24
May 09

Pitääkö menestyvän verkkopalvelun olla hauska?

Monen web 2.0 -palvelun suosio perustuu ennen muuta viihdekäyttöön. Ne ovat usein ns. päämääräsivustoja (destination site): niille mennään, koska niiden parissa on mukava kuluttaa aikaa, ei siksi että ne toimisivat välineinä muiden tavoitteiden saavuttamiseen. Varsinaisia hyötytarkoituksia on vähemmän.

LinkedIn lienee yksi harvoista palveluista, jonka useimmat mieltävät ajanvietteen sijasta puhtaasti hyötypalveluksi. Muistelen LinkedInin pomojen jopa sanoneen taannoin, että he eivät halua käyttäjien viettävän sivustolla paljon aikaa (en tosin onnistunut löytämään enää artikkelia, jossa tuosta mainittiin). Facebookin menestyksen innoittamana näyttää kuitenkin siltä, että myös LinkedIn saattaa olla kääntämässä kelkkansa.

Toinen mieleeni tuleva esimerkki menestyvästä hyötysivustosta on online-huutokauppa eBay. Siksi yllätyinkin artikkelista, jossa esitettiin, että eBayn menestys perustuu pitkälti nimenomaan siihen, että takavuosina sen käyttäminen oli parasta viihdettä: valtaisa joukko surffasi saitille päivittäin selailemaan hassunhauskojen huutokohteiden kirjoa.

Saman artikkelin mukaan eBayn myöhempi keskittyminen asiasisältöön on johtaunut siihen, että Facebook, MySpace ja YouTube ovat “tappaneet” palvelun. Ihmiset eivät enää surffaa eBayssa viihtyäkseen, joten sivuston käyttäjämäärä vähenee uhkaavasti.

Yksi OtaSizzle-projektin tavoitteista on ainakin minun näkökulmastani suunnitella sosiaalisen median palveluita, joissa hyötykäyttö olisi etusijalla viihteen jäädessä vähemmälle huomiolle. Kassi on tällä hetkellä suunniteltu vahvasti hyötynäkökulmaa silmällä pitäen. Projektipalavereissa on silloin tällöin esitetty huomioita siitä, että palvelua olisi syytä muuttaa viihteellisemmäksi. Olen ainakin tähän mennessä ollut eri mieltä, mutta ehkä asiaa on kuitenkin syytä harkita vakavasti.

Kassi tarvitsee käyttäjiä, jotka ovat halukkaita viettämään sivustolla aikaa, muuten kukaan ei lue sinne jätettyjä ilmoituksia ja vastaa niihin. Olisiko oikea suunta rohkaista käyttäjiä luomaan myös viihteellisempää sisältöä ja palkita hauskuudesta? Voiko huumorintajuton verkkopalvelu menestyä?


23
May 09

Suljetut puutarhat, sosiaalisen webin pelastus?

Yleinen sosiaalista webiä aktiivisesti käyttävien ihmisten ärsytyksen aihe on, että lähes jokaiseen palveluun tarvitsee luoda omat tunnuksensa, ja usein myös koota oma sosiaalinen verkosto. Kaverikutsujen lähettäminen kerta toisensa jälkeen samoille ihmisille eri palveluissa tuntuu typerältä. Monet hankkeet, kuten Data Portability, OpenID ja omalla tavallaan myös Facebook Connect ja Friend Connect, pyrkivätkin ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Mutta kuinka selvää on, että kyseessä todella on ongelma, joka pitää ratkaista? Vähän aikaa sitten lukemani blogipostaus tuo hyvin esille ongelmia, joita sosiaalisten verkkojen yhdistämiseen liittyy. Tiivistettynä voi todeta, että aivan kuin reaalimaailmassa, ihmiset haluavat myös verkossa ylläpitää useita erilaisia sosiaalisia verkostoja, eivätkä välttämättä halua niiden kohtaavan.

Ihmiset rakastavat eksklusiivisuutta: sitä, että itse kuuluu johonkin ryhmittymään, johon muut, vaikka hyvätkin tutut, eivät kuulu. Hyvä esimerkki tästä on IRC. Teekkarikiltani Athenen “virallisella” IRC-kanavalla on kirjoitushetkellä 139 henkilöä. Periaatteessa siis kyseinen kanava on ideaalinen kommunikaatioväline, joka tavoittaa tehokkaasti kaikki tutut.

