Archives

Muut — 10 Comments
08
Nov 10

Omistaminen on yliarvostettua

The Economist -lehdessä oli viime viikolla kiinnostava artikkeli ongelmista, joiden kanssa painiskelevat niin sähkökirjojen myyjät Amazon ja Barnes & Noble kuin digitaalisen musiikin kauppias Apple. Ongelman ydin on, että vaikka kauppiaat puhuvat ostamisesta ja myymisestä, ei ostaja saa rahoilleen sitä vastinetta mitä yleensä. Omistusoikeuteen kun tyypillisesti kuuluu käyttöoikeuden lisäksi myös luovutusoikeus: oikeus myydä tai vuokrata hankittua tuotetta eteenpäin.

Artikkelissa ehdotetaan ratkaisuksi digitaalisten sisältöjen luovutusoikeuden laajentamista. Mielestäni kannattaisi ennemmin miettiä, miksi ylipäänsä halutaan puhua omistusoikeudesta.

Omistaminen itsessään ei ole tärkeää. Tärkein on yksi eduista, jotka omistaminen tuo mukanaan, eli käyttöoikeus. Se tarkoittaa, että silloin kun tarvitsen tiettyä tuotetta tai sisältöä, se on helposti saatavilla. Tämä pääperiaate pätee kaikkeen kuluttamiseen, liittyi se sitten asumiseen, liikkumiseen tai ruokailuun.

Erityisesti käyttöoikeuden merkitys korostuu digitaalisten sisältöjen, kuten musiikin, elokuvien, pelien, ohjelmistojen, kirjojen ja lehtiartikkelien kohdalla. Niiden siirtäminen paikasta toiseen ei vie aikaa tai maksa rahaa, joten varastointi on turhaa. Ideaalitilanteessa niiden kulutus toimii kuin veden jakelu: sen sijaan että ryntäisimme kauppaan ostamaan pullovettä meidän tarvitsee vain avata hana.

Mistä sisältöjen tuottajat sitten tässä skenaariossa saavat rahansa? Samalla tavalla kuin vesilaitos: keräämällä käyttäjiltä kuukausi- tai vuosimaksua vastineena oikeudesta tuotettuun sisältöön.

Jos ihmisille myydään omistusoikeutta, piraatit keksivät aina keinon kiertää sen ja murtaa vahvimmankin suojauksen. Pitäisi huomata, ettei piratismi lopulta johdu ihmisten pahantahtoisuudesta tai ahneudesta, vaan laittoman lataamisen helppoudesta. Liian usein piratismi on kätevin tapa saada nopeasti käsiinsä haluamansa levy tai elokuva. Spotify-musiikkipalvelun kohdalla on jo huomattu, että kun ihmisille antaa riittävän helpon ja edullisen tavan kuunnella haluamaansa musiikkia, laiton lataus vähenee.

Merkit ovat ilmassa myös sen suhteen, että fyysistenkin tuotteiden kanssa siirrytään entistä enemmän omistamisesta jakamiseen. Yhdysvalloissa puhutaan tällä hetkellä paljon käsitteestä collaborative consumption eli vapaasti suomennettuna yhteisöllinen kuluttaminen. Sen vauhdittajana ovat verkkopalvelut, jotka mahdollistavat muun muassa asuntojen, autojen ja työkalujen yhteiskäytön.

Syyt sille, että tällainen liikehdintä tapahtuu juuri nyt ovat ilmeiset: lama, ilmastonmuutos ja internet. Resurssien jakaminen säästää rahaa ja luontoa ja verkossa olevien ilmaisten työkalujen ansiosta se on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Silti yhteisöllinen kuluttajuus ei vielä ole valtavirtaa. Miksi?

Nähdäkseni omistamista vuokraamisen sijaan voi vielä toistaiseksi perustella kahdella merkittävällä syyllä: 1) omistaminen tuo muokkausoikeuden ja 2) jotain mikä on kerran hankittu ei enää voi ottaa omistajaltaan pois. Asunnon ostaminen houkuttaa, koska silloin asunnon voi remontoida juuri sellaiseksi kuin tahtoo, eikä siitä joudu luopumaan ellei itse niin halua.

