24
Nov 09

Spotifyn kannattavuudesta artisteille

Viime päivinä minua on ärsyttänyt yksipuolinen uutisointi, joka on keskittynyt lähinnä mouhuamaan siitä, kuinka vähän Spotify-kuunteluista kertoo rahaa artisteille. Tietokone-lehti muistaa sentään mainita, että vastaavasta radiosoitosta tulot jäisivät vielä huomattavasti pienemmäksi. Vahtikoiralla on aiheesta tarkempia lukuja.

On toki syytä muistaa, että Spotify ei ole pelkkä radion korvike, vaan se pyrkii tarjoamaan vaihtoehdon myös musiikin ostamiselle. Oikea kysymys ei kuitenkaan kuulu, saako artisti Spotifystä tällä hetkellä riittävästi tuloja korvaamaan levymyynnin (mikä tuntuu välillä olevan sensaatiohakuisten toimittajien lähestymiskulma asiaan), vaan onko artistien ylipäänsä mahdollista saada Spotifystä niin paljon tuloja.

Lyhyesti: on. Keksin kolme perustelua.

Ensinnäkin, veikkaukseni on että keskimääräinen musiikinkuuntelija (käytännössä vain harva ihminen ei kuulu tähän joukkoon) kuluttaa ääniteostoihin alle 120 euroa vuodessa. Samaan aikaan tuo 120 euroa vuodessa on kuitenkin huomattavan pieni hinta siitä, että saa pääsyn kaikkeen maailman musiikkiin, ja että tätä musiikkia voi kuunnella missä vain, juuri silloin kun haluaa. Moiseen ei edes piratismi pysty.

Toiseksi, jos kukaan ei enää osta levyjä, yhtään rahaa ei kulu kansilehtien väkertämiseen, koteloiden työstämiseen, logistiikkaan ja levykauppiaille. Nämä summat haukkaavat ison osan siitä potista, jonka musiikista maksaja haluaisi päätyvän artistille. Kun välikädet poistetaan, musiikin ei yksinkertaisesti tarvitse maksaa yhtä paljon.

Kolmanneksi, kun musiikista ei tarvitse maksaa kuuntelumäärän perusteella ja kuuntelu ja uuden musiikin löytäminen tehdään äärimmäisen helpoksi, ihmiset kuuntelevat musiikkia paljon. Seuraus tästä on, että aktiivisten musiikinkuuntelijoiden joukko kasvaa, ja sitä myötä myös keikkakävijöiden ja oheistuotteiden ostajien määrä.

Toki asioita täytyy tapahtua, ennen kuin ylläoleva skenaario toteutuu. On selvää, että Spotify ei tällä hetkellä ole kovin kannattava artisteille, koska maksavia asiakkaita ja käyttäjiä ylipäänsä on suhteellisen vähän. Molempien osuus kuitenkin kasvaa vauhdilla. Toisaalta Spotifyssä ei vielä ole kaikkea musiikkia, ja käyttöliittymä on kaukana täydellisestä. Nämäkin asiantilat etenevät jatkuvasti parempaan suuntaan.

Mainosrahoitteisuus on kieltämättä kyseenalainen malli, ja voin hyvin kuvitella, että Spotifykin joutuu siitä ennen pitkää luopumaan, tai ainakin vähentämään ilmaisen version ominaisuuksia. Tässä levy-yhtiöiden kannattaisi kuitenkin olla kaukonäköisiä, eikä yrittää pakottaa palvelua väkisin pelkkään kuukausimaksumalliin. Spotifyn leviäminen varmistetaan parhaiten tarjoamalla sitä ensin käyttäjille ilmaiseksi. Kun ihmiset tajuavat, että he voivat kuukausimaksuun siirtymällä luopua levyjen ostamisesta kokonaan, he maksavat kyllä maksun mielellään. Samalla Spotifylle annetaan aikaa kehittää palvelunsa niin hyväksi, etteivät käyttäjät kerran koukkuun jäätyään enää halua luopua siitä.

Musiikkipalveluiden osalta eletään juuri nyt erityisen mielenkiintoista aikaa, sillä Spotifyn kilpailija MOG julkaisee ensi kuussa oman maksullisen palvelunsa, joka lupaa tarjota käyttäjille kaiken musiikin viiden dollarin kuukausihintaan. Ilmaisversiota ei tarjolla ole. Palvelu tarjoaa myös kiinnostavia Spotifystä puuttuvia ominaisuuksia, kuten samankaltaisella musiikkimaulla varustettujen kanssaihmisten löytämistä soittolistoja vertailemalla.

Ensi vuonna nähdään, miten palvelu vertautuu Spotifyyn. Oma veikkaukseni on, että Spotifyn malli on lopulta kestävin. Toivottavasti myös levy-yhtiöt jaksavat uskoa siihen.


17
Nov 09

Voisiko uutisten Spotify toimia?

