“Vanhasen RAY-selvitys julistettiin salaiseksi”, revittelee Helsingin Sanomat otsikossaan. Ei ole yllätys, että salaiseksi julistaminen on kirvoittanut katkeruutta kommenttiosastolla.
Työkaveri kritisoi juttua siitä, että se kertoi vain puolet totuudesta: itse asiassahan asiakirjat julistettiin salaiseksi julkisuuslain perusteella, mitä jutussa ei ensin mainittu lainkaan. Laki sanoo mm. seuraavaa: 24§: Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat: 6) kanteluasiakirjat ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan. Pian alkuperäistä juttua muutettiinkin, ja nyt julkisuuslaki mainitaan. Raflaava otsikko kuitenkin pysyi.
Laki jättää tilaa harkinnalle. Se ei velvoita suoraan pitämään mitään asiakirjaa salaisena, vaan oikeuskansleri tekee päätöksen salaamisesta sen perusteella, täyttyvätkö edellämainitut kriteerit. On varsin ymmärrettävää, että jos kriteerit täyttyvät, ei voida kertoa edes sitä miksi ne täyttyivät, vaan salaiseksi julistaminen perustellaan ainoastaan lakiin vetoamalla. Kun päätös asiasta syntyy, asiakirjat julkistetaan.
Julkisuuslaki on varsin positiivissävyinen: se lähtee siitä, että kaikki on julkista, ellei löydy erityisiä perusteita, joilla jotain pitää salata. Silti epäilyttää, josko esimerkiksi tällaisen lausunnon ollessa kyseessä salauspäätös tehdään nykyisin automaattisesti, asiaa sen kummemmin miettimättä, koska laki antaa siihen mahdollisuuden. Minun on vaikea nähdä, mitkä voisivat olla ne perusteet, joilla lausunto täyttää yllämainitut kriteerit. Mitä vahinkoa lausunnon julkistaminen tässä vaiheessa voi aiheuttaa Vanhaselle, jos se julkistetaan joka tapauksessa päätöksen yhteydessä? Entä millaista haittaa siitä voi aiheutua päätöksen tekijöille, että jokin lehti tarttuu asiaan ja vaikkapa julkaisee otteita Vanhasen lausunnosta?
Kuulostaa jotenkin vanhan liiton toimintatavalta: oikeuskansleri haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään, eikä halua liian monen tahon sekaantuvan asiaan ja esittävän mielipiteitään julkisuudessa, ennen kuin päätös saadaan aikaan. Minusta tällainen toimintamalli ei kuulu nykymaailmaan, ja herättää ainoastaan turhaa pahaa verta ja epäluuloja. Loppujen lopuksi salailu on useimmissa tapauksissa paljon vahingollisempaa kuin julkisuus.
Aamun Hesarin uutisessa 
mainittiin ainakin minulle yllättävä tieto: Vasemmistoliiton “lintulogo” ei esitäkään lintua, vaan maasta puskevaa “orasta”. Ei voi muuta kuin todeta, että onpa designer epäonnistunut suunnittelussaan pahemman kerran, jos tämä on todella ollut tarkoituksena. Hämmennystä lisää entisestään, että puolueen graafisessa ohjeistossa puhutaan kuitenkin linnusta!
Kaksi logon mahdollista tulkintaa ovat hauskasti toisilleen täysin vastakkaiset symbolit: toinen liitää pää pilvissä, toisella on juuret tiukasti maassa. Erityisen komeaa tietysti olisi, jos logon pyrkimyksenä olisikin yhdistää nämä merkitykset: puolue, joka on maanläheinen mutta jolla on myös korkealentoisia unelmia. Minusta logo kuitenkin epäonnistuu tämän vaikutelman välittämisessä, sen verran yksiselitteisesti logosta tulee mieleen nimenomaan lintu. (olenko väärässä? mitä sinulle tulee oheisesta logosta ensimmäisenä mieleen?)
Vasemmistoliitto on kärsinyt useamman peräkkäisen vaalitappion. Syyksi on arveltu sitä, että puolueen identiteetti on hukassa: äänestäjille ei ole enää ollut selvää, mitä asioita puolue ajaa, ja keiden kannattaisi sitä äänestää. Nyt kun puolueella on uusi nuorekas puheenjohtaja, olisiko aika suunnitella sille myös uusi logo ja graafinen ilme, joka paitsi ilmentäisi paremmin puolueen olemusta ja tavoitteita myös viestisi sen halusta uudistua ja siirtyä eteenpäin.
