29
Mar 10

Rahaa blogilla

Tähän mennessä en ole laittanut blogiini mainoksia enkä muutenkaan pyrkinyt hyötymään siitä rahallisesti. On siis jo korkea aika. Täten julkistankin juhlallisesti blogini ensimmäisen mainoksen. Se on tässä.

Linkki vie blogiin, jonka pitäjä on luvannut dollarin jokaisesta uudesta kävijästä, jonka ulkopuoliset linkittäjät tuovat hänen blogilleen. Tämä tosin olettaen, että blogin pitäjä onnistuu tienaamaan verkossa miljoonan tavoiteajassaan, eli kesäkuun loppuun mennessä. Jos rahaa ei kerry yhtään, eivät linkittäjätkään saa mitään.

Idea on hauska. Toivottavasti kukaan ilkeämielinen ei valjasta bottiverkkoa tai vastaavaa viedäkseen koko potin kotiin.

Koska olen eettinen mainostaja, en toki lisännyt linkkiä pelkästään valtavien rahasummien toivossa. Blogissa on myös muita hauskoja ajatuksia, paljastaapa se jopa elämän tarkoituksen. Eikä siinä ole kyse pelkästään rahan ansaitsemisesta, vaan maailman muuttamisesta paremmaksi, ja rahan ansaitsemisesta siinä sivussa. Kuulostaa hyvältä? Varmasti. Hieman naiivilta? Toki. Klikatkaa silti, jos ei muuta niin tukeaksenne tätä hienoa ilmaista sisältöä tarjoavaa blogia näinä kovina aikoina, joina ilmaisuus on katoava luonnonvara.


20
Mar 10

Ravintolakäynti, sosiaalinen objekti?

Ravintolakäynti on prosessi, josta ei selviä ilman nettiä.

Ensin pitää tietysti löytää sopiva ravintola. Valintaperusteita ovat tyypillisesti sijainti, hintataso, ruokalistan houkuttelevuus ja ravintolasta kirjoitetut arviot. Kaikki nämä palvelut tarjoaa parhaiten pitkän linjan suomalainen toimija Eat.fi. Ameriikassa alan vahvin peluri on pikku hiljaa muihinkin maihin levittäytyvä Yelp.

Joskus valintaperuste saattaa kuitenkin olla esimerkiksi se, mihin paikkaan kaverit ovat menossa. Tämän näkee kätevimmin palveluista, joissa käyttäjät voivat kertoa suunnitelmistaan toisilleen. Tällainen oli nyt jo kuopattu suomalainen Zipiko, ja uusin tulokas on Plancast, josta piilaakso tällä hetkellä kohisee. Lisää vastaavia sovelluksia löytyy Facebookista, joka onkin jo itsessään erinomainen paikka jakaa iltasuunnitelmansa.

Kun suunnitelmat ovat selvillä, on aika varata pöytä. Kovin moni ravintola ei vielä tällä hetkellä tarjoa mahdollisuutta tehdä pöytävarauksia verkosta, mutta jotain sentään on olemassa. Esimerkiksi kansainvälinen livebookings sekä kotimainen rafla.fi mahdollistavat online-varaukset.

Sitten päästään vihdoin matkaan. Paikan päällä pitää tietysti “kirjautua sisään”, jotta kaverit tietävät, että nyt päästiin perille – ja jotta maine aktiivisena seuraelämän liitäjänä karttuu. Tähän tarkoitukseen soveltuu tietysti Foursquare, josta olen kirjoittanut jo pariinkin otteeseen.

Kun mukava ilta on ohi, pitää tietysti vielä lopuksi käydä antamassa arvio ravintolasta Eat.fi:ssä. Joku saattaisi haluta arvioida vielä erikseen nimenomaista syötyä annosta, mutta tätä ominaisuutta ei Eat.fi tarjoa, vaikka palvelusta jonkin verran ravintoloiden ruokalistoja löytyykin. Lisäksi on mahdollista arvioida muiden kirjoittamia arvioita.

Yllä mainittiin aika monta palvelua. Jokaiseen joutuu rekisteröitymään erikseen käyttääkseen niitä. Itse asiassa vain harva – jos kukaan – itse asiassa käy läpi kaikki luetellut vaiheet yhden ravintolakäynnin ympärillä. Toisaalta kaikissa vaiheissa on sinänsä selkeä pointti, ja ne tuntuvat hyödyllisiltä niin itselle kuin muille.

Kannattaisiko tämä kokonaisuus pyrkiä jotenkin yhdistämään? Olisiko mahdollista tehdä mashup, jonka avulla kaikki nämä vaiheet liitettäisiin yhdeksi kokonaisuudeksi, ja osa niistä automatisoitaisiin?

Jyri Engeström puhuu sosiaalisista objekteista, joiden ympärille kaikki menestyvät yhteisölliset verkkopalvelut rakentuvat. Nämä objektit muodostavat palvelun sisällön, ja keskustelu keskittyy niiden ympärille. Sosiaalisia objekteja ovat esimerkiksi YouTuben videot ja Flickrin kuvat.

Myös yllämainituista ravintolailtaan liittyvistä palveluista voidaan havaita sosiaalisia objekteja: Eat.fi:ssä sellaisia ovat ravintola-arvostelut, Plancastissa suunnitelmat ja Foursquaressa sisäänkirjautumiset. Pöydänvarauspalvelut eivät syystä tai toisesta tunnu ainakaan vielä tarjoavan sosiaalisia ominaisuuksia. Muidenkaan palveluiden sosiaaliset objektit eivät liity toisiinsa: en näe mitenkään vaikkapa Eat.fi:stä, että kirjauduin sisään kyseiseen ravintolaan Foursquaressa tietyllä hetkellä.