Tästä huolimatta on olemassa valtaisa määrä kanavia, joilla irkkaa erilaisia osajoukkoja virallisen kanavan populaatiosta. Usein näillä on toki selkeä tarkoitus – esimerkiksi killan hallituksen on hyvä päästä keskustelemaan asioista yksityisemmin, ja tietyn koulukurssin aiheet kiinnostavat ainoastaan kurssin osallistujia. Toisaalta monet näistä kanavista ovat selkeästi vain omituisia “salaisia” sisäpiirejä, joihin saattaa usein kuulua hyvinkin satunnainen porukka ihmisiä. Vaikka moisen sisäpiirin keskinäiset siteet olisivatkin melko löyhät, uusien ihmisten kutsumista kanaville arastellaan silti: mitä pienemmissä “salaporukoissa” itse on mukana, sitä enemmän tuntee olevansa “piireissä”.

Sosiaalisten verkkojen yhteydessä puhutaan usein ns. Dunbarin numerosta, jolla tarkoitetaan maksimimäärää sellaisia kontakteja, joihin ihminen kykenee järkevästi pitämään yhteyttä. Dunbar arvioi tuon luvun olevan n. 150. Dunbar ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka monta erilaista verkostoa tuon määrän sisällä voi olla. Tuo luku voisi siis periaatteessa olla jopa suurempi.

Käytän itse useita sosiaalisia verkostopalveluita. Osassa yhdistäisin kontaktiverkot mielelläni: esimerkiksi Last.fm:ssä, Facebookissa ja Del.icio.usissa voisi aivan hyvin olla kaikissa sama verkko. Poikkeuksiakin kuitenkin riittää: esimerkiksi työkontakteihin on kätevä pitää yhteyttä LinkedInin kautta, mutten välttämättä haluaisi samojen tyyppien näkevän Facebookiin tägättyjä bilekuvia Hongkongin reissulta.

Mikroblogipalvelut tuovat asiaan oman mausteensa, niissä kun kaverisuhteet voivat olla yksipuolisia: on siis mahdollista seurata itselleen täysin tuntemattomia ihmsiä. Qaikussa seuraan esimerkiksi muutamia suomalaisia sosiaalisen median aktiiveja, Twitterissä taas kiinnostavia kansainvälisiä tahoja. Nämä palvelut saattaisivat muuttua kannaltani vähemmän toimiviksi, jos kontaktilistalleni pamahtaisi vajaan 300 ihmisen Facebook-verkostoni.

Näiden poikkeusten takia ongelmia on tiedossa, jos verkkojen yhdistämisestä tulee tavalla tai toisella mahdollista. Entä jos joku haluaa minut verkostoonsa kaikissa palveluissa joita käyttää, mutta minä vain osassa niistä? Tuntuu epäkohteliaalta sanoa ei osassa palveluista mutta olla kuitenkin kaveri toisissa.

Onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ajankohtaisia, kiitos useimpien palveluiden innosta pitää kiinni omista verkostoistaan ja suljettu puutarha -ajattelusta. Ehkä tämä ajattelu onkin lopulta sosiaalisen webin pelastus.


08
May 09

Kassi avoinna

Pitkään kehittämämme Kassi-palvelu on nyt avautunut julkiseen betaan osoitteessa http://kassi.sizl.org. Innokkaita käyttäjiä kaivataan, siispä nyt kaikki luomaan tunnuksia palveluun!

Mistä Kassissa sitten oikein on kyse? Seuraavassa lyhyesti minun visioni.

Ihmisillä on käytössään kolmentyyppisiä resursseja: taitoja, aikaa ja omaisuutta. Usein nämä ovat jakautuneet epätasaisesti. Toisilla on paljon omaisuutta mutta vähän aikaa, toisilla päin vastoin, kolmansilla ei kumpaakaan mutta sen sijaan hyödyllisiä taitoja, joita he eivät kovin usein pääse hyödyntämään.

Kassin tavoite on, että ihmiset pystyisivät jakamaan näitä resursseja keskenään tavalla, joka hyödyttäisi kaikkia. Kassi-profiilissaan käyttäjät voivat kertoa resursseista, joista heillä on ylitarjontaa: tavaroista, joita he voivat lainata ja palveluksista, joita he voivat tehdä muille. Kun käyttäjä tarvitsee jotakin resurssia, hän voi suorittaa haun Kassiin. Jos kyseistä resurssia ei löydy, hän voi jättää ilmoituksen, jossa hakee kyseistä asiaa, oli kyse sitten muuttoavusta, porakoneen lainasta, kimppakyydin organisoinnista tai sulkapalloseurasta.

Koska kyse on usein resursseista, joiden vaihto vaatii fyysistä kanssakäymistä, Kassi toimii parhaiten yhteisöille, joilla on jonkinlainen maantieteellinen yhteys. Yhteisö voi olla mikä vain pienestä kaveriporukasta opiskelijayhdistykseen, naapurustoon tai kokonaisen kaupungin väestöön. Kuka tahansa voi perustaa yhteisön (tai Kassi-termein “ryhmän”).