Kirjoitin taannoin poliitikkojen huonoista vaalisivuista. Tuolloin ehdotin, että poliitikot työstäisivät suosiolla sivunsa esimerkiksi Kotisivukoneella. Joku muukin on selvästi huomannut, että nykyisissä sivuissa on mätää, sillä Vierityspalkki uutisoi Kotisivukoneen yhteistyösopimuksesta Kristillisdemokraattien, SDP:n ja Keskustan kanssa.
Kotisivukoneen avustuksellakin on toki silti vielä helppo sössiä sivuston sisältö. Vierityspalkki tarjoaa lääkkeitä myös tähän kirjoituksessa, jossa pohdiskellaan, millainen on hyvä vaaliehdokassivusto.
Pitääpä ihan mielenkiinnoista seurailla vaalien aikana eri puolueiden ehdokassaitteja. Kuten Matti mainitsi edellisen postaukseni kommenteissa, ainakin Vihreillä oli jo viime vaalien aikana varsin päteviä saitteja. On kiinnostavaa nähdä, kurovatko Keskusta ja SDP Vihreiden nettietumatkaa umpeen Kotisivukoneen avustuksella.
Varmaa on, että ehdokassivustoista tulee tasalaatuisempia kuin ennen. Mutta tuleeko niistä kiinnostavia, se on toinen juttu.
USA:n presidenttitaisto on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkitykselliseksi sosiaalinen media on kasvanut neljässä vuodessa. Ilmiöt kuten Obama-girl ja McCain-girl eivät olisi mitenkään voineet syntyä vielä tuolloin.
Myös blogirintamalla tapahtuu. Huolella työstetyt vaaliblogit ovat jo vanha juttu, mutta uutta on se, että Barack Obaman Twitter-tilillä on käsittämättömät 40 000 seuraajaa - ja yhtä monta ystävää. Obama ja McCain järjestävät myös Twitter-väittelyn, jossa väittelijöinä tosin toimivat heidän edustajansa, eivät ehdokkaat itse.
Jenkeissä uusi tekniikka on siis hallussa. Mitä tekevät samaan aikaan suomalaispoliitikot? Karu totuus paljastuu esimerkiksi Aamulehden jutusta, jossa Tampereen pormestariehdokkaiden verkkosivustot on arvioitettu web-asiantuntijoilla.
Sivustot ovat kamalaa katseltavaa. Navigaatio on pielessä, sisältöä on liikaa ja se on järjestetty sekavasti. Ylipäänsä saiteista syntyy vaikutelma siitä, että ne on laitettu pystyyn vain, koska “sellainen pitää olla”, miettimättä mitä tarkoitusta ne palvelevat.
Väittäisin, että suomalaisten web-osaaminen väkilukuun suhteutettuna on maailman huippuluokkaa. Maa on täynnä korkeatasoisia blogeja ja muita nettisaitteja, ja palvelut kuten Kotisivukone mahdollistavat kelle tahansa web-tekniikkaa tuntemattomallekin tavan tuottaa helposti tyylikästä web-presenssiä.
Täten onkin kovin kummallista, että huippupoliitikot onnistuvat vielä löytämään jostain “web-osaajia”, joiden tekeleet muistuttavat siitä, mitä web oli kymmenen vuotta sitten.
On täysin käsittämätöntä, että maassa tuntuu edelleen olevan tasan yksi tietoyhteiskuntaa ja internetin uusimpia trendejä syvällisesti ymmärtävä poliitikko. Ei ihme, että eduskunnassa runnotaan läpi Lex Karpelan tyyppisiä lakeja.
Kunnallisvaalit ovat ovella. Ehdokkailla olisi tarjolla todella hyvä sauma kerätä helposti lisää äänestäjiä etenkin nuoremman väen joukosta. Nuoret nimittäin menevät nettiin. Yksinkertaisen tyylikäs ehdokassivu on helppo tuottaa, ja osaavia tekijöitä löytyy paljon.
Silti veikkaukseni on, että suurimmalla osalla porukasta ehdokassivut tulevat edelleen olemaan uskomatonta kuraa. Se on sääli.
