Archives

Muut — No Comments
18
Dec 09

Ajatuksia HTML-sähköpostista

Olen tänään yrittänyt muodostaa mielipidettä HTML-muotoillusta sähköpostista. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että lueskelin vähän aikaa sitten uutta kotimaista kirjallisuutta, joka opastaa keskivertokaupustelijaa massasähköpostituksen jalossa taidossa. Toinen on se, että tänään tuli ilmi tapaus, jossa tärkeät sähköpostiviestit olivat jääneet spämmifiltteriin, syynä ilmeisesti ainakin osaksi se, että ne sisälsivät HTML-muotoilua.

Sähköpostimarkkinoijan käsikirjan mukaan HTML-sähköpostit ovat hyvä juttu: niiden avulle uutiskirjeestä voi tehdä yritysilmeen mukaisen, ja viesti menee paremmin perille.

Kirjassa kerrotaan myös, että lähettämällä viestien mukana kuvia saadaan tarkkaa seurantatietoa siitä, minkä sähköpostiosoitteiden omistajat todella lukevat kyseisen viestin: jos viesti edes vilahtaa sähköpostiohjelman esikatselussa, ohjelma hakee automaattisesti kuvan tiedot viestin lähettäjän palvelimelta, jolloin seurantatieto tallentuu palvelimelle.

Jälkimmäisessä kikassa on pieni ongelma: sen avulla spämmääjät saavat helposti tiedon siitä, että jokin sähköpostiosoite on olemassa ja sitä luetaan, ja voivat kohdentaa roskapostitulvaansa tehokkaammin.

Vielä kuvia haitallisempia ovat tietysti erilaiset lisäkikkareet javascriptistä flashiin. Noheva sähköpostiohjelma osaa tosin suodattaa moiset pois, mutta kiero spämmääjä saattaa keksiä tapoja kiertää suodatuksen.

Linkitkin voivat HTML-sähköpostissa olla petollisia, linkkitekstinä kun voi olla URL mutta linkin kohteena jokin aivan muu kuin URLissa mainittu sivusto. Tällaisilla systeemeillä on helppo tehdä Phishing-hyökkäyksiä. Useimmat sähköpostiohjelmat osaavat tosin nykyisin varoittaa moisista.

Myös mobiililukijan kannalta HTML-sähköpostit voivat olla ikäviä, sillä ne vievät huomattavasti plain text -tiedostoja enemmän levytilaa ja kaistaa, mutta nykyisin useimmat lähettäjät taitavat sentään käyttää multipart-metodia, josta sähköpostittajan käsikirjakin mainitsee. Sen avulla viestin mukana lähtee kevyt plain text -versio, jolloin mobiililaite voi aina ladata oletuksena sen.

Ongelmia kuitenkin selvästi on. Kannattaisiko siis kaikki HTML-muotoiltu posti ohjata suoraan spämmifiltteriin? Houkutteleva ajatus: suuri osa itselle tulevasta oikeasti tärkeästä sähköpostista ei ole HTML-muotoiltua. Uutiskirjeet ja muut turhuudet puhdistuisivat postilaatikosta. Moni sähköpostiähkyn kanssa kamppaileva tietotyöläinen arvostaisi varmasti tällaista ominaisuutta. Sähköpostimarkkinoijan käsikirjan kirjoittajat eivät ajatuksesta pitäisi, mutta heidän kirjansa onkin tarkoitettu lähinnä niille tahoille, joilta vain harva todella haluaa saada sähköpostia.

Tällä hetkellä moisen suodatuksen estää sama syy, joka sai kirjoituksen alussa mainitsemassani tapauksessa karhulaskun toisensa perään jäämään filtterin haaviin: monet sähköpostiohjelmat, kuten Microsoftin Outlook, lähettävät mieluusti oletuksena viestin HTML-muodossa, vaikka viestin kirjoittaja ei kyseistä ominaisuutta kaipaisikaan. Esimerkin tapauksessa tosin syy haaviinjäämiseen saattoi HTML:n lisäksi olla se, että viestissä mainittiin raha, minkä eräät filtterit tulkitsevat epäilyttäväksi merkiksi… :)

Toisaalta HTML-sähköposteissa on paljon hyvääkin. Niiden avulla viesteistä saa selkeämpiä ja visuaalisesti hienompia, ja olennaisinta sisältöä on helpompi korostaa. Tällaisista viesteistä on hyötyä myös lukijalle: visuaalisen ilmeen perusteella on helpompi hahmottaa nopeasti, mitä tahoa lähettäjä edustaa, olennaisen voi lukea viestistä nopeammin ja onhan kaunis asettelu tietysti ilo silmälle.

