13
Nov 10

Shadow Citiesin koukuttava pelikonsepti yhdistää FarmVillen, Foursquaren ja World of Warcraftin

Kuluneiden neljän päivän aikana olen kuluttanut yhteensä useampia tunteja iPhone-pelin parissa. Tätä ennen en ole innostunut pelaamaan mitään saman laitteen peliä yhtä uutterasti, en edes Angry Birdsiä. Kyseinen peli on massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli Shadow Cities, ja uskon että sillä on mahdollisuus nousta vielä äkälintuja suuremmaksi hitiksi. Tässä postauksessa kerron miksi.

Shadow Citiesin idea on seuraava: peli muodostaa tosimaailman karttojen päälle “varjomaailman”, jonka herruudesta taistelevat fantasiaolennot. Maailman suosituimman MMORPG-pelin World of Warcraftin tapaan jokainen pelihahmo kuuluu jompaan kumpaan pääpuolueista, jotka SC:n tapauksessa ovat “arkkitehdit” ja “animaattorit”. Näiden lisäksi pelimaailmassa seikkailee tietokoneen ohjastamia henkiä, joita vastaan taistelemalla pelaajat voivat kerätä kokemusta. Pelin tavoitteena on valloittaa maailma oman puolueen haltuun rakentamalla “dominator”-rakennuksia ja tuhoamalla vastustajan omia. WoWista tuttua on myös roolipelimäinen kehittyminen: pelaajan taso nousee pikku hiljaa, ja tasonnousun myötä saa käyttöönsä vahvempia taikoja.

FarmVilleltä peli lainaa koukutusmekanisminsa: dominatorit keräävät energiaa, joka pelaajan pitää säännöllisin väliajoin käydä “niittämässä”, jotta se päätyy oman puolueen haltuun. Pelissä on siis käytävä vähän väliä, jottei dominatorien energia mene hukkaan, mikä saa aikaan sen, että pelissä piipahtamisesta kaikilla mahdollisilla tauoilla tulee nopeasti tapa.

Nerokas oivallus on pelin paikkatietoisuus, jonka ansiosta Arctic Startup -blogi kuvailee sitä termillä “Foursquare on steroids”. Peliä pelataan siis oikean kartan päällä, ja pelihahmon paikka on sama kuin pelaajan fyysinen sijainti. Tämä yhdistettynä Facebook Connectiin, ja syntyy esimerkiksi mahtavia taisteluja työkavereiden kesken Otaniemen herruudesta. Peli on myös bussimatkan parasta huvia: kaupungin halki viilettäessään on hauska räiskiä tuttujen eri kortteleihin levitellyt dominatorit pirstaleiksi.

Peli käyttää myös oivaltavasti hyväkseen kosketusnäytön suomia mahdollisuuksia. Taiat tehdään luonnollisesti piirtämällä näytölle sormella erilaisia kuvioita. Metodi on toimiva ja näyttävä.

Myös bisneslogiikka on kunnossa. Itse peli on ilmainen, mutta siinä etenemistä voi vauhdittaa ostamalla lisää “manaa” eli pelin virallista valuuttaa, jota muutoin saa kerättyä ainoastaan käyttämällä riittävästi aikaa. Kiireiset ihmiset ovat selvästi innokkaita nopeuttamaan etenemistään, sillä peli nousi käytännössä heti julkaisunsa jälkeen Suomen eniten rahaa tuottavien iPhone-sovellusten listan kärkeen.

Arctic Startup epäilee, että kohtuullisen monimutkaistakin toiminnallisuutta sisältävän pelin ei ole mahdollista saavuttaa samaa suosiota kuin supersimppelin Angry Birdsin. Olen eri mieltä. World of Warcraft on myös varsin monimutkainen kokonaisuus, mutta silti valtaisan suosittu. Shadow Citiesin potentiaalisia faneja ovat molempien edellämainittujen pelien pelaajat: se on sekä helppo omaksua että riittävän monipuolinen jotta sitä jaksaa tahkota.

Osalla pelaajista alkuun pääsy on ollut hankalaa, ja tutoriaalin eteen kannattaakin vielä varmasti tehdä töitä. Suurimpana mahdollisena pelin laajemmalle menestykselle näen silti kyllästymisriskin, joka vaanii niin FarmVilleä kuin Foursquareakin: pelimekaniikan simppeli omaksuttavuus tarkoittaa, että pidemmän päälle se alkaa toistaa itseään. World of Warcraft on onnistunut välttämään tämän tarjoamalla riittävästi uutta niille, jotka nousevat tasoissa tarpeeksi korkealle. Jotain samanlaista pitäisi myös Shadow Citiesin porukan keksiä.

Yksi potentiaalinen suunta voisi olla ottaa ominaisuuksia vielä yhdestä menestyskonseptista, nimittäin fantasiakorttipeli Magic the Gatheringista. Joitakin yhtäläisyyksiä löytyy jo nyt: MtG:ssä kerätään kortteja, joista toiset ovat harvinaisempia ja siksi halutumpia kuin toiset. SC:ssä kerätään vastaavaan tapaan henkiä. SC:ssä henkiä ei kuitenkaan voi hyödyntää samoin kuin MtG-kortteja, eli taistelussa muita pelaajia vastaan. Pitäisikö voida?