Uutisia journalismin kriisistä ja siihen ehdotetuista ratkaisuista pukkaa nykyisin joka tuutista. Tällä hetkellä moni iso mediatalo suunnittelee sisältöjensä muuttamista maksullisiksi, mutta tavat ovat vielä hakusessa.

Kaikissa ehdotetuissa rahastustavoissa on ongelmansa: kuukausi- tai päiväkohtainen maksu nousee helposti niin korkeaksi, että käyttäjät eivät sitä kovin hanakasti maksa, ja artikkelikohtainen mikromaksaminen taas johtaa helposti juttujen ns. ampparoitumiseen, jossa otsikon raflaavuus korostuu entisestään. Kovin keskustelu käydään siitä, onko ainakaan uutissisältöä edes järkeä laittaa lukijoiden maksettavaksi, sillä se löytyy kuitenkin aina jostain ilmaisena.

Ongelma on hyvin samankaltainen kuin musiikkibisneksen taistelu piraatteja vastaan. Tähän ongelmaan ruotsalainen Spotify on tuonut kiinnostavan vaihtoehdon, ja samaa yrittää pian samasta maasta tuleva Voddler elokuvien osalta. Uskon itse tähän malliin vahvasti, sillä se tuntuu käyttäjän kannalta selvästi helpoimmalta. Kuinka hyvin sama malli soveltuisi uutissisältöihin?

On selvää, että yksikään mediatalo ei voi itse olla palvelun perustamisessa aktiivisena toimijana, vaan Spotifyn tyyliin tarvitaan kolmannen osapuolen perustama aggregaattori, sanottakoon sitä tässä vaikkapa Newsifyksi.

Newsify perustuu Spotifyn tavoin freemium-malliin. Ilmaiseksi palvelua käyttäville näytetään mainoksia. Koska Newsify vaatii Spotifyn tavoin kirjautumisen (sitä käytetään koneelle asennettavalla ohjelmalla), käyttäjistä saadaan enemmän informaatiota kuin tavallisilla uutissaiteilla, mikä on kiinnostavaa mainostajien kannalta: mainontaa on helpompi kohdentaa, kun käyttäjän lukutottumukset tunnetaan.

Premium-version edut voisivat olla hyvin samankaltaisia kuin Spotifyssä: ei mainoksia, mahdollisuus käyttää palvelua myös mobiilisti, mahdollisuus tallentaa valikoitu määrä artikkeleita luettavaksi offline-tilassa (esimerkiksi junassa) sekä mahdollisuus saada välillä joitakin juttuja ennakkoon ennen niiden siirtymistä ilmaisversioon.

Palvelun tuotot allokoitaisiin mediataloille sen perusteella, mitä juttuja ihmiset lukevat. Klikkausten määrän lisäksi voitaisiin hinnan määrittävänä tekijänä käyttää myös jutun parissa vietettyä aikaa. Näin laadukkaat jutut nousisivat arvoonsa, eikä räväkän otsikoinnin merkitys korostuisi yhtä voimakkaasti.

Seuraamalla käyttäjien lukutottumuksia Newsify voisi mahdollistaa aivan uudenlaisia, tehokkaita suosittelumekanismeja. Se voisi myös parantaa nykyisin paljon parjattuja sanomalehtien verkkokeskusteluita: omien postausten ollessa aina identifioitavissa omaan Newsify-profiiliin pahin anonyymitörky karsiutuisi pois.

Voisiko uutisten Spotify sinun mielestäsi toimia? Miksi / miksi ei?


09
Nov 09

Pahoja ideoita

Paha Kollektiivi on tutun porukan perustama ideablogi. Kyseessä on varsin mainio konsepti, jossa tarkoituksena on brainstormata kollektiivisesti ideoita, jotka voivat liittyä mihin vain, olla teknisiä tai epäteknisiä, arkipäiväisiä tai korkealentoisia, pieniä tai suuria. Kaikki ideat kelpaavat.

Yksi hyvä puoli blogissa on, että kun luo siihen tunnukset ja ajattelee sitä aktiivisesti, myös ideoita rupeaa pikku hiljaa syntymään. Ns. mindset (mikä on tämän paras suomennos, ajattelutapa? jotenkin ei vain tunnu toimivan yhtä hyvin…) muuttuu, ja ympärillään alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia. Sain itsekin viimein luotua blogiin tunnukset, ja heti arkipäiväisiä asioita tuntuu ajattelevan hieman eri tavalla kuin ennen.

Kyseessä ei ole suljettu sisäpiiri, vaan kuka tahansa voi kontribuoida. Sinne siis!


04
Nov 09

Hyviä paikkatietopalveluita, vihdoinkin

Paikkatietopalveluiden räjähtämisestä on puhuttu jo vuosia, mutta vielä toistaiseksi ne eivät ole nousseet mainstreamiin. Syynä on ollut yksinkertaisesti se, että paikkatieto ei kerta kaikkiaan ole toiminut riittävän hyvin.