Nämä syyt pätevät myös digitaalisten sisältöjen maailmassa. Moni haluaa tehdä kirjaansa merkintöjä vastaisen varalle, ja itse olisin suuressa kriisissä, jos Spotify menisi konkurssiin ja vaivalla kokoamani soittolistat katoaisivat.

Uskon silti näidenkin tekijöiden merkityksen katoavan ajan myötä. Kyse on paljolti samasta asiasta kuin tavaroiden säilytyksessä: ihmiset hamstraavat koteihinsa monenlaista tavaraa, koska uskovat että sitä “saattaa vielä jonain päivänä tarvita”. Oikeasti tuo päivä ei koskaan koita. Tavararöykkiöt aiheuttavat ihmisille stressiä, ahdistusta ja myös rahanmenoa, kun kaappi- tai varastotilaa pitää hankkia lisää.

Me elämme niin onnellisessa maailmantilanteessa, että käyttöoikeus lähes kaikkeen mahdolliseen omaisuuteen on tarvittaessa hankittavissa melko helposti. Uskon, että ennen pitkää yhä useampi meistä ymmärtää tämän ja keventää kuormaa kaapeistaan ja kiintolevyiltään.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös kolumnina Topiikissa.

Muut — 8 Comments
06
Jan 10

Millainen olisi hyvä Twitter-uutistenlukuohjelma

Varhaiset omaksujat Suomessa ja ulkomailla ovat keskustelleet jo jonkin aikaa siitä, kuinka Twitter tulee hyvin todennäköisesti korvaamaan RSS-lukijat. Itse en ole vielä Google Readerista luopunut tai edes sen käyttöä vähentänyt, vaikka viime vuonna sen rinnalle tulikin aktiivinen Twitter-seuranta. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että näiden kahden työkalun parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Nykyiset käyttöliittymät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan ominaisuuksia, joita kaipaan. Tässä postauksessa esitän vision siitä, millainen halajamani yhdistelmätyökalu olisi.

Twitter tarjoaa sen, mitä Reader ei: sosiaalisuuden. Nykyaikana uutisten lukeminen on kaksisuuntaista toimintaa. Twitterissä uutiset on helppo jakaa seuraajilleen ja keskustella niistä.

Reader on yrittänyt tarjota samoja ominaisuuksia, mutta epäonnistuu, koska ihmisillä ei ole siinä laajaa sosiaalista verkkoa, eikä todennäköisesti tule olemaankaan. Kaksi tämän hetken de facto sosiaalista verkkoa ovat Facebookin ja Twitterin hallussa, ja niistä Twitter soveltuu avoimen luonteensa ja yksinkertaisuutensa takia paremmin uutistenlukijaksi.

Reader taas tarjoaa minusta tällä hetkellä ylivoimaisen käyttöliittymän uutisten lukemiseen. Siinä avainasemassa ovat näppäinoikotiet. Niillä on helppo selata nopeasti massiivista uutisvirtaa: j-näppäin siirtyy seuraavaan uutiseen ja v-näppäin avaa kiinnostavan uutisen taustalle myöhempää lukemista varten. Tällä menetelmällä on todella helppoa kahlata ensin nopeasti läpi massiivisen uutisvirran ja sen jälkeen lukea rauhassa kiinnostavimmat artikkelit.

Edellä kuvatun lukemistavan ongelma on sisällön “ampparoituminen”: raflaaville otsikoille tulee helposti liikaa painoarvoa. Tässä tärkeäksi avuksi voisivat nousta Twitterin ominaisuudet: Facebookin “like”-napin tapaan nykyisin toimivat retweetit sekä uutiseen lähetettyjen kommenttien/vastausten määrä antaisi lukijalle arvokasta lisätietoa uutisen laadukkuudesta.

Uutisiin liittyviin keskusteluihin Twitter tarjoaa tällä hetkellä kaikki tarvittavat ominaisuudet, mutta ei riittävän hyvää käyttöliittymää. Yksikään lukuohjelma ei panosta tarpeeksi keskustelun säikeistykseen, joten tiettyyn uutiseen tai muuhun viserrykseen liittyvää keskustelua on mahdotonta seurata. Säikeistys on täysin mahdollista tehdä Twitterin nykyisellä toiminnallisuudella, ja se olisikin visioimassani uutistenlukuohjelmassa avainasemassa.

