08
Nov 10

Omistaminen on yliarvostettua

The Economist -lehdessä oli viime viikolla kiinnostava artikkeli ongelmista, joiden kanssa painiskelevat niin sähkökirjojen myyjät Amazon ja Barnes & Noble kuin digitaalisen musiikin kauppias Apple. Ongelman ydin on, että vaikka kauppiaat puhuvat ostamisesta ja myymisestä, ei ostaja saa rahoilleen sitä vastinetta mitä yleensä. Omistusoikeuteen kun tyypillisesti kuuluu käyttöoikeuden lisäksi myös luovutusoikeus: oikeus myydä tai vuokrata hankittua tuotetta eteenpäin.

Artikkelissa ehdotetaan ratkaisuksi digitaalisten sisältöjen luovutusoikeuden laajentamista. Mielestäni kannattaisi ennemmin miettiä, miksi ylipäänsä halutaan puhua omistusoikeudesta.

Omistaminen itsessään ei ole tärkeää. Tärkein on yksi eduista, jotka omistaminen tuo mukanaan, eli käyttöoikeus. Se tarkoittaa, että silloin kun tarvitsen tiettyä tuotetta tai sisältöä, se on helposti saatavilla. Tämä pääperiaate pätee kaikkeen kuluttamiseen, liittyi se sitten asumiseen, liikkumiseen tai ruokailuun.

Erityisesti käyttöoikeuden merkitys korostuu digitaalisten sisältöjen, kuten musiikin, elokuvien, pelien, ohjelmistojen, kirjojen ja lehtiartikkelien kohdalla. Niiden siirtäminen paikasta toiseen ei vie aikaa tai maksa rahaa, joten varastointi on turhaa. Ideaalitilanteessa niiden kulutus toimii kuin veden jakelu: sen sijaan että ryntäisimme kauppaan ostamaan pullovettä meidän tarvitsee vain avata hana.

Mistä sisältöjen tuottajat sitten tässä skenaariossa saavat rahansa? Samalla tavalla kuin vesilaitos: keräämällä käyttäjiltä kuukausi- tai vuosimaksua vastineena oikeudesta tuotettuun sisältöön.

Jos ihmisille myydään omistusoikeutta, piraatit keksivät aina keinon kiertää sen ja murtaa vahvimmankin suojauksen. Pitäisi huomata, ettei piratismi lopulta johdu ihmisten pahantahtoisuudesta tai ahneudesta, vaan laittoman lataamisen helppoudesta. Liian usein piratismi on kätevin tapa saada nopeasti käsiinsä haluamansa levy tai elokuva. Spotify-musiikkipalvelun kohdalla on jo huomattu, että kun ihmisille antaa riittävän helpon ja edullisen tavan kuunnella haluamaansa musiikkia, laiton lataus vähenee.

Merkit ovat ilmassa myös sen suhteen, että fyysistenkin tuotteiden kanssa siirrytään entistä enemmän omistamisesta jakamiseen. Yhdysvalloissa puhutaan tällä hetkellä paljon käsitteestä collaborative consumption eli vapaasti suomennettuna yhteisöllinen kuluttaminen. Sen vauhdittajana ovat verkkopalvelut, jotka mahdollistavat muun muassa asuntojen, autojen ja työkalujen yhteiskäytön.

Syyt sille, että tällainen liikehdintä tapahtuu juuri nyt ovat ilmeiset: lama, ilmastonmuutos ja internet. Resurssien jakaminen säästää rahaa ja luontoa ja verkossa olevien ilmaisten työkalujen ansiosta se on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Silti yhteisöllinen kuluttajuus ei vielä ole valtavirtaa. Miksi?

Nähdäkseni omistamista vuokraamisen sijaan voi vielä toistaiseksi perustella kahdella merkittävällä syyllä: 1) omistaminen tuo muokkausoikeuden ja 2) jotain mikä on kerran hankittu ei enää voi ottaa omistajaltaan pois. Asunnon ostaminen houkuttaa, koska silloin asunnon voi remontoida juuri sellaiseksi kuin tahtoo, eikä siitä joudu luopumaan ellei itse niin halua.

Nämä syyt pätevät myös digitaalisten sisältöjen maailmassa. Moni haluaa tehdä kirjaansa merkintöjä vastaisen varalle, ja itse olisin suuressa kriisissä, jos Spotify menisi konkurssiin ja vaivalla kokoamani soittolistat katoaisivat.

Uskon silti näidenkin tekijöiden merkityksen katoavan ajan myötä. Kyse on paljolti samasta asiasta kuin tavaroiden säilytyksessä: ihmiset hamstraavat koteihinsa monenlaista tavaraa, koska uskovat että sitä “saattaa vielä jonain päivänä tarvita”. Oikeasti tuo päivä ei koskaan koita. Tavararöykkiöt aiheuttavat ihmisille stressiä, ahdistusta ja myös rahanmenoa, kun kaappi- tai varastotilaa pitää hankkia lisää.

Me elämme niin onnellisessa maailmantilanteessa, että käyttöoikeus lähes kaikkeen mahdolliseen omaisuuteen on tarvittaessa hankittavissa melko helposti. Uskon, että ennen pitkää yhä useampi meistä ymmärtää tämän ja keventää kuormaa kaapeistaan ja kiintolevyiltään.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös kolumnina Topiikissa.