09
Dec 07

Luo itsellesi työpaikka

Antti kirjoitti (itse asiassa kaksikin kertaa) halustaan vapautua yhdeksästä viiteen -työajan kahleista. Oma suhtautumiseni ajatukseen on ristiriitaista. Toisaalta olisi niin helppoa tehdä 40-tuntista viikkoa ja sen ulkopuolella unohtaa työnteko täysin. Toisaalta jos onnistuisi muuttamaan jonkin itselleen mieluisan tekemisen tuottavaksi työksi, ja saisi kaupan päälle joustavat työajat, kuulostaisi se ihanteelliselta.

Tässä kirjoituksessa joka tapauksessa kolme esimerkkiä ihmisistä, jotka ovat luoneet työpaikan itselleen, sekä asianomaisten ohjeita siitä, miten moinen onnistuu.

1. Kuusinumeroisia summia blogeilla

Moni tekee tällä hetkellä rahaa blogeilla. Itse asiassa niin moni, että tuntuu siltä, että nyt alkavat olla käsillä viimeiset hetket, jos tähän kelkkaan haluaa päästä mukaan. Rajattomasti ilmaista rahaa blogosfääri ei tarjoa. Tällä hetkellä eniten tienaavat ne, jotka tajusivat aloittaa homman jo 2000-luvun alkupuolella. Yksi alan asiantuntijoista on Darren Rowse, jolla on jopa blogi, jonka aiheena on bloggauksella tienaaminen.

Rowse ohjeistaa, että jos haluaa todella tienata leipänsä blogeilla, niitä pitää olla useita, ja kunkin pitää keskittyä johonkin kapeaan erikoisalaan. Hänellä itsellään on tuottoisa blogi kullekin kiinnostukseen kohteelleen, kuten vaikkapa digivalokuvaukselle. Yhteenlaskettujen ansioidensa mies ilmoittaa olevan kuusinumeroiset.

Jos haluat tienata rahaa bloggauksella, mutta liika vapaus ja huoli omasta toimeentulosta pelottaa, on Rowsella ratkaisu myös tähän ongelmaan. ProBloggerin Job boardilla on tarjolla työpaikkoja – kyllä vain – bloggaajille. Siellä etsitään esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat halukkaita bloggaamaan Applen tekosista, e-bisneksestä tai elokuvista. Oudommasta päästä on ilmoitus, jossa etsitään syömishäiriöbloggaajaa.

2. Freelancer nukkuu pitkään

Samuel Ryan ryhtyi web-freelanceriksi, koska ei halunnut herätä arkiaamuina aikaisin. Aluksi polku oli kivikkoinen, mutta lopulta menestystä alkoi tulla. Nykyisin Samuel pitää blogia, jonka tarkoituksena on auttaa freelancereita ja muita web-yrittäjiä tienaamaan leipänsä. Siinä hän muun muassa muistuttaa siitä, että freelancer on freelancer siksi, että saa pitää vapautensa. Siksi on erityisen tärkeätä aina tarvittaessa osata sanoa ei.

3. Maailmalle verkkokauppaa perustamaan

Törmäsin puolisen vuotta sitten halpaa MP3-soitinta etsiessäni Huuto.netissä erikoiseen ilmoitukseen. Muuan Ville Majanen kauppasi todella halvan kuuloisia soittimia, jotka olivat vieläpä uusia. Majasen toimipaikka oli Hongkong. Tuolloin soitin jäi hankkimatta.

Viime torstain itsenäisyyspäiväbileissä tapasin sitten vaihtarikaverini Eeron lukioaikaisen tutun nimeltä Jussi Jokinen, joka kertoi olevansa samaisen Majasen liikekumppani. Huuto.net -bisnes on hylätty, ja nykyisin miehet pyörittävät yhdessä Hongkongissa verkkokauppaa, jonka ideana on halvan elektroniikan kauppaaminen Pohjoismaihin ja Saksaan. Eikä siinä kaikki: firma pystyy luomiensa kontaktien ansiosta tarjoamaan myös hankintapalveluja vastaaville yrityksille, jotka haluavat mukaan Aasian bisnekseen.

Tämän tarinan opetus on, että globalisaatiosta eivät hyödy pelkästään suuryritykset. Sitä voi käyttää hyväkseen kuka tahansa, joka haluaa työllistää itse itsensä ja päästä siinä sivussa näkemään maailmaa.