Fiksuhuuto, senttihuutokaupan pioneerien Jussi Mäntylän ja Tuomo Siuruan sivusto, josta on tullut kirjoitettua muutaman kerran aiemmin, voi hyvin ja porskuttaa nykyisin jopa kuudella eri kielellä. Kansainvälisen yrityksen toiminta on siirretty Kyprokselle, eittämättä siksi että paikka on varsinainen bisneksen kehto, eikä lainkaan toiminnan aloitusta seuranneen poliisitutkinnan vuoksi.
Bisnes on kuitenkin pysynyt ennallaan, ja palvelussa myydään todellista arvotavaraa. Esimerkiksi tämä iPhone 3GS on harvinaisuus: missään muualla ei kyseisen tuotteen 16 GB:n version arvoksi ole varmasti määritetty yhtä korkeaa hintaa kuin Fiksuhuudon 750 euroa.
Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Siurua on nyt pystyttänyt sivuston, joka korjaa todennäköisesti koko potin: kimppuun hyökkäävät yhtä aikaa sekä yksityinen että julkinen sektori.
Ensinnäkin senttihuutokauppatoiminta on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin. Tällä kertaa saitin ei tarvitse edes käyttää vaivaa myytävien tuotteiden hankintaan, sillä ihmiset voivat asettaa niitä suoraan esille. Bisnesmalli on tyylikäs: jokainen sentillä hintaa korottava huuto maksaa euron, josta tuotteen myyjä saa 40 senttiä. Palvelun ylläpitäjät vetävät siis välistä yli puolet siinä liikkuvasta rahasta, vaikka kyse on palvelusta, jossa kuluttajat myyvät tavaraa toisilleen.
Tämäkään ei kuitenkaan ole vielä riittänyt, vaan lisäksi saitin nimi ja graafinen ilme pöllitty suoraan YouTubelta. Saapa nähdä, pystyykö Google lakimiesarmeijansa kanssa viimein siihen, missä poliisi epäonnistui, eli laittamaan senttihuutoporukan kuriin ja nuhteeseen.
Edit: yhdistin aluksi myös Fiksuhuudon toisen vetäjän, Jussi Mäntylän, Youtupes-hankkeeseen, mutta hän otti minuun yhteyttä ja ilmoitti, ettei ole siinä mukana. Palvelun yhteystiedoissa mainitaan ainoastaan Tuomo Siuruan nimi. Muutin merkintää tämän tiedon mukaisesti.
Varhaiset omaksujat Suomessa ja ulkomailla ovat keskustelleet jo jonkin aikaa siitä, kuinka Twitter tulee hyvin todennäköisesti korvaamaan RSS-lukijat. Itse en ole vielä Google Readerista luopunut tai edes sen käyttöä vähentänyt, vaikka viime vuonna sen rinnalle tulikin aktiivinen Twitter-seuranta. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että näiden kahden työkalun parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Nykyiset käyttöliittymät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan ominaisuuksia, joita kaipaan. Tässä postauksessa esitän vision siitä, millainen halajamani yhdistelmätyökalu olisi.
Twitter tarjoaa sen, mitä Reader ei: sosiaalisuuden. Nykyaikana uutisten lukeminen on kaksisuuntaista toimintaa. Twitterissä uutiset on helppo jakaa seuraajilleen ja keskustella niistä.
Reader on yrittänyt tarjota samoja ominaisuuksia, mutta epäonnistuu, koska ihmisillä ei ole siinä laajaa sosiaalista verkkoa, eikä todennäköisesti tule olemaankaan. Kaksi tämän hetken de facto sosiaalista verkkoa ovat Facebookin ja Twitterin hallussa, ja niistä Twitter soveltuu avoimen luonteensa ja yksinkertaisuutensa takia paremmin uutistenlukijaksi.
Reader taas tarjoaa minusta tällä hetkellä ylivoimaisen käyttöliittymän uutisten lukemiseen. Siinä avainasemassa ovat näppäinoikotiet. Niillä on helppo selata nopeasti massiivista uutisvirtaa: j-näppäin siirtyy seuraavaan uutiseen ja v-näppäin avaa kiinnostavan uutisen taustalle myöhempää lukemista varten. Tällä menetelmällä on todella helppoa kahlata ensin nopeasti läpi massiivisen uutisvirran ja sen jälkeen lukea rauhassa kiinnostavimmat artikkelit.