GPS on yleistynyt kännyköissä viime vuosina, mutta silläkin on rajoitteensa: se lähtee päälle hitaasti, ei toimi sisätiloissa ja syö päällä ollessaan mobiililaitteen akun hetkessä. Muut tekniikat (esimerkiksi wlan-tukiasemiin, bluetooth-majakoihin ja GSM-solutunnisteisiin perustuvat paikannustavat) eivät ole tarjonneet riittävän tarkkaa dataa.

Paikkatietoisten sovellusten tekeminen on lisäksi ollut vaikeaa, ja ne on pitänyt tehdä erikseen jokaiseen puhelimeen. Esimerkiksi Nokia ja Symbian ovat onnistuneet varmennustoimenpiteillään tekemään paikkatietosovellusten luomisesta varsin työlään urakan.

Vaihtoehtona tälle sekamelskalle on periaatteessa jo kymmenisen vuotta ollut operaattoreilta tuleva paikannus, jolla olisi mahdollista paikantaa joka ainoa matkapuhelin ilman tarvetta asentaa niihin ohjelmistoja. Operaattorit eivät kuitenkaan ole kyenneet tekemään paikannuksen käyttöönottoa riittävän helpoksi, tai sitten ovat hinnoitelleet itsensä ulos: esimerkiksi jossain vaiheessa sovellettu 10 senttiä per yksi paikannus on ymmärrettävästi täysin kestämätön hinnoittelumalli.

Tärkeä rajoittava tekijä on ollut myös lainsäädäntö, jolla on haluttu estää Orwellilaisten isoveli valvoo -tyyppisten skenaarioiden toteutuminen. Hyvä tarkoitus on valitettavasti ehkäissyt tehokkaasti myös paikkatiedon hyötykäyttöä. Operaattorien puolustukseksi onkin todettava, että niiden käsiä lainsäädäntö on sitonut erityisen tiukasti.

Sitten tuli iPhone. Ja kas: yhtäkkiä on mielekästä kehittää vain yhdessä puhelimessa toimiva paikkatietoinen sovellus, sillä näitä puhelimia on riittävän monella. Paikkatiedon saaminen iPhonessa on helppoa, ja se toimii tarkasti ja luotettavasti. iPhone on tehnyt mahdollisiksi kehittää sellaisia sovelluksia kuin Foursquare, palvelu johon aion koukuttua seuraavaksi. Palvelu on toiminut tähän mennessä vain USA:ssa ja muutamassa Euroopan suurkaupungissa, mutta avasi tänään ovensa myös helsinkiläisille.

Palvelun idea on itselleni kiinnostava myös tutkimusmielessä, sillä sen koukuttavuus pohjautuu pitkälti kekseliääseen mainemekanismiin. Palvelussa ihmiset voivat “kirjautua sisään” paikkoihin, joissa ovat kulloisellakin hetkellä. Koordinaateille annetaan merkitys kirjoittamalla, mistä paikasta on kyse, oli se sitten esimerkiksi ravintola, kauppahalli tai messukeskus. Kunkin paikan “pormestari” on henkilö, jolla on eniten kirjautumiskertoja tiettyyn paikkaan.

Kuhunkin paikkaan voi kirjautua vain kerran päivässä, joten esimerkiksi baarin pormestariksi päästäkseen sen täytyy todella olla oma kantakuppila. Juottolat ovatkin hyödyntäneet tätä ideaa markkinoinnissaan: USA:ssa on jo baareja, jotka tarjoavat ilmaiset drinkit Foursquare-pormestarille. Moinen toiminta on erityisen kiinnostavaa myös Foursquaren näkökulmasta, sillä se tarjoaa mahdollisia ratkaisuja yhteen paikkatietopalveluja perinteisesti vaivanneeseen ongelmaan, eli riittävän hyvän bisnesmallin puuttumiseen.

Systeemi ei toki ole aukoton – veikkaan esimerkiksi, että iPhonen paikannus ei ole kovin hyvä kerrostalon kerrosten erottelussa, joten baarin yläkerrassa asuva tekee itsestään pormestarin vähällä vaivalla – mutta paikkatieto yhtenä maineen muodostajana on yhtä kaikki kiinnostava konsepti, jota pääsemme toivottavasti tutkimaan vielä tarkemmin myös OtaSizzle-projektissa, jossa paikkatieto on nähty alusta asti yhtenä keskeisistä tutkimuskohteista.

Foursquaressa voi myös jättää paikkoihin muille vinkkejä ja ideoita siitä, mitä niissä voi tehdä. Esimerkiksi ravintolassa voi jättää suosituksen siitä, mikä annos on erityisen hyvä, ja mitä taas tulisi välttää. Tällä tavalla palvelu pyrkii muodostamaan suositusverkoston, joka avaa esimerkiksi kaupungissa liikkuvalle turistille aivan uusia mahdollisuuksia.