Miten yhdistäminen tapahtuu? Siten, että ryhdytään ajattelemaan yhtä kokonaista ravintolakäyntiä sosiaalisena objektina, johon eri osat liittyvät.

Katsotaanpa, miten tämä toimisi käytännössä.

Sosiaalinen objekti syntyy suunnitelmasta: joko automaattisesti pöytää varatessa tai sitten – olettaen että on menossa vaikka baariin ja pöydänvaraus ei ole tarpeen – Plancastin tapaisella metodilla. Jos kaverini ovat liittymässä seuraan, he eivät luo omaa sosiaalista objektiaan, vaan ilmoittavat ainostaan liittyvänsä seuraan.

Kun saavun ravintolaan, voin  yhdellä klikkauksella varmentaa mobiililaitteellani, että saavuin juuri suunnitelmani mukaiseen paikkaan (tämän vaiheen voisi myös automatisoida paikkatiedon avulla, mutta toistaiseksi tekniikka ei vielä ole riittävän hyvää).

Illan päätteeksi liitän ravintolakäyntiini arvion ruuasta sekä ravintolan hinta- ja palvelutasosta. Ruuat arvostelen valitsemalla kolmen ruokalajin ateriani komponentit annoskohtaisesti ravintolan ruokalistalta. Kaverini voivat liittää omat arvionsa samaan ravintolakäyntiin.

Kuka tästä hyötyy? Minun mielestäni kaikki. Ravintolassakävijät saavat arvokasta tietoa ravintoloiden tasosta sekä kavereiltaan että muilta, kaverini tietävät missä liikun ja voivat helpommin törmätä minuun kaupungilla, ja ravintolat saavat arvokasta tietoa ja palautetta, sekä myös hyvää mainetta ja lisää kävijöitä, olettaen että tekevät hommansa hyvin. Aktiivista toimintaa käyttäjältä tarvitaan lopulta aika vähän, sillä kaikki hoituu yhdellä kirjautumisella ja käyttöliittymällä.

Jos joku haluaa tehdä yllä kuvatun mashup-palvelun, konseptiani saa hyödyntää vapaasti. :)


18
Feb 10

Diplomityö netissä

Valmistuin tänään diplomi-insinööriksi. Koska dippani on siis nyt kansissa, on erinomainen aika julkistaa sähköinen versio tässä blogissa, jotta lukijani voivat huomauttaa kaikista niistä lukuisista virheistä, joita siihen on vielä jäänyt. PDF-versio on täällä.

Työn nimi on “Designing a trust-and-recognition-enhancing reputation system for an online community”. Case-esimerkkinä on Kassi-palvelumme, jolle on työn puitteissa suunniteltu mainemekanismi, jolla pyritään sekä lisäämään luottamusta käyttäjien välillä että lisäämään “hyvien” käyttäjien arvostusta Kassin yhteisössä. Työssä luotu design tullaan todennäköisesti implementoimaan palveluun ainakin suurimmaksi osaksi kuluvan vuoden aikana.


03
Feb 10

Testissä rahankäytönseurantapalvelu Balancion

Olen käytellyt muutaman viimeisen kuukauden ajan Balancion-palvelua. Kyseessä on suomalainen versio ulkomailta tutuista rahankäytönseurantapalveluista, kuten Mint. Tiivistettynä todettakoon, että kyseessä on todella hieno ja tärkeä palvelu, jota tulen varmasti käyttämään jatkossa aktiivisesti.

Palvelu osaa hakea verkkopankista automaattisesti tilitiedot. Mikä vielä hienompaa, se kategorisoi tilitiedot automaattisesti, tietäen esimerkiksi että jos kuitissa lukee McDonald’s, rahat ovat kuluneet pikaruokaan. Tämän jälkeen palvelu piirtää tyylikkäitä kaavioita ja käppyröitä, joista voi tarkastella omaa rahankäyttöään ja sitä, mihin rahat todella hupenevat.

Olen nyt seurannut omaa kulutustani palvelun avulla aktiivisesti vuoden alusta, ja se on kannattanut: olen todennut, että kulutin tammikuussa enemmän rahaa kuin tienasin, joten jatkossa finansseja lienee syytä tarkkailla entistäkin tarkemmin, jottei tilin pohja ala häämöttää. :) Palvelun avulla on myös helppo arvioida, missä kohteissa voisi seuraavan kuukauden aikana säästää.

Palvelusta on ollut myös muuta hyötyä. Erään kerran jouduin tarkistamaan, oliko minulle maksettu tietty velka takaisin viime syksynä. Menin ensin vanhasta tottumuksesta verkkopankkiin, mutta asian tarkistaminen sieltä osoittautui työlääksi kunnollisen haun puuttuessa. Turvauduin Balancioniin, jonka tehokas haku ratkaisi ongelman sekunneissa.

Täydellinen palvelu ei toki ole. Käytössä tuntuisi olevan pientä bugisuutta, välillä käyrät jättävät latautumatta tms. Ei kuitenkaan mitään vakavaa. Palvelu ei myöskään vielä tunnista kuin noin puolet tilitapahtumista, loput joutuu käsin ruksimaan oikeisiin kategorioihin. Joskus kategorioissa mennään myös mönkään: lapsettomat kaverini ovat ihmetelleet, kun lapset-kategoriaan on ilmestynyt menoja.

