Itseoppinut maahanmuuttokriitikko kertoo, että rajat on suljettava. Itseoppinut ilmastoskeptikko kertoo, että ilmastonmuutos on humpuukia. Itseoppinut talouskriitikko kertoo, että nykyinen rahajärjestelmä on tiensä päässä ja valtiot romahtavat pian. Itseoppinut miesasiamies kertoo, että naisille pitäisi määrätä pakollista seksipalvelusta. Itseoppinut ravintoterapeutti kertoo, että ihmisen tulisi syödä pelkästään mustikoita ja kaakaopapuja.
50 vuotta sitten he kaikki olisivat olleet kylähulluja, tai parhaassa tapauksessa keränneet ympärilleen parinkymmenen samanmielisen kylänmiehen lahkon, joka mouhuaa aikansa ja tekee sitten joukkoitsemurhan luolassa.
Tänään he kaikki saavat tuhansia seuraajia – verkossa.
Kymmenet blogit, nettifoorumit ja käsivarakameralla kuvatut YouTube-videot julistavat heidän sanomaansa. Pikku hiljaa he saavat tukijoukkoihinsa myös muutaman julkkiksen, ja kohta perinteinen mediakin kiinnostuu. Pian he kertovat näkemyksistään satojen tuhansien seuraamissa keskusteluohjelmissa ja väittelevät asiantuntijoiden kanssa.
Tätäkö se verkkodemokratia on?
Sosiaalinen media kuuluu kaikille
Marko Ylitalo kirjoittaa Ylioppilaslehdessä dorkien maihinnoususta. Tuoretta eduskuntavaalitulosta ihmetellessä on vaikea olla olematta samaa mieltä artikkelissa esitettyjen pohdintojen kanssa. Näissä vaaleissa pärjäsivät ne, jotka osasivat esittää yksinkertaisimpia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Tieteellistä pätevyyttä tai asiantuntijoiden tukea ei lausunnoilta edellytetty, uskottava esiintyminen ja itsevarmuus riittivät.
Internetin aikakaudella tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, ja se on kenen tahansa vapaasti käytettävissä. Lisäksi sosiaalinen media mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi toimia vallan vahtikoirana paljastamalla havaitsemansa vallanpitäjien vehkeilyt blogissaan. Voisi siis kuvitella, että hölynpölystä jäisi kiinni entistä helpommin.
Mutta ei. Huuhaa menee läpi helpommin kuin koskaan. Sosiaalinen media kun ei ole vain tunnollisten ja terveellä järjellä varustettujen valistuneiden kansalaisten työkalu, vaan myös kylähullujen foorumi. Ja saatavilla olevan tiedon räjähdysmäinen määrä tarkoittaa, että jokaisen asian voi perustella vaivatta suuntaan tai toiseen ja löytää väitteensä tueksi helposti kymmenittäin uskottavalta kuulostavia lähteitä.
Tavallista kansalaista tarjolla olevan tiedon ja mielipiteiden suuri määrä hämmentää. Rationaalisten mielipiteiden muodostaminen ydinvoiman ja talouskriisin tapaisista asioista tuntuu täysin mahdottomalta. Onneksi on olemassa helppo ratkaisu – kuunnella sitä, joka esittää asian helpoimmin ymmärrettävällä tavalla. Eli siis populistia, joka oikoo mutkat suoriksi.
Avoimuuden kääntöpuoli
Tänään ilmestynyt Image kirjoittaa joukosta pari-kolmekymppisiä suomalaisia, jotka ovat hurahtaneet muun muassa hopeaan sijoittamiseen ja “superruokiin” – varsin hämmentävä yhdistelmä jo sinänsä. Sijoitustoimintaa pyörittää SilverBank-niminen taho, jolle alaikäiset tekevät töitä ilman palkkaa. Hopeapankkilaiset uskovat muun muassa, että “sosiaalinen media korvaa valtion” ja “koulutus on turhaa” ja aikovat perustaa oman lukion.
Porukan ajatuksista innostuneiden joukko kasvaa jatkuvasti. Ja miksipä ei kasvaisi. He tarjoavat juuri sitä mitä kansa haluaa: itseoppineiden yksilöiden populistisia näkemyksiä, jotka haastavat vallitsevat totuudet. Koulutuksen turhuudesta puhuminen vetoaa luonnollisesti eniten erityisen otolliseen kohderyhmään, eli niihin jotka ovat koulutusta vailla.
Ajan hengen mukaisesti porukka ei ole mikään sulkeutunut lahko, päinvastoin. Joukkion johtohahmot julistavat sanomaansa avoimesti blogeissa, YouTubessa ja Twitterissä ja vastaavat välittömästi kriitikoiden ihmettelyihin eri sosiaalisen median foorumeilla. Imagen jutussa pääjehu Risto Pietilä ihmettelee marttyyrina, että on varmaan ollut tyhmä, kun on kertonut yrityksen toiminnasta liian avoimesti.
Yksi meidän Avoin yritys -projektimme taustalla olevista ajatuksista on ollut suojella ideoitamme kertomalla niistä avoimesti. Näin kukaan muu ei voisi varastaa niitä ja väittää omikseen. SilverBank menee kuitenkin asteen pidemmälle. Se pyrkii oikeuttamaan kaiken tekemänsä sillä, että kertoo täysin avoimesti, mitä tekee. Se ei ole vanhan ajan korruptoitunut korporaatio, joka tekee pahojaan ja yrittää salata sen. Se toimii täysin päivänvalossa ja väittää kirkkain silmin, ettei missään tässä ole mitään arveluttavaa. Lähdeviitteetkin ovat kunnossa.
Demokratian seuraava haaste
Avoimen tiedon ja verkkodemokratian kanssa on edetty pitkälle. Wikileaks ja kumppanit varmistavat, että kaikki salattu tieto tulee kyllä esille tavalla tai toisella. Varjoihin piiloutuminen ei ole enää mahdollista. Demokratian seuraava haaste – verkossa ja muualla – onkin se, miten estetään piiloutuminen näkösälle. Kuinka saadaan suodatettua kaikesta kohinasta juuri se olennainen ja eroteltua paikkansa pitävä tieto keksitystä?
Medialukutaito ja lähdekriittisyys ovat tulevaisuuden kansalaisen tärkeimmät taidot. Ja sori vaan SilverVault, mutta minä uskon, että niiden taitojen oppimisessa on myös tulevaisuudessa ratkaisevan tärkeässä asemassa se koulutus.
mainittiin ainakin minulle yllättävä tieto: Vasemmistoliiton “lintulogo” ei esitäkään lintua, vaan maasta puskevaa “orasta”. Ei voi muuta kuin todeta, että onpa designer epäonnistunut suunnittelussaan pahemman kerran, jos tämä on todella ollut tarkoituksena. Hämmennystä lisää entisestään, että puolueen graafisessa ohjeistossa puhutaan kuitenkin linnusta!