27
Aug 09

Domain omalla nimellä – onko järkeä?

Käytin hiljattain 69,95 euroa varatakseni itselleni juhomakkonen.fi -domainin kolmeksi vuodeksi. En kuitenkaan käytä kyseistä osoitetta missään, ja sielläkin onkin vain hyvin yksinkertainen käyntikorttityylinen sivu, joka osoittaa tähän blogiin. Miksi käytin rahat? Tässä muutamia syitä.

1) Löydettävyys. Eräs ystävistäni sanoi kerran, että on tyytyväinen silloin, jos hänen nimellään ei löydy yhtään osumaa Googlesta. Omalla kohdallani on päinvastoin. Kun työni ja kiinnostuksen kohteeni liittyvät digimediaan, tuntuisi erikoiselta, jos minusta olisi vaikea löytää tietoa netistä. Erityisesti haluan, että tämä blogi löydetään, ja siinä auttaa, että hakukoneystävällinen juhomakkonen.fi -domaini linkkaa blogiini. Yhteystietojenikaan suhteen en ole tippaakaan vainoharhainen: kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin, minusta on vain hyvä, että ihmisistä on kätevästi saatavilla kaikki mahdollinen tieto, eikä sitä joudu kaivamaan työllä ja tuskalla netin uumenista.

2) Kukaan muu ei vie kyseistä domainia. Juho Makkosia on esimerkiksi Facebookissa neljä muutakin, joten joku heistä voisi hyvin viedä saman sivun, ja sen jälkeen haut osoittaisivatkin häneen eivätkä minuun. Haluan olla netin Juho Makkonen numero 1. :) Vielä ikävämpi case olisi tietysti, että joku pahantahtoinen henkilö varaisi domainin ja käyttäisi sitä levittääkseen väärää informaatiota minusta. Koska en ole julkisuuden henkilö, on moinen skenaario varsin epätodennäköinen, mutta myös digityöläisten on kuitenkin hyvä varautua, ettei käy näin. Digitaaliseen maineeseen liittyvää diplomityötäni tehdessäni olen huomannut, kuinka monenlaisia sudenkuoppia maineeseen digimaailmassa liittyy.

3) Domain on looginen paikka verkkopresenssilleni. Vaikka sekä luotan arkku.netin palveluihin että uskon tämän blogin elävän vielä pitkään, on silti hyvä pitää varalla mahdollisuus vaihtaa verkkopresenssi toiseen paikkaan kätevästi. Jos joutuisin syystä tai toisesta luopumaan nykyisestä domainista tai lopettaisin blogini, juhomakkonen.fi olisi looginen paikka uudelle saitilleni.

4) Domainiin voi laittaa käyntikortin. Nykyinen “käyntikorttini” on aika karu, mutta aika paljon tyylikkäämpiä ratkaisuja on saatavilla. Hiljattain perustettu Card.ly tarjoaa juuri tällaista palvelua: simppeliä sivustoa, joka näyttää lähinnä yhteystiedot ja linkittää käyttäjän profiileihin eri sosiaalisen median palveluissa. Palvelu on saanut inspiraationsa Tim Van Dammen laajalti kopioidusta, kieltämättä varsin tyylikkäästä designista. Palvelun käyttöönotto on ilmeisen vaivatonta, ja voisinkin hyvin kuvitella vaihtavani nykyisen läpyskäni Card.lyn kiillotettuun tuotteeseen.


07
Aug 09

Suomen Parhaat Verkkosivut 2009 – huijaus vol. 3

Suomen parhaat verkkosivut -kilpailu tulee taas. NettiPoliisi raportoi useista nettisivujen omistajista, jotka ovat saaneet kaikki samanlaisen kirjeen, jossa kerrotaan Suomen Parhaat Verkkosivut 2009 -kilpailusta.

