17
May 09

Blogin päivitystä

Blogin perustamisesta asti olen nähnyt sieluni silmin, miltä sen lopullinen layout tulee näyttämään, kun olen sen omin käsin tehnyt. Ulkoasuprojekti on kuitenkin venynyt venymistään, joten päädyin lopulta väliaikaisratkaisuun: päivitin uusimman WordPress-version ja vaihdoin teemaksi sopivan minimalistisen mutta kuitenkin silmää miellyttävän valmiin vaihtoehdon, jolle tein vielä käsin pientä CSS-hienosäätöä.

Yksi syy sille, että pidin edellistä rumaa ulkoasua voimassa niinkin kauan, oli se että olin taannoin vaihtanut suomenkieliseen WordPress-versioon, joka taas ei toiminut kuin perus-layouttien kanssa. Nyt päätin lopulta panostaa ulkoasuun yhtenäisen kieliasun kustannuksella, kun vapaaehtoisvoimin tehtävät suomiversiot laahaavat jatkuvasti WordPress-päivitysten jäljessä.

Tein muutoksia myös sisällön organisoinnissa. Juttelin pomon kanssa juuri vähän aikaa sitten tägipilvistä, ja kävi ilmi, että hän on vain harvoin kokenut tägipilven hyödyllisenä ominaisuutena. Itse olin eri mieltä. Tuskailin tässä blogissa pitkään kategoriakuvausten kanssa, kun postauksia tuntui jatkuvasti olevan vaikea mahduttaa niiden alle, joten päätin nyt korvata ne tägipilvellä. Se visualisoi mielestäni varsin todenmukaisesti sen, mitkä aiheet ovat olleet tässä blogissa eniten pinnalla.

Se lopullinen, itse tehty ulkoasu tulee “paremmalla ajalla”, esimerkiksi jos kesälomalla sattuu satamaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen tähän ratkaisuun, vaikka tuo kielisekamelska hieman ärsyttääkin.


21
Jul 08

Kolme vuotta blogimaassa

Hetki sitten tuli kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä, kun kirjoitin elämäni ensimmäisen blogimerkinnän. Moni asia on muuttunut tuossa – sinänsä lyhyessä – ajassa. Vanhoilla merkinnöillä tuntuu jo nyt olevan jonkinlaista nostalgia-arvoa. Ne näyttävät oudoilta, kuin eri ihmisen kirjoittamilta.

Tämä on neljäs blogini. Kirjoitustahti ei taaskaan ole ollut yhtä tiivis kuin sitä perustaessani oli tarkoitus, mutta silti uskon, että bloggaamiseni jatkuu yhtä säännöllisen epäsäännöllisenä kuin aiemminkin. Tämän blogin myötä tuntuu ainakin tällä hetkellä siltä, että olen löytänyt oman ääneni ja oman tapani kirjoittaa.


18
Dec 07

Kuinka blogi aloitetaan

Monelle blogin aloittajalle tulee ensi-innostuksen jälkeen vastaan sama ongelma: muutaman alussa valmiina olleen aiheen jälkeen sanottavaa ei enää tunnukaan olevan niin paljon. Päivitystahti harvenee, keskustelua ei synny, ja pikku hiljaa blogi kuolee pois. Mikä neuvoksi?

ProBloggerin Darren Rowse neuvoo, että ennen uuden blogin aloittamista kannattaa tehdä hieman suunnittelutyötä ja muodostaa mind map uuden blogin kategorioista ja ensimmäisistä postauksista. Näin blogia aloittaessa merkintöjen aiheita on mukavasti valmiina jo esimerkiksi parisenkymmentä. Jatkossa aiheita on sitten kätevä keksiä esimerkiksi laajentamalla aiempien merkintöjen aiheista.

Moinen lähestymistapa on tietysti omiaan ennen kaikkea tienaamiseen pyrkivälle bloggaukselle, joka pyrkii tavoittamaan jonkin tietyn markkinaraon keskittymällä kapeaan aihealueeseen. Se muistuttaa tietyllä tapaa aika paljon tietokirjan kirjoittamista. Päiväkirjamaiselle vuodatukselle, uutissaitille tai Sanaisen arkun kaltaiselle, uusien ilmiöiden ja ideoiden haistelemiseen pyrkivälle blogille ainakaan merkintöjen miellekartoitus pitkälle etukäteen ei tunnu toimivalta ratkaisulta.