Edellä kuvatun lukemistavan ongelma on sisällön “ampparoituminen”: raflaaville otsikoille tulee helposti liikaa painoarvoa. Tässä tärkeäksi avuksi voisivat nousta Twitterin ominaisuudet: Facebookin “like”-napin tapaan nykyisin toimivat retweetit sekä uutiseen lähetettyjen kommenttien/vastausten määrä antaisi lukijalle arvokasta lisätietoa uutisen laadukkuudesta.
Uutisiin liittyviin keskusteluihin Twitter tarjoaa tällä hetkellä kaikki tarvittavat ominaisuudet, mutta ei riittävän hyvää käyttöliittymää. Yksikään lukuohjelma ei panosta tarpeeksi keskustelun säikeistykseen, joten tiettyyn uutiseen tai muuhun viserrykseen liittyvää keskustelua on mahdotonta seurata. Säikeistys on täysin mahdollista tehdä Twitterin nykyisellä toiminnallisuudella, ja se olisikin visioimassani uutistenlukuohjelmassa avainasemassa.
Reader tarjoaa kätevän kansiorakenteen uutisten jaotteluun. Myös tämä toiminnallisuus on olemassa Twitterissä: käyttäjälistat. Niiden tehokas käyttö olisikin olennainen osa lukijaa.
Visioimani lukija muistuttaisi visuaalisesti hyvin paljon Google Readeria, mutta sisältö tulisi Twitteristä. Virtaa voisi Readerin tyyliin selata näppäinkomennoilla. Oletusfeedissä näytettäisiin ainoastaan viserrykset niiltä tahoilta, joita itse seuraa, olivat nämä sitten blogeja, sanomalehtiä tai omia kavereita. Sivupalkissa olisivat valittavissa käyttäjälistat, joista ohjelma näyttäisi näihin tulleiden lukemattomien viestien määrän.
Virrassa näkyisivät ainoastaan “alkuperäiset” tweetit sekä niiden retweet- ja kommenttimäärät. Kommentit saisi näkyviin painamalla tiettyä näppäintä. Toinen näppäin - esimerkiksi Readerista tuttu v - avaisi tweetissä mahdollisesti olevan linkin uuteen tabiin taustalle, jolloin sen voisi lukea rauhassa myöhemmin, kun on ensin kahlannut feedistä läpi uudet osumat.
Oletusvirran lisäksi tarvittaisiin toinen virtanäkymä, jossa näkyisivät omien kontaktien retweettaamat tai kommentoimat viserrykset, jotka olisivat peräisin tahoilta, joita ei itse seuraa. Tämän näkymän avulla olisi helppo päästä perille uusista kiinnostavista uutisista ja uutislähteistä.
Yksi kiinnostava lisäominaisuus olisia mahdollisuus jakaa lukemiaan uutisia vain tietyille henkilöille. Ainakin itse törmään uutisia lukiessani siihen, että jokin tietty uutinen tai linkki saattaisi kiinnostaa juuri yhtä tiettyä seuraamaani henkilöä. Tällaisen jakamisen voisi hoitaa Twitterin Direct Message -toiminnallisuudella.
Web-selaimessa toimiva lukija tarvitsisi luonnollisesti tuekseen mobiilisovelluksen, joka synkronoisi lukemattomien viestien määrän web-lukijan kanssa. Näin lukemista olisi helppo jatkaa toisessa laitteessa siitä, mihin toisessa jäi.
Tietääkseni kuvailemaani ohjelmaa ei vielä ole olemassa (jos on, kertokaa minulle ihmeessä, mistä moisen löytää!). Sen tekeminen olisi kuitenkin täysin mahdollista Twitterin nykyistä APIa käyttäen. Jos joku haluaa rakentaa tällaisen lukijan, ideaani saa käyttää vapaasti. Ilmoittaudun ensimmäiseksi alpha-testaajaksi. :)
Mindtrek-konferenssin teemana oli tänä vuonna selkeästi avoimuuden nousu. Edellisessä postauksessa mainitsemani, julkisen datan avoimuuteen tähtäävän Apps For Democracy Finlandin lisäksi tätä näkökulmaa edustivat selkeimmin torstain pääpuhujat, päivän aloittanut OpenID foundationion Chris Messina ja viimeisen esityksen pitänyt, Jaikun luojana tunnettu Jyri Engeström Googlelta.
Seminaarin viimeisen esityksen piti perjantaina Pekka Himanen, joka tuntui hieman antaneen perikseen Suomi-intoilussaan. Mies esittikin yllättävän suoria näkemyksiä siitä, kuinka Nokian insinöörivetoinen lähestymistapa on väärä ja mallia pitäisi ottaa Applen design-panostuksista.