Tutut merkit ovat jälleen ilmassa. Sivustot on kaikki kutsuttu mukaan “yhtenä harvoista ja valituista”, ja kaikki samoilla sanoilla: sivusto on kuulemma järjestelykomitean mielestä “nopeasti latautuva, informatiivinen, selkeä ja kattava sekä laadukas”.

Kaikille viestin saaneille tarjotaan myös “alennusta”: hinta on muka tänä vuonna 170 euroa, mutta kutsun saaneet saavat osallistua viime vuoden hinnalla, eli 120 eurolla. Hauskasti tuo 120 euroa ei ole mikään viime vuoden hinta (silloinkin hinta oli suurempi), vaan tuolloin kutsutulle tarjottu “alennushinta”.

Varmasti jälleen moni taho tulee lähtemään iloisesti mukaan kisaan ja maksamaan, vaikka nopea googlaus paljastaisi viidessä sekunnissa, mistä kilpailussa todella on kyse.

Sinänsä on mielestäni varsin harmitonta, että jokin taho järjestää kilpailun parhaista verkkosivusta. Toki nykyaikana verkkosivujen “parhauden” vertailu on mielestäni turhaa ja typerää. Mutta se, että oikeasti arvovaltaisetkin tahot (tämän vuoden mainoskirjeessä lukee, että “Kilpailussa on jo mukana mm. Finlayson” ja kilpailun sponsoreina on ilmeisesti tahoja radio NRJ:tä myöten) lähtevät kisaan mukaan ja antavat rahastaa itseään, on minusta surullista. Tuntuu, että kuka tahansa voisi perustaa yhden miehen viestintätoimiston ja järjestää moisen kilpailun vasemmalla kädellä ja silti yritykset lähtisivät innolla mukaan maksamaan ja mediakin julkaisisi kiltisti lehdistötiedotteet sellaisenaan.

Törkeää puolestaan on, että kilpailua markkinoidaan valheellisella mainonnalla, että sillä rahastetaan käsittämättömiä summia ja että palkintojen saavat ovat tyypillisesti kaikkea muuta kuin laadukkaita verkkosivuja, joille sitten voidaan myydä hakukonemainontaa. Mutta mitään laitonta hommassa ei toki ole, ja jälleen kerran on todettava, ettei se tyhmä ole, joka pyytää.

Kiitos vinkistä nimimerkki “Sampo surffaajalle”.


29
Jul 09

Tietoturva: mitä vähemmän, sen parempi

ReadWriteWeb kirjoitti tänään Facebook-applikaatioiden tietoturvapolitiikoista, tai pikemminkin niiden puutteesta. Social Hacking -blogin selvitys aiheesta osoitti, että kolmasosalla Facebookin 25 suosituimmasta applikaatiosta joko ei ollut ollenkaan tietoturvapolitiikkaa tai sitten linkki siihen tarjottiin käyttäjälle vasta tämän jo asennettua applikaation. RWW päivitteli tulosta ja vaati, että Facebook pakottaisi applikaatiot laittamaan tietoturvaan liittyvän dokumentaation näkyvästi esille.

Kirjoituksesta johtui mieleeni hiljattain tehty tutkimus, josta pomoni mainitsi eilen. Siinä kaksi verrokkiryhmää käytti samaa palvelua, johon talletettiin henkilökohtaisia tietoja. Erona ryhmien välillä oli, että toiselle ryhmälle kerrottiin näyttävästi, kuinka ehdottoman hyvää huolta heidän tiedoistaan palvelussa pidetään. Toiselle ryhmälle tietoturvasta ei mainittu sanallakaan. Lopputulos? Ryhmä, jolle tietoturvasta oli kerrottu, oli huomattavasti varovaisempi tallettaessaan tietojaan ja käyttäessään palvelua – koska käyttäjät tulivat ajatelleeksi tietoturvaa vasta, kun siitä oli puhe, ja tällöin huolestuivat.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan Facebook ja muut vastaavat palvelut tiedostavat varsin hyvin tutkimuksessa havaitut seikat. Siksi ne piilottavat tietoturvapolitiikat niin kauas valikkoviidakkoon kuin suinkin laki sallii. Näin käyttäjät eivät tule ikinä kyseisiä dokumentteja lukeneeksi, eivätkä siis ajattele koko asiaa, vaan syöttävät iloisina palveluihin yhteystietonsa ja kännikuvansa.