Kategorisointi voisi myös joissain tapauksissa olla vielä nykyistä spesifimpää. Esimerkiksi elokuvat-kategorian alle menevistä tapahtumista voisi olla mukava nähdä, kuinka suuri osa kuluista koostuu teatterissa käynnistä verrattuna vuokravideoihin. Sama pätee musiikki-kategoriaan. Näitä kuitenkin ollaan ilmeisesti hiomassa jatkuvasti, ja palveluun on tulossa myös uusia ominaisuuksia, kuten talouden suunnittelua ennalta.

Viime päivinä palvelu on ollut otsikoissa, kun Osuuspankki päätti kieltää palvelun käytön (alkuperäisessä tiedotteessa palvelu mainittiin jopa nimeltä, mutta tiedotetta on sittemmin muutettu), vaikka pankin suhtautuminen oli vielä hetkeä aiemmin varovaisen myönteinen. Sattumoisin pankki on ryhtynyt samaan aikaan markkinoimaan aktiivisemmin omaa Oma talous -palveluaan. Itseni kannalta tilanne on kiinnostava, sillä oma pankkini on juuri Osuuspankki.

Kyse on todennäköisesti väärinkäsityksestä. Kuten Balancionin toimitusjohtaja Jussi Muurikainen Arctic Startup -blogin aiheeseen liittyvän postauksen kommenteissa kertoo, palvelu ei riko pankkien käyttöehtoja, joten kielto todennäköisesti perutaan piakkoin.

Vielä tänään sain kuitenkin pankin edustajiltani omaan kyselyyni vastauksen, jossa sanotaan, että palvelu ottaa haltuunsa käyttäjän istunnon ja siten vaarantaa käyttäjän tietoturvan (mitä se todellisuudessa ei tee). Vastausta kysymykseeni siitä, mitä seurauksia minuun kohdistuu, jos jatkan palvelun käyttöä, minulle ei osattu vielä antaa, vaan asiaa luvattiin selvitellä edelleen. Vastausta odotellessani aion jatkaa palvelun käyttöä kuten ennenkin.

Jos kieltoa jostain syystä ei pyörrettäisi, ryhtyisin itse vakavasti pelkästään tuon syyn takia miettimään pankin vaihtoa. Palvelu on yksinkertaisesti niin hyvä, että jos Osuuspankki sen kieltäisi ja muut sallisivat, niin se olisi riittävä syy pankin vaihtoon.

Miksen sitten voi käyttää Osuuspankin omaa palvelua? Syitä on useita. En ole toistaiseksi tutustunut palveluun (se maksaa), mutta olen ymmärtänyt muiden käyttäjien kommenttien perusteella, että se on vaikeakäyttöisempi ja ominaisuuksiltaan huomattavasti heikompi kuin Balancion, eikä tarjoa esimerkiksi valmista listaa menokategorioista.

Palvelua ei myöskään ole ilmeisesti kehitetty kovin aktiivisesti, vaikka se on ollut olemassa jo pitkään. Pinserin Sami kertoo, että esimerkiksi siirrot omien tilien välillä sotkevat palvelun tilastot, eikä ongelmaa pysty kiertämään. Balancionissa ei tällaisia ongelmia ole, vaan kaikki keksimäni use caset ovat hoituneet näppärästi. Yksi hankala tapaus on esimerkiksi tilanne, jossa maksan bändimme kämppävuokrat, ja tämän jälkeen laskutan osuudet vuokrasta muilta bändiläisiltä. Balancionin maksunpilkkomistoiminnon ja “lainat kavereille” -kategorian avulla homma sujui kätevästi.

Kaikkein painavin ongelma Oma talous -palvelussa on kuitenkin sellainen, jota Osuuspankki ei kerta kaikkiaan pysty korjaamaan: se ei ikinä tule tarjoamaan mahdollisuutta tuoda tietoja muiden pankkien tileiltä. Tämä on ongelma, koska minulla on Osuuspankin lisäksi tili myös S-pankissa ostoistani kertyviä bonuksia varten. Lisäksi saatan jossain vaiheessa haluta tuoda palveluun mukaan myös avovaimoni tiedot, jotta yhteisen taloutemme seuranta helpottuu, ja hänellä on tili taas eri pankissa.

On siis ehdottoman tärkeää, että käyttämäni taloudenseurantapalvelu tukee kaikkia mahdollisia pankkeja. Sen vuoksi tällaisen palvelun pitää ehdottomasti olla kolmannen osapuolen tekemä, ei pankkien itsensä. Toivottavasti se tajutaan pian myös Osuuspankissa, ja ryhdytään kieltojen sijasta tekemään yhteistyötä.


18
Jan 10

Senttihuutoporukka iskee jälleen

Fiksuhuuto, senttihuutokaupan pioneerien Jussi Mäntylän ja Tuomo Siuruan sivusto, josta on tullut kirjoitettua muutaman kerran aiemmin, voi hyvin ja porskuttaa nykyisin jopa kuudella eri kielellä. Kansainvälisen yrityksen toiminta on siirretty Kyprokselle, eittämättä siksi että paikka on varsinainen bisneksen kehto, eikä lainkaan toiminnan aloitusta seuranneen poliisitutkinnan vuoksi.

Bisnes on kuitenkin pysynyt ennallaan, ja palvelussa myydään todellista arvotavaraa. Esimerkiksi tämä iPhone 3GS on harvinaisuus: missään muualla ei kyseisen tuotteen 16 GB:n version arvoksi ole varmasti määritetty yhtä korkeaa hintaa kuin Fiksuhuudon 750 euroa.

Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Siurua on nyt pystyttänyt sivuston, joka korjaa todennäköisesti koko potin: kimppuun hyökkäävät yhtä aikaa sekä yksityinen että julkinen sektori.