Jenkkilässä palvelu on jo saavuttanut kohtuullisen suosion. Moni aikaansa seuraava early adopter loggaakin jo uuteen paikkaan saapuessaan ensimmäisenä itsensä Foursquareen, kun muut vielä naputtelevat tweettiä. Ennustan, että palvelu tulee saavuttamaan myös suomalaisten iPhone-(ja Android-)käyttäjien suosion – ja vastaavia palveluita on varmasti tulossa lähiaikoina paljon lisää.

Kännykkäkohtaisten palvelujen mahdollisuuksien kehittyessä myös operaattoreille alkaa tulla kiire keksiä, kuinka he voisivat hyödyntää dataansa. Soneran IWC-kilpailu, jossa se avasi kehittäjille paikkatietorajapintansa, oli erinomainen avaus. Kilpailussa menestystä niittäneen Late No More -palvelumme kehitys jatkuu, joten tältäkin osalta pidämme peukkuja pystyssä sen suhteen, että operaattorit saavat vihdoin rajapintojaan kunnolla käyttöön.

Ruotsalainen Visibilly on myös selkeä merkki siitä, että jotain tapahtuu operaattoririntamalla: se on onnistunut neuvottelemaan ruotsalaisten operaattorien lisäksi käyttöönsä paikannuksen kaikilta kolmelta keskeiseltä suomalaisoperaattorilta, ja tarjoaa nyt tätä paikkatietoa yritysten käyttöön maksua vastaan. Palvelun hinnasta ei tosin ole tietoa, pahoin pelkään että se on vielä turhan suolainen, jotta se saavuttaisi kovin laajaa käyttöä.

Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että paikkatietopalveluiden pitkään odotettu läpimurto on viimein tapahtumassa. Jos nämä palvelut vielä löytävät keinon tehdä rahaa, ensi vuodesta tulee tällä saralla todella kiinnostava.


23
Oct 09

Avoimuus vastaan paikallisuus

Kassia ja muita OtaSizzle-palveluita kehitetään tällä hetkellä pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen. Lokakuun aikana olemme tehneet käyttäjäkyselyn ja -haastatteluita, joista on selvinnyt muun muassa se, että osalle Kassin käyttäjistä on erityisen tärkeää, että palvelut myös pysyvät nimenomaan aaltolaisten palveluina, eikä niiden käyttäjämäärä räjähdä käsiin. Tällä hetkellä palvelu on avoin kaikille, mikä ei sinänsä vaikuttanut vielä käyttäjistä haitalliselta, mutta fokuksen toivottiin kuitenkin pysyvän Aallossa.

Tiimimme onkin joutunut pohtimaan, mitä palvelulla todella halutaan saada aikaan. Onko parempi yrittää miellyttää suurempaa käyttäjäryhmää, jolloin kukaan ei kenties ole tyytyväinen, vai tehdä mieluummin palvelu, joka vastaa suoraan tietyn kapean kohderyhmän tarpeisiin? Aktiivisia käyttäjiä tarvitaan toki riittävästi, jotta palvelu pyörii jouhevasti, mutta aiemmin emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Kassin tapauksessa käyttäjämäärä voi kasvaa myös liian suureksi.

Mitä etuja paikallisuudella sitten on käyttäjien kannalta? Miksi he haluaisivat rajoittaa palvelun kasvua? Mieleen tulevat ainakin seuraavat tekijät:

1. Fyysinen läheisyys. Kassin tapauksessa kyseessä ovat transaktiot, jotka vaativat tyypillisesti sitä, että eri osapuolet tapaavat toisensa. Tällöin on yksinkertaisesti helpompaa, jos tiedetään suoraan, että palvelun käyttäjät ovat tietyn samalla alueella (tässä tapauksessa Aallon kampuksella) aikaansa viettävän yhteisön jäseniä. Tällöin käyttäjien kokema hyöty ei välttämättä suoraan kasva käyttäjämäärän kasvaessa, sillä vaikka tarjottavia tavaroita ja palveluksia olisikin tällöin palvelussa enemmän, jakautuisivat ne laajemmalle alueelle, jolloin käyttäjien olisi vaikeampi seuloa joukosta relevantit osumat. Palvelu voi toki tarjota käyttäjille tähän seulontaan erilaisia filttereitä ym. apuvälineitä, mutta samalla palvelun kompleksisuus kasvaa ja käytettävyys voi heiketä.

2. Luottamus. Kassissa käyttäjien välistä luottamusta pyritään rakentamaan muun muassa erilaisilla mainemekanismeilla. Luottamuksen rakentaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos käyttäjillä on jokin yhteinen nimittäjä. Oman koulun opiskelijaan on helpompi luottaa kuin täysin tuntemattomaan henkilöön, joka voi kaiken lisäksi esiintyä väärällä nimellä.

