Omistaminen on yliarvostettua

The Economist -lehdessä oli viime viikolla kiinnostava artikkeli ongelmista, joiden kanssa painiskelevat niin sähkökirjojen myyjät Amazon ja Barnes & Noble kuin digitaalisen musiikin kauppias Apple. Ongelman ydin on, että vaikka kauppiaat puhuvat ostamisesta ja myymisestä, ei ostaja saa rahoilleen sitä vastinetta mitä yleensä. Omistusoikeuteen kun tyypillisesti kuuluu käyttöoikeuden lisäksi myös luovutusoikeus: oikeus myydä tai vuokrata hankittua tuotetta eteenpäin.

Artikkelissa ehdotetaan ratkaisuksi digitaalisten sisältöjen luovutusoikeuden laajentamista. Mielestäni kannattaisi ennemmin miettiä, miksi ylipäänsä halutaan puhua omistusoikeudesta.

Omistaminen itsessään ei ole tärkeää. Tärkein on yksi eduista, jotka omistaminen tuo mukanaan, eli käyttöoikeus. Se tarkoittaa, että silloin kun tarvitsen tiettyä tuotetta tai sisältöä, se on helposti saatavilla. Tämä pääperiaate pätee kaikkeen kuluttamiseen, liittyi se sitten asumiseen, liikkumiseen tai ruokailuun.

Erityisesti käyttöoikeuden merkitys korostuu digitaalisten sisältöjen, kuten musiikin, elokuvien, pelien, ohjelmistojen, kirjojen ja lehtiartikkelien kohdalla. Niiden siirtäminen paikasta toiseen ei vie aikaa tai maksa rahaa, joten varastointi on turhaa. Ideaalitilanteessa niiden kulutus toimii kuin veden jakelu: sen sijaan että ryntäisimme kauppaan ostamaan pullovettä meidän tarvitsee vain avata hana.

Mistä sisältöjen tuottajat sitten tässä skenaariossa saavat rahansa? Samalla tavalla kuin vesilaitos: keräämällä käyttäjiltä kuukausi- tai vuosimaksua vastineena oikeudesta tuotettuun sisältöön.

Jos ihmisille myydään omistusoikeutta, piraatit keksivät aina keinon kiertää sen ja murtaa vahvimmankin suojauksen. Pitäisi huomata, ettei piratismi lopulta johdu ihmisten pahantahtoisuudesta tai ahneudesta, vaan laittoman lataamisen helppoudesta. Liian usein piratismi on kätevin tapa saada nopeasti käsiinsä haluamansa levy tai elokuva. Spotify-musiikkipalvelun kohdalla on jo huomattu, että kun ihmisille antaa riittävän helpon ja edullisen tavan kuunnella haluamaansa musiikkia, laiton lataus vähenee.

Merkit ovat ilmassa myös sen suhteen, että fyysistenkin tuotteiden kanssa siirrytään entistä enemmän omistamisesta jakamiseen. Yhdysvalloissa puhutaan tällä hetkellä paljon käsitteestä collaborative consumption eli vapaasti suomennettuna yhteisöllinen kuluttaminen. Sen vauhdittajana ovat verkkopalvelut, jotka mahdollistavat muun muassa asuntojen, autojen ja työkalujen yhteiskäytön.

Syyt sille, että tällainen liikehdintä tapahtuu juuri nyt ovat ilmeiset: lama, ilmastonmuutos ja internet. Resurssien jakaminen säästää rahaa ja luontoa ja verkossa olevien ilmaisten työkalujen ansiosta se on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Silti yhteisöllinen kuluttajuus ei vielä ole valtavirtaa. Miksi?

Nähdäkseni omistamista vuokraamisen sijaan voi vielä toistaiseksi perustella kahdella merkittävällä syyllä: 1) omistaminen tuo muokkausoikeuden ja 2) jotain mikä on kerran hankittu ei enää voi ottaa omistajaltaan pois. Asunnon ostaminen houkuttaa, koska silloin asunnon voi remontoida juuri sellaiseksi kuin tahtoo, eikä siitä joudu luopumaan ellei itse niin halua.

Nämä syyt pätevät myös digitaalisten sisältöjen maailmassa. Moni haluaa tehdä kirjaansa merkintöjä vastaisen varalle, ja itse olisin suuressa kriisissä, jos Spotify menisi konkurssiin ja vaivalla kokoamani soittolistat katoaisivat.