SC:n huonoiten toimiva osuus on tällä hetkellä taistelu toisia pelaajia vastaan. Siinä ei ole käytännössä mitään järkeä, sillä ainoa vaikutus iskulla on, että toinen pelaaja menettää osan manavarastostaan. Mana kuitenkin uusiutuu nopeasti

Paremman kaksintaistelun voisi tehdä käyttäen hyväkseen henkiä, vaikkapa seuraavalla tavalla: Molemmat pelaajat valitsevat henkivalikoimastaan tietyn joukon, tietämättä mitä toinen pelaaja valitsee. Jokaisella hengistä on tiettyjä ominaisuuksia. Tämän jälkeen pelaajat käyttävät henkien ominaisuuksia vuorotellen. Voittaja saa palkinnoksi häviäjän taistelussa käyttämät henget.

Joka tapauksessa SC on jo tällaiseen iPhone-pelien ehdotonta aatelia. Kun myös maailman tämän hetken suosituin peli eli Angry Birds tulee Suomesta, voidaankin jo ryhtyä spekuloimaan sillä, onko peli- ja erityisesti mobiilipeliala se “uusi Nokia”, jota tällä hetkellä niin kovin kaivataan.


08
Nov 10

Omistaminen on yliarvostettua

The Economist -lehdessä oli viime viikolla kiinnostava artikkeli ongelmista, joiden kanssa painiskelevat niin sähkökirjojen myyjät Amazon ja Barnes & Noble kuin digitaalisen musiikin kauppias Apple. Ongelman ydin on, että vaikka kauppiaat puhuvat ostamisesta ja myymisestä, ei ostaja saa rahoilleen sitä vastinetta mitä yleensä. Omistusoikeuteen kun tyypillisesti kuuluu käyttöoikeuden lisäksi myös luovutusoikeus: oikeus myydä tai vuokrata hankittua tuotetta eteenpäin.

Artikkelissa ehdotetaan ratkaisuksi digitaalisten sisältöjen luovutusoikeuden laajentamista. Mielestäni kannattaisi ennemmin miettiä, miksi ylipäänsä halutaan puhua omistusoikeudesta.

Omistaminen itsessään ei ole tärkeää. Tärkein on yksi eduista, jotka omistaminen tuo mukanaan, eli käyttöoikeus. Se tarkoittaa, että silloin kun tarvitsen tiettyä tuotetta tai sisältöä, se on helposti saatavilla. Tämä pääperiaate pätee kaikkeen kuluttamiseen, liittyi se sitten asumiseen, liikkumiseen tai ruokailuun.

Erityisesti käyttöoikeuden merkitys korostuu digitaalisten sisältöjen, kuten musiikin, elokuvien, pelien, ohjelmistojen, kirjojen ja lehtiartikkelien kohdalla. Niiden siirtäminen paikasta toiseen ei vie aikaa tai maksa rahaa, joten varastointi on turhaa. Ideaalitilanteessa niiden kulutus toimii kuin veden jakelu: sen sijaan että ryntäisimme kauppaan ostamaan pullovettä meidän tarvitsee vain avata hana.

Mistä sisältöjen tuottajat sitten tässä skenaariossa saavat rahansa? Samalla tavalla kuin vesilaitos: keräämällä käyttäjiltä kuukausi- tai vuosimaksua vastineena oikeudesta tuotettuun sisältöön.

Jos ihmisille myydään omistusoikeutta, piraatit keksivät aina keinon kiertää sen ja murtaa vahvimmankin suojauksen. Pitäisi huomata, ettei piratismi lopulta johdu ihmisten pahantahtoisuudesta tai ahneudesta, vaan laittoman lataamisen helppoudesta. Liian usein piratismi on kätevin tapa saada nopeasti käsiinsä haluamansa levy tai elokuva. Spotify-musiikkipalvelun kohdalla on jo huomattu, että kun ihmisille antaa riittävän helpon ja edullisen tavan kuunnella haluamaansa musiikkia, laiton lataus vähenee.

Merkit ovat ilmassa myös sen suhteen, että fyysistenkin tuotteiden kanssa siirrytään entistä enemmän omistamisesta jakamiseen. Yhdysvalloissa puhutaan tällä hetkellä paljon käsitteestä collaborative consumption eli vapaasti suomennettuna yhteisöllinen kuluttaminen. Sen vauhdittajana ovat verkkopalvelut, jotka mahdollistavat muun muassa asuntojen, autojen ja työkalujen yhteiskäytön.

Syyt sille, että tällainen liikehdintä tapahtuu juuri nyt ovat ilmeiset: lama, ilmastonmuutos ja internet. Resurssien jakaminen säästää rahaa ja luontoa ja verkossa olevien ilmaisten työkalujen ansiosta se on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Silti yhteisöllinen kuluttajuus ei vielä ole valtavirtaa. Miksi?