3. Yhteenkuuluvuus. Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä. Kassin ja OtaSizzlen tapauksessa yhteisö voi olla helpompi hahmottaa, jos se ei muodostu pelkästään tiettyjen palveluiden käyttäjistä, vaan kyseessä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Tällöin käyttäjien on mahdollisesti helpompi kokea olevansa osa yhteisöä, ja he voivat myös kokea suurempaa halua kontribuoida yhteisön hyväksi.

Suurista ja menestyvistä palveluista paikallisuuden merkityksen on parhaiten ymmärtänyt Ning. Se ei edes yritä kilpailla esimerkiksi Facebookin kanssa ja pyrkiä kokoamaan valtaisan suurta sosiaalista verkostoa. Sen sijaan palvelu tarjoaa pienemmille ryhmittymille mahdollisuuden perustaa omia – joko avoimia tai suljettuja – sosiaalisia verkostojaan tiettyjä spesifejä tarkoituksia varten. Ja tällaisille verkostoille on todellakin tarvetta: palvelu saavutti jo viime huhtikuussa miljoonan käyttäjien perustaman verkoston rajan.

Kassin ja OtaSizzlen tie saattaakin eräällä tavalla olla Ningin tie. Yksi projektin tavoitteista on, että siinä luodaan alusta, joka on siirrettävissä muihin Aallon kaltaisiin paikallisyhteisöihin. Tavoitteena on kehittää palvelut siten, että ne voidaan lokalisoida mahdollisimman helposti hyvin erityyppisten yhteisöjen käyttöön. Ehkä Suomessakin pyörii kohta monta Kassia.

Pohdiskelin edellisessä postauksessa muun muassa datan, ihmisten identiteettien ja sosiaalisten verkkojen vapaan liikkumisen tärkeyttä. Kiinnostava kysymys on, miten nämä ajatukset sopivat yhteen paikallisuuden kanssa?  Jos ihmisillä on netissä yksi, helposti siirrettävä identiteetti, miten tähän suhtautuvat paikalliset palvelut, joita ei haluta avata kaikelle kansalle? Ja jos paikallisyhteisöt haluavat häärätä keskenään, eikö moinen toiminta ole ristiriidassa datan vapaan liikkuvuuden kanssa?

Hyviä kysymyksiä, joihin ainakaan minä en heti osaa vastata. Näppituntumani on, että paikallisilla palveluilla olisi syytä olla jonkinlainen keskinäinen yhteys, jonka avulla dataa on mahdollista siirtää ja julkaista yhden palvelun sijaan kokonaisessa palveluverkostossa. Käytännössä asiaan liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita: mitä kaikkea dataa voi siirtää, miten erilaisten identiteettien hallinta tapahtuu, kuka päättää mitä dataa siirretään ja missä se näkyy… ja niin edelleen. Tavalla tai toisella nuo ongelmat on pyrittävä ratkaisemaan, toivotaan että siinä onnistutaan.


03
Oct 09

Avoin tulevaisuus

Mindtrek-konferenssin teemana oli tänä vuonna selkeästi avoimuuden nousu. Edellisessä postauksessa mainitsemani, julkisen datan avoimuuteen tähtäävän Apps For Democracy Finlandin lisäksi tätä näkökulmaa edustivat selkeimmin torstain pääpuhujat, päivän aloittanut OpenID foundationion Chris Messina ja viimeisen esityksen pitänyt, Jaikun luojana tunnettu Jyri Engeström Googlelta.

Seminaarin viimeisen esityksen piti perjantaina Pekka Himanen, joka tuntui hieman antaneen perikseen Suomi-intoilussaan. Mies esittikin yllättävän suoria näkemyksiä siitä, kuinka Nokian insinöörivetoinen lähestymistapa on väärä ja mallia pitäisi ottaa Applen design-panostuksista.

Kommentit olivat sinänsä osuvia, mutta samat ajatukset on viime vuosina jo moneen kertaan, eikä Himanen pystynyt tarjoamaan mitään uutta tällä itselleen hieman tuntemattomammalla alueella (eikä miehen esitys muutenkaan herättänyt yleisössä pelkästään ihastusta). Mielestäni Himaselta jäi näkemättä oleellinen: suuntaus ei enää ole insinöörimäisyydestä kohti designia, koska kaikki ovat jo tämän siirtymän tehneet. Meneillään oleva siirtymä on suljetusta avoimeen, ja siinä Apple edustaa vanhaa koulukuntaa.

Messina tulkitsi tilannetta jopa niin radikaalisti, että selainsodan sijaan internetin seuraava taisto käydään Facebookin ja OpenID:n välillä: edellinen edustaa yksityisomisteista tahoa, joka haluaa omistaa ihmisten datan ja sosiaalisen verkon ja kieltää sen siirtämisen muualle, jälkimmäinen taas haluaa mahdollistaa juuri nämä asiat. Facebookin edustajien näkemys tilanteesta lienee toki varsin erilainen.

