapplikaationi, jo aiemmin tässä blogissa hehkuttamani Foursquare, on parhaillaan uudistamassa tärkeintä valttikorttiaan eli mainemekanismia, TechCrunch kertoo. Artikkelin pohdinnat Foursquaren mekanismin toimivuudesta vastaavat paljolti muutamia keskeisiä havaintoja, jotka ovat tulleet vastaan diplomityössäni.
Foursquaren mekanismi koostuu kahdesta komponentista: pisteistä ja “badgeista” eli eräänlaisista arvonimistä. Pisteitä ansaitaan jokaisella sisään johonkin paikkaan kirjautumisella tiettyjen laskusääntöjen mukaisesti, arvonimiä taas tipahtelee aina välillä kun on tehnyt kaikki niiden saamiseen vaadittavat toimet. Pisteet näkyvät ns. leaderboardilla, jossa näkyvät järjestyksessä kussakin kaupungissa kuluvana viikkona eniten pisteitä keränneet henkilöt.
TechCrunchin artikkelissa todetaan, että pistesysteemi ei enää jaksa innostaa käyttäjiä, mutta arvonimet kiinnostavat edelleen. Tämä tuntuu minusta hyvin loogiselta, sillä on olemassa selkeä syy siihen, miksi arvonimet ovat Foursquaren kaltaisessa yhteisössä toimiva konsepti, mutta pisteet eivät: erot näiden mekanismien kilpailullisuudessa.
Yahoon käyttäjätutkimuslaboratorioissa on tehty erilaisia kehyksiä, joiden pohjalta verkkoyhteisöjä voidaan kehittää. Yksi kiinnostavimmista on ns. Competitive Spectrum. Siinä verkkoyhteisöt jaetaan viiteen luokkaan niiden kilpailullisuuden perusteella. Kehys lähtee siitä, että yhteisön kilpailullisuus on keskeinen tekijä mainemekanismia suunniteltaessa.
Luokittelu kaipaa minusta hieman tiivistämistä. Olen jakanut verkkoyhteisöt kolmeen luokkaan: peliyhteisöt, transaktioyhteisöt ja sisältöyhteisöt.
Peliyhteisöt ovat kilpailullisia: käyttäjien tavoitteet ovat toisilleen vastakkaisia, joten heidän on kilpailtava siitä, kuka saa olla paras. Käyttäjät menevät sivustoille kilpailemaan toisiaan vastaan tai tarkastamaan tuloksiaan. Tällaisessa yhteisössä myös mainemekanismin tulee olla kilpailemiseen kannustava.
Transaktioyhteisöissä käyttäjät pyrkivät samaan aikaan tosimaailman “transaktioita”, esimerkiksi osto- ja myyntitapahtumia. Esimerkkejä tällaisista sivustoista ovat online-huutokaupat kuten Huuto.net ja eBay. Käyttäjien tavoitteet ovat erilaisia, mutta ne eivät ole keskenään ristiriidassa. Mainemekanismin tulee korostaa luottamusta ja rangaista epärehellisestä toiminnasta.
Sisältöyhteisöiden käyttäjät ovat kiinnostuneet sivuston tarjoamasta sisällöstä. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi Wikipedia, Digg, Yelp ja erilaiset kysymys & vastaus -foorumit. Sisältöyhteisöissä käyttäjien tavoitteet ovat jossain määrin yhteiset — parempi sisältö on kaikkien etu — ja he pyrkivät näihin tavoitteisiin yhdessä. Mainemekanismin tulee antaa tunnustusta aktiivisille ja yhteisön kannalta arvokkaille jäsenille.
Foursquare on sisältöyhteisö, jossa on transaktioyhteisön piirteitä. Sen tavoitteena on luoda kaupunkeihin paikkatietoon perustavaa sisältöä - missä mikäkin paikka sijaitsee, paikkoihin liittyvät vinkit ym. Toinen tavoite on mahdollistaa käyttäjien “irl”-kohtaamiset.
Palvelun mainemekanismin tulisi siis selkeästi painottua tunnustuksen antamiseen aktiivisille käyttäjille. Arvonimimekanismi toimii tehokkaasti juuri tässä: käyttäjän profiilista on helppo havaita hänen aktiivisuutensa taso ja luonne vilkaisemalla hänen arvonimisaalistaan. Arvonimien metsästys rohkaisee ihmisiä jatkamaan palvelun aktiivista käyttöä.