Nähdäkseni omistamista vuokraamisen sijaan voi vielä toistaiseksi perustella kahdella merkittävällä syyllä: 1) omistaminen tuo muokkausoikeuden ja 2) jotain mikä on kerran hankittu ei enää voi ottaa omistajaltaan pois. Asunnon ostaminen houkuttaa, koska silloin asunnon voi remontoida juuri sellaiseksi kuin tahtoo, eikä siitä joudu luopumaan ellei itse niin halua.

Nämä syyt pätevät myös digitaalisten sisältöjen maailmassa. Moni haluaa tehdä kirjaansa merkintöjä vastaisen varalle, ja itse olisin suuressa kriisissä, jos Spotify menisi konkurssiin ja vaivalla kokoamani soittolistat katoaisivat.

Uskon silti näidenkin tekijöiden merkityksen katoavan ajan myötä. Kyse on paljolti samasta asiasta kuin tavaroiden säilytyksessä: ihmiset hamstraavat koteihinsa monenlaista tavaraa, koska uskovat että sitä “saattaa vielä jonain päivänä tarvita”. Oikeasti tuo päivä ei koskaan koita. Tavararöykkiöt aiheuttavat ihmisille stressiä, ahdistusta ja myös rahanmenoa, kun kaappi- tai varastotilaa pitää hankkia lisää.

Me elämme niin onnellisessa maailmantilanteessa, että käyttöoikeus lähes kaikkeen mahdolliseen omaisuuteen on tarvittaessa hankittavissa melko helposti. Uskon, että ennen pitkää yhä useampi meistä ymmärtää tämän ja keventää kuormaa kaapeistaan ja kiintolevyiltään.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös kolumnina Topiikissa.


07
Oct 10

Testattu: kotimaiset kimppakyytipalvelut

Kansainväliset kimppakyytipalvelut kuten RoadSharing saivat keväällä huomiota, kun ihmiset joutuivat etsimään vaihtoehtoisia kyytejä tuhkapilven rajoittaessa liikkumista Euroopassa. Suomessa tuntuu kuulevan vähän väliä väitteen siitä, että kimppakyyteilyn suosio on nousussa, mutta onko se?

Ainakin netin kimppakyytipalveluita riittää. Ne on huomannut myös HSL, joka mainostaa sivuillaan kimppakyytiä ympäristöystävällisenä vaihtoehdolla. HSL linkittää viiteen eri palveluun: upouuteen GreenRidersiin, Kyydit.netiin, Kimppa.netiin sekä City.fi:n ja Länsi.fi:n kimppakyytiosioihin. Näistä GreenRiders vaikuttaisi myös olevan jonkinlaisessa yhteistyössä HSL:n kanssa, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kummankaan sivustolta saa.

Palveluita siis riittää, mutta toimivatko ne todella? Kenttä on selvästi hajautunut, joten volyymiä ei millään palvelulla ole määrättömästi. Edellisten lisäksi on varmasti vielä monta muutakin paikkaa, jossa kimppakyytejä kysellään, vähintään erilaisia keskustelufoorumeita sekä Facebook-ryhmiä, kuten tämä.

Päätin selvittää palveluiden toimivuuden käytännön testillä. Lisäsin jokaiseen ilmoituksen siitä, että olen matkalla autollani Helsingistä Tampereelle keskiviikkoaamuna 6.10. (osallistuin silloin Nettiajan kansalaisyhteiskunta -leiripäivään) ja tulen pois samana iltana. Testattavina olivat edellämainitut viisi palvelua ja Facebook-ryhmä sekä tietysti oma Kassi-palvelumme, jonka kimppakyytitoiminnallisuus parani huomattavasti juuri tapahtuneen uudistuksen myötä. Seuraavassa havaintoja kustakin palvelusta.

Continue reading →


19
Sep 10

Kolumnistina Topiikissa

Syyskuun alussa avautui uusi kotimainen nettimedia-startup Topiikki. Saitti pyrkii kokoamaan tiiviin paketin kunkin päivän tärkeimmistä uutisista ja synnyttämään niiden ympärille keskustelua. Ainakin tähän mennessä Topiikki on vakuuttanut: sekä sisältö että siihen liittyvät keskustelut ovat olleet laatukamaa. Toivotan onnea ja menestystä perustajalle Otto Utille sekä teknisestä toteutuksesta vastaavalle Rohean porukalle!

Lupauduin kirjoittamaan aina silloin tällöin saitille kolumneja. Ensimmäinen ilmestyi tällä viikolla. Yllättäen teksti on hieman Avoin yritys -henkinen, joskin ehkä astetta provosoivampaan tyyliin kirjoitettu. Tsekkaa Valvo minua, Isoveli Topiikista.


01
Sep 10

Yrittäjäksi, avoimesti

Nyt se on virallista: minusta ja Antista tulee yrittäjiä. Aiomme perustaa yhdessä yrityksen Kassin ympärille. Tarkoituksena on tarjota palvelua erilaisille paikallisyhdistyksille ja -yhteisöille.