Engeström puolestaan nosti esiin niin Applen kuin Nokiankin applikaatiokaupat huonoina esimerkkeinä suljetuista ympäristöistä, joissa yksi taho kontrolloi tiukasti, mitä kauppaan pääsee ja mitä ei. Googlen miehenä Engeström luonnollisesti samaan syssyyn totesi, millä tavoin hänen yrityksensä pyrkii hoitamaan asiat paremmin.

Yrityksiä edustavien puhujien ollessa kyseessä on toki aina syytä olla tarkkana. Vaikka Google vakuuttaa olevansa näennäisesti avoin tekemisiensä suhteen, on sekin silti yritys, jonka ensisijaisena tavoitteena on täten tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Apple ja Facebook taas ovat Googlelle pahoja kilpailijoita.

Siitä huolimatta Messinan ja Engeströmin viesti (josta voi lukea tarkemmin miesten artikkelista Arctic Startup -blogissa) kuulostaa juuri siltä, mitä netti tarvitsee: ihmisten ja tiedon vapaata liikkuvuutta eri palveluiden ja laitteiden välillä, oli kyse sitten valokuvista, softasta tai ihmisten identiteeteistä ja sosiaalisesta verkosta.

Omassa käytössäni tein kuukausi sitten siirtymän insinöörimäisyydestä designiin, kun vaihdoin N95-puhelimeni iPhoneen. Olen ollut uuteen laitteeseeni erinomaisen tyytyväinen. Siitä huolimatta jo nyt myös ärsyttää moni asia: se, että moni kiinnostava applikaatio jää hyväksymättä app storeen Applen käsittämättömän politiikan takia, ja se että tämän takia joudun tekemään jailbreakin, jos haluan todella saada laitteestani kaikki irti.

Engeström puhui myös suljetun ympäristön hyvästä puolesta: sen avulla on tehokasta mahdollistaa erinomainen, saumaton käyttökokemus. Apple on tässä mestari. Mielestäni onkin selvää, että iPhonen sujuva käytettävyys yhdistettynä app storen valtavaan valikoimaan on tällä hetkellä paras vaihtoehto mobiililaitteeksi.

Voi kuitenkin olla, että näin ei ole enää pitkään. Androidin kaikenpuolinen avoimuus on kunnianhimoinen lähtökohta. Se aiheuttaa monenlaisia haasteita, joiden vuoksi Android-puhelimet eivät ole vielä ottaneet kiinni Applen etumatkaa. Mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä se on sittenkin paras ja kestävin vaihtoehto. Kuluttajat eivät siedä oikeuksiensa polkemista loputtomiin. Seuraava mobiililaitteeni voi hyvinkin olla Android. Tietyllä tavalla jopa toivon sitä.


03
Oct 09

Menestystä Mindtrekissä

Osallistuin kuluvalla viikolla Mindtrek-tapahtumaan, joka on omien sanojensa mukaan “johtava pohjoismainen digitaalisen median ja liiketoiminnan konferenssi, painopistealueina sosiaalinen media ja web 2.0″. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut, ehdin kuuntelemaan monta hyvää esitystä ja tapaamaan kiinnostavia ihmisiä.

Olin paikalla, koska osallistuimme Antin kanssa Late No More -softallamme kahteen kilpailuun, joiden tulokset julkistettiin tapahtumassa. Kuten Antti jo ehtikin blogissaan raportoimaan, menestyimme varsin hyvin: TeliaSoneran Innovation World Challengesta tuli voitto, ja Apps for Democracy Finlandista kunniamaininta. Fiilikset ovat siis tällä hetkellä varsin hyvät.

Late No More on applikaatio, joka yhdistää dataa Googlen kalenterista, Reittioppaasta ja TeliaSoneran tarjoamista paikkatieto- ja tekstiviestinlähetysrajapinnoista. Näillä datoilla luodaan palvelu, joka tarkistaa automaattisesti käyttäjän kalenterista seuraavan tapahtuman ajankohdan ja paikan, ja lähettää käyttäjälle tekstiviestinä muistutuksen silloin, kun tämän viimeistään on lähdettävä liikkeelle julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Tekstiviestissä kerrotaan käyttäjälle myös, mihin liikennevälineeseen hänen täytyy seuraavaksi hypätä, ja tarjotaan linkki Reittioppaaseen. Tämänhetkinen versio on vielä prototyyppiasteella eikä toimi kuin Soneran liittymillä, mutta tarkoituksenamme on jatkaa palvelun kehittämistä edelleen.

Tästä tuli nyt siis lähinnä tällainen oman hännän nosto- ja hehkutuspostaus :). Tarkempaa raportointia konferenssin annista ja siellä heränneistä ajatuksista seuraa myöhemmin.