Jokainen käyttäjä voi kuulua niin moneen ryhmään kuin haluaa, ja kaiken sisällön voi kustomoida näytettäväksi ryhmäkohtaisesti. Lumilaudan voi näyttää pelkästään laskettelukavereille, grillin taas ainejärjestön jäsenille.

Pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset eivät tunne naapureitaan. Minun visioni on se, että Kassi palauttaa myös kaupungeissa asuville mahdollisuuden sellaiseen “vanhan ajan yhteisöllisyyteen”, josta monet haikaillen puhuvat. Siihen, että naapureiden kesken on joustavaa lainailla toisille tavaroita ja saada vastapalvelukseksi remonttiapua. Siihen että ihmiset auttavat toisiaan. Kaikki hyötyisivät sellaisesta. Ei se oikeasti ole niin vaikeata.

Luonnollisesti matkaa on vielä siihen, että Kassi todella toimii tehokkaasti tällaisena ihmiset yhdistävänä palveluna. Siksi tarvitsemmekin juuri sinun apuasi: kokeile Kassia ja anna meille tekijöille palautetta siitä, miten palvelua kannattaisi kehittää edelleen.


06
May 09

Twitter-seuraus on uusi spämmi

Yritän pikku hiljaa totutella Twitteriin. Nykyisen kasvutahdin perusteella voi vallan hyvin veikata, että palvelusta tulee hyvinkin pian iso juttu myös Suomessa.

Koska Facebook-käyttöni on jo nykyisin aika twittermäistä, ja keskusteluissa Jaikun korvaaja Qaiku tuntuu tällä hetkellä miellyttävämmältä, olen kuitenkin joutunut miettimään kovasti, mihin sellaiseen tarpeeseen Twitter vastaa, jota muut palvelut eivät jo täytä.

Tällä hetkellä olen käyttänyt Twitteriä etupäässä kahdella tavalla: hakukoneena ja “RSS-lukijana”. Reaaliaikainen haku on mainio: muutama päivä sitten löytyi esimerkiksi kuunneltavaksi biisi, jota en muuten onnistunut löytämään mistään hausta tai musiikkipalvelusta.

Twitterin käyttäminen RSS-lukijana tulee varmasti yleistymään (ehkä jopa korvaamaan RSS-lukijat kokonaan). Tällaisella käytöllä tarkoitan siis sitä, että olen yrittänyt poimia seurattavaksi mielenkiintoisia, itselleni henkilökohtaisella tasolla tuntemattomia henkilöitä, blogeja tai muita tahoja, joiden viserryksiä kannattaisi seurata.

Seurattavia lisätessäni olen huomannut, että muutama näistä on vastapalveluksena merkinnyt minut seuraajakseen. Moinen toiminta on minusta jokseenkin hassua, sillä olen tuottanut itse Twitter-sisältöä naurettavan vähän, enkä usko kovinkaan monen vielä sen perusteella tweeteistäni kiinnostuvan. Kyse on siis ilmeisesti enemmänkin “kohteliaisuudesta”. Tämä on ilmeisesti Twitterissä aika yleistä, onpa siinä jopa AutoFollow-toiminto, jolla kohteliaisuuden saa automatisoitua.

Vielä hassumpaa on kuitenkin se, että minut on merkinnyt seurattavaksi useampi taho, joita en itse seuraa, ja joita viserrykseni eivät varmasti kiinnosta. Joukossa on esimerkiksi useampia amerikkalaisia yksityishenkilöitä, vaikak jokainen postaukseni tähän mennessä on suomeksi.

Ainoa keksimäni selitys näille on mainonta. Nykyisinhän on muotia kilpailla seuraajien määrässä. Kaikki minut seurattavaksi ottaneet ovat todennäköisesti tehneet sen vain ja ainoastaan siksi, että mahdollisesti olisin niin kohtelias, että ryhtyisin puolestani seuraamaan heitä.

Ei siinä vielä mitään, jos yksityishenkilöt harrastavat tällaista. Uusin seuraajani on kuitenkin aika yllättävä taho: Edutool-maisteriohjelma!

Pelkään jo hieman sitä tulevaisuutta, jossa postilaatikkooni tippuu joka päivä 50 uutta ilmoitusta siitä, että jokin yritys on ryhtynyt Twitter-tilini seuraajaksi. Sitä ei voi enää nimittää miksikään muuksi kuin roskapostiksi.