Pitäisikö tästä kaikesta sitten olla huolestunut? Minusta ei. Ylipäänsä olen sitä mieltä, että tietoturvasta hössötetään aivan liikaa, ja useissa tapauksissa moinen hössötys lähinnä estää uudistusten tapahtumisen. Jos Facebook olisi välittänyt tietoturvasta yhtä paljon kuin sen kriitikoiden mielestä olisi syytä, se ei olisi menestynyt yhtä hyvin. Linus Torvalds muotoili taannoin mielipiteensä tietoturvaintoilijoista vielä astetta kärjekkäämmin.

En oikein ymmärrä, mitä se salainen tieto on, jota niin kovasti halutaan suojella. Yleensä sellaiseksi mainitaan esimerkiksi yhteystiedot. Mutta nyt kuitenkin on niin, että ihmisillä on yhteystiedot, koska he haluavat, että muut voivat ottaa heihin yhteyttä! Jos näitä tietoja pitää kovin tarkasti suojella, yhteydenotto vaikeutuu.

Minua ainakaan ei pelota hirveästi, että epämääräinen taho saisi tietoonsa osoitteeni ja puhelinnumeroni. Mitä se niillä tekisi? Aina välillä uutisoidaan, kuinka rikolliset voivat esimerkiksi avata pankkitilejä Facebookista kähvelletyillä tiedoilla. En pysty ymmärtämään miten moinen käytännössä tapahtuu. Ainakin Suomessa pankkitilin avaaminen vaatii muutakin kuin osoitteen ja puhelinnumeron kertomisen, esimerkiksi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen esittämisen, ja sitä ei Facebookista saa.

Suurin huolenaiheeni lienee sähköpostiosoitteen joutuminen spämmerien käsiin. Eikä sekään vielä maailmaa kaada: ainakin Gmailin spämmifiltterit toimivat nykyisin varsin tehokkaasti, joten roskapostista ei tarvitse juurikaan huolehtia.

Törmäsin tänään myös vastakkaiseen esimerkkiin suhtautumisessa tietoturvaan. Kyseessä on itse asiassa toista asiaa, nettikeskustelujen tasoa, käsittelevä, sinänsä itsessäänkin varsin hupaisa artikkeli. Huomioni kiinnittyi kuitenkin erityisesti kirjoittajan vastineeseen järjestyksessä toiseen artikkelin saamista kommenteista. Kommentoija epäili kirjoittajan itsensä piiloutuvan myös nimimerkin taakse, johon tämä vastasi postaamalla kommenttiin paitsi osoitteensa ja puhelinnumeronsa myös henkilötunnuksensa! Moinen kuulostaa jo minustakin aika riskialttiilta toiminnalta. Toisaalta, eipä sillä henkilötunnuksellakaan taida vielä loppujen lopuksi ns. hämäräperäinen taho paljoa tehdä.

Summa summarum: tietoturva on minusta jossakin määrin tärkeä asia, muttei ollenkaan niin tärkeä kuin se, että meillä ylipäänsä on käytössämme erilaisia hienoja palveluita, jotka hauskuttavat meitä tai helpottavat elämäämme. Mitä vähemmän tietoturvan kanssa joutuu olemaan tekemisissä, sen parempi. Heti huomenna voisinkin piilottaa Kassin käyttöehdot visusti valikkoviidakon taakse.

Mutta älkäätte huolestuko, Kassin käyttäjät. Lupaan, että tiedoistanne pidetään palvelussa erinomaisen hyvää huolta.