21
Sep 09

OtaSizzlen blogi avattu

Perustimme viimein OtaSizzlelle oman blogin. Olen mukana blogin kirjoittajaporukassa, jossa taitaa olla yhteensä noin kymmenkunta henkeä. Kirjoituksia on vasta muutama, tällä hetkellä kaikki englanniksi, mutta tarkoitus on kirjoitella jatkossa mahdollisesti myös suomeksi.

Itse kirjoittelen blogiin todennäköisesti lähinnä Kassiin liittyvistä asioista. Tätä blogia jonkin aikaa vaivannut Kassi-spämmi keskittynee jatkossa enemmän Sizzle-blogiin. :) Täysin en silti usko tämänkään blogin siltä välttyvän, ja ainakin omaan tutkimusalaani liittyviä juttuja keskittänen jatkossakin tänne.


17
Sep 09

Maine on valuuttaa

En ole vielä juurikaan kirjoitellut tähän blogiin omasta tutkimuksestani, joka käsittelee virtuaalista mainetta. Nyt ajattelin aloittaa, siinä toivossa että asioiden tiivistäminen tänne selventää ajatuksia myös diplomityön suhteen. Ensimmäisen tällaisen postauksen aiheena on maineen ja virtuaalivaluuttojen suhde.

Suhdetta on mietitty paljon Kassia kehitettäessä. Miten käyttäjät voisivat palkita toisiaan palveluksista, joita näiltä saavat? Pitäisikö käytössä olla jonkinlainen virtuaaliraha, jollaisia esimerkiksi vaihtopiiritoiminta usein käyttää?

Virtuaalirahan käyttö tuntuu äkkiseltään intuitiiviselta, mutta käytännössä aiheuttaa monenlaisia ongelmia: Mistä rahaa tulee? Miten sen arvo määräytyy? Miten estetään erilaiset huijaustavat, kuten lukuisten käyttäjätilien luonti ja rahojen siirto näiden välillä? Miten saadaan käyttäjät vakuutettua valuutan arvosta? Mikä estää arvon romahtamisen?

Virtuaalitaloustutkija Tero Heiskanen uskoo, että paikallisraha voi ratkaista nämä ongelmat. Meistä kokonaisuus on kuitenkin ainakin toistaiseksi vaikuttanut niin monimutkaiselta, että olemme päätyneet toisenlaiseen vaihtoehtoon.

Kassi pyritään suunnittelemaan siten, että sen virtuaalivaluuttana toimii maine: kun käyttäjät tekevät palveluksia, he saavat tästä hyvää mainetta. Muut käyttäjät tiedostavat tämän, ja pyrkivät tekemään vastaavasti palveluksia tälle käyttäjälle. Tämän mekanismin suunnittelu on oman diplomityöni aihe.

Ajatus maineesta valuuttana ei tietenkään ole uusi. Jo vuonna 1947 syntynyttä käsitettä Egoboo on käytetty kuvaamaan ihmisen hyvästä työstä saamaa tunnustusta, ja käsite on rinnastettu eräänlaiseen hetkelliseen valuuttaan.

Viimeksi aiheesta kirjoitti (linkki vie maksulliseen artikkeliin) Mikrobitin tuoreessa numerossa Kari A. Hintikka, joka puhuu mm. J.D.Lasican tutkimuksista, joissa identiteettiä tarkastellaan valuuttana. Hintikka mainitsee myös Heiskasen pohdinnat ns. sosiaalisesta vastineesta.

Hintikan artikkelissa mainitaan myös Cory Doctorowin teos Down and Out in the Magic Kingdom, jossa raha on korvattu maineeseen perustuvalla whuffie-valuutalla. Whuffien toiminnan perustana olevaa aivoimplanttia ei nykytekniikka vielä mahdollista, mutta maineeseen perustuvan valuutan toteutuminen saattaa silti olla yllättävän lähellä: sitä ajaa uusi voittoa tavoittelematon organisaatio nimeltä Whuffie Bank.

Palvelun ideana on seurata ihmisten toimintaa webissä. Kaikesta hyödylliseksi luokitellusta toiminnasta käyttäjä saa lisää whuffieita, haitallisesta toiminnasta taas niiden määrä vähenee. Whuffieita voi sitten käyttää maksuvälineenä: voin esimerkiksi pyytää joltakulta palvelusta, ja tarjota siitä hyvästä tälle sataa whuffieta. Toistaiseksi palvelu osaa tulkita tätä “hyödyllistä toimintaa” ainoastaan Twitteristä, Facebook-liitäntä on tulossa.

Vastaavanlaisia palveluita on muitakin, ja erityisen moni niistä on keskittynyt juuri Twitteriin. Twollars pyrkii luomaan valuutan, jota voi lahjoittaa esimerkiksi hyvien linkkien tai muutoin kiinnostavien ajatusten postaajalle. Twollareita voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka voivat lopulta vaihtaa valuuttaa oikeaksi rahaksi. Topsy puolestaan tietää, että retweetit eli kontaktien linkkien lähettäminen edelleen ovat niin merkittäviä arvonannon osoituksia, että niiden yhteydessä voidaan puhua jopa uudesta web-valuutasta.