Ensinnäkin senttihuutokauppatoiminta on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin. Tällä kertaa saitin ei tarvitse edes käyttää vaivaa myytävien tuotteiden hankintaan, sillä ihmiset voivat asettaa niitä suoraan esille. Bisnesmalli on tyylikäs: jokainen sentillä hintaa korottava huuto maksaa euron, josta tuotteen myyjä saa 40 senttiä. Palvelun ylläpitäjät vetävät siis välistä yli puolet siinä liikkuvasta rahasta, vaikka kyse on palvelusta, jossa kuluttajat myyvät tavaraa toisilleen.

Tämäkään ei kuitenkaan ole vielä riittänyt, vaan lisäksi saitin nimi ja graafinen ilme pöllitty suoraan YouTubelta. Saapa nähdä, pystyykö Google lakimiesarmeijansa kanssa viimein siihen, missä poliisi epäonnistui, eli laittamaan senttihuutoporukan kuriin ja nuhteeseen.

Edit: yhdistin aluksi myös Fiksuhuudon toisen vetäjän, Jussi Mäntylän, Youtupes-hankkeeseen, mutta hän otti minuun yhteyttä ja ilmoitti, ettei ole siinä mukana. Palvelun yhteystiedoissa mainitaan ainoastaan Tuomo Siuruan nimi. Muutin merkintää tämän tiedon mukaisesti.


17
Jan 10

Testauksessa Voddler, “elokuvien Spotify”

Sain vähän aikaa sitten testitunnukset Voddleriin, josta on kohistu uutena “elokuvien Spotifyna”. Palvelu tarjoaa mainosrahoitteisesti ilmaisia elokuvia streamattuna. Tässä postauksessa tunnelmia ensimmäisten testausten perusteella.

Aluksi on todettava, että uskon tämäntyyppiseen malliin vahvasti, ja toivon sen yleistyvän tulevina vuosina kaiken digitaalisen sisällön jakelussa. Tällaisen sisällön hankinta toimii minusta ideaalitilanteessa kuin veden saanti: minun ei tarvitse “omistaa” vettä ja varastoida sitä kotiini, vaan saan sitä hanasta juuri silloin kun haluan, ja maksan käytön perusteella. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen voi arvata, että asetan Voddlerille suuria odotuksia.

Ensimmäisten testien jälkeen yleisvaikutelma on, että palvelu on pahasti keskeneräinen (kuten toki näin alkuvaiheessa odottaa sopii), mutta siitä huolimatta jo nyt riittävän hyvä, jotta sitä käyttää huomattavasti mieluummin kuin kahlaa sohjon halki videovuokraamoon.

Aluksi Voddler ei lähtenyt mäkillä käyntiin ollenkaan, vaan valitteli palomuuriasetuksista, vaikka kaikki asetukset olivat niin avoimella kuin mahdollista. Olen kuullut monen törmänneen samaan ongelmaan. Hetken yrittämisen jälkeen palvelu kuitenkin yllättäen suostui käynnistymään, vaikken ollut muuttanut asetuksia mitenkään.

Palvelun käyttöliittymä ei tällä hetkellä tue lainkaan hiirtä, mikä hämää ainakin aluksi. Toisaalta käyttöliittymä on kuitenkin tämän vuoksi erinomaisen yksinkertainen, joten pian hiirettömyyttä ei enää muista. Todennäköisesti myöhemmässä vaiheessa, kun ominaisuuksia alkaa tulla lisää, myös hiirtä alkaa kaipaamaan.

Joitakin satoja nimikkeitä käsittävä elokuvavalikoima on vielä melko suppea, mutta ainakin näin alkuvaiheessa kiinnostavia elokuvia on tarjolla riittävä määrä, jotta niillä pärjää siihen asti, että valikoima taas laajenee. Arviolta hieman yli puolet elokuvista ovat ilmaisia, loput voi vuokrata 24 tunniksi maksamalla noin 20-30 ruotsin kruunua (noin 2-3 euroa).

Spotifyn käyttöön tottunut kaipaa ensimmäisenä hakumahdollisuutta. Sitä ei tarjota lainkaan, vaan elokuvat pitää etsiä käsin selaamalla . Tämä on jossain määrin luonnollista, koska valikoima on vielä niin pieni, että haku tuottaisi useimmiten pettymyksen. Valikoiman kasvaessa nykyisestä hausta tulee kuitenkin hyvin nopeasti pakollinen ominaisuus, ja se varmasti lisätäänkin palveluun kuluvan vuoden aikana.

Kaikissa elokuvissa vaikuttaisi olevan tekstitys, mutta ainoa tuettu kieli on tällä hetkellä ruotsi. Elokuvien katsominen onkin siis oivaa kieliharjoittelua: yhtäaikaa englannin kuuntelua ja ruotsin lukemista. Jos suomenkieliset tekstit ovat ehdoton edellytys miellyttävälle elokuvaelämykselle, ei palvelua siis kuitenkaan kannata vielä harkita.

Jokaista elokuvaa ennen pitää katsoa hetki mainoksia. Määrä on luokkaa yksi elokuvatraileri ja kaksi tuotemainosta, eikä haittaa elämystä juuri lainkaan, varsinkaan kun kesken elokuvaa ei mainostaukoja television tapaan ole.

Palvelun vakaudessa on toivomisen varaa. Palvelu kaatui ensimmäisen elokuvan aikana viiden minuutin jälkeen. Suljin kaikki muut ongelmat, mikä tuntui auttavan, sillä tämän jälkeen saimme katsottua elokuvan miltei loppuun asti ongelmitta.

