13
Feb 09

Sosiaalisesta webistä ja narsismista

Viime aikoina olen lukenut ja keskustellut paljon narsismista ja web2.0 -ilmiöistä.

Tuorein keskustelunherättäjä ovat “25 asiaa minusta” -tyyppiset, blogosfäärissä jo vuosia kulkeneet meemit, jotka ovat nyt rantautuneet Facebookiin. Osa ystävistäni on innostunut näistä todella kovasti, toisia taas ne ärsyttävät. Jälkimmäinen ryhmä arvostelee ensimmäistä narsistisesta toiminnasta: jos käyttää jopa useita tunteja aikaa keksiäkseen 25 mahdollisimman kiinnostavaa faktaa itsestään ja jakaakseen ne muiden kanssa, mistä muusta voi olla kyse kuin pätemisestä?

Ylen bloggaaja Paula N puolestaan pohtii ihmisten motiiveja päivittää Facebook-statuksiaan. Hän keksii kolme, jotka kaikki kuulostavat negatiivisilta: joko aivoton kaiken toiminnan kertominen, tunteiden purkaminen tai egotrippailu. Viimeinen ryhmä on hänen mielestään kaikkein pahin.

Facebook-statusten ja meemien raja mikroblogeihin ja sitä kautta “oikeisiin” blogeihin on häilyvä. Etenkin bloggauksessa monella on intressinä myös hyöty. Aika harva kuitenkaan tienaa blogillaan juurikaan rahaa. Viimeaikaiset keskustelut tuntuvatkin tutuilta siksi, että samankaltaisia käytiin ahkerasti muutama vuosi sitten, kun bloggaaminen rantautui ystäväpiiriini. Haluaako myös bloggaaja aina etupäässä päteä?

Oman bloggaukseni syitä ovat ainakin seuraavat:

  1. Ajatusten kirjaaminen ylös. Päivän aikana pyörittelee päässään monia asioita, mutta useimmat unohtuvat pian, vaikkei aina haluaisi että niin käy. Tähän blogiin voin kirjata ylös ajatuksista kiinnostavimman ja hyödyllisimmän tuntuiset. Koska blogia lukevat myös muut, pakottaa se minut hiomaan ajatuksia hieman ja pohtimaan, ovatko ne todella kirjaamisen arvoisia. Kaikkea kun ei mitenkään voi kirjoittaa ylös.
  2. Blogi on uusi CV.  Vaikkei ihan olisikaan, kuulostaa minusta hyödylliseltä ajatus siitä, että pitää netissä kotipaikkaa, josta käyvät helposti ilmi omat osaamisalueet ja kiinnostuksen kohteet. Ollakseen hyvä CV tämä blogi tosin kaipaisi pitkään suunnitteilla olleen ulkoasupäivityksen.
  3. Kärryillä pysyminen. Seuraan “oman alani” uutisia, sekä siksi että minua kiinnostaa että siksi että koen kärryillä pysymisestä olevan minulle hyötyä. Kun pidän tällaista blogia, aiheiden ammentaminen ulkopuolisista lähteistä on tärkeää, jolloin bloggaaminen ja uutisvirran seuraaminen motivoivat toisiaan.
  4. Kirjoittamisen harjoittelu. Kirjoitustaito on siitä ikävä, että se ruostuu jos sitä ei pidä yllä. Yksi tavoitteistani tässä blogissa on kirjoittaa mahdollisimman hyvää, ekonomista ja iskevää tekstiä, sellaista jota itse haluaisin lukea.
  5. Keskustelun herättäminen. Minusta on kiinnostavaa keskustella ihmisten kanssa asioista, varsinkin sellaisista, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä. Sitä paitsi sen lisäksi että keskustelu itsessään on kiinnostavaa, voi blogin kommenttiosastoa seuraamalla saada hyödyllisiä vinkkejä, jotka täydentävät omaa tietämystä asiasta. Vaikka tämän blogin tekstit ovat saaneet parhaimmillaankin vain muutaman kommentin, olen silti oppinut niistä uutta.
  6. Päteminen. Tässä blogissa keskityn asioihin jotka kiinnostavat minua ja joista mielestäni tiedän jotain, ja se että haluan kertoa sellaisia asioita muille ja käytän tällaiseen toimintaan kallisarvoista aikaani kertoo vastaansanomattomasti siitä, että haluan osoittaa muille tietäväni jostain jotain, eli päteä. Tämä vertautunee Paula N:n mainitsemaan egotrippailuun.

Minusta on hienoa, että ihmiset, erityisesti tuntemani, tuottavat sisältöä nettiin, ja käytän paljon aikaa tämän sisällön seuraamiseen. Tämän perusteella päättelen, että jos pystyn itse tuottamaan nettiin vastaavaa sisältöä, se saattaa kiinnostaa jotakuta muuta. Jos sitten tällaista sisältöä tuotan, ja muut kiinnostuvat siitä, onko se huono asia, oli motiivini sitten mikä hyvänsä?