13
Feb 09

Sosiaalisesta webistä ja narsismista

Viime aikoina olen lukenut ja keskustellut paljon narsismista ja web2.0 -ilmiöistä.

Tuorein keskustelunherättäjä ovat “25 asiaa minusta” -tyyppiset, blogosfäärissä jo vuosia kulkeneet meemit, jotka ovat nyt rantautuneet Facebookiin. Osa ystävistäni on innostunut näistä todella kovasti, toisia taas ne ärsyttävät. Jälkimmäinen ryhmä arvostelee ensimmäistä narsistisesta toiminnasta: jos käyttää jopa useita tunteja aikaa keksiäkseen 25 mahdollisimman kiinnostavaa faktaa itsestään ja jakaakseen ne muiden kanssa, mistä muusta voi olla kyse kuin pätemisestä?

Ylen bloggaaja Paula N puolestaan pohtii ihmisten motiiveja päivittää Facebook-statuksiaan. Hän keksii kolme, jotka kaikki kuulostavat negatiivisilta: joko aivoton kaiken toiminnan kertominen, tunteiden purkaminen tai egotrippailu. Viimeinen ryhmä on hänen mielestään kaikkein pahin.

Facebook-statusten ja meemien raja mikroblogeihin ja sitä kautta “oikeisiin” blogeihin on häilyvä. Etenkin bloggauksessa monella on intressinä myös hyöty. Aika harva kuitenkaan tienaa blogillaan juurikaan rahaa. Viimeaikaiset keskustelut tuntuvatkin tutuilta siksi, että samankaltaisia käytiin ahkerasti muutama vuosi sitten, kun bloggaaminen rantautui ystäväpiiriini. Haluaako myös bloggaaja aina etupäässä päteä?

Oman bloggaukseni syitä ovat ainakin seuraavat:

  1. Ajatusten kirjaaminen ylös. Päivän aikana pyörittelee päässään monia asioita, mutta useimmat unohtuvat pian, vaikkei aina haluaisi että niin käy. Tähän blogiin voin kirjata ylös ajatuksista kiinnostavimman ja hyödyllisimmän tuntuiset. Koska blogia lukevat myös muut, pakottaa se minut hiomaan ajatuksia hieman ja pohtimaan, ovatko ne todella kirjaamisen arvoisia. Kaikkea kun ei mitenkään voi kirjoittaa ylös.
  2. Blogi on uusi CV.  Vaikkei ihan olisikaan, kuulostaa minusta hyödylliseltä ajatus siitä, että pitää netissä kotipaikkaa, josta käyvät helposti ilmi omat osaamisalueet ja kiinnostuksen kohteet. Ollakseen hyvä CV tämä blogi tosin kaipaisi pitkään suunnitteilla olleen ulkoasupäivityksen.
  3. Kärryillä pysyminen. Seuraan “oman alani” uutisia, sekä siksi että minua kiinnostaa että siksi että koen kärryillä pysymisestä olevan minulle hyötyä. Kun pidän tällaista blogia, aiheiden ammentaminen ulkopuolisista lähteistä on tärkeää, jolloin bloggaaminen ja uutisvirran seuraaminen motivoivat toisiaan.
  4. Kirjoittamisen harjoittelu. Kirjoitustaito on siitä ikävä, että se ruostuu jos sitä ei pidä yllä. Yksi tavoitteistani tässä blogissa on kirjoittaa mahdollisimman hyvää, ekonomista ja iskevää tekstiä, sellaista jota itse haluaisin lukea.
  5. Keskustelun herättäminen. Minusta on kiinnostavaa keskustella ihmisten kanssa asioista, varsinkin sellaisista, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä. Sitä paitsi sen lisäksi että keskustelu itsessään on kiinnostavaa, voi blogin kommenttiosastoa seuraamalla saada hyödyllisiä vinkkejä, jotka täydentävät omaa tietämystä asiasta. Vaikka tämän blogin tekstit ovat saaneet parhaimmillaankin vain muutaman kommentin, olen silti oppinut niistä uutta.
  6. Päteminen. Tässä blogissa keskityn asioihin jotka kiinnostavat minua ja joista mielestäni tiedän jotain, ja se että haluan kertoa sellaisia asioita muille ja käytän tällaiseen toimintaan kallisarvoista aikaani kertoo vastaansanomattomasti siitä, että haluan osoittaa muille tietäväni jostain jotain, eli päteä. Tämä vertautunee Paula N:n mainitsemaan egotrippailuun.

