Archives

Muut — 3 Comments
19
Jun 11

Turntable.fm -musiikkipalvelu tekee musiikin kuuntelijasta DJ:n

Luin reilu viikko sitten TechCrunch-blogista postauksen, jossa hehkutettiin harvinaisen voimallisesti uutta nettipalvelua. Suurin piirtein näin: “Olen vain kaksi kertaa aiemmin ollut jostain palvelusta yhtä innoissani. Ensimmäinen oli Twitter ja toinen Foursquare.” Vähemmästäkin tulee skeptiseksi, mutta pakkohan sitä oli silti kokeilla.

Kokeilua ei tosin oltu tehty aivan helpoksi, sillä Turntable.fm rajoittaa palvelun leviämistä ovelalla kikalla: palveluun pääsee ainoastaan Facebook connectilla, ja lisäksi pitää olla kaveri jonkun palvelun nykyisen käyttäjän kanssa. Rajoituksen syy ei ilmeisesti tällä kertaa ole niinkään suljettu beta -markkinoinnissa, vaan yksinkertaisesti siinä, että kehittäjillä on ongelmia skaalautuvuuden kanssa. Kaikeksi onneksi joku kavereistani oli onnistunut olemaan vielä enemmän early adopter kuin minä, ja pääsin muitta mutkitta sisään.

Palvelun idea on sosiaalinen musiikinkuuntelu. Jokainen käyttäjä majailee kerrallaan yhdessä “huoneessa”, jossa voi toimia joko passiivisena kuuntelijana tai DJ:nä. Tiskijukkien määrä on rajoitettu viiteen per huone, kuuntelijoita voi olla rajattomasti. Jokaisella tiskijukalla on soittolista, jolle voi koota mieleisensä kappaleet, ja näiltä soitetaan aina biisejä vuorotellen. Biisi pärähtää siis soimaan yhtä aikaa jokaisen huoneessa olijan stereoissa.

Palvelun musiikkivalikoima on hämmentävän hyvä jopa ikisuosikkiini Spotifyyn verrattuna. Löysin sieltä esimerkiksi suomalaisten ei-niin-mainstreambändien Cats on Firen ja Ukkosmaineen tuoreimmat levyt, joista kumpikaan ei ole saatavilla Spotifyssä. Lisäksi palveluun on mahdollista ladata biisejä omalta kiintolevyltä, joten sitä voi halutessaan käyttää vaikka oman vielä levyttämättömän autotallibändinsä mainostukseen.

Palvelu on tavallaan yhdistelmä Spotifyä ja Last.fm:ää. Sitä voi käyttää yksinkertaisesti haluamiensa biisien kuunteluun netistä ilmaiseksi, joskin tähän tarkoitukseen Spotify on selvästi parempi. Sen sijaan sosiaalinen puoli ja uuden musiikin löytäminen toimii Last.fm:n radioiden tapaan – mutta siinä missä Last.fm:ssä musiikin suosittelun hoitavat algoritmit, Turntable.fm luottaa muiden käyttäjien valintoihin. Tämä tuo palveluun mainioita ulottuvuuksia: sitä voi käyttää esimerkiksi oman työporukan kesken, jolloin jokainen pääsee vuorotellen valitsemaan huoneessa soivan biisin, tai sitten voi vaikka piipahtaa Foursquaren työntekijöiden huoneessa katsomassa, mitä sikäläiset koodarit kuuntelevat.

Koska kyseessä on nimenomaan yhteisöllinen palvelu, mukana on tietysti myös lempielementtini eli maine. Se toimii yksinkertaisesti: kun jonkun muun valitsema biisi soi, sille voi joko hurrata tai buuata. Tykkääminen lisää pelaajan mainepisteitä, useampi buu-ääni taas johtaa kappaleen vaihtumiseen.

Mainepisteillä on myös käyttöä. Turntable.fm:n huoneet on nimittäin visualisoitu, ja jokaisella huoneessa olijalla on sympaattinen piirros-avatar. Riittävästi pisteitä kerättyään avatarin ulkomuotoa pääsee päivittämään katu-uskottavampaan olomuotoon. Yli 1000 pistettä kerännyt voi valita hahmokseen jättimäisen gorillan, jonka kaulassa roikkuu kultaketju.

Avatarit notkuvat huoneessa, kuuntelijat katsomossa ja DJ:t estradilla läppäreidensä takana (hauskasti palvelu tunnistaa, onko DJ:llä käytössä mac- vai windows-kone ja rendaa oikean logon). Aina kun kuuntelija klikkaa tykkäysnappulaa, avatarin pää alkaa notkua fiilistelyn merkiksi. Nämä pienet kikat toimivat yllättävän hyvinä egobuustereina. Suomalaisen mieltä lämmittää, kun pistää Rubikin sinkun soimaan ja täynnä jenkkejä oleva huone rupeaa nyökyttelemään biisin tahtiin.

Tämä kaikki on tietysti äärimmäisen nörttiä. Mutta hauskaa. Ja kun avatareilla leikkimiseen pian kyllästyy, palvelun voi unohtaa taustalle, ja se toimii laadukkaana radiona.

Lisähuomiona mainittakoon, että palvelun kautta voi myös oikeasti tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Ranskalainen yhteisöllisen kuluttamisen aktiivi otti minuun yhteyttä Facebookin kautta ja pyysi päästä fb-kaverikseni, jotta hänkin pääsisi käyttämään palvelua. Suostuin ja mainitsin, että minun onkin tarkoitus olla häneen yhteydessä, sillä syksyllä olen matkaamassa Ranskaan markkinoimaan Kassia. Hän lupasi saman tien, että jos tarvitsen majoitusta, hänen sohvansa on vapaa! Yhteydet syntyvät yllättäviä reittejä.