Narsismi on voimakas sana, joka viittaa persoonallisuushäiriöön, eikä sitä ehkä olisi syytä käyttää tällaisissa yhteyksissä. Sen sijaan itsestä pitäminen ja omiin kykyihin uskominen ovat minusta pääsääntöisesti hyvä juttu, kunhan ne eivät mene niin pitkälle, että niiden vuoksi tehdään asioita, jotka ovat jollain tavoin muille haitallisia. Minusta egotrippailu ei ole ollenkaan pahasta, jos se saa ihmisiä tekemään asioita, joista on hyötyä tai iloa sekä heille itselleen että muille, kuten vaikkapa kiintoisan blogiartikkelin kirjoittaminen tai hauskasti laaditun “25 asiaa” -listan tekeminen.

Joku viisas on sanonut, että täytyy rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Minusta siinä on totuuden siemen. Siispä nyt kaikki egotrippailemaan, että minulla on jatkossakin kiinnostavaa luettavaa.


06
Nov 08

Yksi tunnus, yksi identiteetti

Web-palveluja paljon käyttävillä on tunnuksia eri palveluihin enemmän kuin jaksaa muistaa. Usein ei jaksakaan: itse havaitsin tätä postausta kirjoittamaan ryhtyessäni, etten muista WordPress-blogini käyttäjätunnus-salasana -paria.

Monet ratkaisevat ongelman käyttämällä vain yhtä tai muutamaa vakiosalasanaa ja tunnusta. Niin myös minä. Silti joskus tapahtuu unohtumisia. Yksi tyypillinen syy on, että yleisesti käyttämäni nimimerkki Kusti on monessa palvelussa jo käytössä, joten joudun valitsemaan jonkin toisen nimimerkin. Tästä aiheutuu myös toinen tyypillinen ongelm: minulla on verkossa useita identiteettejä, ja joskus voi olla vaikea päätellä, että eri nimimerkkien takana piilee sama henkilö.

Näitä ongelmia on pohdittu paljon, ja niihin on kehitetty erilaisia ratkaisumalleja, joista suosituin lienee OpenID. Se on standardi, jonka implementointi mahdollistaa yhden

Aluksi OpenID:n suurin ongelma vaikutti olevan url-muotoisten tunnusten kohtuuton pituus. Esimerkiksi käyttäjätunnus “minun.palveluntarjoajani.com/kusti” on jo aika pitkä muistettavaksi. Tällä metodilla OpenID:n tulevaisuus vaikutti synkältä.

Tänä vuonna parannusta on kuitenkin tapahtunut huimasti. Syynä siihen on, että kaikilla vähänkään aktiivisemmilla web-käyttäjillä on jo valmiina uniikki tunnus: sähköpostiosoite. Yahoo-osoitteet ovat kelvanneet OpenID:ksi jo alkuvuodesta ja tuoreimpia OpenID-tarjoajia ovat Microsoft ja Google. Näiden myötä vaikuttaa vahvasti siltä, että OpenID on todella kohoamassa de-facto -web-standardiksi.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että tämä kaikki alkaa näkyä tavalliselle käyttäjälle. Gmail-osoite käy siis OpenID:stä, hyvä. Mutta mihin sillä pääsee kirjautumaan? Toistaiseksi ei juuri mihinkään suureen palveluun, kuten Facebook, Last.fm tai Flickr. Vastaavasti myöskään Yahoon tai Microsoftin tunnukset eivät käy Googlen palveluihin. Päivää, jona OpenID todella käy edes johonkin näistä suurista, saadaan todennäköisesti odotella vielä pitkään.

Ennen pitkää OpenID kuitenkin raivannee tiensä myös jättien kirjautumismekaniksi. Se tietää loppua yhdelle web-instituutiolle: “nikeille” eli persoonallisille käyttäjätunnuksille. Facebook on toiminut tässä tiennäyttäjänä ja hyvänä esimerkkinä siitä, että nikit eivät välttämättä ole tarpeen.

Joissakin palveluissa nikkejä tullaan kuitenkin tarvitsemaan edelleen. Ensimmäisenä tulee mieleen IRC. Siinä on tärkeää, että keskustelijoilla on jokin lyhyt nimi, joka on kuitenkin kaikilla erilainen. Näin keskustelijoiden on helppo osoittaa, kenelle he puhuvat. Rivi “Kusti: moi” on huomattavasti lyhyempi kirjoittaa kuin “etunimi.sukunimi@gmail.com: moi”.