Yrityksen perustaminen ja saaminen kannattavaksi on pitkä ja työläs prosessi. Tyypillisesti jokainen yrittäjä joutuu oppimaan monta asiaa kantapään kautta. Me tuumailimme, että asian ei tarvitsisi aina olla näin, ja päätimme auttaa asiaa omalta osaltamme. Perustimme siis blogin, jossa avaamme oman prosessimme ja dokumenttiarkistomme koko maailmalle. Lo and behold: Avoin yritys.

Toiveena on, että pystymme blogin avulla auttamaan jollakin tavoin tulevia yrittäjäsukupolvia, ja toisaalta myös toivomme avoimuudella välttävämme monet karikot. Avaamislistalla on muutakin kuin prosessi ja dokumentit. Lähdekoodimme on jo valmiiksi avointa, ja työlistalla ovat avoimet rajapinnat sekä käyttödatan avaus.

Projektista tulee varmasti mielenkiintoinen oppimiskokemus monellakin tapaa. Toisaalta tarkoitus on myös selvittää avoimuuden rajat ja pohtia, mitä tietoa ei voi julkistaa.

Portit on nyt avattu, tiedossa varsin mielenkiintoinen syksy!


25
Aug 10

FarmVille-konsepti käyttöön kielenopiskelussa?

FarmVille ja muut “sosiaaliset”, Facebookin kautta pelattavat pelit ovat olleet valtaisa menestys viimeisen vuoden aikana. Olen odotellut jo hyvän aikaa, että joku keksisi valjastaa saman loistavan pelikonseptin johonkin hyötykäyttöön. Minusta se sopisi erinomaisesti esimerkiksi kieltenopiskeluun.

FarmVillen konseptin ytimenä ovat seuraavat seikat:  1) Pelin edetessä oma farmi muuttuu hienommaksi. 2) Aika, joka peliin kuluu päivässä, kasvaa pikku hiljaa. 3) Peliä pitää pelata joka päivä, muuten kasvit kuihtuvat. 4) Kaverit näkevät omat saavutukset. 5) Kavereilta voi pyytää apua farmin pyörittämiseen.

Jokainen näistä konsepteista toisi kielenopiskeluun uutta. Kielipelissäkin pitäisi rakentua jotain konkreettista, ja kieliaiheeseen sopisi mainiosti vaikka torni, joka kohoaa yhä korkeammalle (kohta 1). Kaikkien uskontokuntien edustajille tornivertaus ei tosin ehkä avautuisi.

Pelaaja saisi joka päivä ratkottavakseen harjoitustehtäviä, joiden vaikeustaso kasvaisi sitä mukaa, kun helpommat on ratkottu (kohta 2). Jos tehtävät suorittaisi joka päivä ajallaan, torni kasvaisi tasaisesti, muussa tapauksessa eroosio alkaisi kuluttaa sitä, ja pikku hiljaa se rapautuisi (kohta 3).

Viereisillä tonteilla voisivat näkyä kaverien tornit. Näin olisi helppo vertailla, kuka on kielenopiskelussa pisimmällä (kohta 4). Samaa kieltä opiskelevilta kavereilta voisi myös pyytää apua tehtävissä (kohta 5).

Rahantekovaihtoehtojakin tällaiselle pelille on lukuisia. FarmVille tekee rahaa sekä mainoksilla että myymällä virtuaalitavaraa, jonka avulla voi esimerkiksi huolehtia isosta pellosta lyhyessä ajassa. LanguageVillessä voisi mainostaa esimerkiksi erilaisia oppimateriaaleja, kielikursseja edistyneemmille sekä matkoja maihin, jossa kyseistä kieltä puhutaan. Oppimateriaaleja voisi hyvin myös myydä: jos tehtävät tuntuvat vaikeilta, osta tämä ja ratkaisut löytyvät! Tehokkainta olisi todennäköisesti, että osa oppimateriaaleista olisi ilmaisia, osa maksullisia.

Oppimateriaalien osittainen maksullisuus voisi tuoda lisäintoa myös päivärytmissä pysymiseenn: materiaaleja voisi johonkin rajaan saakka ostaa myös pelin omilla krediiteillä, joita puolestaan saisi tornin kasvattamisesta ja kavereiden kutsumisesta mukaan peliin. Nämäkin kikat tuttuja FarmVillestä.

Haasteena pelin tekemisessä olisi tietysti se, että kielitehtäviä pitäisi olla todella paljon. Mutta niitähän on maailma pullollaan, pitäisi vain ostaa niihin oikeudet.

Lisäjännää voisi saada siitä, että osa tehtävistä olisi sosiaalisia: peli voisi esimerkiksi huomata, että minä opiskelen pelin avulla ranskaa ja samaan aikaan ranskalainen perheenäiti opiskelee suomea. Tämän jälkeen peli antaisi molemmille tehtäväksi kysyä toiselta pelin välityksellä tiettyjä kysymyksiä kielellä, jota itse opiskelee. Google translaten APIn avulla olisi helppo tarkistaa, että lauseet joita kirjoitan olisivat todella kirjoitettu oikealla kielellä, joten huijaaminen ei onnistuisi. Näin kieltä joutuisi käyttämään konkreettisesti, ja samalla voisi kätevästi (ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla) tutustua sitä puhuviin ihmisiin.