Kommentit olivat sinänsä osuvia, mutta samat ajatukset on viime vuosina jo moneen kertaan, eikä Himanen pystynyt tarjoamaan mitään uutta tällä itselleen hieman tuntemattomammalla alueella (eikä miehen esitys muutenkaan herättänyt yleisössä pelkästään ihastusta). Mielestäni Himaselta jäi näkemättä oleellinen: suuntaus ei enää ole insinöörimäisyydestä kohti designia, koska kaikki ovat jo tämän siirtymän tehneet. Meneillään oleva siirtymä on suljetusta avoimeen, ja siinä Apple edustaa vanhaa koulukuntaa.
Messina tulkitsi tilannetta jopa niin radikaalisti, että selainsodan sijaan internetin seuraava taisto käydään Facebookin ja OpenID:n välillä: edellinen edustaa yksityisomisteista tahoa, joka haluaa omistaa ihmisten datan ja sosiaalisen verkon ja kieltää sen siirtämisen muualle, jälkimmäinen taas haluaa mahdollistaa juuri nämä asiat. Facebookin edustajien näkemys tilanteesta lienee toki varsin erilainen.
Engeström puolestaan nosti esiin niin Applen kuin Nokiankin applikaatiokaupat huonoina esimerkkeinä suljetuista ympäristöistä, joissa yksi taho kontrolloi tiukasti, mitä kauppaan pääsee ja mitä ei. Googlen miehenä Engeström luonnollisesti samaan syssyyn totesi, millä tavoin hänen yrityksensä pyrkii hoitamaan asiat paremmin.
Yrityksiä edustavien puhujien ollessa kyseessä on toki aina syytä olla tarkkana. Vaikka Google vakuuttaa olevansa näennäisesti avoin tekemisiensä suhteen, on sekin silti yritys, jonka ensisijaisena tavoitteena on täten tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Apple ja Facebook taas ovat Googlelle pahoja kilpailijoita.
Siitä huolimatta Messinan ja Engeströmin viesti (josta voi lukea tarkemmin miesten artikkelista Arctic Startup -blogissa) kuulostaa juuri siltä, mitä netti tarvitsee: ihmisten ja tiedon vapaata liikkuvuutta eri palveluiden ja laitteiden välillä, oli kyse sitten valokuvista, softasta tai ihmisten identiteeteistä ja sosiaalisesta verkosta.
Omassa käytössäni tein kuukausi sitten siirtymän insinöörimäisyydestä designiin, kun vaihdoin N95-puhelimeni iPhoneen. Olen ollut uuteen laitteeseeni erinomaisen tyytyväinen. Siitä huolimatta jo nyt myös ärsyttää moni asia: se, että moni kiinnostava applikaatio jää hyväksymättä app storeen Applen käsittämättömän politiikan takia, ja se että tämän takia joudun tekemään jailbreakin, jos haluan todella saada laitteestani kaikki irti.
Engeström puhui myös suljetun ympäristön hyvästä puolesta: sen avulla on tehokasta mahdollistaa erinomainen, saumaton käyttökokemus. Apple on tässä mestari. Mielestäni onkin selvää, että iPhonen sujuva käytettävyys yhdistettynä app storen valtavaan valikoimaan on tällä hetkellä paras vaihtoehto mobiililaitteeksi.
Voi kuitenkin olla, että näin ei ole enää pitkään. Androidin kaikenpuolinen avoimuus on kunnianhimoinen lähtökohta. Se aiheuttaa monenlaisia haasteita, joiden vuoksi Android-puhelimet eivät ole vielä ottaneet kiinni Applen etumatkaa. Mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä se on sittenkin paras ja kestävin vaihtoehto. Kuluttajat eivät siedä oikeuksiensa polkemista loputtomiin. Seuraava mobiililaitteeni voi hyvinkin olla Android. Tietyllä tavalla jopa toivon sitä.
Osallistuin kuluvalla viikolla Mindtrek-tapahtumaan, joka on omien sanojensa mukaan “johtava pohjoismainen digitaalisen median ja liiketoiminnan konferenssi, painopistealueina sosiaalinen media ja web 2.0″. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut, ehdin kuuntelemaan monta hyvää esitystä ja tapaamaan kiinnostavia ihmisiä.
Olin paikalla, koska osallistuimme Antin kanssa Late No More -softallamme kahteen kilpailuun, joiden tulokset julkistettiin tapahtumassa. Kuten Antti jo ehtikin blogissaan raportoimaan, menestyimme varsin hyvin: TeliaSoneran Innovation World Challengesta tuli voitto, ja Apps for Democracy Finlandista kunniamaininta. Fiilikset ovat siis tällä hetkellä varsin hyvät.