10
Jul 09

Kierrätyssaittien nousu

Kuluneen vuoden aikana tietoisuuteeni on tupsahtanut useita ekoasioilla itseään markkinoivia saitteja. Ja hyvä niin, mikäs sen hienompaa kuin tehdä palvelu joka hyödyttää jotenkin ympäristöä ja ansaita samalla sillä rahaa. Kuumin juttu ekorintamalla on tällä hetkellä kierrätys: todella moni toisistaan riippumaton palvelu pyrkii tarjoamaan ihmisille mahdollisuutta kierrättää vanhoja tavaroitaan sosiaalisen median keinoin.

Eniten mediahuomiota saiteista lienee saanut oppikirjojen lainaukseen ja vuokraukseen keskittyvä BookaBooka. Se nousi otsikoihin keväällä, kun TTVK piti kirjanvuokraustoimintaa laittomana ja halusi sulkea sen. Seuraus: palvelun käyttäjämäärät nousivat kohisten. Tuoreen blogipostauksen mukaan palvelussa on käyty 142 eri kunnasta ympäri Suomen.

Kuinoma puolestaan keskittyy tavaroiden lainaukseen ja vuokraukseen. Se on keskittynyt erityisesti hieman arvokkaampiin tavaroihin kitaroista ja lumilaudoista jopa autoihin. Nettipalvelun lisäksi Kuinoma tarjoaa käyttäjilleen myös väliaikaisvaraston, johon tavaroiden lainaaminen onnistuu jouhevammin tapaamisajoista stressaamatta.

Otaniemessä toimiva startup NetCycler ei ole vielä avannut palveluaan kaikelle kansalle, vaan menossa on betatestausvaihe, eikä minulle ole pyynnöistä huolimatta vielä testitunnuksia kuulunut. Palvelu on tehnyt ekovisiostaan oikein hienon kaavion. Pääteemana on tuttu tavaroiden kierrättäminen käyttäjältä toiselle.

Suosi Ekoa on uusi sivusto, joka opastaa vastuulliseen kuluttamiseen. Tämänkin saitin taustavoimista löytyy kiinnostavia kotimaisia nimiä: palvelun kehittämisestä on vastannut Helene Auramon Zipipop. Yksi sivuston keskeisistä osista on Kirpputori, jossa ajatuksena on jälleen kerran, yllätys yllätys, tavaroiden kierrätys.

Villinä korttina heitän vielä yhden nimen: jaa.fi on prototyyppiasteella oleva palvelu, jonka saitilla ei vielä toistaiseksi ole muuta kuin yksi blogimerkintä, vaikka palvelu on ollut työn alla jo pitkään. Keskustelin vähän aikaa sitten yhden palvelun kehittäjän kanssa ja sain kuulla monia mielenkiintoisia ideoita. Voi olla, että perästä kuuluu.

Vaihtotoimintaa tehdään toki myös olemassaolevien palveluiden sisällä. Facebookin Vaihtorinki HKI -ryhmässä on tällä hetkellä lähemmäs 3000 jäsentä, jotka harrastavat aktiivista vaihtotoimintaa. Ryhmästä käy kuitenkin selvästi ilmi, miksi erillinen palvelu on tarpeen: lainatavaroille ei ole toimivaa hakua, vaan niitä etsivä joutuu aina selaamaan kaikki viestit läpi, mikä käy koko ajan työläämmäksi viestimäärän kasvaessa. Missään ei myöskään ole varmaa tietoa siitä, mitkä viesteistä ovat edelleen voimassa.

Loppuun vielä pakollinen oman hännän nosto: Kassi on mitä suurimmassa määrin ekopalvelu, vaikkei sitä varsinaisesti ole sellaisena toistaiseksi markkinoitu. Edellä mainituista palveluista poiketen Kassi ei keskity pelkästään materian vaihtoon, vaan myös muiden resurssien, kuten ajan ja taitojen. Jos tarvitset porakonetta, voit Kassissa pyytää “lainaksi” myös poraajaa, ja vastapalveluksena voit vaikkapa leipoa hänelle kakun. Tai sitten kakun voi leipoa joku muu, jota sinä puolestasi autat muutossa.