Esimerkkinä hyvästä HTML:n käytöstä mainittakoon vaikkapa LinkedIn -palvelun lähettämät viestit, jotka ovat minusta informatiivisia ja tyylikkäitä (vaikka sisältävätkin turhaan kuvia muutaman ikonin muodossa). HTML tuo selkeästi niihin lisäarvoa.

Muodostin lopulta oman mielipiteeni asiasta: HTML-sähköpostit voivat olla hyvä asia, mutta tietyin rajoituksin. Parasta olisi, jos sähköpostiohjelmat käyttäisivät Chris Newmanin kuvailemaa “white listia”, eli hyväksyisivät vain tietyt “turvalliset” tägit. Tämä lieneekin suuntaus jatkossa.

Spämmifiltteriin joutaisivat automaattisesti viestit, joissa on turhaa tauhkaa, ja tauhkaksi laskisin myös kuvat. Näin Outlookilla epähuomiossa HTML-muodossa lähetetyt viestit pääsisivät läpi, mutta turha uutiskirjespämmi jäisi suodattimeen.

Jäikö tässä kirjoituksessa huomiotta oleellinen pointti HTML-sähköpostin puolesta tai sitä vastaan? Jos jäi, kuulen siitä mielelläni esimerkiksi kommenteissa.

Muut — No Comments
24
May 09

Pitääkö menestyvän verkkopalvelun olla hauska?

Monen web 2.0 -palvelun suosio perustuu ennen muuta viihdekäyttöön. Ne ovat usein ns. päämääräsivustoja (destination site): niille mennään, koska niiden parissa on mukava kuluttaa aikaa, ei siksi että ne toimisivat välineinä muiden tavoitteiden saavuttamiseen. Varsinaisia hyötytarkoituksia on vähemmän.

LinkedIn lienee yksi harvoista palveluista, jonka useimmat mieltävät ajanvietteen sijasta puhtaasti hyötypalveluksi. Muistelen LinkedInin pomojen jopa sanoneen taannoin, että he eivät halua käyttäjien viettävän sivustolla paljon aikaa (en tosin onnistunut löytämään enää artikkelia, jossa tuosta mainittiin). Facebookin menestyksen innoittamana näyttää kuitenkin siltä, että myös LinkedIn saattaa olla kääntämässä kelkkansa.

Toinen mieleeni tuleva esimerkki menestyvästä hyötysivustosta on online-huutokauppa eBay. Siksi yllätyinkin artikkelista, jossa esitettiin, että eBayn menestys perustuu pitkälti nimenomaan siihen, että takavuosina sen käyttäminen oli parasta viihdettä: valtaisa joukko surffasi saitille päivittäin selailemaan hassunhauskojen huutokohteiden kirjoa.

Saman artikkelin mukaan eBayn myöhempi keskittyminen asiasisältöön on johtaunut siihen, että Facebook, MySpace ja YouTube ovat “tappaneet” palvelun. Ihmiset eivät enää surffaa eBayssa viihtyäkseen, joten sivuston käyttäjämäärä vähenee uhkaavasti.

Yksi OtaSizzle-projektin tavoitteista on ainakin minun näkökulmastani suunnitella sosiaalisen median palveluita, joissa hyötykäyttö olisi etusijalla viihteen jäädessä vähemmälle huomiolle. Kassi on tällä hetkellä suunniteltu vahvasti hyötynäkökulmaa silmällä pitäen. Projektipalavereissa on silloin tällöin esitetty huomioita siitä, että palvelua olisi syytä muuttaa viihteellisemmäksi. Olen ainakin tähän mennessä ollut eri mieltä, mutta ehkä asiaa on kuitenkin syytä harkita vakavasti.

Kassi tarvitsee käyttäjiä, jotka ovat halukkaita viettämään sivustolla aikaa, muuten kukaan ei lue sinne jätettyjä ilmoituksia ja vastaa niihin. Olisiko oikea suunta rohkaista käyttäjiä luomaan myös viihteellisempää sisältöä ja palkita hauskuudesta? Voiko huumorintajuton verkkopalvelu menestyä?

Muut — No Comments
23
May 09

Suljetut puutarhat, sosiaalisen webin pelastus?

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus – esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.