Late No More on applikaatio, joka yhdistää dataa Googlen kalenterista, Reittioppaasta ja TeliaSoneran tarjoamista paikkatieto- ja tekstiviestinlähetysrajapinnoista. Näillä datoilla luodaan palvelu, joka tarkistaa automaattisesti käyttäjän kalenterista seuraavan tapahtuman ajankohdan ja paikan, ja lähettää käyttäjälle tekstiviestinä muistutuksen silloin, kun tämän viimeistään on lähdettävä liikkeelle julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Tekstiviestissä kerrotaan käyttäjälle myös, mihin liikennevälineeseen hänen täytyy seuraavaksi hypätä, ja tarjotaan linkki Reittioppaaseen. Tämänhetkinen versio on vielä prototyyppiasteella eikä toimi kuin Soneran liittymillä, mutta tarkoituksenamme on jatkaa palvelun kehittämistä edelleen.
Tästä tuli nyt siis lähinnä tällainen oman hännän nosto- ja hehkutuspostaus :). Tarkempaa raportointia konferenssin annista ja siellä heränneistä ajatuksista seuraa myöhemmin.
Web-palveluja paljon käyttävillä on tunnuksia eri palveluihin enemmän kuin jaksaa muistaa. Usein ei jaksakaan: itse havaitsin tätä postausta kirjoittamaan ryhtyessäni, etten muista WordPress-blogini käyttäjätunnus-salasana -paria.
Monet ratkaisevat ongelman käyttämällä vain yhtä tai muutamaa vakiosalasanaa ja tunnusta. Niin myös minä. Silti joskus tapahtuu unohtumisia. Yksi tyypillinen syy on, että yleisesti käyttämäni nimimerkki Kusti on monessa palvelussa jo käytössä, joten joudun valitsemaan jonkin toisen nimimerkin. Tästä aiheutuu myös toinen tyypillinen ongelm: minulla on verkossa useita identiteettejä, ja joskus voi olla vaikea päätellä, että eri nimimerkkien takana piilee sama henkilö.
Näitä ongelmia on pohdittu paljon, ja niihin on kehitetty erilaisia ratkaisumalleja, joista suosituin lienee OpenID. Se on standardi, jonka implementointi mahdollistaa yhden
Aluksi OpenID:n suurin ongelma vaikutti olevan url-muotoisten tunnusten kohtuuton pituus. Esimerkiksi käyttäjätunnus “minun.palveluntarjoajani.com/kusti” on jo aika pitkä muistettavaksi. Tällä metodilla OpenID:n tulevaisuus vaikutti synkältä.
Tänä vuonna parannusta on kuitenkin tapahtunut huimasti. Syynä siihen on, että kaikilla vähänkään aktiivisemmilla web-käyttäjillä on jo valmiina uniikki tunnus: sähköpostiosoite. Yahoo-osoitteet ovat kelvanneet OpenID:ksi jo alkuvuodesta ja tuoreimpia OpenID-tarjoajia ovat Microsoft ja Google. Näiden myötä vaikuttaa vahvasti siltä, että OpenID on todella kohoamassa de-facto -web-standardiksi.
Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että tämä kaikki alkaa näkyä tavalliselle käyttäjälle. Gmail-osoite käy siis OpenID:stä, hyvä. Mutta mihin sillä pääsee kirjautumaan? Toistaiseksi ei juuri mihinkään suureen palveluun, kuten Facebook, Last.fm tai Flickr. Vastaavasti myöskään Yahoon tai Microsoftin tunnukset eivät käy Googlen palveluihin. Päivää, jona OpenID todella käy edes johonkin näistä suurista, saadaan todennäköisesti odotella vielä pitkään.
Ennen pitkää OpenID kuitenkin raivannee tiensä myös jättien kirjautumismekaniksi. Se tietää loppua yhdelle web-instituutiolle: “nikeille” eli persoonallisille käyttäjätunnuksille. Facebook on toiminut tässä tiennäyttäjänä ja hyvänä esimerkkinä siitä, että nikit eivät välttämättä ole tarpeen.
Joissakin palveluissa nikkejä tullaan kuitenkin tarvitsemaan edelleen. Ensimmäisenä tulee mieleen IRC. Siinä on tärkeää, että keskustelijoilla on jokin lyhyt nimi, joka on kuitenkin kaikilla erilainen. Näin keskustelijoiden on helppo osoittaa, kenelle he puhuvat. Rivi “Kusti: moi” on huomattavasti lyhyempi kirjoittaa kuin “etunimi.sukunimi@gmail.com: moi”.