Kymmenen minuuttia ennen loppua palvelu kuitenkin kaatui jälleen. Uudelleenkäynnistyksen yhteydessä se tarjosi kyllä mahdollisuuden käynnistää elokuva siitä, mihin sen katsominen oli lopetettu, mutta tämä vaihtoehto ei jostain syystä toiminut. Lopulta jouduimme katsomaan trailerit uudestaan ja kelaamaan sen jälkeen elokuvan alusta oikeaan kohtaan, mikä oli hidasta, koska palvelun piti aina välillä bufferoida.

Myöhemmin yritimme vielä katsoa uutta elokuvaa, mutta sillä kertaa palvelu ei suostunut yhteistoimintaan ollenkaan: ensin se näytti pari kertaa trailerin ja mainokset mutta kaatui sitten juuri elokuvan alkaessa, lopulta ei suostunut enää käynnistymään ollenkaan. Meillä tuntui tosin samaan aikaan olevan muutenkin häiriöitä nettiyhteyden toiminnassa, joten kaikkea syytä ei ehkä voi vierittää Voddlerin niskoille.

Kaikista mainituista ongelmista huolimatta aion jatkaa palvelun aktiivista käyttöä. Mahdollisuus valita katsottava kohtuullisen kokoisesta valikoimasta, katsoa se juuri silloin kuin huvittaa ja olla maksamatta lystistä mitään, yhdistettynä siihen että valinna voi hoitaa kotisohvalta, on niin kertakaikkisen hyvä diili, että siitä hyvästä sietää vakausongelmat mielihyvin – kunhan ne eivät äidy liian pahoiksi, esimerkiksi yli yksi keskeytys per elokuva on jo liikaa.


15
Jan 10

Innovaatioista

Olin keskiviikkona innovaatiojunan kyydissä. Joukko innostuneita ja intohimoisia ihmisiä matkasi junalla Helsingistä Ouluun ja takaisin ja pohti matkalla, miten maailmasta voitaisiin tehdä parempi paikka sosiaalisen median keinoin.

Reissu oli mainio. Tapasin paljon loistavia tyyppejä, joista osan kanssa olin keskustellut erinäisissä verkkoyhteisöissä, toiset olivat täysin uusia tuttavuuksia. Monta uutta ideaa, konseptia ja käytäntöä syntyi, ja lisäksi itse kullakin oli mahdollisuus testata vanhoja ideoitaan innostuneen porukan kanssa.

Tulipa myös vierailtua tulevaisuuden koulussa. Erityisen hienoa oli kuulla, että uutta kehitettäessä ei ole menty tekniikan ehdoilla, vaan mietitty mistä asioista on oikeasti hyötyä. Opettajat totesivat, että “uudet laitteet eivät ole enää ongelma, sillä nykyisiä laitteita on helpompi oppia käyttämään”. Oppilailta kysyttäessä kaikki olivat sitä mieltä, että muutokset ovat suuri askel parempaan suuntaan. Miksi? “Koulussa ei enää ahdista.” Tämä on oikea suunta.

Mitä tulevaisuuden koulussa sitten opitaan? Mieleeni jäi esitys, jossa opetettavat asiat oli jaettu (jos oikein muistan) neljään luokkaan: perustaidot (matematiikka, kielitaito jne.), oppimaan oppiminen (oppimistekniikat ym.), mediataidot (uuden tekniikan ja median käyttö, medialukutaito, jne.) ja elämänkatsomustaito. Olisipa tällainen jako ollut olemassa jo silloin, kun minä olin koulussa.

Junamatkan nimi herätti keskustelua. Yllätyin muutaman tuttavan kiihkeistä reaktioista. Monelle termi “innovaatio” tuntuu olevan punainen vaate. Osin tämä johtunee sanan nykyisestä ylikäytöstä ja sen esiintymisestä monessa hienossa ohjelmassa, joissa tuntuu välillä olevan enemmän puhetta kuin konkreettisia tekoja. Osaa taas ärsytti sanaan usein liitettävä kaupallisuus.

Paradoksaalisimman kommentin esitti reissun mahtipontisesta lehdistötiedotteesta tuohtunut arvostelija, jonka mukaan “innovaatiojunalaiset matkaavat rahan kiilto silmissä” mutta samaan aikaan kuitenkin he “puhuvat vain ideoista, mutta eivät mieti tarpeeksi niiden kaupallistamista ja bisnesmalleja”. Mitä tällaiseen arvosteluun voi vastata?

Piti oikein katsoa, mitä Wikipedia sanoo innovaatioista. Löysin Tekesin määritelmän: “”Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista.” Määritelmä on minusta aika hyvä. Innovaatioissa voi olla kyse muustakin kuin rahasta: paremmasta yhteiskunnasta, paremmasta maailmasta.

Vastasin arvostelijalle innovaatiojunan tarkoituksesta samalla lauseella, jolla kuvailin matkaa kirjoituksen alussa: “Joukko innostuneita ja intohimoisia ihmisiä matkasi junalla Helsingistä Ouluun ja takaisin ja pohti matkalla, miten maailmasta voitaisiin tehdä parempi paikka sosiaalisen median keinoin.” Siihen arvostelija totesi, että siinä tapauksessahan hänen itsensäkin olisi kannattanut olla mukana.


12
Jan 10

Kilpailullinen mainemekanismi ei toimi ei-kilpailullisessa yhteisössä

Uusin suosikkiapplikaationi, jo aiemmin tässä blogissa hehkuttamani Foursquare, on parhaillaan uudistamassa tärkeintä valttikorttiaan eli mainemekanismia, TechCrunch kertoo. Artikkelin pohdinnat Foursquaren mekanismin toimivuudesta vastaavat paljolti muutamia keskeisiä havaintoja, jotka ovat tulleet vastaan diplomityössäni.