Minusta on hienoa, että ihmiset, erityisesti tuntemani, tuottavat sisältöä nettiin, ja käytän paljon aikaa tämän sisällön seuraamiseen. Tämän perusteella päättelen, että jos pystyn itse tuottamaan nettiin vastaavaa sisältöä, se saattaa kiinnostaa jotakuta muuta. Jos sitten tällaista sisältöä tuotan, ja muut kiinnostuvat siitä, onko se huono asia, oli motiivini sitten mikä hyvänsä?

Narsismi on voimakas sana, joka viittaa persoonallisuushäiriöön, eikä sitä ehkä olisi syytä käyttää tällaisissa yhteyksissä. Sen sijaan itsestä pitäminen ja omiin kykyihin uskominen ovat minusta pääsääntöisesti hyvä juttu, kunhan ne eivät mene niin pitkälle, että niiden vuoksi tehdään asioita, jotka ovat jollain tavoin muille haitallisia. Minusta egotrippailu ei ole ollenkaan pahasta, jos se saa ihmisiä tekemään asioita, joista on hyötyä tai iloa sekä heille itselleen että muille, kuten vaikkapa kiintoisan blogiartikkelin kirjoittaminen tai hauskasti laaditun “25 asiaa” -listan tekeminen.

Joku viisas on sanonut, että täytyy rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Minusta siinä on totuuden siemen. Siispä nyt kaikki egotrippailemaan, että minulla on jatkossakin kiinnostavaa luettavaa.


26
Jan 09

Pala nettiä järjestyksessä

Vietin juuri leijonanosan sunnuntai-illastani järjestäen del.icio.us-tagikirjastoani. Aika nörttiä. Mutta pidän listoista ja asioiden luokittelusta, ja oli myös hauskaa käydä läpi puolentoista vuoden käytön aikana kertyneitä linkkejä. Kipinä järkkäilyyn syntyi, kun selailin Aukian Jannen vastaavaa kirjastoa, ja bongasin sieltä hyödyllisiä linkkejä dippaani liittyen.

Nyt minulla on siis oma pieni pala WWW:tä hienosti järjestettynä, ja samaa järjestettyä arkistoa voivat hyödyntää myös muut! Hienoa. Paitsi että järjestäminen oli aika vaikeaa, ja nyt saattaisin jo tehdä kaiken toisin. Jälleen kerran havaitsin, kuinka kertakaikkisen vaikeaa on pyrkiä järjestämään vähänkään suurempaa joukkoa käsitteitä (minun tapauksessani 356 tägia) minkäänlaiseen hierarkiaan (sain kasaan yhteensä 34 “täginippua”).

Monelle sanalle ei kerta kaikkiaan löytynyt sopivaa luokkaa, vaan ne päätyivät yksinkertaisesti “käsitteet”-nippuun. Näitä olivat esimerkiksi “crowdsourcing”, “identity” ja “happiness”. Muihinkaan en ole täysin tyytyväinen, ja ne ovat osin päällekkäisiä.

Huomasin myös konkreettisesti, miksi semanttiset teknologiat olisivat tarpeen. Jouduin tarkastamaan, mihin linkkeihin viittasivat tägit “vr” (rautatieyhtiön sijasta virtuaalitodellisuuteen) ja “smalltalk” (ohjelmointikieleen; tämä kertoo ehkä jotain minusta…).

Prosessin aikana kävivät varsin hyvin selväksi sekä del.icio.usin tyylisen lajittelusysteemin mahdollisuudet että se, missä se epäonnistuu pahoin ja miksi kehitystä tarvitaan edelleen. Periaatteessahan del.icio.us tekee juuri sitä, mitä aiemmin arvelin haun tulevaisuudeksi: se yhdistää sosiaalisuuden (kaverin kokoelman penkominen) semanttisuuteen (käyttäjien linkeille antamat merkitykset).

Mutta ihmiset ovat erilaisia, ja niin ovat myös heidän tapansa jäsentää maailmaa. Ja siksi semanttisuus on lopulta aika ohutta. Kenelle on hyötyä siitä, että minä luokittelen “crowdsourcingin” nippuun “käsitteet”, “plasticin” luokkaan “technology” ja “historyn” luokkaan “research”? Näihin melko eriskummalliselta kuulostaviin ratkaisuihin päädyin, enkä jaksa enää miettiä vaihtoehtoja. Linkkien tägäämiseen del.icio.us antaa sentään vihjeitä muilta käyttäjiltä saadun informaation perusteella, mutta täginippujen kanssa käyttäjä on omillaan. Tägit ovat helppoja, mutta hierarkia ja sen myötä asioiden todelliset merkitykset paljon vaikeampia.