Sama pätee mikrobloggausalustoihin, kuten Jaikuun ja Twitteriin. OtaSizzlen Ossi-palvelua kehitettäessäkin on ainakin toistaiseksi jouduttu huomaamaan, että nikistä ei noin vain päästä eroon.

Käyttö mobiililaitteella tuo asiaan vielä oman mausteensa. Sähköpostiosoitteen kirjoittaminen aina kirjautuessa voi niissä olla jo liikaa vaadittu. Yksilöllisen identiteetin ulottaminen myös mobiilimaailmaan ja chat-palveluihin onkin haaste, jonka ratkaiseminen ei ole lainkaan helppoa.


21
Jul 08

Kolme vuotta blogimaassa

Hetki sitten tuli kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä, kun kirjoitin elämäni ensimmäisen blogimerkinnän. Moni asia on muuttunut tuossa – sinänsä lyhyessä – ajassa. Vanhoilla merkinnöillä tuntuu jo nyt olevan jonkinlaista nostalgia-arvoa. Ne näyttävät oudoilta, kuin eri ihmisen kirjoittamilta.

Tämä on neljäs blogini. Kirjoitustahti ei taaskaan ole ollut yhtä tiivis kuin sitä perustaessani oli tarkoitus, mutta silti uskon, että bloggaamiseni jatkuu yhtä säännöllisen epäsäännöllisenä kuin aiemminkin. Tämän blogin myötä tuntuu ainakin tällä hetkellä siltä, että olen löytänyt oman ääneni ja oman tapani kirjoittaa.


07
May 08

Ilmaisuus yllätti ilmaisuusaktivistit

Ilmaisuus on seuraava iso juttu. Näin väittää ainakin The Long Tail -kirjasta tuttu Chris Anderson tulevassa opuksessaan Free. Andersonin perusväittämä on, että perinteiset ansaintalogiikat muuttuvat, kun yhä useammat palvelut ovat ilmaiseksi käyttäjien saatavilla.

Ja toden totta: ilmaiseksi tarjotaan nykyisin muun muassa pelejä, ohjelmistoja, musiikkia ja kännykkäliittymiä ja autojakin saa aika halvalla. Vaikka tekijänoikeusjärjestöt haraavatkin musiikin ja elokuvien suhteen vastaan, joutuvat ne kuitenkin perääntymään askel askeleelta.

Siirtymä uuteen ajattelutapaan ei kuitenkaan ole helppo. Ilmaisuuden suurimpia puolestapuhujia ovat tyypillisesti bloggaajat. Nyt heidätkin on kuitenkin yllättänyt se, mitä ilmaisuusajattelu todella tarkoittaa.

Uudehkon sosiaalisen verkostopalvelun Shyftrin keskeinen ajatus on, että käyttäjät pystyvät sen kautta jakamaan toisilleen mitä tahansa RSS-feedejä. Kuka tahansa voi siis tarjota omassa profiilissaan muille mitä tahansa sisältöä, jonka ovat kirjoittaneet aivan muut tahot.

Blogiversumi älähti. Bloggaajien mukaan heiltä ei saa noin vain riistää oikeutta tekstiinsä, vaikka monien mielestä esimerkiksi musiikintekijät eivät tätä oikeutta tarvitse.

Suurin piirtein samasta asiasta on kyse saksalaisen yhtiön hankkeessa julkaista Wikipedian parhaita artikkeleita kirjamuodossa. Monet Wikipedia-aktivistit ovat suuttuneet, koska eivät saa osaansa kirjojen tuotoista. Ainoastaan Wikipedia-säätiö saa euron jokaisesta myydystä julkaisusta.

Voi kysyä, onko aktivistien suuttumuksella perusteita. Kaikki tieto on edelleen saatavissa ilmaiseksi Wikipediasta. Kirjat ainoastaan tuovat tiedon uusien ihmisten ulottuville. Samaa voi sanoa Shyftristä ja sen feedeistä. Molemmissa tapauksissa tiedon etsijät voittavat: tietoa on tarjolla enemmän ja monipuolisemmin kuin aiemmin.

On toki myönnettävä, että vaikeita kysymyksiä on vielä ratkaisematta. Sisällöntuottajien on jatkossakin syötävä. Vielä ei ole täysin selvää, millä tavoin työn tuloksilla ansaitseminen onnistuu jatkossa. Ehdotuksia uudenlaisiksi ansaintamalleiksi on kuitenkin olemassa. Tätä aihetta pohdin laajemmin tulevassa postauksessa.