Foursquaren mekanismi koostuu kahdesta komponentista: pisteistä ja “badgeista” eli eräänlaisista arvonimistä. Pisteitä ansaitaan jokaisella sisään johonkin paikkaan kirjautumisella tiettyjen laskusääntöjen mukaisesti, arvonimiä taas tipahtelee aina välillä kun on tehnyt kaikki niiden saamiseen vaadittavat toimet. Pisteet näkyvät ns. leaderboardilla, jossa näkyvät järjestyksessä kussakin kaupungissa kuluvana viikkona eniten pisteitä keränneet henkilöt.

TechCrunchin artikkelissa todetaan, että pistesysteemi ei enää jaksa innostaa käyttäjiä, mutta arvonimet kiinnostavat edelleen. Tämä tuntuu minusta hyvin loogiselta, sillä on olemassa selkeä syy siihen, miksi arvonimet ovat Foursquaren kaltaisessa yhteisössä toimiva konsepti, mutta pisteet eivät: erot näiden mekanismien kilpailullisuudessa.

Yahoon käyttäjätutkimuslaboratorioissa on tehty erilaisia kehyksiä, joiden pohjalta verkkoyhteisöjä voidaan kehittää. Yksi kiinnostavimmista on ns. Competitive Spectrum. Siinä verkkoyhteisöt jaetaan viiteen luokkaan niiden kilpailullisuuden perusteella. Kehys lähtee siitä, että yhteisön kilpailullisuus on keskeinen tekijä mainemekanismia suunniteltaessa.

Luokittelu kaipaa minusta hieman tiivistämistä. Olen jakanut verkkoyhteisöt kolmeen luokkaan: peliyhteisöt, transaktioyhteisöt ja sisältöyhteisöt.

Peliyhteisöt ovat kilpailullisia: käyttäjien tavoitteet ovat toisilleen vastakkaisia, joten heidän on kilpailtava siitä, kuka saa olla paras. Käyttäjät menevät sivustoille kilpailemaan toisiaan vastaan tai tarkastamaan tuloksiaan. Tällaisessa yhteisössä myös mainemekanismin tulee olla kilpailemiseen kannustava.

Transaktioyhteisöissä käyttäjät pyrkivät samaan aikaan tosimaailman “transaktioita”, esimerkiksi osto- ja myyntitapahtumia. Esimerkkejä tällaisista sivustoista ovat online-huutokaupat kuten Huuto.net ja eBay. Käyttäjien tavoitteet ovat erilaisia, mutta ne eivät ole keskenään ristiriidassa. Mainemekanismin tulee korostaa luottamusta ja rangaista epärehellisestä toiminnasta.

Sisältöyhteisöiden käyttäjät ovat kiinnostuneet sivuston tarjoamasta sisällöstä. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi Wikipedia, Digg, Yelp ja erilaiset kysymys & vastaus -foorumit. Sisältöyhteisöissä käyttäjien tavoitteet ovat jossain määrin yhteiset — parempi sisältö on kaikkien etu — ja he pyrkivät näihin tavoitteisiin yhdessä. Mainemekanismin tulee antaa tunnustusta aktiivisille ja yhteisön kannalta arvokkaille jäsenille.

Foursquare on sisältöyhteisö, jossa on transaktioyhteisön piirteitä. Sen tavoitteena on luoda kaupunkeihin paikkatietoon perustavaa sisältöä – missä mikäkin paikka sijaitsee, paikkoihin liittyvät vinkit ym. Toinen tavoite on mahdollistaa käyttäjien “irl”-kohtaamiset.

Palvelun mainemekanismin tulisi siis selkeästi painottua tunnustuksen antamiseen aktiivisille käyttäjille. Arvonimimekanismi toimii tehokkaasti juuri tässä: käyttäjän profiilista on helppo havaita hänen aktiivisuutensa taso ja luonne vilkaisemalla hänen arvonimisaalistaan. Arvonimien metsästys rohkaisee ihmisiä jatkamaan palvelun aktiivista käyttöä.

Pistesysteemi leaderboardeineen taas on selkeästi kilpailullinen mekanismi. Tästä aiheutuu monia ongelmia: kun käyttäjät rupeavat kilpailemaan keskenään, heiltä unohtuu helposti varsinainen tarkoitus, eli yhteisön hyväksi toimiminen. Sen sijaan he saattavat alkaa toimimaan toisiaan vastaan ja huijaamaan, kuten Foursquaressa on tapahtunut. Palvelun kannattaisikin pyrkiä luopumaan pistemekanismista tai ainakin uudistaa sitä ja ainakin poistaa leaderboardit.

Arvonimimekanismikaan ei ole täysin ongelmaton, sillä se korostaa tällä hetkellä hieman liikaa määrää laadun kustannuksella. Yksi ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla mahdollisuus antaa palautetta käyttäjien jättämistä sisäänkirjautumisista ja kommenteista. Osa arvonimistä voisi tällöin olla varattuna käyttäjille, jotka tuottavat palveluun laadukasta sisältöä, kuten vaikkapa hyviä ruoka- tai menovinkkejä.


06
Jan 10

Millainen olisi hyvä Twitter-uutistenlukuohjelma

Varhaiset omaksujat Suomessa ja ulkomailla ovat keskustelleet jo jonkin aikaa siitä, kuinka Twitter tulee hyvin todennäköisesti korvaamaan RSS-lukijat. Itse en ole vielä Google Readerista luopunut tai edes sen käyttöä vähentänyt, vaikka viime vuonna sen rinnalle tulikin aktiivinen Twitter-seuranta. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että näiden kahden työkalun parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Nykyiset käyttöliittymät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan ominaisuuksia, joita kaipaan. Tässä postauksessa esitän vision siitä, millainen halajamani yhdistelmätyökalu olisi.

