Case Nova Trottersin myötä rupesi pohdituttamaan, mikä juuri tässä kilpailussa tökkii minua ja muita bloggaajia. Onhan vastaavia konsepteja kuitenkin muitakin. “Vastaavalla” tarkoitan tässä yhteydessä seuraavaa: 1) Kilpailun järjestää yksittäinen yritys ja 2) Kilpailuun osallistuvat ne, jotka ovat valmiita maksamaan osallistumisestaan. Arvostetuimmista tällaisista mieleeni tulevat Grand One, jossa kisataan “digimedia-alan arvostetuimmista pysteistä” sekä Suomen parhaat työpaikat. Tarkastellaanpa näiden kilpailujen saamaa huomiota tarkemmin.
GO:n osalta kritiikkiä on vaikea löytää. Ainoa johon törmäsin googlatessani oli tämä kommentti siitä, että kilpailun tuomaristosta tulee tunne, että “siellä ne palkitsevat itseään”. Yleisesti ottaen kilpailu on kuitenkin todella arvostettu. Näkisin että tähän on ainakin kaksi tärkeää syytä: 1) Tuomaristo on sellainen, jota ulkopuoliset todella voivat pitää pätevänä arvioimaan osallistujia ja 2) Eri kategorioiden voittajat ovat ulkopuolisenkin silmin todella päteviä esityksiä, ja perusteet voitolle ovat linjassa kilpailun kriteerien kanssa. Lisäksi kilpailutöiden jako eri kategorioihin ja perusteet töiden arvioinnille tuntuvat mielekkäiltä.
Suomen parhaat työpaikat -kisasta olen kuullut enemmän myös kritiikkiä. Kritiikin kärjen tiivistää nimimerkin suojista MaxiAntti kommentissaan taloussanomien artikkeliin seuraavasti:
a) tutkimukseen osallistuu alle 0,1 % Suomen yrityksistä
b) osallistuvat yritykset maksavat osallistumisestaan
c) osallistuvat yritykset valikoivat vastaajat.. ja tämän Great Place to Work Instituutti = voittoa tavoitteleva Yritys, eikö mikään instituutti
Täytyy myöntää, että itseänikin edellä mainittujen seikkojen valossa hieman häiritsee tämän kisan saama mediahuomio. Todettakoon, etten ole nähnyt tilastoa joka osoittaisi, että osallistujia tosiaan olisi alle 0,1 % kaikista yrityksistä enkä todisteita siitä että osallistuvat yritykset pääsisivät valikoimaan vastaajat (eikä kyse olisi satunnaisotoksesta kuten kilpailun sivuilla todetaan). Syytökset saattavat siis olla ainakin osin perättömiä. Silti jokin kilpailussa hämää. Olen myös samaa mieltä siitä, että yrityksen nimeäminen “instituutiksi” on omiaan johtamaan ihmisiä harhaan ja luulemaan, että kyse olisi puolueettomasta julkisesta organisaatiosta eikä yrityksestä.
Tänä vuonna huomiota herätti muun muassa monta kertaa putkeen viime vuosina isojen yritysten sarjan voittaneen Accenturen puuttuminen listalta kokonaan. Tietoviikon (paperilehden) jutussa todetaan, että asia herättää monia kysymyksiä. Minusta vaikuttaisi kovin, että kyse on siitä, että Accenture ei ole enää päättänyt maksaa osallistumismaksua, sillä se ei ole kokenut kisasta saamaansa positiivista mediahuomiota osallistumismaksun arvoiseksi. Tämä vaikuttaa minusta todennäköisemmältä kuin se, että Accenturen hyvyys työpaikkana on yhtäkkiä romahtanut dramaattisesti.
Kilpailun eduksi todettakoon, että sen käyttämä mittaristo vaikuttaa kohtuullisen uskottavalta. Voisi kuvitella, että joku olisi jo älähtänyt, jos laajat suurille työntekijämassoille ympäri Eurooppaa tehtävät kyselyt eivät vaikuttaisi ammattimaisilta ja päteviltä. Toki yllättäen kyselyiden kysymykset eivät ole julkisia, joten puolueettomat asiantuntijat eivät pääse niitä tai niiden perusteella tehtyjen tulkintojen pätevyyttä arvioimaan. Ja vielä yksi ihmetyksen aihe: miksi ihmeessä en löydä Great Place To Work -instituutista lainkaan tietoa Wikipediasta?