Jo uusien palveluiden määrä kertoo siitä, että tarvetta tällaiselle toiminnalle selkeästi on. Asia, joka ainakin itseäni nykytilanteessa harmittaa, on se etteivät mainitsemani palvelut tee ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista yhteistyötä. Kassin osalta olemme olleet yhteydessä muutamaan edellämainituista palveluista, mutta vielä ei konkreettista yhteistyötä ole saatu aikaiseksi.

Yhteistyön teko ei luonnollisesti ainakaan koodillisella tasolla ole ongelmatonta, sillä se vaatii väistämättä kaikilta osapuolilta lisää resursseja ja aiheuttaa ikäviä riippuvuuksia palveluiden toimintaan. Silti tuntuu tyhmältä, että lainatavaroita pääkaupunkiseudulla halajava joutuu käydä läpi jopa kuusi erillistä palvelua löytääkseen haluamansa. Jos kaikki edellämainitut tahot pystyisivät jotenkin yhdistämään voimansa, saattaisi lopputuloksena olla oikeasti maailman – tai ainakin maan – mullistava ilmiö.


28
May 09

Offline-kuuntelu ratkaisee Spotifyn viimeisen ongelman

Aiemmassa Spotifya käsitelleessä postauksessani totesin, että ainoa kriittinen puute (valikoiman ohella, mutta sen kasvattaminen hoituu pikkuhiljaa), joka Spotifyn pitää ratkaista ennen sen muuttumista täydelliseksi musiikkipalveluksi, on mobiiliversio, jolla kuuntelu onnistuu myös katvealueilla. Jostain syystä en tuolloin tajunnut, että ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu: musiikin offline-synkronointi.

Spotify julkaisi juuri esittelyvideon Googlen Android-alustalle tehdystä mobiiliversiosta. Softa näyttää todella hienolta, mutta parasta siinä on ehdottomasti juuri tuo offline-synkronointi. Soittolistan voi tallentaa puhelimeensa, minkä jälkeen sitä voi kuunnella offline-tilassa.

Tärkein kysymys, joka jää vielä vastaamatta, on offline-tilan koko. Jos se on riittävän iso, ja jos uusia biisejä voi latailla siihen lennosta kuuntelun aikana (esim. ollessaan autossa tai junassa hitaan yhteyden päässä), ollaan aika lähellä mobiilin musiikin lopullista ratkaisua.

Huhujen mukaan uusi iPhone saapuu myyntiin 17. heinäkuuta, ja harkitsen vakavasti sen hankkimista. Nyt odotellaan enää tietoa siitä, mikä on Spotifyn iPhone-applikaation tilanne. Toistaiseksi virallista tietoa on vasta Android-versiosta, mutta täysin varmaa on, että myös iPhone-versio on tulossa pian. Sen julkaisupäivä saattaa olla myös päivä, jolloin lopetan levyjen ostamisen lopullisesti.


24
May 09

Pitääkö menestyvän verkkopalvelun olla hauska?

Monen web 2.0 -palvelun suosio perustuu ennen muuta viihdekäyttöön. Ne ovat usein ns. päämääräsivustoja (destination site): niille mennään, koska niiden parissa on mukava kuluttaa aikaa, ei siksi että ne toimisivat välineinä muiden tavoitteiden saavuttamiseen. Varsinaisia hyötytarkoituksia on vähemmän.

LinkedIn lienee yksi harvoista palveluista, jonka useimmat mieltävät ajanvietteen sijasta puhtaasti hyötypalveluksi. Muistelen LinkedInin pomojen jopa sanoneen taannoin, että he eivät halua käyttäjien viettävän sivustolla paljon aikaa (en tosin onnistunut löytämään enää artikkelia, jossa tuosta mainittiin). Facebookin menestyksen innoittamana näyttää kuitenkin siltä, että myös LinkedIn saattaa olla kääntämässä kelkkansa.