Twitter tarjoaa sen, mitä Reader ei: sosiaalisuuden. Nykyaikana uutisten lukeminen on kaksisuuntaista toimintaa. Twitterissä uutiset on helppo jakaa seuraajilleen ja keskustella niistä.

Reader on yrittänyt tarjota samoja ominaisuuksia, mutta epäonnistuu, koska ihmisillä ei ole siinä laajaa sosiaalista verkkoa, eikä todennäköisesti tule olemaankaan. Kaksi tämän hetken de facto sosiaalista verkkoa ovat Facebookin ja Twitterin hallussa, ja niistä Twitter soveltuu avoimen luonteensa ja yksinkertaisuutensa takia paremmin uutistenlukijaksi.

Reader taas tarjoaa minusta tällä hetkellä ylivoimaisen käyttöliittymän uutisten lukemiseen. Siinä avainasemassa ovat näppäinoikotiet. Niillä on helppo selata nopeasti massiivista uutisvirtaa: j-näppäin siirtyy seuraavaan uutiseen ja v-näppäin avaa kiinnostavan uutisen taustalle myöhempää lukemista varten. Tällä menetelmällä on todella helppoa kahlata ensin nopeasti läpi massiivisen uutisvirran ja sen jälkeen lukea rauhassa kiinnostavimmat artikkelit.

Edellä kuvatun lukemistavan ongelma on sisällön “ampparoituminen”: raflaaville otsikoille tulee helposti liikaa painoarvoa. Tässä tärkeäksi avuksi voisivat nousta Twitterin ominaisuudet: Facebookin “like”-napin tapaan nykyisin toimivat retweetit sekä uutiseen lähetettyjen kommenttien/vastausten määrä antaisi lukijalle arvokasta lisätietoa uutisen laadukkuudesta.

Uutisiin liittyviin keskusteluihin Twitter tarjoaa tällä hetkellä kaikki tarvittavat ominaisuudet, mutta ei riittävän hyvää käyttöliittymää. Yksikään lukuohjelma ei panosta tarpeeksi keskustelun säikeistykseen, joten tiettyyn uutiseen tai muuhun viserrykseen liittyvää keskustelua on mahdotonta seurata. Säikeistys on täysin mahdollista tehdä Twitterin nykyisellä toiminnallisuudella, ja se olisikin visioimassani uutistenlukuohjelmassa avainasemassa.

Reader tarjoaa kätevän kansiorakenteen uutisten jaotteluun. Myös tämä toiminnallisuus on olemassa Twitterissä: käyttäjälistat. Niiden tehokas käyttö olisikin olennainen osa lukijaa.

Visioimani lukija muistuttaisi visuaalisesti hyvin paljon Google Readeria, mutta sisältö tulisi Twitteristä. Virtaa voisi Readerin tyyliin selata näppäinkomennoilla. Oletusfeedissä näytettäisiin ainoastaan viserrykset niiltä tahoilta, joita itse seuraa, olivat nämä sitten blogeja, sanomalehtiä tai omia kavereita. Sivupalkissa olisivat valittavissa käyttäjälistat, joista ohjelma näyttäisi näihin tulleiden lukemattomien viestien määrän.

Virrassa näkyisivät ainoastaan “alkuperäiset” tweetit sekä niiden retweet- ja kommenttimäärät. Kommentit saisi näkyviin painamalla tiettyä näppäintä. Toinen näppäin – esimerkiksi Readerista tuttu v – avaisi tweetissä mahdollisesti olevan linkin uuteen tabiin taustalle, jolloin sen voisi lukea rauhassa myöhemmin, kun on ensin kahlannut feedistä läpi uudet osumat.

Oletusvirran lisäksi tarvittaisiin toinen virtanäkymä, jossa näkyisivät omien kontaktien retweettaamat tai kommentoimat viserrykset, jotka olisivat peräisin tahoilta, joita ei itse seuraa. Tämän näkymän avulla olisi helppo päästä perille uusista kiinnostavista uutisista ja uutislähteistä.

Yksi kiinnostava lisäominaisuus olisia mahdollisuus jakaa lukemiaan uutisia vain tietyille henkilöille. Ainakin itse törmään uutisia lukiessani siihen, että jokin tietty uutinen tai linkki saattaisi kiinnostaa juuri yhtä tiettyä seuraamaani henkilöä. Tällaisen jakamisen voisi hoitaa Twitterin Direct Message -toiminnallisuudella.

Web-selaimessa toimiva lukija tarvitsisi luonnollisesti tuekseen mobiilisovelluksen, joka synkronoisi lukemattomien viestien määrän web-lukijan kanssa. Näin lukemista olisi helppo jatkaa toisessa laitteessa siitä, mihin toisessa jäi.

Tietääkseni kuvailemaani ohjelmaa ei vielä ole olemassa (jos on, kertokaa minulle ihmeessä, mistä moisen löytää!). Sen tekeminen olisi kuitenkin täysin mahdollista Twitterin nykyistä APIa käyttäen. Jos joku haluaa rakentaa tällaisen lukijan, ideaani saa käyttää vapaasti. Ilmoittaudun ensimmäiseksi alpha-testaajaksi. :)


18
Dec 09

Ajatuksia HTML-sähköpostista

Olen tänään yrittänyt muodostaa mielipidettä HTML-muotoillusta sähköpostista. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että lueskelin vähän aikaa sitten uutta kotimaista kirjallisuutta, joka opastaa keskivertokaupustelijaa massasähköpostituksen jalossa taidossa. Toinen on se, että tänään tuli ilmi tapaus, jossa tärkeät sähköpostiviestit olivat jääneet spämmifiltteriin, syynä ilmeisesti ainakin osaksi se, että ne sisälsivät HTML-muotoilua.