Osa edellämainituista pyrkii kytkemään virtuaalivaluutan – eli maineen – nykyiseen rahatalouteen. Heiskasen visiot ovat astetta korkealentoisempia. Hänen mukaansa nykyisen rahajärjestelmän perusta on uudistettava, ja yksi raha korvattava useilla erilaisilla, ns. open money -tyyppisillä valuutoilla.

Vaikka moinen ajatus voi kuulostaa ensi alkuun hämmentävältä, on kuitenkin myönnettävä, että nykyisessä yhden rahan järjestelmässä on omat puutteensa. Itse uskon, että Kassin järjestelmää ei tulla ainakaan lähiaikoina kytkemään millään tavoin nykyiseen rahajärjestelmään, sillä mainemekanismi on sen tapauksessa paljon tehokkaampi. Mainetta kun ei voi ostaa eikä varastaa, se on ansaittava.


08
Sep 09

Ei tartte auttaa

Avun pyytäminen on vaikeaa, varsinkin suomalaiselle.

Sitä miettii, kehtaako. Apua pyytäessä osoittaa heikkoutensa, tunnustaa ettei tiedä tai osaa jotakin, että tarvitsee muita. Avun pyytäjä saattaa myös joissain tapauksissa saada osakseen tylyä kohtelua ja (uus)avuttoman leiman.

Minulla on melko matala kynnys pyytää apua. Saankin usein kuittailua kysellessäni tyhmiä erinäisillä foorumeilla. Avun pyytäjä tuntee itsensä helposti hölmöksi: äh, olisihan tuo pitänyt tajuta, miksi kysyin, ensi kerralla googlaan ja selvitän itse.

Ja kuitenkin monessa tilanteessa avun pyytäminen saattaisi säästää kaikkien aikaa ja vaivaa. Näin pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, ja sitä paitsi monesta, ainakin minusta, on kivaa auttaa muita. Auttaminen on sosiaalista toimintaa, ja auttaessaan voi tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Lisäksi parhaimmassa tapauksessa toinen saattaa pystyä tekemään itselle vastapalveluksen, jolloin molemmat hyötyvät.

Avun pyytämisen dilemmaa on mietitty paljon Kassia kehiteltäessä, onhan yksi palvelun tavoitteista juuri rohkaista ihmisiä pyytämään apua toisiltaan. Kaksi omakohtaista casea tältä viikolta kertovat, että ainakin jossain on onnistuttu.

Ensimmäisessä tapauksessa minua pyydettiin kuskiksi. Pyytäjä oli minulle entuudestaan tuntematon, eikä olisi varmasti ikinä osannut kysymystä esittää, ellen olisi lisännyt Kassissa profiiliini tietoa siitä, että minulla on auto. Sattumalta kyytiä tarvittiin vielä paikkaan, johon minulla oli itsekin kuluvalla viikolla asiaa, joten suostuin pyyntöön mielihyvin.

Toisessa tapauksessa lisäsin palveluun ilmoituksen, jossa pyysin jotakuta vaihtamaan kielet kitaraani. Tämän ilmoituksen laittaminen oli minulle jonkin sortin henkien taisto. Kitara on henkilökohtainen esine, ja kielten vaihtaminen siihen mielletään selkeästi tehtäväksi, joka kuuluu muusikolle itselleen. Minulle se on kuitenkin tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia (viimeksi koittaessani katkoin kaksi kieltä), joten olen pari edellistä kertaa vaihdattanut kielet musiikkiliikkeessä.

Nytkään en missään tapauksessa olisi postannut pyyntöäni mihinkään muista käyttämistäni sosiaalisista medioista, kuten irkkiin ja Facebookiin, koska se olisi tuntunut jotenkin nololta. Mutta Kassi on sitä varten, että siellä voi pyytää apua, joten – perustellen itselleni, että Kassi tarvitsee tällä hetkellä paljon sisältöä ja aktiivisia käyttäjiä – sain lopulta lisättyä sinne ilmoituksen. Ja kas, sain nopeasti vastauksen, joka poiki lisäksi varsin kiintoisan keskustelun vastaajan kanssa.

Nämä kaksi tapausta osoittavat, että avun pyytäminen tuo paitsi konkreettista hyötyä myös usein hyvän mielen niin avun pyytäjälle kuin saajalle.

Missä menee raja siinä, milloin avun pyytäminen on hyväksyttävää ja milloin menee liiallisuuksiin? Pitäisikö ihmisten keskimäärin pyytää apua toisiltaan enemmän kuin nykyisin, vai ovatko useimmat uusavuttomia, joiden olisi syytä pyrkiä tulemaan paremmin toimeen omillaan? Millaisissa tilanteissa apua erityisesti tulisi pyytää, millloin taas olisi syytä selvitä itse? Mielipiteitä?