Innokkaat pelinkehittäjät voivat varastaa tämän idean vapaasti. :)


14
Jul 10

Mikä on webin paras paikka esittää kysymyksiä?

Kun kohtaat ongelman, mistä etsit vastausta, ja missä järjestyksessä?

Tämä riippuu tietysti valtavasti ongelmasta, mutta otetaan helppo esimerkki: ongelma töissä, minun tapauksessani todennäköisesti jotain ohjelmointiin liittyvää. Oma järjestykseni alkaa yleensä seuraavasti: 1) Google 2) Samassa huoneessa olevat työkaverit. Jos arvelen, että työkaverit osaavat vastata suoralta kädeltä, kysyn joskus heiltä suoraan. Usein pyrin kuitenkin etsimään ensin vastausta itse, sillä muiden tyhmät kysymykset voivat keskeyttää koodarin flown ikävästi pitkäksi aikaa.

Joskus tapahtuu niin, että kaksi ensin mainittua eivät tuota vastausta. Silloin homma meneekin kiinnostavammaksi: minun pitää esittää kysymys jollakin – todennäköisimmin verkossa olevalla – areenalla ja toivoa, että joku vastaa. Mutta mikä on paras paikka tällaiseen crowdsourcing-tyyppiseen toimintaan (eli suomeksi joukkoistamiseen)? Eli mistä löytyvät parhaat vastaukset kysymyksiin?

Viime viikolla törmäsin taas kinkkiseen pulmaan ja päätin tehdä testin: esitin saman CSS:ään liittyvän kysymyksen viidessä eri paikassa. Nämä paikat olivat Facebook, Twitter, Qaiku, IRC sekä ohjelmointiin erikoistunut kysymys-/vastauspalsta Stack Overflow. Minulla on tällä hetkellä Twitterissä 190 ja Qaikussa 49 seuraajaa ja Facebookissa 345 kaveria. IRC-kanava oli TKK:n informaatioverkostojen killan #purkusessio, jolla oli kysymyshetkellä hieman yli sata ihmistä.

Stack Overflow oli vastauksissaan nopein, ja kokeilinkin heti ensimmäistä vinkkiä. Se toimi osittain, muttei täydellisesti. Sen jälkeen Twitteristä tuli linkki, joka vaikutti ratkaisevan ongelman maagisella tavalla, muttei kuitenkaan lopulta toiminut Internet Explorerissa. Samaan aikaan qaikussa keskusteltiin kiivaasti aiheesta, ja lopulta sain sieltä tulleella ohjeella ongelmani ratkaistua. Selvästi eniten keskustelua ongelman ympärillä heräsi Qaikussa, mutta toisaalta pitää ottaa huomioon, että Qaiku vaatii toimiakseen tällä hetkellä kaikkein eniten pitkäjänteistä verkoston rakentamista.

Stack Overflown mainemekanismi kannustaa nopeisiin vastauksiin. Tästä on usein hyötyä (nytkin vastaukset tulivat nopeasti), mutta välillä myös haitallisempia vaikutuksia: esimerkiksi nyt ensimmäiset vastaukset olivat epätarkkoja, ja kun korjasin ne, vastaajat poistivat kommenttinsa kokonaan, etteivät saisi palvelussa huonoa mainetta.

Jos olisin esittänyt kysymykseni tänään, olisin ehkä lisännyt joukon jatkoksi vielä yhden palvelun. Rekisteröidyin tänään palveluun nimeltä Quora, jonka on mainittu olevan seuraava Facebookin, Twitterin ja Foursquaren tapainen hitti. Ja palvelu vaikuttikin todella hyvältä, onnistuin heti upottamaan pitkän pätkän työajastani sen laatusisältöjä lukiessa. :) (pomolle tiedoksi: ainakin osa lukemistani sisällöistä oli sentään työaiheisia..) Quora osasi todella fiksusti hyödyntää Facebook Connectia ja tuoda siitä poimimillaan tiedoilla minulle relevanttia dataa kiinnostavista aiheista.

Quoran tavoite on yksinkertainen: se pyrkii keräämään jokaisen kysymyksen alle parhaan, kollektiivisesti muodostetun vastauksen kyseiseen kysymykseen, ja tarjoamaan sille hyvän googlenäkyvyyden haettaessa oikeilla hakusanoilla. Jos palvelu saavuttaa tarpeeksi monien tietoisuuden, se saattaa pystyä ratkaisemaan webin tyypillisen ongelman: sen, että samat kysymykset kysytään eri paikoissa yhä uudestaan ja uudestaan, ja vastaukset unohtuvat historian hämäriin. Näin käy esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä ja erinäisillä foorumeilla.