Toinen mieleeni tuleva esimerkki menestyvästä hyötysivustosta on online-huutokauppa eBay. Siksi yllätyinkin artikkelista, jossa esitettiin, että eBayn menestys perustuu pitkälti nimenomaan siihen, että takavuosina sen käyttäminen oli parasta viihdettä: valtaisa joukko surffasi saitille päivittäin selailemaan hassunhauskojen huutokohteiden kirjoa.

Saman artikkelin mukaan eBayn myöhempi keskittyminen asiasisältöön on johtaunut siihen, että Facebook, MySpace ja YouTube ovat “tappaneet” palvelun. Ihmiset eivät enää surffaa eBayssa viihtyäkseen, joten sivuston käyttäjämäärä vähenee uhkaavasti.

Yksi OtaSizzle-projektin tavoitteista on ainakin minun näkökulmastani suunnitella sosiaalisen median palveluita, joissa hyötykäyttö olisi etusijalla viihteen jäädessä vähemmälle huomiolle. Kassi on tällä hetkellä suunniteltu vahvasti hyötynäkökulmaa silmällä pitäen. Projektipalavereissa on silloin tällöin esitetty huomioita siitä, että palvelua olisi syytä muuttaa viihteellisemmäksi. Olen ainakin tähän mennessä ollut eri mieltä, mutta ehkä asiaa on kuitenkin syytä harkita vakavasti.

Kassi tarvitsee käyttäjiä, jotka ovat halukkaita viettämään sivustolla aikaa, muuten kukaan ei lue sinne jätettyjä ilmoituksia ja vastaa niihin. Olisiko oikea suunta rohkaista käyttäjiä luomaan myös viihteellisempää sisältöä ja palkita hauskuudesta? Voiko huumorintajuton verkkopalvelu menestyä?


23
May 09

Suljetut puutarhat, sosiaalisen webin pelastus?

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus – esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.


17
May 09

Blogin päivitystä

Blogin perustamisesta asti olen nähnyt sieluni silmin, miltä sen lopullinen layout tulee näyttämään, kun olen sen omin käsin tehnyt. Ulkoasuprojekti on kuitenkin venynyt venymistään, joten päädyin lopulta väliaikaisratkaisuun: päivitin uusimman WordPress-version ja vaihdoin teemaksi sopivan minimalistisen mutta kuitenkin silmää miellyttävän valmiin vaihtoehdon, jolle tein vielä käsin pientä CSS-hienosäätöä.

Yksi syy sille, että pidin edellistä rumaa ulkoasua voimassa niinkin kauan, oli se että olin taannoin vaihtanut suomenkieliseen WordPress-versioon, joka taas ei toiminut kuin perus-layouttien kanssa. Nyt päätin lopulta panostaa ulkoasuun yhtenäisen kieliasun kustannuksella, kun vapaaehtoisvoimin tehtävät suomiversiot laahaavat jatkuvasti WordPress-päivitysten jäljessä.

Tein muutoksia myös sisällön organisoinnissa. Juttelin pomon kanssa juuri vähän aikaa sitten tägipilvistä, ja kävi ilmi, että hän on vain harvoin kokenut tägipilven hyödyllisenä ominaisuutena. Itse olin eri mieltä. Tuskailin tässä blogissa pitkään kategoriakuvausten kanssa, kun postauksia tuntui jatkuvasti olevan vaikea mahduttaa niiden alle, joten päätin nyt korvata ne tägipilvellä. Se visualisoi mielestäni varsin todenmukaisesti sen, mitkä aiheet ovat olleet tässä blogissa eniten pinnalla.

