Yritän pikku hiljaa totutella Twitteriin. Nykyisen kasvutahdin perusteella voi vallan hyvin veikata, että palvelusta tulee hyvinkin pian iso juttu myös Suomessa.
Koska Facebook-käyttöni on jo nykyisin aika twittermäistä, ja keskusteluissa Jaikun korvaaja Qaiku tuntuu tällä hetkellä miellyttävämmältä, olen kuitenkin joutunut miettimään kovasti, mihin sellaiseen tarpeeseen Twitter vastaa, jota muut palvelut eivät jo täytä.
Tällä hetkellä olen käyttänyt Twitteriä etupäässä kahdella tavalla: hakukoneena ja “RSS-lukijana”. Reaaliaikainen haku on mainio: muutama päivä sitten löytyi esimerkiksi kuunneltavaksi biisi, jota en muuten onnistunut löytämään mistään hausta tai musiikkipalvelusta.
Twitterin käyttäminen RSS-lukijana tulee varmasti yleistymään (ehkä jopa korvaamaan RSS-lukijat kokonaan). Tällaisella käytöllä tarkoitan siis sitä, että olen yrittänyt poimia seurattavaksi mielenkiintoisia, itselleni henkilökohtaisella tasolla tuntemattomia henkilöitä, blogeja tai muita tahoja, joiden viserryksiä kannattaisi seurata.
Seurattavia lisätessäni olen huomannut, että muutama näistä on vastapalveluksena merkinnyt minut seuraajakseen. Moinen toiminta on minusta jokseenkin hassua, sillä olen tuottanut itse Twitter-sisältöä naurettavan vähän, enkä usko kovinkaan monen vielä sen perusteella tweeteistäni kiinnostuvan. Kyse on siis ilmeisesti enemmänkin “kohteliaisuudesta”. Tämä on ilmeisesti Twitterissä aika yleistä, onpa siinä jopa AutoFollow-toiminto, jolla kohteliaisuuden saa automatisoitua.
Vielä hassumpaa on kuitenkin se, että minut on merkinnyt seurattavaksi useampi taho, joita en itse seuraa, ja joita viserrykseni eivät varmasti kiinnosta. Joukossa on esimerkiksi useampia amerikkalaisia yksityishenkilöitä, vaikak jokainen postaukseni tähän mennessä on suomeksi.
Ainoa keksimäni selitys näille on mainonta. Nykyisinhän on muotia kilpailla seuraajien määrässä. Kaikki minut seurattavaksi ottaneet ovat todennäköisesti tehneet sen vain ja ainoastaan siksi, että mahdollisesti olisin niin kohtelias, että ryhtyisin puolestani seuraamaan heitä.
Ei siinä vielä mitään, jos yksityishenkilöt harrastavat tällaista. Uusin seuraajani on kuitenkin aika yllättävä taho: Edutool-maisteriohjelma!
Pelkään jo hieman sitä tulevaisuutta, jossa postilaatikkooni tippuu joka päivä 50 uutta ilmoitusta siitä, että jokin yritys on ryhtynyt Twitter-tilini seuraajaksi. Sitä ei voi enää nimittää miksikään muuksi kuin roskapostiksi.