Kysymys- ja vastausalueella tapahtuu tällä hetkellä paljon. Google Answersin aikoinaan tieltään pyyhkäissyt Yahoo! Answers on perinteisesti jyrännyt tällä alueella, mutta nyt se on saanut ja saamassa useita varteenotettavia kilpailijoita. Flickrin perustajien uusi palvelu Hunch on saavuttanut suosiota, samoin Googlen hiljattain ostama Aardvark. Facebook suunnittelee myös omaa kysymyspalveluaan, jonka potentiaali on fb:n käyttäjämassat huomioiden valtava. Stack Overflown alustaa ollaan myös laajentamassa koskemaan muitakin kuin tietotekniikkaan liittyviä kysymyksiä. Kaikesta tästä huolimatta (tai sen ansiosta) uusin tulokas Quora on onnistunut lyhyessä ajassa saamaan huiman lähes 100 miljoonan dollarin valuaation.

Itse suuntaan ongelmatilanteissa vielä yleensä ensin omiin suosikkiverkostoihini (eli mainittuihin Facebookiin, Qaikuun, Twitteriin ja IRCiin) ja vasta sitten kysymyksiin ja vastauksiin erikoistuneisiin palveluihin. Quora yhdistettynä Facebook Connectiin tuntuu kuitenkin jo sen verran hyvältä vaihtoehdolta, että jos se saavuttaa edes kohtuullisen suosion myös Suomessa ja tuntemieni ihmisten keskuudessa, voin hyvin kuvitella suuntaavani pian kysymyksiäni (ja vastauksiani) etupäässä sinne.


14
Jun 10

Jalkapallon MM-kisat, nörttien juhla

Jalkapallon MM-kisat lienevät maailman suurin urheilutapahtuma, ainakin jos Internetiä on uskominen. Kisat näkyvät kaikkialla. Jättisaitit kuten Google ja YouTube muokkasivat logoistaan jalkapalloteemaiset ensimmäisenä kisapäivänä. Vielä pidemmälle meni Twitter, joka julkisti kokonaisen kisoille omistetun teemasivuston. Sivusto on ensimmäinen palvelun julkistama vastaavanlainen erillinen sisältökokonaisuutensa. Kotimainen Sanoma puolestaan julkaisi kisoja varten sekä sivuston että iPhone-applikaation.

Edellä mainituista palveluista selviää myös, mikä on tällä hetkellä kisojen puhutuin aihe. Se ei liity lainkaan ottelutapahtumiin, jotka ovat toistaiseksi sujuneet rauhallisissa merkeissä.

Kisojen tv-lähetysten ääniraitaa hallitsee torvista lähtöisin oleva älämölö, enkä puhu nyt Ylen ammattitaitoisista selostajista, vaan etelä-afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluvista vuvuzela-soittopeleistä. Paikalliset kisakatsojat puhaltavat pelien aikana torviin niin raivokkaasti, että televisiolähetyksiä taustoittaa ärsyttävä, mehiläisten surinaa muistuttava kohina. Paikan päällä meteli on luonnollisesti vielä astetta armottomampi, ja siitä ovat valittaneet niin pelaajat kuin ulkomaiset katsojatkin. Paikallinen järjestäjätaho pysyy kuitenkin tiukkana, eikä suostu kieltämään toitotusta.

Internet tulee kuitenkin jälleen apuun. Nörtit ovat keksineet ratkaisun torviongelmaan: suodattamalla tietyt taajuudet pois äänestä vuvuzelat pystytään vaimentamaan lähetyksistä ilman, että muu ääni kärsii lainkaan. Linkkejä erilaisiin virityksiin pulpahtelee jatkuvasti esiin Twitterissä ja muissa yhteisöpalveluissa.

Seuraavaksi nähdään, pystyvätkö suuret mediatalot reagoimaan yhtä nopeasti. Ehtiikö Yle ottaa käyttöön suodatustekniikan kaikissa lähetyksissään ennen kisojen loppua? Toivottavasti. Se säästäisi monia korvia.

Valitettavasti Etelä-Afrikan helteessä tuskailevia pelureita ei keksintö auta. Kuka keksisi tavan, jolla ääni voitaisiin suodattaa heti paikan päällä, niin ettei se kantautuisi edes kentälle asti? Todennäköisesti jossain päin maailmaa joku pohtii juuri nyt tätäkin ongelmaa, ja törmään ratkaisuun muutaman päivän sisällä Twitterissä.

Edit 15.6. Eipä tarvinnut kauaa odotella: Ylen äänisuunnittelija löysi filtterit Googlella ja kertoo, että Vuvuzeloja aiotaan vaimentaa.


09
Jun 10

Julkiset ja salaiset asiakirjat

“Vanhasen RAY-selvitys julistettiin salaiseksi”, revittelee Helsingin Sanomat otsikossaan. Ei ole yllätys, että salaiseksi julistaminen on kirvoittanut katkeruutta kommenttiosastolla.

Työkaveri kritisoi juttua siitä, että se kertoi vain puolet totuudesta: itse asiassahan asiakirjat julistettiin salaiseksi julkisuuslain perusteella, mitä jutussa ei ensin mainittu lainkaan. Laki sanoo mm. seuraavaa:  24§: Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat: 6) kanteluasiakirjat ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan. Pian alkuperäistä juttua muutettiinkin, ja nyt julkisuuslaki mainitaan. Raflaava otsikko kuitenkin pysyi.