Sen sijaan kategorioiden pohtiminen ennalta voisi olla bloggaajalle kuin bloggaajalle hyvä keino auttaa hahmottamaan sitä, mitä haluaa sanoa. Itse en halua lyödä tämän blogin aihetta täysin lukkoon: jos törmään johonkin kiinnostavaan ilmiöön, haluan varata mahdollisuuden kirjoittaa siitä tänne, oli se sitten miltä elämän alueelta hyvänsä.

Blogin pääpaino tulee kuitenkin ehdottomasti olemaan (uus)medialla, erityisesti “web 2.0″ -käsitteen alle menevillä aiheilla, kuten blogeilla ja (web-)yhteisöllisyydellä. Muita todennäköisiä aiheita ovat esimerkiksi mobiilimaailma, journalismi, kirjoittaminen ja ajanhallinta. Tästä listasta muodostuu se kokonaisuus, joka minua tällä eniten ammatillisesti kiinnostaa, ja jonka parissa vietän myös suuren osan vapaa-ajastani. Sanottavaa siis (toivottavasti) riittää


24
Aug 07

Uusi alku

Jo pitkään on mielessäni pyörinyt sekä aataminaikuisten nettisivujeni päivitys ajan tasalle että hankkiutuminen eroon kankeasta ja mainoksia pursuavasta Kirjaamo-blogini alustasta. Moni tuttu on kehunut kovasti tätä WordPress-alustaa, joten päätin pystyttää sen ympärille sekä sivuni että blogini.

Koska pelkkä WordPress-blogi (jonka olisi saanut hostattua ilmaiseksi) ei siis minulle riittänyt, oli seuraavaksi etsittävä palveluntarjoaja, jolta saisi kustannustehokkaasti web-hotellin PHP- ja MySQL-tuella ja muutenkin mahdollisimman kattavilla palveluilla. Hämmästys oli suuri, kun törmäsin Arkku.netiin. Arkku tarjoaa käyttäjilleen edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi mm. domain-nimen, bouncer-palvelun, sähköpostin sekä shell-tunnuksen irssin käyttöä varten – ilmaiseksi! Palvelu pyörii käytännössä vapaaehtoisvoimin, pelkästään sen omalla sivustolla olevien mainosten ja (ainakin toistaiseksi melko vähäisisten) lahjoittajien varassa.

Tätä oli pakko testata, varsinkin kun keksin vielä sopivan arkku.net -päätteisen domain-nimen, joka oli kaiken lisäksi vapaa. Ja katso: ainakin tähän mennessä kaikki näyttää mainiolta. Kotisivutilahakemukseni hyväksyttiin muutamassa tunnissa, ja kaikki tähän mennessä käyttämäni työkalut ovat toimineet hienosti. Toki jossain määrin on vielä pelko persiissä sen suhteen, kuinka kauan tällainen palvelu voi toimia ilmaiseksi. Entä jos ylläpitäjien mielenkiinto ei enää vuoden päästä riitäkään? Siinä vaiheessa pitää sitten vain toivoa, että blogin sisältävän tietokannan siirtäminen toiselle palvelimelle onnistuu ongelmitta. Toistaiseksi olen kuitenkin Arkkuun enemmän kuin tyytyväinen.

Aiemmin mainittujen lisäksi tämän saitin pystyttämiselle on vielä yksi, huomattavasti ajankohtaisempi syy. Olen nimittäin lähdössä Hong Kongiin, jossa aion viettää tulevan syksyn vaihto-opiskelun merkeissä. Aion pitää reissun aikana toista, pelkästään matkaan liittyviä juttuja käsittelevää blogia. Kiitos WordPressin ihanuuden, samaan tietokantaan voi pystyttää useita blogeja, joten saatoin pystyttää vaihtoblogini tälle samalle saitille (ensimmäinen Arkun rajoitus johon törmäsin: vain yksi MySQL-tietokanta käyttäjää kohti). Sanainen arkku sulkeutuu siis heti avautumisensa jälkeen loppuvuodeksi, jonka aikana kuulumisiani voi lukea Hong Kongin blogista.