Reader tarjoaa kätevän kansiorakenteen uutisten jaotteluun. Myös tämä toiminnallisuus on olemassa Twitterissä: käyttäjälistat. Niiden tehokas käyttö olisikin olennainen osa lukijaa.

Visioimani lukija muistuttaisi visuaalisesti hyvin paljon Google Readeria, mutta sisältö tulisi Twitteristä. Virtaa voisi Readerin tyyliin selata näppäinkomennoilla. Oletusfeedissä näytettäisiin ainoastaan viserrykset niiltä tahoilta, joita itse seuraa, olivat nämä sitten blogeja, sanomalehtiä tai omia kavereita. Sivupalkissa olisivat valittavissa käyttäjälistat, joista ohjelma näyttäisi näihin tulleiden lukemattomien viestien määrän.

Virrassa näkyisivät ainoastaan “alkuperäiset” tweetit sekä niiden retweet- ja kommenttimäärät. Kommentit saisi näkyviin painamalla tiettyä näppäintä. Toinen näppäin – esimerkiksi Readerista tuttu v – avaisi tweetissä mahdollisesti olevan linkin uuteen tabiin taustalle, jolloin sen voisi lukea rauhassa myöhemmin, kun on ensin kahlannut feedistä läpi uudet osumat.

Oletusvirran lisäksi tarvittaisiin toinen virtanäkymä, jossa näkyisivät omien kontaktien retweettaamat tai kommentoimat viserrykset, jotka olisivat peräisin tahoilta, joita ei itse seuraa. Tämän näkymän avulla olisi helppo päästä perille uusista kiinnostavista uutisista ja uutislähteistä.

Yksi kiinnostava lisäominaisuus olisia mahdollisuus jakaa lukemiaan uutisia vain tietyille henkilöille. Ainakin itse törmään uutisia lukiessani siihen, että jokin tietty uutinen tai linkki saattaisi kiinnostaa juuri yhtä tiettyä seuraamaani henkilöä. Tällaisen jakamisen voisi hoitaa Twitterin Direct Message -toiminnallisuudella.

Web-selaimessa toimiva lukija tarvitsisi luonnollisesti tuekseen mobiilisovelluksen, joka synkronoisi lukemattomien viestien määrän web-lukijan kanssa. Näin lukemista olisi helppo jatkaa toisessa laitteessa siitä, mihin toisessa jäi.

Tietääkseni kuvailemaani ohjelmaa ei vielä ole olemassa (jos on, kertokaa minulle ihmeessä, mistä moisen löytää!). Sen tekeminen olisi kuitenkin täysin mahdollista Twitterin nykyistä APIa käyttäen. Jos joku haluaa rakentaa tällaisen lukijan, ideaani saa käyttää vapaasti. Ilmoittaudun ensimmäiseksi alpha-testaajaksi. :)

Muut — No Comments
10
Jul 09

Kierrätyssaittien nousu

Kuluneen vuoden aikana tietoisuuteeni on tupsahtanut useita ekoasioilla itseään markkinoivia saitteja. Ja hyvä niin, mikäs sen hienompaa kuin tehdä palvelu joka hyödyttää jotenkin ympäristöä ja ansaita samalla sillä rahaa. Kuumin juttu ekorintamalla on tällä hetkellä kierrätys: todella moni toisistaan riippumaton palvelu pyrkii tarjoamaan ihmisille mahdollisuutta kierrättää vanhoja tavaroitaan sosiaalisen median keinoin.

Eniten mediahuomiota saiteista lienee saanut oppikirjojen lainaukseen ja vuokraukseen keskittyvä BookaBooka. Se nousi otsikoihin keväällä, kun TTVK piti kirjanvuokraustoimintaa laittomana ja halusi sulkea sen. Seuraus: palvelun käyttäjämäärät nousivat kohisten. Tuoreen blogipostauksen mukaan palvelussa on käyty 142 eri kunnasta ympäri Suomen.