Tämän blogin tämänhetkiset kategoriat ovat toinen hyvä esimerkki lajittelun vaikeudesta. Yksi kategorioista on web, mikä tuntuu varsin tyhmältä, koska melkein kaikki kirjoitukset liittyvät siihen. Toisaalta jos sitä ei olisi mukana, joillekin kirjoituksille olisi todella vaikea keksiä järkevää kategoriaa. Alahierarkiat, tägipilvet ja muut hienoudet puuttuvat kokonaan, mutten oikein osaa sanoa, toisivatko ne blogiin järjestystä vai kaaosta.

Lajitellessani 400 linkin kokoelmaani tajusin myös, miten utopistiselta ajatukselta semanttinen web tuntuu. Olen varma, että kukaan toinen ei päätyisi samanlaiseen järjestelytapaan lajittelemissani linkeissä, vaikka ne ovat vielä suhteellisen suppealta aihealueelta eikä niitä ole kovin paljon. Miten ikinä voi olla mahdollista järjestää koko internet siten, että kaikki pystyisivät löytämään haluamansa tiedon siitä paikasta, mistä olettavat sen löytyvän?

Metsään mennään juuri siinä vaiheessa, kun käsitteitä pyritään laittamaan hierarkioihin. Kaiken järjestäminen koneellisesti ei vain toimi, ja jos ihminen on mukana järjestämisprosessissa, on järjestys aina jonkun toisen, todennäköisesti useimpien, mielestä väärä.


09
Sep 08

Otaniemessä sihisee

Digitoday kirjoitti projektista, jossa minäkin olen ollut mukana viimeiset puoli vuotta. Kyseessä on palveluympäristö nimeltä OtaSizzle, jonka päälle rakennetaan teekkareille suunnattuja sosiaaliseen mediaan painottuneita mobiili- ja web-palveluja.

Digitodayn uutisen (ja alkuperäisen HIITin tiedotteen) mukaan kyse on testiympäristöstä, mutta kyllä tarkoituksena on ihan oikeasti myös tehdä palveluita, jotka helpottavat teekkarien elämää ja tulevat (toivottavasti) laajaan käyttöön kampusalueella.

Ensimmäisenä julkaistiin Ossi-palvelu, jota on tehty kesän kuluessa varsin kunnianhimoisella aikataululla. Palvelu on tällä hetkellä vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta syksyn kuluessa siitä on tarkoitus muodostua teekkarien viestintää merkittävästi helpottava väline. Itse olen mukana tekemässä toista tällä hetkellä kehitteillä olevasta OtaSizzlen palvelua, joka julkaistaan alkuvuodesta.

Kun OtaSizzlestä puhutaan, toteaa moni: “Mihin sitä tarvitaan, onhan meillä Facebook.” Minun mielestäni OtaSizzle kuitenkin palvelee tarkoituksia, joihin kaikkiin mahdollisiin suuntiin kurottava ja kaikkia miellyttämään pyrkivä naamakirja ei yllä.

Uskon, että sosiaalisen median tulevaisuus on nimenomaan paikallisissa palveluissa, jotka on suunniteltu tietyn yhteisön tarpeita silmällä pitäen. OtaSizzlessä käyttäjät ovat teekkareita ja suurin osa heistä asuu Otaniemessä, jolloin palvelu voidaan kohdistaa tehokkaasti palvelemaan juuri heidän tarpeitaan. Kun tähän lisätään vielä paikkatieto, on sovelluskohteita helppo keksiä.

Palaan varmasti vielä OtaSizzleen tämän blogin puitteissa, kun uutta kiinnostavaa kerrottavaa ilmenee.


03
Aug 08

Facebook syö FriendFeedin (ja jatkoa seuraa…)

Olen käytellyt nyt muutaman kuukauden harvakseltaan FriendFeediä. Sen idea on aggregoida kaikki sosiaalisesta mediasta tuleva sisältö yhteen feediin. Samassa syötteessä näen siis, kun kaverini ovat lisänneet kuviaan Flickriin, viestineet Jaikussa tai tykänneet biiseistä Last.fm:ssä. Näitä toimintoja voi sitten kommentoida.

FriendFeediin itseensä voi myös lähettää viestejä, eli sitä voi käyttää suoraan Twitterin/Jaikun korvikkeena. Näin ainakin monet Twitter-käyttäjät ovat palvelun kaatuilun takia alkaneet tehdä.

Palvelulla on vielä aika vähän suomalaisia käyttäjiä, mutta määrä voi olla kasvamaan päin, siinä määrin siitä tällä hetkellä ameriikoissa kohkataan. Palvelulle on eittämättä tilausta, päätellen ilmaantuneiden kopioijien määrästä. Olen myös tietoinen ainakin yhdestä kotimaisesta projektista, joka tekee hyvinkin saman tyyppistä asiaa, tosin etupäässä mobiililaitteille.