Pistesysteemi leaderboardeineen taas on selkeästi kilpailullinen mekanismi. Tästä aiheutuu monia ongelmia: kun käyttäjät rupeavat kilpailemaan keskenään, heiltä unohtuu helposti varsinainen tarkoitus, eli yhteisön hyväksi toimiminen. Sen sijaan he saattavat alkaa toimimaan toisiaan vastaan ja huijaamaan, kuten Foursquaressa on tapahtunut. Palvelun kannattaisikin pyrkiä luopumaan pistemekanismista tai ainakin uudistaa sitä ja ainakin poistaa leaderboardit.
Arvonimimekanismikaan ei ole täysin ongelmaton, sillä se korostaa tällä hetkellä hieman liikaa määrää laadun kustannuksella. Yksi ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla mahdollisuus antaa palautetta käyttäjien jättämistä sisäänkirjautumisista ja kommenteista. Osa arvonimistä voisi tällöin olla varattuna käyttäjille, jotka tuottavat palveluun laadukasta sisältöä, kuten vaikkapa hyviä ruoka- tai menovinkkejä.
Paikkatietopalveluiden räjähtämisestä on puhuttu jo vuosia, mutta vielä toistaiseksi ne eivät ole nousseet mainstreamiin. Syynä on ollut yksinkertaisesti se, että paikkatieto ei kerta kaikkiaan ole toiminut riittävän hyvin.
GPS on yleistynyt kännyköissä viime vuosina, mutta silläkin on rajoitteensa: se lähtee päälle hitaasti, ei toimi sisätiloissa ja syö päällä ollessaan mobiililaitteen akun hetkessä. Muut tekniikat (esimerkiksi wlan-tukiasemiin, bluetooth-majakoihin ja GSM-solutunnisteisiin perustuvat paikannustavat) eivät ole tarjonneet riittävän tarkkaa dataa.
Paikkatietoisten sovellusten tekeminen on lisäksi ollut vaikeaa, ja ne on pitänyt tehdä erikseen jokaiseen puhelimeen. Esimerkiksi Nokia ja Symbian ovat onnistuneet varmennustoimenpiteillään tekemään paikkatietosovellusten luomisesta varsin työlään urakan.
Vaihtoehtona tälle sekamelskalle on periaatteessa jo kymmenisen vuotta ollut operaattoreilta tuleva paikannus, jolla olisi mahdollista paikantaa joka ainoa matkapuhelin ilman tarvetta asentaa niihin ohjelmistoja. Operaattorit eivät kuitenkaan ole kyenneet tekemään paikannuksen käyttöönottoa riittävän helpoksi, tai sitten ovat hinnoitelleet itsensä ulos: esimerkiksi jossain vaiheessa sovellettu 10 senttiä per yksi paikannus on ymmärrettävästi täysin kestämätön hinnoittelumalli.
Tärkeä rajoittava tekijä on ollut myös lainsäädäntö, jolla on haluttu estää Orwellilaisten isoveli valvoo -tyyppisten skenaarioiden toteutuminen. Hyvä tarkoitus on valitettavasti ehkäissyt tehokkaasti myös paikkatiedon hyötykäyttöä. Operaattorien puolustukseksi onkin todettava, että niiden käsiä lainsäädäntö on sitonut erityisen tiukasti.
Sitten tuli iPhone. Ja kas: yhtäkkiä on mielekästä kehittää vain yhdessä puhelimessa toimiva paikkatietoinen sovellus, sillä näitä puhelimia on riittävän monella. Paikkatiedon saaminen iPhonessa on helppoa, ja se toimii tarkasti ja luotettavasti. iPhone on tehnyt mahdollisiksi kehittää sellaisia sovelluksia kuin Foursquare, palvelu johon aion koukuttua seuraavaksi. Palvelu on toiminut tähän mennessä vain USA:ssa ja muutamassa Euroopan suurkaupungissa, mutta avasi tänään ovensa myös helsinkiläisille.
Palvelun idea on itselleni kiinnostava myös tutkimusmielessä, sillä sen koukuttavuus pohjautuu pitkälti kekseliääseen mainemekanismiin. Palvelussa ihmiset voivat “kirjautua sisään” paikkoihin, joissa ovat kulloisellakin hetkellä. Koordinaateille annetaan merkitys kirjoittamalla, mistä paikasta on kyse, oli se sitten esimerkiksi ravintola, kauppahalli tai messukeskus. Kunkin paikan “pormestari” on henkilö, jolla on eniten kirjautumiskertoja tiettyyn paikkaan.