Sähköpostimarkkinoijan käsikirjan mukaan HTML-sähköpostit ovat hyvä juttu: niiden avulle uutiskirjeestä voi tehdä yritysilmeen mukaisen, ja viesti menee paremmin perille.

Kirjassa kerrotaan myös, että lähettämällä viestien mukana kuvia saadaan tarkkaa seurantatietoa siitä, minkä sähköpostiosoitteiden omistajat todella lukevat kyseisen viestin: jos viesti edes vilahtaa sähköpostiohjelman esikatselussa, ohjelma hakee automaattisesti kuvan tiedot viestin lähettäjän palvelimelta, jolloin seurantatieto tallentuu palvelimelle.

Jälkimmäisessä kikassa on pieni ongelma: sen avulla spämmääjät saavat helposti tiedon siitä, että jokin sähköpostiosoite on olemassa ja sitä luetaan, ja voivat kohdentaa roskapostitulvaansa tehokkaammin.

Vielä kuvia haitallisempia ovat tietysti erilaiset lisäkikkareet javascriptistä flashiin. Noheva sähköpostiohjelma osaa tosin suodattaa moiset pois, mutta kiero spämmääjä saattaa keksiä tapoja kiertää suodatuksen.

Linkitkin voivat HTML-sähköpostissa olla petollisia, linkkitekstinä kun voi olla URL mutta linkin kohteena jokin aivan muu kuin URLissa mainittu sivusto. Tällaisilla systeemeillä on helppo tehdä Phishing-hyökkäyksiä. Useimmat sähköpostiohjelmat osaavat tosin nykyisin varoittaa moisista.

Myös mobiililukijan kannalta HTML-sähköpostit voivat olla ikäviä, sillä ne vievät huomattavasti plain text -tiedostoja enemmän levytilaa ja kaistaa, mutta nykyisin useimmat lähettäjät taitavat sentään käyttää multipart-metodia, josta sähköpostittajan käsikirjakin mainitsee. Sen avulla viestin mukana lähtee kevyt plain text -versio, jolloin mobiililaite voi aina ladata oletuksena sen.

Ongelmia kuitenkin selvästi on. Kannattaisiko siis kaikki HTML-muotoiltu posti ohjata suoraan spämmifiltteriin? Houkutteleva ajatus: suuri osa itselle tulevasta oikeasti tärkeästä sähköpostista ei ole HTML-muotoiltua. Uutiskirjeet ja muut turhuudet puhdistuisivat postilaatikosta. Moni sähköpostiähkyn kanssa kamppaileva tietotyöläinen arvostaisi varmasti tällaista ominaisuutta. Sähköpostimarkkinoijan käsikirjan kirjoittajat eivät ajatuksesta pitäisi, mutta heidän kirjansa onkin tarkoitettu lähinnä niille tahoille, joilta vain harva todella haluaa saada sähköpostia.

Tällä hetkellä moisen suodatuksen estää sama syy, joka sai kirjoituksen alussa mainitsemassani tapauksessa karhulaskun toisensa perään jäämään filtterin haaviin: monet sähköpostiohjelmat, kuten Microsoftin Outlook, lähettävät mieluusti oletuksena viestin HTML-muodossa, vaikka viestin kirjoittaja ei kyseistä ominaisuutta kaipaisikaan. Esimerkin tapauksessa tosin syy haaviinjäämiseen saattoi HTML:n lisäksi olla se, että viestissä mainittiin raha, minkä eräät filtterit tulkitsevat epäilyttäväksi merkiksi… :)

Toisaalta HTML-sähköposteissa on paljon hyvääkin. Niiden avulla viesteistä saa selkeämpiä ja visuaalisesti hienompia, ja olennaisinta sisältöä on helpompi korostaa. Tällaisista viesteistä on hyötyä myös lukijalle: visuaalisen ilmeen perusteella on helpompi hahmottaa nopeasti, mitä tahoa lähettäjä edustaa, olennaisen voi lukea viestistä nopeammin ja onhan kaunis asettelu tietysti ilo silmälle.

Esimerkkinä hyvästä HTML:n käytöstä mainittakoon vaikkapa LinkedIn -palvelun lähettämät viestit, jotka ovat minusta informatiivisia ja tyylikkäitä (vaikka sisältävätkin turhaan kuvia muutaman ikonin muodossa). HTML tuo selkeästi niihin lisäarvoa.

Muodostin lopulta oman mielipiteeni asiasta: HTML-sähköpostit voivat olla hyvä asia, mutta tietyin rajoituksin. Parasta olisi, jos sähköpostiohjelmat käyttäisivät Chris Newmanin kuvailemaa “white listia”, eli hyväksyisivät vain tietyt “turvalliset” tägit. Tämä lieneekin suuntaus jatkossa.

Spämmifiltteriin joutaisivat automaattisesti viestit, joissa on turhaa tauhkaa, ja tauhkaksi laskisin myös kuvat. Näin Outlookilla epähuomiossa HTML-muodossa lähetetyt viestit pääsisivät läpi, mutta turha uutiskirjespämmi jäisi suodattimeen.

Jäikö tässä kirjoituksessa huomiotta oleellinen pointti HTML-sähköpostin puolesta tai sitä vastaan? Jos jäi, kuulen siitä mielelläni esimerkiksi kommenteissa.