Kuinoma puolestaan keskittyy tavaroiden lainaukseen ja vuokraukseen. Se on keskittynyt erityisesti hieman arvokkaampiin tavaroihin kitaroista ja lumilaudoista jopa autoihin. Nettipalvelun lisäksi Kuinoma tarjoaa käyttäjilleen myös väliaikaisvaraston, johon tavaroiden lainaaminen onnistuu jouhevammin tapaamisajoista stressaamatta.

Otaniemessä toimiva startup NetCycler ei ole vielä avannut palveluaan kaikelle kansalle, vaan menossa on betatestausvaihe, eikä minulle ole pyynnöistä huolimatta vielä testitunnuksia kuulunut. Palvelu on tehnyt ekovisiostaan oikein hienon kaavion. Pääteemana on tuttu tavaroiden kierrättäminen käyttäjältä toiselle.

Suosi Ekoa on uusi sivusto, joka opastaa vastuulliseen kuluttamiseen. Tämänkin saitin taustavoimista löytyy kiinnostavia kotimaisia nimiä: palvelun kehittämisestä on vastannut Helene Auramon Zipipop. Yksi sivuston keskeisistä osista on Kirpputori, jossa ajatuksena on jälleen kerran, yllätys yllätys, tavaroiden kierrätys.

Villinä korttina heitän vielä yhden nimen: jaa.fi on prototyyppiasteella oleva palvelu, jonka saitilla ei vielä toistaiseksi ole muuta kuin yksi blogimerkintä, vaikka palvelu on ollut työn alla jo pitkään. Keskustelin vähän aikaa sitten yhden palvelun kehittäjän kanssa ja sain kuulla monia mielenkiintoisia ideoita. Voi olla, että perästä kuuluu.

Vaihtotoimintaa tehdään toki myös olemassaolevien palveluiden sisällä. Facebookin Vaihtorinki HKI -ryhmässä on tällä hetkellä lähemmäs 3000 jäsentä, jotka harrastavat aktiivista vaihtotoimintaa. Ryhmästä käy kuitenkin selvästi ilmi, miksi erillinen palvelu on tarpeen: lainatavaroille ei ole toimivaa hakua, vaan niitä etsivä joutuu aina selaamaan kaikki viestit läpi, mikä käy koko ajan työläämmäksi viestimäärän kasvaessa. Missään ei myöskään ole varmaa tietoa siitä, mitkä viesteistä ovat edelleen voimassa.

Loppuun vielä pakollinen oman hännän nosto: Kassi on mitä suurimmassa määrin ekopalvelu, vaikkei sitä varsinaisesti ole sellaisena toistaiseksi markkinoitu. Edellä mainituista palveluista poiketen Kassi ei keskity pelkästään materian vaihtoon, vaan myös muiden resurssien, kuten ajan ja taitojen. Jos tarvitset porakonetta, voit Kassissa pyytää “lainaksi” myös poraajaa, ja vastapalveluksena voit vaikkapa leipoa hänelle kakun. Tai sitten kakun voi leipoa joku muu, jota sinä puolestasi autat muutossa.

Jo uusien palveluiden määrä kertoo siitä, että tarvetta tällaiselle toiminnalle selkeästi on. Asia, joka ainakin itseäni nykytilanteessa harmittaa, on se etteivät mainitsemani palvelut tee ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista yhteistyötä. Kassin osalta olemme olleet yhteydessä muutamaan edellämainituista palveluista, mutta vielä ei konkreettista yhteistyötä ole saatu aikaiseksi.

Yhteistyön teko ei luonnollisesti ainakaan koodillisella tasolla ole ongelmatonta, sillä se vaatii väistämättä kaikilta osapuolilta lisää resursseja ja aiheuttaa ikäviä riippuvuuksia palveluiden toimintaan. Silti tuntuu tyhmältä, että lainatavaroita pääkaupunkiseudulla halajava joutuu käydä läpi jopa kuusi erillistä palvelua löytääkseen haluamansa. Jos kaikki edellämainitut tahot pystyisivät jotenkin yhdistämään voimansa, saattaisi lopputuloksena olla oikeasti maailman – tai ainakin maan – mullistava ilmiö.