Suomen parhaat työpaikat ei siis täysin puhtain paperein tästä syynistä selviä. Miksi se ei kuitenkaan ole juurikaan saanut osakseen julkista kritiikkiä, toisin kuin Suomen parhaat verkkosivut? Analyysini mukaan syyt ovat seuraavat jälkimmäiseen kilpailuun liittyvät tekijät:
- Arveluttava markkinointi. Yksittäisille bloggaajille on lähtenyt sähköpostia, jossa heidän visuaalisesti ei-niin-tyylikkäitä tai keskeneräisiä sivujaan on kehuttu, ja mainittu että ne on kutsuttu kilpailuun niiden laadun takia, mikä ei ole kuulostanut uskottavalta väitteeltä. Tämä yksittäisten ihmisten lähestyminen henkilökohtaisesti on saanut bloggaajat reagoimaan julkisella kritiikillä.
- Edellinen on saanut epäilemään, että kyseessä on massamarkkinointipostitus, joka on osoitettu kaikille verkkosivustojen ylläpitäjille, joiden yhteystiedot kilpailun järjestäjät ovat onnistuneet itselleen haalimaan.
- Kilpailun tuomariston pätevyys arvioimaan Suomen parhaita verkkosivuja on vaikuttanut ulkopuolisten näkökulmasta kyseenalaiselta, ja voittajien heikkoa tasoa on myös ihmetelty yleisesti. Kriteerit voitolle ovat myös olleet epämääräiset. Tämä on johtanut myös spekulaatioihin siitä, että voittajiksi on valittu heikkotasoisia sivustoja, jotta näille olisi helpompi kaupata esimerkiksi hakukonemarkkinointia.
- Kilpailun hyödyllisyys osallistujille on kyseenalaistettu, ja arvioitu että osallistumissumma kannattaisi mieluummin käyttää muihin markkinointitoimenpiteisiin. Tässä yhteydessä on puhuttu rahastuksesta.
- Kilpailun omat sivut ovat vaikuttaneet keskeneräisiltä, mikä on herättänyt spekulaatioita järjestäjien ammattitaidosta. Tässä esimerkiksi screenshot kilpailun säännöt-sivuilta toissapäivänä.
Kaikki edellämainitut yhdessä saivat aikaan sen, että verkkoon ilmestyi paljon kilpailua kritisoivia postauksia. Tämä puolestaan luonnollisesti vaikutti negatiivisesti kilpailun markkinointiin, mikä sai Nova Trottersin reagoimaan tällä viikolla ja kehottamaan kirjoittajia poistamaan postauksensa oikeudella uhaten. Kuten moni maineenhallintaa verkossa tunteva olisi osannut kertoa jo etukäteen, tällainen uhkaus ei tietenkään saa aikaan toivottua tuloksia, vaan päinvastoin johtaa ns. Streisand-efektiin.
Kuten Saarikon Janne osuvasti kirjoittaa, oikea tapa reagoida olisi nyt avoimuus. Ensinnäkin Nova Trottersin olisi syytä pohtia edellä mainitun listan kohtia ja miettiä, onko yrityksen omatunto näiden asioiden suhteen puhdas, ja jos ei niin mistä bloggaajien syytökset johtuvat. Toiseksi olisi syytä lähteä keskustelemaan bloggaajien kanssa rakentavasti: kertoa omista virheisiin ja väärinymmärryksiin johtaneista teoista ja niiden syistä, sekä siitä miten toimintaa aiotaan kehittää jatkossa, ja vastaavasti oikoa mahdollisia bloggaajien virhetulkintoja ja väärinymmärryksiä. Tällä tavalla olisi vielä mahdollista korjata se, mikä korjattavissa on.