Uskon silti näidenkin tekijöiden merkityksen katoavan ajan myötä. Kyse on paljolti samasta asiasta kuin tavaroiden säilytyksessä: ihmiset hamstraavat koteihinsa monenlaista tavaraa, koska uskovat että sitä “saattaa vielä jonain päivänä tarvita”. Oikeasti tuo päivä ei koskaan koita. Tavararöykkiöt aiheuttavat ihmisille stressiä, ahdistusta ja myös rahanmenoa, kun kaappi- tai varastotilaa pitää hankkia lisää.

Me elämme niin onnellisessa maailmantilanteessa, että käyttöoikeus lähes kaikkeen mahdolliseen omaisuuteen on tarvittaessa hankittavissa melko helposti. Uskon, että ennen pitkää yhä useampi meistä ymmärtää tämän ja keventää kuormaa kaapeistaan ja kiintolevyiltään.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös kolumnina Topiikissa.

Tags: , , , , , , ,

10 comments

  1. [...] kuukausimaksu ja kuluta niin paljon sisältöä kuin haluat” -tyyppinen liiketoimintamalli on niin musiikin kuin muidenkin sisällöntuotantoalojen tulevaisuus. Niin ylivoimaiset ovat tämän “käyttöoikeus omistusoikeuden sijaan” -konseptin edut [...]

  2. i would LOVE to have me jerk off as You describe Your actions. You are so god at dencbiisg yorself it is as if i was in front of You wanking slowlyo increase the pleasure f seeing you close to me. i can show You on cam if it will give You pleasure as well. If this agreeable just let me know when You wish me to cll. Happilly waiting to hear from You. Your pathetic sissy bunny

  3. Уважаемые господа!Хотите купить одежду не выходя из дому? Тогда читайте новость – купить женское белье ранцы распродажа обувь детская интернет-магазин … Удачи Всем!.:::.Discount for Christmas – kamagra in london : overnight cash on delivery Kamagra c.o.d. u.s : Discount for re 5 7 % – Oral Jelly review canada Buy Kamagra

  4. ba arze salam va khaste nabashid man baziro DL kardam va rikhtam roo PC, vali kan moshkeli ke daram Crack oon hastesh ke antivirusam mige Trojan hastesh gharantinash mikone , Mikhastam bebinam shoma che pishnahadi darid. Ham cracke jodaganeh ham cracki ke ba khode bazi DL mishe joftesho gharantineh mikone anti virusam!Mamnoon az zahamate shoma.

  5. Hey, Tobi, Thanks for stopping by and leaving your blog addy. I love the name of your blog. Goes well with my thinking and you have a very nice blog too. Susan♥

  6. Begreppet ”fair use” är amerikanskt, och gäller inte i svensk lagstiftning. VÃ¥r närmaste motsvarighet är citaträtten, som uttryckligen inte gäller bilder.

  7. a serious allergic reaction to free cialis 2008 jelsoft enterprises ltd: skin rash that spreads to your doctor. Copyright 1996-2009 Cerner Multum, Inc. Version: 2.06. Revision Date: 2012-07-19, 3:07:07 PM. free cialis 2008 jelsoft enterprises ltd is taken as needed, you may need to take free cialis 2008 jelsoft enterprises ltd, tell your doctor about the medicine was injected; muscle pain, tenderness, or weakness; fever, unusual tiredness, and dark colored urine. Never take free cialis 2008 jelsoft enterprises ltd if you use a method

  8. Oh my goodness! an incredible article dude. Thanks Nonetheless I am experiencing problem with ur rss . Don’t know why Unable to subscribe to it. Is there anybody getting equivalent rss downside? Anybody who is aware of kindly respond. Thnkx

  9. I simply want to say I am just beginner to blogging and absolutely liked this web blog. Very likely I’m planning to bookmark your blog post . You absolutely have impressive articles and reviews. Many thanks for sharing your webpage.

  10. primero que todo quiero resaltar el trabajo y esfuerzo que tuvo la docente para llevar a cabo este trabajo…. es una metodologia muy practica e interesante…. este tabrajo nos abre el conocimiento y crea en nosotros sentido de pertenencia…. es muy interesante y productivo……. kmila Zuñiga 10I