Kuhunkin paikkaan voi kirjautua vain kerran päivässä, joten esimerkiksi baarin pormestariksi päästäkseen sen täytyy todella olla oma kantakuppila. Juottolat ovatkin hyödyntäneet tätä ideaa markkinoinnissaan: USA:ssa on jo baareja, jotka tarjoavat ilmaiset drinkit Foursquare-pormestarille. Moinen toiminta on erityisen kiinnostavaa myös Foursquaren näkökulmasta, sillä se tarjoaa mahdollisia ratkaisuja yhteen paikkatietopalveluja perinteisesti vaivanneeseen ongelmaan, eli riittävän hyvän bisnesmallin puuttumiseen.
Systeemi ei toki ole aukoton - veikkaan esimerkiksi, että iPhonen paikannus ei ole kovin hyvä kerrostalon kerrosten erottelussa, joten baarin yläkerrassa asuva tekee itsestään pormestarin vähällä vaivalla - mutta paikkatieto yhtenä maineen muodostajana on yhtä kaikki kiinnostava konsepti, jota pääsemme toivottavasti tutkimaan vielä tarkemmin myös OtaSizzle-projektissa, jossa paikkatieto on nähty alusta asti yhtenä keskeisistä tutkimuskohteista.
Foursquaressa voi myös jättää paikkoihin muille vinkkejä ja ideoita siitä, mitä niissä voi tehdä. Esimerkiksi ravintolassa voi jättää suosituksen siitä, mikä annos on erityisen hyvä, ja mitä taas tulisi välttää. Tällä tavalla palvelu pyrkii muodostamaan suositusverkoston, joka avaa esimerkiksi kaupungissa liikkuvalle turistille aivan uusia mahdollisuuksia.
Jenkkilässä palvelu on jo saavuttanut kohtuullisen suosion. Moni aikaansa seuraava early adopter loggaakin jo uuteen paikkaan saapuessaan ensimmäisenä itsensä Foursquareen, kun muut vielä naputtelevat tweettiä. Ennustan, että palvelu tulee saavuttamaan myös suomalaisten iPhone-(ja Android-)käyttäjien suosion - ja vastaavia palveluita on varmasti tulossa lähiaikoina paljon lisää.
Kännykkäkohtaisten palvelujen mahdollisuuksien kehittyessä myös operaattoreille alkaa tulla kiire keksiä, kuinka he voisivat hyödyntää dataansa. Soneran IWC-kilpailu, jossa se avasi kehittäjille paikkatietorajapintansa, oli erinomainen avaus. Kilpailussa menestystä niittäneen Late No More -palvelumme kehitys jatkuu, joten tältäkin osalta pidämme peukkuja pystyssä sen suhteen, että operaattorit saavat vihdoin rajapintojaan kunnolla käyttöön.
Ruotsalainen Visibilly on myös selkeä merkki siitä, että jotain tapahtuu operaattoririntamalla: se on onnistunut neuvottelemaan ruotsalaisten operaattorien lisäksi käyttöönsä paikannuksen kaikilta kolmelta keskeiseltä suomalaisoperaattorilta, ja tarjoaa nyt tätä paikkatietoa yritysten käyttöön maksua vastaan. Palvelun hinnasta ei tosin ole tietoa, pahoin pelkään että se on vielä turhan suolainen, jotta se saavuttaisi kovin laajaa käyttöä.
Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että paikkatietopalveluiden pitkään odotettu läpimurto on viimein tapahtumassa. Jos nämä palvelut vielä löytävät keinon tehdä rahaa, ensi vuodesta tulee tällä saralla todella kiinnostava.
Kassia ja muita OtaSizzle-palveluita kehitetään tällä hetkellä pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen. Lokakuun aikana olemme tehneet käyttäjäkyselyn ja -haastatteluita, joista on selvinnyt muun muassa se, että osalle Kassin käyttäjistä on erityisen tärkeää, että palvelut myös pysyvät nimenomaan aaltolaisten palveluina, eikä niiden käyttäjämäärä räjähdä käsiin. Tällä hetkellä palvelu on avoin kaikille, mikä ei sinänsä vaikuttanut vielä käyttäjistä haitalliselta, mutta fokuksen toivottiin kuitenkin pysyvän Aallossa.
Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.
Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:
1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.
2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.
3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.
Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia - joko avoimia tai suljettuja - sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.
Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.
Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa? Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?
Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.
En ole vielä juurikaan kirjoitellut tähän blogiin omasta tutkimuksestani, joka käsittelee virtuaalista mainetta. Nyt ajattelin aloittaa, siinä toivossa että asioiden tiivistäminen tänne selventää ajatuksia myös diplomityön suhteen. Ensimmäisen tällaisen postauksen aiheena on maineen ja virtuaalivaluuttojen suhde.
Suhdetta on mietitty paljon Kassia kehitettäessä. Miten käyttäjät voisivat palkita toisiaan palveluksista, joita näiltä saavat? Pitäisikö käytössä olla jonkinlainen virtuaaliraha, jollaisia esimerkiksi vaihtopiiritoiminta usein käyttää?
Virtuaalirahan käyttö tuntuu äkkiseltään intuitiiviselta, mutta käytännössä aiheuttaa monenlaisia ongelmia: Mistä rahaa tulee? Miten sen arvo määräytyy? Miten estetään erilaiset huijaustavat, kuten lukuisten käyttäjätilien luonti ja rahojen siirto näiden välillä? Miten saadaan käyttäjät vakuutettua valuutan arvosta? Mikä estää arvon romahtamisen?
Virtuaalitaloustutkija Tero Heiskanen uskoo, että paikallisraha voi ratkaista nämä ongelmat. Meistä kokonaisuus on kuitenkin ainakin toistaiseksi vaikuttanut niin monimutkaiselta, että olemme päätyneet toisenlaiseen vaihtoehtoon.
Kassi pyritään suunnittelemaan siten, että sen virtuaalivaluuttana toimii maine: kun käyttäjät tekevät palveluksia, he saavat tästä hyvää mainetta. Muut käyttäjät tiedostavat tämän, ja pyrkivät tekemään vastaavasti palveluksia tälle käyttäjälle. Tämän mekanismin suunnittelu on oman diplomityöni aihe.
Ajatus maineesta valuuttana ei tietenkään ole uusi. Jo vuonna 1947 syntynyttä käsitettä Egoboo on käytetty kuvaamaan ihmisen hyvästä työstä saamaa tunnustusta, ja käsite on rinnastettu eräänlaiseen hetkelliseen valuuttaan.
Viimeksi aiheesta kirjoitti (linkki vie maksulliseen artikkeliin) Mikrobitin tuoreessa numerossa Kari A. Hintikka, joka puhuu mm. J.D.Lasican tutkimuksista, joissa identiteettiä tarkastellaan valuuttana. Hintikka mainitsee myös Heiskasen pohdinnat ns. sosiaalisesta vastineesta.
Hintikan artikkelissa mainitaan myös Cory Doctorowin teos Down and Out in the Magic Kingdom, jossa raha on korvattu maineeseen perustuvalla whuffie-valuutalla. Whuffien toiminnan perustana olevaa aivoimplanttia ei nykytekniikka vielä mahdollista, mutta maineeseen perustuvan valuutan toteutuminen saattaa silti olla yllättävän lähellä: sitä ajaa uusi voittoa tavoittelematon organisaatio nimeltä Whuffie Bank.
Palvelun ideana on seurata ihmisten toimintaa webissä. Kaikesta hyödylliseksi luokitellusta toiminnasta käyttäjä saa lisää whuffieita, haitallisesta toiminnasta taas niiden määrä vähenee. Whuffieita voi sitten käyttää maksuvälineenä: voin esimerkiksi pyytää joltakulta palvelusta, ja tarjota siitä hyvästä tälle sataa whuffieta. Toistaiseksi palvelu osaa tulkita tätä “hyödyllistä toimintaa” ainoastaan Twitteristä, Facebook-liitäntä on tulossa.
Vastaavanlaisia palveluita on muitakin, ja erityisen moni niistä on keskittynyt juuri Twitteriin. Twollars pyrkii luomaan valuutan, jota voi lahjoittaa esimerkiksi hyvien linkkien tai muutoin kiinnostavien ajatusten postaajalle. Twollareita voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka voivat lopulta vaihtaa valuuttaa oikeaksi rahaksi. Topsy puolestaan tietää, että retweetit eli kontaktien linkkien lähettäminen edelleen ovat niin merkittäviä arvonannon osoituksia, että niiden yhteydessä voidaan puhua jopa uudesta web-valuutasta.