Sama pätee mikrobloggausalustoihin, kuten Jaikuun ja Twitteriin. OtaSizzlen Ossi-palvelua kehitettäessäkin on ainakin toistaiseksi jouduttu huomaamaan, että nikistä ei noin vain päästä eroon.
Käyttö mobiililaitteella tuo asiaan vielä oman mausteensa. Sähköpostiosoitteen kirjoittaminen aina kirjautuessa voi niissä olla jo liikaa vaadittu. Yksilöllisen identiteetin ulottaminen myös mobiilimaailmaan ja chat-palveluihin onkin haaste, jonka ratkaiseminen ei ole lainkaan helppoa.
Yksi Internetin tulevaisuutta keskeisimmin määrittävistä tekijöistä on kysymys siitä, miten tieto järjestetään ja organisoidaan tehokkaimmin - ja miten tietoa haetaan.
Aiemmassa postauksessa käsittelin yhtä mahdollista tulevaisuudennäkymää, semanttista webiä. Samaan aikaan etenee vahvasti myös toinen vallitseva suuntaus, ns. sosiaalinen haku.
Sosiaalisen haun idea on, että perinteisten hakukoneiden tuloksia painotetaan tiedoilla siitä, mitä hakijan omat sosiaaliset verkostot pitävät tärkeinä tuloksina. Tämän tiedon saamiseen on erilaisia tapoja.
Uusi israelilainen(!) yritys nimeltä Delver uskoo sosiaalisen haun voimaan. Delverin kaksi vuotta kehitteillä ollut teknologia pyrkii kartoittamaan hakijan online-lähipiirin: kaverit sosiaalisissa verkostopalveluissa, blogit jne.
Kun haussa voi ottaa mukaan vielä kavereiden kaveritkin, löytyy todennäköisesti aina joku, joka tietää jotain haetusta asiasta. Koska hakijalla on näin jokin yhteys tietolähteeseen, tuntuu informaatio luotettavammalta. Näin Delverin porukka ainakin arvelee.
Toistaiseksi Delverin haku ei ole vielä toiminnassa. Sen verran mielenkiintoiselta se kuitenkin vaikutti, että ilmoittauduin vapaaehtoiseksi betatestaajaksi. Lisää aiheesta seuraa, jos ja kun haku piakkoin avautuu testaajille.
Googlekin on herännyt. Kun vielä aiemmin firman hakujohtaja Marissa Meyer suhtautui epäilevästi sosiaaliseen hakuun ja Facebookiin sen mahdollisena toteuttajana, on hän nyt kääntänyt kelkkansa ja uskoo, että sosiaalisessa haussa on tulevaisuus. Googlen tapauksessa luonteva lähestymistapa olisi lähteä Gmailin kontaktilistasta ja laajentaa sitten kolmansien osapuolien palveluihin, kuten MySpaceen, joka jo nyt käyttää Googlen hakua.
Toisenlainen, hyvin tehokas sosiaalinen hakupalvelu on ollut toiminnassa jo pitkään. Vanhan tutun sosiaalisia kirjanmerkkejä ylläpitävän del.icio.usin tietokantaan voi suorittaa tehokkaita hakuja käyttäjien kirjanmerkkeihin liittämien tägien perusteella. Tulosten priorisoinnissa voidaan käyttää hyväksi tietoa siitä, kuinka moni on lisännyt kyseisen linkin listalleen.
Del.icio.usissa on myös mahdollista verkostoitua muiden käyttäjien kanssa, mutta toistaiseksi verkostoa ei juuri hyödynnetä hakuominaisuudessa. Tämä toisi hakuun vielä uuden sosiaalisen ulottuvuuden: sen voisi ulottaa koskemaan pelkästään ystävien tai näiden ystävien linkkejä.
Myös semanttista webiä kehitettäessä aletaan ottaa huomioon sosiaalisen haun mahdollisuuksia. FinnONTO-hankkeen juuri julkistettu jatkoprojekti on nimeltään Semantic Web 2.0. Sen tavoitteena on pyrkiä yhdistämään semanttisen webin tekniikat sosiaaliseen mediaan.
Kuulostaa juuri sellaiselta pelinavaukselta, jota semanttinen web tarvitsee päästäkseen tunkkaisista tutkijankammioista kaiken kansan työkaluksi. Toivottavasti kaunis ajatus pystytään myös konkretisoimaan käytännön palveluiksi.