Facebookin uudistuneen designin myötä minusta tuntuu kuitenkin yhtäkkiä siltä, että FriendFeed on täysin turha. Kaikki muista palveluista tulevat päivitykset voi nimittäin nyt lisätä näkymään omaan minifeediinsä, ja näitä päivityksiä voi myös kommentoida suoraan Facebookissa. Myös statusviestejä voi nyt kommentoida, jolloin Facebook jo käytännössä tarjoaa kaiken sen mitä FriendFeed tai Twitterkin.

Pikku hiljaa Facebook pyrkii lisäämään itseensä ominaisuuksia ja näin tekemään turhiksi monia uusia sosiaalisen median palveluja. Näin sen on helppo tehdä, koska Facebook on se palvelu, jossa käyttäjät ovat jo valmiiksi.

Mielenkiintoista onkin seurata, mitkä ovat palveluja, joita oikeasti tarvitaan ja joita Facebook ei voi korvata. Esim. Flickrin ja vastaavat kuvapalvelut se saattaa syödä ajan myötä, jos vain muuttaa käyttöehtojaan inhimillisemmiksi. Uuden designin “ammattimaisuuden” yksi tavoite puolestaan on varmasti tehdä palvelusta vakavammin otettava myös ammattikäytössä ja tunkea näin LinkedInin reviirille. Sen sijaan esimerkiksi Last.fm edustaa jo niin eri maailmaa, että on vaikea kuvitella Facebookin lähtevän kilpasille sen kanssa.

Kaikkea Facebook ei kuitenkaan tehdä. Itse olen tällä hetkellä kehittämässä töiden puolesta pienessä yhteisössä toimivaa sosiaalista verkostopalvelua ja uskon, että niiden määrä tulee lisääntymään räjähdysmäisesti, samoin kuin yrityskäytössä olevien verkostopalvelujen. Pienen porukan palveluilla voi tehdä asioita, joita Facebookin tapainen massapalvelu ei voi koskaan mahdollistaa, eikä niiden tarvitsema kriittinen massa ole lähelläkään samaa luokkaa.

Sen sijaan massapalvelujen suhteen minua ei periaatteessa haittaisi, vaikka kaikki tarvittava onnistuisi tulevaisuudessa yhdessä paikassa. Siksi paikaksi Facebook on tällä hetkellä vahvin ehdokas.


24
Jun 08

Miksi suomalaispoliitikot eivät ole web 2.0?

USA:n presidenttitaisto on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkitykselliseksi sosiaalinen media on kasvanut neljässä vuodessa. Ilmiöt kuten Obama-girl ja McCain-girl eivät olisi mitenkään voineet syntyä vielä tuolloin.

Myös blogirintamalla tapahtuu. Huolella työstetyt vaaliblogit ovat jo vanha juttu, mutta uutta on se, että Barack Obaman Twitter-tilillä on käsittämättömät 40 000 seuraajaa – ja yhtä monta ystävää. Obama ja McCain järjestävät myös Twitter-väittelyn, jossa väittelijöinä tosin toimivat heidän edustajansa, eivät ehdokkaat itse.

Jenkeissä uusi tekniikka on siis hallussa. Mitä tekevät samaan aikaan suomalaispoliitikot? Karu totuus paljastuu esimerkiksi Aamulehden jutusta, jossa Tampereen pormestariehdokkaiden verkkosivustot on arvioitettu web-asiantuntijoilla.

Sivustot ovat kamalaa katseltavaa. Navigaatio on pielessä, sisältöä on liikaa ja se on järjestetty sekavasti. Ylipäänsä saiteista syntyy vaikutelma siitä, että ne on laitettu pystyyn vain, koska “sellainen pitää olla”, miettimättä mitä tarkoitusta ne palvelevat.

Väittäisin, että suomalaisten web-osaaminen väkilukuun suhteutettuna on maailman huippuluokkaa. Maa on täynnä korkeatasoisia blogeja ja muita nettisaitteja, ja palvelut kuten Kotisivukone mahdollistavat kelle tahansa web-tekniikkaa tuntemattomallekin tavan tuottaa helposti tyylikästä web-presenssiä.

Täten onkin kovin kummallista, että huippupoliitikot onnistuvat vielä löytämään jostain “web-osaajia”, joiden tekeleet muistuttavat siitä, mitä web oli kymmenen vuotta sitten.

On täysin käsittämätöntä, että maassa tuntuu edelleen olevan tasan yksi tietoyhteiskuntaa ja internetin uusimpia trendejä syvällisesti ymmärtävä poliitikko. Ei ihme, että eduskunnassa runnotaan läpi Lex Karpelan tyyppisiä lakeja.