Palvelun bisnesmalli epäilyttää: kassavirtaa ei tällä hetkellä ole lainkaan, ja musiikin lisensointikulut maksavat hunajaa. Suorastaan hämmästyttää, miten tämä palvelu voi olla tarjolla ilmaiseksi kaikkialla maailmassa, kun samaan aikaan Spotify on taistellut jo vuosia levy-yhtiöiden kanssa päästäkseen Yhdysvaltain markkinoille. Levy-yhtiöt saattavatkin lopettaa lennon lyhyeen, jos rahaa ei jostain kerry.

Voi siis olla, että palvelu kokee pikaisen lopun, kuten niin moni streamauspalvelu sitä ennen. Mutta sitä ennen suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Itse ainakin jaksoin koukuttua tähän Spotifyn ja Last.fm:n käytöstä huolimatta.

Edit 21.6. Näköjään palvelulla ei ole sopimusta yhdenkään levy-yhtiön kanssa. Näitä on nähty ennenkin, palvelun sulkeutumisen ajankohta riippunee siis lähinnä siitä, kuinka rivakasti levy-yhtiöiden lakimiehet toimivat, ellei sitten yrityksen DMCA-kikkailu onnistu. Näköjään joitakin myönnytyksiä tähän suuntaan on ainakin tehty palvelun puolelta, itse pystyin vielä muutama päivä sitten kuuntelemaan biisejä myös ollessani huoneessa yksin, mutta nyt se ei ilmeisesti onnistu.

Muut — No Comments
23
May 09

Suljetut puutarhat, sosiaalisen webin pelastus?

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus – esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.

musiikki / Sosiaalinen media — 3 Comments
30
Jan 08

Ilmaista musiikkia

Levy-yhtiöt ovat häviämässä taistelun. Kaikki merkit ovat ilmassa sen suhteen, että musiikin jakelutavat mullistuvat. Pian käyttäjiä ei enää voida pakottaa maksamaan yksittäisistä äänitteistä, vaan on luotava uudenlaisia ansaintamalleja.

Netissä toimii tällä hetkellä useita palveluita, joissa voi kuunnella musiikkia ilmaiseksi. Nettiradiot ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt niiden rinnalle on tullut palveluita, joissa käyttäjä saa kuunnella juuri sellaista musiikkia kuin haluaa ja jopa tehdä omat soittolistansa. Esimerkkejä ilmaiseksi musiikkia tarjovista palveluista ovat muun muassa Seeqpod, Skreemr ja Songza. Lisätietoa niistä ja muista vastaavista täällä.

Nyt myös “musiikkimaailman Facebook” Last.fm on lähtenyt leikkiin. Siinä missä palvelussa saattoi aiemmin kuunnella vain otteita valitsemistaan biiseistä, on nyt mahdollista kuunnella koko kappale. Kuuntelukerrat rajoitetaan kuitenkin kolmeen, mutta Last.fm -tilaajille kertoja on rajattomasti.

Ansaintamalleja on kaksi: mainostulot ja käyttäjiltä saatavat kuukausimaksut. Koska saitilla on aiemmin ilmaisilla palveluilla kerätty valtaisa käyttäjäpohja, sen tulevaisuus vaikuttaa varsin hyvältä. Mukaan ovat lisäksi lähteneet kaikki suurimmat levy-yhtiöt, mikä tekee Last.fm:stä maailman suurimman ilmaisen musiikin varaston. Valitettavasti vain palvelu ei toistaiseksi toimi Euroopassa Saksaa lukuunottamatta, mutta tilanne on tarkoitus korjata kuluvan vuoden aikana.

Toisen uudenlaisen ansaintamallin loi Radiohead kokeilullaan, jossa kuulijat saivat itse päättää paljonko maksoivat uudesta In Rainbows -levystä. Vaikka suuri osa ihmisistä otti levyn ilmaiseksi, oli levyn hankkijoita sen verran paljon, että bändi korjasi silti sievoiset tulot. Nyt samaa mallia soveltavat muutkin tunnetut artistit, kuten Nine Inch Nailsista tuttu Trent Reznor sekä Charlatans.

Jo pitkään musiikkimaailmassa on vallinnut negatiivinen kierre. Piraatit syövät tuloja artisteilta ja levy-yhtiöiltä, ja siksi musiikin hinta nousee, jolloin yhä useammat hankkivat laitonta musiikkia. Ehkä näiden uusien kokeilujen myötä kierre saadaan vihdoin käännettyä. Musiikki tulee digitaalisen levityksen ja edullisuuden myötä yhä uusien ihmisten ulottuville. Sen myötä musiikkia kulutetaan enemmän, joten artistit tienaavat, vaikka kappaleen kuuntelukerroista maksetaankin keskimäärin vähemmän.

Nykyaikana kaikenlainen huijaaminen ja rajoitteiden kiertäminen on helppoa. Jos jokin asia yritetään kieltää tai estää, keksitään kyllä keinot esteen ohittamiseksi. Voisiko se yllättäen tarkoittaakin sitä, että juuri nyt kannattaa luottaa ihmisiin ja poistaa rajoitukset? Jos ihmisten annetaan toimia vapaasti, he kuitenkin lopulta luovat kirjoittamattomat säännöt ja toimivat niiden mukaan.

Kuulostaa anarkialta. Mutta ehkä juuri sitä musiikkibisnes tällä hetkellä kaipaa.