Laki jättää tilaa harkinnalle. Se ei velvoita suoraan pitämään mitään asiakirjaa salaisena, vaan oikeuskansleri tekee päätöksen salaamisesta sen perusteella, täyttyvätkö edellämainitut kriteerit. On varsin ymmärrettävää, että jos kriteerit täyttyvät, ei voida kertoa edes sitä miksi ne täyttyivät, vaan salaiseksi julistaminen perustellaan ainoastaan lakiin vetoamalla. Kun päätös asiasta syntyy, asiakirjat julkistetaan.

Julkisuuslaki on varsin positiivissävyinen: se lähtee siitä, että kaikki on julkista, ellei löydy erityisiä perusteita, joilla jotain pitää salata. Silti epäilyttää, josko esimerkiksi tällaisen lausunnon ollessa kyseessä salauspäätös tehdään nykyisin automaattisesti, asiaa sen kummemmin miettimättä, koska laki antaa siihen mahdollisuuden. Minun on vaikea nähdä, mitkä voisivat olla ne perusteet, joilla lausunto täyttää yllämainitut kriteerit. Mitä vahinkoa lausunnon julkistaminen tässä vaiheessa voi aiheuttaa Vanhaselle, jos se julkistetaan joka tapauksessa päätöksen yhteydessä? Entä millaista haittaa siitä voi aiheutua päätöksen tekijöille, että jokin lehti tarttuu asiaan ja vaikkapa julkaisee otteita Vanhasen lausunnosta?

Kuulostaa jotenkin vanhan liiton toimintatavalta: oikeuskansleri haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään, eikä halua liian monen tahon sekaantuvan asiaan ja esittävän mielipiteitään julkisuudessa, ennen kuin päätös saadaan aikaan. Minusta tällainen toimintamalli ei kuulu nykymaailmaan, ja herättää ainoastaan turhaa pahaa verta ja epäluuloja. Loppujen lopuksi salailu on useimmissa tapauksissa paljon vahingollisempaa kuin julkisuus.


01
May 10

Anonyymi muiden mustamaalaus, seuraava tappajasovellus?

Yksi Punkmedia-yrityksemme (jonka toiminnassa en itse enää ole mukana) perustajaporukasta heitti pari vuotta sitten idean siitä, mitä firmamme kannattaisi tehdä: nettipalvelu, jossa ihmiset voisivat arvioida toisiaan anonyymisti. Perustelu kuului: “olisi hirveää jos sellainen palvelu olisi olemassa, mutta joku tekee sen kuitenkin ja siitä tulee älyttömän suosittu, joten miksi me emme tekisi sitä saman tien itse”. Ideaa ei kuitenkaan ryhdytty koskaan toteuttamaan.

Idean heittäjä oli ainakin puoliksi oikeassa, sillä vastikään avautunut Unvarnished on juuri sellainen palvelu, jota tuolloin ideoitiin. Siinä käyttäjät voivat luoda profiilin kelle tahansa ihmiselle – itselleen tai jollekulle muulle – ja antaa anonyymin arvion kyseisestä henkilöstä. Arvio koostuu numeerisesta 1-5 -rankkauksesta sekä sanallisesta kommentista. Arvion kohteena oleva voi saada profiilin omistukseensa vaatimalla sitä, mutta ei voi poistaa arvioita.

Toinen puoli ennustuksesta on vielä toteutumatta, sillä vielä ei tiedetä, tuleeko Unvarnishedista suosittu. Palvelusta kertovan artikkelin kommenteissa lähes kaikki ovat sitä mieltä, että palvelu on paholaisesta ja sitä on syytä boikotoida. Voisi kuvitella, että tällainen vastaanotto ei lupaa hyvää palvelun kannalta, mutta voi olla, että sillä ei ole mitään väliä.

Tähän palveluun ei mennä ensimmäisenä luomaan omaa profiilia. Käyttö aloitetaan silloin, kun halutaan kostaa ikävästi käyttäytyneelle työkaverille tai muulle tutulle. Oma profiili palvelussa alkaa kiinnostaa vasta, kun siihen törmää googlen ensimmäisellä hakusivulla hakiessa omalla nimellään. Silloin siihen potentiaalisesti törmää myös tuleva työnantaja.

On totta, että anonyymi mustamaalaus on netissä onnistunut varsin hyvin aiemminkin, ja sitä on myös tehty. Tällaiset yksittäiset raivonpurskahdukset peittyvät kuitenkin tehokkaasti kohinaan. Mutta entä jos on olemassa keskitetty kaiken tämän datan aggregaattori, jonka kaikki tietävät? Silloin kaikki kohdistavat kommenttinsa sinne, ja silloin niistä voikin yhtäkkiä tulla merkityksellisiä.