Kunnallisvaalit ovat ovella. Ehdokkailla olisi tarjolla todella hyvä sauma kerätä helposti lisää äänestäjiä etenkin nuoremman väen joukosta. Nuoret nimittäin menevät nettiin. Yksinkertaisen tyylikäs ehdokassivu on helppo tuottaa, ja osaavia tekijöitä löytyy paljon.

Silti veikkaukseni on, että suurimmalla osalla porukasta ehdokassivut tulevat edelleen olemaan uskomatonta kuraa. Se on sääli.


18
May 08

Nettiyhteisöt: kuka on Suomen suurin?

Suomessa on kaksi maan suurinta verkkoyhteisöä: Suomi24 ja IRC-Galleria. Näin ainakin, jos uskoo yhteisöjen omia mainoslauseita. IRC-galleria tosin käyttää sanamuotoa “Internet-yhteisö”, mutta näiden termien välille en ainakaan minä keksi merkityseroja.

Kiinnostavaa olisi tietää, millä yhteisöt väitteitään perustelevat. Suuruutta kun voi mitata monella mittarilla. Kaksi selkeintä ovat rekisteröityneiden käyttäjien määrä ja päivittäisten/viikottaisten/kuukausittaisten kävijöiden määrä. Näistä jälkimmäinen antaa mielestäni paremmin todellisuutta vastaavan kuvan. Miljoonasta rekisteröityneestä käyttäjästä ei ole paljon iloa, jos kukaan heistä ei palvelua (enää) käytä.

Muita mahdollisia mittareita ovat esimerkiksi käyttäjien palvelussa viettämä aika sekä palvelun kasvuvauhti.

Olisi kiinnostavaa saada näistä jotain lukuja. IRC-galleria käyttää mainonnassaan mielellään puolta miljoonaa hipovaa rekisteröityneiden käyttäjien määrää. Suomi24:stä en heti saanut vastaavaa tietoa irti. Luotettavaa dataa päivittäisten käyttäjien määrästä ei taida kertoa kumpikaan. Jos joku tietää, mistä moisen tiedon saisi selville, vinkatkaa ihmeessä.

On myös syytä pohtia, mitä tarkoittaa “Suomen suurin”. Jos se tarkoittaa suomalaisten perustamaa/omistamaa niin hyvä. Mutta jos sillä tarkoitetaan palvelua, jota suomalaiset käyttävät eniten, ei voittajaksi taida yltää kumpikaan kilpakumppaneista.

Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista viettää aikaansa ennen muuta Facebookissa. Palvelussa on tällä hetkellä rekisteröityneenä hieman yli 400 000 suomalaista. Se ei siis vielä aivan yllä IRC-gallerian tasolle, mutta lähestyy uhkaavasti.

Lukujen puutteessa valistunut arvaukseni on, että kaikilla muilla mittareilla Facebook vie voiton. Sillä on eniten päivittäisiä kävijöitä, sen parissa vietetään eniten aikaa, ja kasvuvauhti on viimeaikaisesta hidastumisesta huolimatta edelleen huomattavasti kovempi kuin IRC-gallerialla.

Sekä Facebookin että IRC-gallerian käyttäjänä ennustan, että “Galtsu” tulee kuolemaan kolmen seuraavan vuoden kuluessa. Facebook on kerta kaikkiaan ominaisuuksiltaan niin paljon parempi, etten näe Galtsun olemassaololle enää tarkoitusta. Viimeisetkin palvelua käyttävät teinit siirtyvät Facebookiin viimeistään aloittaessaan opiskelun.

Suomi24 selvinnee paremmin. Aktiivisine keskustelupalstoineen ja uutispalveluineen se ei ole Facebookin suora kilpailija, vaan palvelut täyttävät hieman erilaisia tarpeita. Silti sekin alkaa olla palveluna vanhentunut.

Kolme vuotta on pitkä aika. Voi olla, ettei kukaan enää silloin käytä Facebookiakaan. Joka tapauksessa varmaa on, että “Suomen suurimmat” Suomi24 ja IRC-galleria joutuvat tekemään todella radikaaleja uudistuksia hyvinkin pian, jos haluavat pysyä kelkassa mukana.

EDIT 15.7.2008 TNS Gallupin sivuilla on listaus suomalaisten web-sivustojen viikkoluvusta. Niiden mukaan Suomi24 päihittää Galtsun. Facebookia listalta ei valitettavasti löydy, sen luvut olisi hauska saada vertailukohdaksi. Kiitos linkistä Karille.