Archives

Muut — No Comments
23
May 09

Suljetut puutarhat, sosiaalisen webin pelastus?

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus – esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.

semanttinen web / Sosiaalinen media — 1 Comment
26
Jan 09

Pala nettiä järjestyksessä

Vietin juuri leijonanosan sunnuntai-illastani järjestäen del.icio.us-tagikirjastoani. Aika nörttiä. Mutta pidän listoista ja asioiden luokittelusta, ja oli myös hauskaa käydä läpi puolentoista vuoden käytön aikana kertyneitä linkkejä. Kipinä järkkäilyyn syntyi, kun selailin Aukian Jannen vastaavaa kirjastoa, ja bongasin sieltä hyödyllisiä linkkejä dippaani liittyen.

Nyt minulla on siis oma pieni pala WWW:tä hienosti järjestettynä, ja samaa järjestettyä arkistoa voivat hyödyntää myös muut! Hienoa. Paitsi että järjestäminen oli aika vaikeaa, ja nyt saattaisin jo tehdä kaiken toisin. Jälleen kerran havaitsin, kuinka kertakaikkisen vaikeaa on pyrkiä järjestämään vähänkään suurempaa joukkoa käsitteitä (minun tapauksessani 356 tägia) minkäänlaiseen hierarkiaan (sain kasaan yhteensä 34 “täginippua”).

Monelle sanalle ei kerta kaikkiaan löytynyt sopivaa luokkaa, vaan ne päätyivät yksinkertaisesti “käsitteet”-nippuun. Näitä olivat esimerkiksi “crowdsourcing”, “identity” ja “happiness”. Muihinkaan en ole täysin tyytyväinen, ja ne ovat osin päällekkäisiä.

Huomasin myös konkreettisesti, miksi semanttiset teknologiat olisivat tarpeen. Jouduin tarkastamaan, mihin linkkeihin viittasivat tägit “vr” (rautatieyhtiön sijasta virtuaalitodellisuuteen) ja “smalltalk” (ohjelmointikieleen; tämä kertoo ehkä jotain minusta…).

Prosessin aikana kävivät varsin hyvin selväksi sekä del.icio.usin tyylisen lajittelusysteemin mahdollisuudet että se, missä se epäonnistuu pahoin ja miksi kehitystä tarvitaan edelleen. Periaatteessahan del.icio.us tekee juuri sitä, mitä aiemmin arvelin haun tulevaisuudeksi: se yhdistää sosiaalisuuden (kaverin kokoelman penkominen) semanttisuuteen (käyttäjien linkeille antamat merkitykset).

Mutta ihmiset ovat erilaisia, ja niin ovat myös heidän tapansa jäsentää maailmaa. Ja siksi semanttisuus on lopulta aika ohutta. Kenelle on hyötyä siitä, että minä luokittelen “crowdsourcingin” nippuun “käsitteet”, “plasticin” luokkaan “technology” ja “historyn” luokkaan “research”? Näihin melko eriskummalliselta kuulostaviin ratkaisuihin päädyin, enkä jaksa enää miettiä vaihtoehtoja. Linkkien tägäämiseen del.icio.us antaa sentään vihjeitä muilta käyttäjiltä saadun informaation perusteella, mutta täginippujen kanssa käyttäjä on omillaan. Tägit ovat helppoja, mutta hierarkia ja sen myötä asioiden todelliset merkitykset paljon vaikeampia.

Tämän blogin tämänhetkiset kategoriat ovat toinen hyvä esimerkki lajittelun vaikeudesta. Yksi kategorioista on web, mikä tuntuu varsin tyhmältä, koska melkein kaikki kirjoitukset liittyvät siihen. Toisaalta jos sitä ei olisi mukana, joillekin kirjoituksille olisi todella vaikea keksiä järkevää kategoriaa. Alahierarkiat, tägipilvet ja muut hienoudet puuttuvat kokonaan, mutten oikein osaa sanoa, toisivatko ne blogiin järjestystä vai kaaosta.

Lajitellessani 400 linkin kokoelmaani tajusin myös, miten utopistiselta ajatukselta semanttinen web tuntuu. Olen varma, että kukaan toinen ei päätyisi samanlaiseen järjestelytapaan lajittelemissani linkeissä, vaikka ne ovat vielä suhteellisen suppealta aihealueelta eikä niitä ole kovin paljon. Miten ikinä voi olla mahdollista järjestää koko internet siten, että kaikki pystyisivät löytämään haluamansa tiedon siitä paikasta, mistä olettavat sen löytyvän?

Metsään mennään juuri siinä vaiheessa, kun käsitteitä pyritään laittamaan hierarkioihin. Kaiken järjestäminen koneellisesti ei vain toimi, ja jos ihminen on mukana järjestämisprosessissa, on järjestys aina jonkun toisen, todennäköisesti useimpien, mielestä väärä.