08
Apr 08

Bloggaus koituu kuolemaksi

Digitoday uutisoi tänään bloggauksen terveysvaikutuksista. Jutun mukaan (ammatti)bloggaajat stressaavat, lihovat tai laihtuvat, nukkuvat ja elävät muutenkin huonosti ja saattavat kaiken tämän seurauksena jopa kuolla bloggaukseen.
Vaikka Suomessa ei taida olla kovin montaa bloggaajaa, joilla tilanne olisi näin paha, on kotimaisilla kirjoittajillakin varmasti paineita. Blogeja on yhä enemmän, ja jostain pitäisi keksiä jatkuvasti uutta ja omaperäistä sanottavaa tasaiseen tahtiin, etteivät lukijat karkaa.

Suuri tekijä ammattibloggaajien stressin taustalla on sama kuin muillakin kotona töitä tekevillä. Kun työajat ovat liian liukuvat, työt ovat mielessä koko ajan.

Itse olen huomannut, että puhdas etätyö ei minulle sovi. Nykyisessä työssä tulen tekemään töitä sekä etänä että toimistolla, ja sen uskon toimivan hyvin. Sekin vaatii kuitenkin itseltäni tiukkaa aikatauluttamista: etätyöpäivänkin on syytä kestää suunnilleen yhdeksästä viiteen.

En myöskään ikinä haluaisi kirjoittaa uutisblogia. Siinä vaiheessa, kun rupeaa huolestumaan siitä, että joku muu ehti kirjoittaa saman asian ensin, stressitaso nousee kohisten, bloggasi sitten ammatikseen tai ei.

Pyrin tässä blogissa korostamaan pohdintanäkökulmaa ja omia mielipiteitäni. Niitä ei kukaan muu voi julkaista ensin.

Siitäkin huolimatta täytyy todeta, että ärsyttää, jos kirjoittaa postauksen jostain asiasta ja sen jälkeen huomaa, että joku toinen on julkaissut hyvin samansisältöisen postauksen samasta asiasta jo paljon aiemmin. Blogien maailmassa paitsi uutiset myös kaikki mahdolliset mielipiteet niistä on usein esitetty hyvinkin nopeasti.

Silloin pitää taas muistaa se tosiasia, että ei kirjoita blogia ammatikseen. Silloin voi huoletta julkaista silloin kun haluaa, ja kirjoittaa muiden jo käsittelemistä aiheista tuntematta tunnontuskia.


18
Dec 07

Kuinka blogi aloitetaan

Monelle blogin aloittajalle tulee ensi-innostuksen jälkeen vastaan sama ongelma: muutaman alussa valmiina olleen aiheen jälkeen sanottavaa ei enää tunnukaan olevan niin paljon. Päivitystahti harvenee, keskustelua ei synny, ja pikku hiljaa blogi kuolee pois. Mikä neuvoksi?

ProBloggerin Darren Rowse neuvoo, että ennen uuden blogin aloittamista kannattaa tehdä hieman suunnittelutyötä ja muodostaa mind map uuden blogin kategorioista ja ensimmäisistä postauksista. Näin blogia aloittaessa merkintöjen aiheita on mukavasti valmiina jo esimerkiksi parisenkymmentä. Jatkossa aiheita on sitten kätevä keksiä esimerkiksi laajentamalla aiempien merkintöjen aiheista.

Moinen lähestymistapa on tietysti omiaan ennen kaikkea tienaamiseen pyrkivälle bloggaukselle, joka pyrkii tavoittamaan jonkin tietyn markkinaraon keskittymällä kapeaan aihealueeseen. Se muistuttaa tietyllä tapaa aika paljon tietokirjan kirjoittamista. Päiväkirjamaiselle vuodatukselle, uutissaitille tai Sanaisen arkun kaltaiselle, uusien ilmiöiden ja ideoiden haistelemiseen pyrkivälle blogille ainakaan merkintöjen miellekartoitus pitkälle etukäteen ei tunnu toimivalta ratkaisulta.

Sen sijaan kategorioiden pohtiminen ennalta voisi olla bloggaajalle kuin bloggaajalle hyvä keino auttaa hahmottamaan sitä, mitä haluaa sanoa. Itse en halua lyödä tämän blogin aihetta täysin lukkoon: jos törmään johonkin kiinnostavaan ilmiöön, haluan varata mahdollisuuden kirjoittaa siitä tänne, oli se sitten miltä elämän alueelta hyvänsä.

Blogin pääpaino tulee kuitenkin ehdottomasti olemaan (uus)medialla, erityisesti “web 2.0″ -käsitteen alle menevillä aiheilla, kuten blogeilla ja (web-)yhteisöllisyydellä. Muita todennäköisiä aiheita ovat esimerkiksi mobiilimaailma, journalismi, kirjoittaminen ja ajanhallinta. Tästä listasta muodostuu se kokonaisuus, joka minua tällä eniten ammatillisesti kiinnostaa, ja jonka parissa vietän myös suuren osan vapaa-ajastani. Sanottavaa siis (toivottavasti) riittää