Voisi luulla, ettei yksikään työnantaja anna juurikaan arvoa moisille kommenteille. Yksinkertaiset tökeröt haukkumiset sivuutetaankin varmasti helposti. Mutta entä, jos arvio onkin tehty hieman taitavammin? Annettu vaikkapa kolme tähteä viidestä, ja todettu perustellun oloisin sanankääntein vaikkapa, että kaveri on sinänsä ihan pätevä työssään, mutta sosiaalisissa taidoissa on parantamisen varaa. Jos samantyylisiä arvioita on riittävästi, voin työnantaja joutuessaan valintatilanteeseen ottaa mieluummin työnhakijan, jolla ei ole moisia mainepalvelussa lymyäviä luurankoja taakkanaan.

Luin juuri Daniel Suarezin erinomaisen teknotrilleriduon Daemon ja Freedom (lyhykäiset arvioni kirjoista täällä ja täällä, valitettavasti LivingSocial ei näköjään osaa linkata suoraan yksittäisiin arvioihin). Mielenkiintoisesti niissä esitellään samantyyppinen konsepti, jossa kaikki ihmiset ovat linkittyneitä toisiinsa, ja voivat antaa toisistaan arvioita. Merkittävänä erona arviot annetaan siinä aina omalla nimellä.

Konsepti toimii hyvin kirjan maailmassa, mutta veikkaan, että tosielämässä tilanne ei olisi yhtä ruusuinen. Jos annan jollekulle huonot pisteet, tämä todennäköisesti kostaisi välittömästi antamalla minulle yhtä huonon arvion. Seurauksena suurin osa todennäköisesti antaisi hymistelyarvioita, joilla ei olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Unvarnished pyrkii anonyymiydellä välttämään edellä kuvatun ongelman. Se tarjoaa myös mekanismeja anonyymien arvioijien luotettavuuden varmistamiseen: näiden pitää tunnistautua facebook connectilla, ja juuri luoduilta tai kaverittomilta fb-profiileilta on evätty arviointioikeus. Tämäntyyppiset rajoitteet ovat kuitenkin kierrettävissä, jos todella haluaa päästä mustamaalaamaan urakalla. Jos haluaa valtaa Unvarnishedissa, onkin nyt juuri oikea aika luoda valtava verkosto tekaistuja facebook-tunnuksia ja laittaa ne kaikki kavereiksi keskenään.

Uskon, että Punkmedia-kaverini ennustus toteutuu, ja tämäntyyppinen mainemekanismi yleistyy jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, oli se sitten Unvarnished tai joku aivan muu. Mitä siis on tehtävissä, jos haluaa suojella itseään ja mainettaan? Mitä voin tehdä jos joku ottaa minut mustamaalauskampanjansa kohteeksi, ja vaikkapa jokin työpaikka jää saamatta?

Unvarnishedista käydyssä qaikukeskustelussa yksi keskustelijoista toteaa, että kyseessä on kätevä tapa suodattaa epämieluisat työnantajat: jos jokin työpaikka antaa mustamaalaavien kirjoitusten vaikuttaa, se ei todennäköisesti olisi ollut hyvä työpaikka. Alkuperäisen Punkmedia-idean heittäjä on soveltanut tätä ideologiaa laajemmin muuhunkin nettitoimintaansa, esimerkiksi Facebook-kännikuviin. Ne ovat osa hänen persoonaansa, ja potentiaalisen työnantajan pitää hyväksyä se.

Esimerkiksi poliittiselle uralle tähtäävälle tällainen ideologia saattaa kuitenkin olla kova pala purtavaksi. Äänestäjät kun ovat kaksinaismoralistisia: vaikka kaikki tietävät että poliitikotkin vetävät silloin tällöin kännit, ei tästä silti haluta julkisia todisteita. Kaikilla ihmisillä ei myöskään ole varaa valita työpaikkaansa, ja silloin sen ainoan mahdollisuuden menetys kirpaisee.

Itse uskon kolmeen arvoon, jotka ovat minusta hyviä perusteita toiminnalle niin netissä kuin muutenkin: avoimuus, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Jos näyttää avoimesti kaiken mitä tekee verkossa ja muualla, toimii oikeudenmukaisesti ja on toiminnassaan rehellinen, se näkyy. Sellaista ihmistä vastaan mustamaalaajan on kaikista vaikein hyökätä – ja toisaalta uskon, että ihmisiä, jotka toimivat näiden periaatteiden mukaan, ei kovin moni edes halua mustamaalata.

On myös hyvä muistaa, että yhden, koko internetin laajuisen ja joka tilanteeseen sovellettavan maineen luominen on haastavaa. Maineella, sekä hyvällä että huonolla, on aina konteksti: hyvä maine World of Warcraftissa ei välttämättä tarkoita luotettavuutta eBayssa. Ihmisen “yleinen” maine muodostuukin näiden kaikkien eri palveluissa tuotettujen osa-alueiden yhdistelmästä, ja uskon, että tätä yleistä mainetta pystyy arvioimaan vain toinen ihminen, ei kone. Parhaiten ihminen voikin huolehtia nettimaineestaan jättämällä riittävän suuren digitaalisen jalanjäljen, joka myös vastaa todellisuutta.