Osa edellämainituista pyrkii kytkemään virtuaalivaluutan - eli maineen - nykyiseen rahatalouteen. Heiskasen visiot ovat astetta korkealentoisempia. Hänen mukaansa nykyisen rahajärjestelmän perusta on uudistettava, ja yksi raha korvattava useilla erilaisilla, ns. open money -tyyppisillä valuutoilla.
Vaikka moinen ajatus voi kuulostaa ensi alkuun hämmentävältä, on kuitenkin myönnettävä, että nykyisessä yhden rahan järjestelmässä on omat puutteensa. Itse uskon, että Kassin järjestelmää ei tulla ainakaan lähiaikoina kytkemään millään tavoin nykyiseen rahajärjestelmään, sillä mainemekanismi on sen tapauksessa paljon tehokkaampi. Mainetta kun ei voi ostaa eikä varastaa, se on ansaittava.
Käytin hiljattain 69,95 euroa varatakseni itselleni juhomakkonen.fi -domainin kolmeksi vuodeksi. En kuitenkaan käytä kyseistä osoitetta missään, ja sielläkin onkin vain hyvin yksinkertainen käyntikorttityylinen sivu, joka osoittaa tähän blogiin. Miksi käytin rahat? Tässä muutamia syitä.
1) Löydettävyys. Eräs ystävistäni sanoi kerran, että on tyytyväinen silloin, jos hänen nimellään ei löydy yhtään osumaa Googlesta. Omalla kohdallani on päinvastoin. Kun työni ja kiinnostuksen kohteeni liittyvät digimediaan, tuntuisi erikoiselta, jos minusta olisi vaikea löytää tietoa netistä. Erityisesti haluan, että tämä blogi löydetään, ja siinä auttaa, että hakukoneystävällinen juhomakkonen.fi -domaini linkkaa blogiini. Yhteystietojenikaan suhteen en ole tippaakaan vainoharhainen: kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin, minusta on vain hyvä, että ihmisistä on kätevästi saatavilla kaikki mahdollinen tieto, eikä sitä joudu kaivamaan työllä ja tuskalla netin uumenista.
2) Kukaan muu ei vie kyseistä domainia. Juho Makkosia on esimerkiksi Facebookissa neljä muutakin, joten joku heistä voisi hyvin viedä saman sivun, ja sen jälkeen haut osoittaisivatkin häneen eivätkä minuun. Haluan olla netin Juho Makkonen numero 1. :) Vielä ikävämpi case olisi tietysti, että joku pahantahtoinen henkilö varaisi domainin ja käyttäisi sitä levittääkseen väärää informaatiota minusta. Koska en ole julkisuuden henkilö, on moinen skenaario varsin epätodennäköinen, mutta myös digityöläisten on kuitenkin hyvä varautua, ettei käy näin. Digitaaliseen maineeseen liittyvää diplomityötäni tehdessäni olen huomannut, kuinka monenlaisia sudenkuoppia maineeseen digimaailmassa liittyy.
3) Domain on looginen paikka verkkopresenssilleni. Vaikka sekä luotan arkku.netin palveluihin että uskon tämän blogin elävän vielä pitkään, on silti hyvä pitää varalla mahdollisuus vaihtaa verkkopresenssi toiseen paikkaan kätevästi. Jos joutuisin syystä tai toisesta luopumaan nykyisestä domainista tai lopettaisin blogini, juhomakkonen.fi olisi looginen paikka uudelle saitilleni.
4) Domainiin voi laittaa käyntikortin. Nykyinen “käyntikorttini” on aika karu, mutta aika paljon tyylikkäämpiä ratkaisuja on saatavilla. Hiljattain perustettu Card.ly tarjoaa juuri tällaista palvelua: simppeliä sivustoa, joka näyttää lähinnä yhteystiedot ja linkittää käyttäjän profiileihin eri sosiaalisen median palveluissa. Palvelu on saanut inspiraationsa Tim Van Dammen laajalti kopioidusta, kieltämättä varsin tyylikkäästä designista. Palvelun käyttöönotto on ilmeisen vaivatonta, ja voisinkin hyvin kuvitella vaihtavani nykyisen läpyskäni Card.lyn kiillotettuun tuotteeseen.