Se lopullinen, itse tehty ulkoasu tulee “paremmalla ajalla”, esimerkiksi jos kesälomalla sattuu satamaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen tähän ratkaisuun, vaikka tuo kielisekamelska hieman ärsyttääkin.


07
Jan 09

Wikipedia, Olli Hokkanen ja ajan ilmiöiden merkitys

Luin lehdestä kiinnostavan artikkelin 80-luvulla vaikuttaneesta kasinotalouskeinottelijasta ja päädyin sen jälkeen etsimään tyypistä lisää tietoa netistä. Aloituspaikkana toimi luonnollisesti Wikipedia. Löysinkin tietoja, mutta hetken päästä jouduin ns. Wikipedian ongelman uhriksi ja päädyin Olli Hokkasen sivulle.

Tein huomion: kyseessä on englanninkielisen Wikipedian sivu. Suomenkieliseen Wikipediaan Hokkasesta kirjoitettiin aikoinaan vastaava sivu, jonka Wikipedia-aktiivit kuitenkin melko yksissä tuumin äänestivät poistettavaksi.

Äänestyksestä on jäljellä enää keskustelusivu, jonka uusimmissa, vuosi sitten lisätyissä kommenteissa kaipaillaan sivua takaisin, koska mies ei kadonnutkaan kansan tietoisuudesta niin nopeasti kuin kuviteltiin. Kommenteissa viitataan myös englanninkieliseen sivuun, joka ainakaan toistaiseksi ei näytä olevan poistouhan alla.

Huomasin olevani sitä mieltä, että Hokkasesta kertova sivu olisi oikeasti syytä palauttaa. Hokkanen ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen internet-ilmiö, mutta kylläkin (suomalaisten) massojen kannalta oikea-aikaisin. Hän antoi kasvot, joiden avulla Helsingin sanomien kaltainen lehti saattoi kertoa lukijoilleen, miten netti-ilmiöt leviävät ja mihin niiden suosio perustuu, ja joka saattoi istua haastateltavana Ajankohtaisessa kakkosessa.

Kolanjuontivideon leviämisestä on jo yli kaksi vuotta, ja kaikki muistavat vieläkin Kola-Ollin. Minä muistan jopa, missä olin, kun näin videon ensimmäistä kertaa.

Ymmärrän toki Wikipedia-aktiivien pointin. Tietosanakirjan käytettävyys on vaarassa, jos hyödyllinen tieto hukkuu roskan sekaan. Seulonta vain on kovin vaikeaa.

Ns. ajan ilmiöt ovat Wikipedian kannalta ongelmallisia. Kattavimmat selonteot niistä pystytään tekemään juuri sillä hetkellä, kun ne tapahtuvat. Valitettavasti vain juuri sillä hetkellä harvoin vielä ymmärretään, kuinka merkittävästä ilmiöstä on kyse. Kun sivu lopulta viiden vuoden päästä pystytetään, paljon kiinnostavaa tietoa jää kirjaamatta.

Toinen hyvä esimerkki on Johanna Tukiainen. Luin vähän aikaa sitten Imagesta taitavan artikkelin, jonka avulla osoitettiin, kuinka monella tavalla Tukiainen peilaa tiettyjä ilmiöitä. Tuo tieto on arvokasta ja kannattaisi tallettaa johonkin. Mutta myöskään Tukiaisella ei ole Wikipedia-sivua.

Mikä ratkaisuksi? Ehkä sivujen poistamista voisi seurata jonkinlainen suoja-aika: ensimmäinen poisto olisi vain väliaikainen, ja se pitäisi uusia vaikkapa kolmen vuoden kuluttua uudella äänestyksellä. Jos kolmen vuoden päästä kukaan ei enää muistaisi, mistä ilmiössä oli kyse, sivun voisi huoletta poistaa. Muussa tapauksessa sivu palautettaisiin näkyviin ja lisättäisiin oman aikansa “ilmiöt” -kategoriaan.